Italian pääministeri
| Italian pääministeri | |
|---|---|
| Presidente del Consiglio dei ministri della Repubblica Italiana | |
 | |
.jpg) | |
| Virka-asunto | Palazzo Chigi |
| Nimittäjä | Italian presidentti |
| Perustettu | 17. maaliskuuta 1861 |
| Ensimmäinen | Camillo Benso di Cavour |
| Kotisivut | www.governo.it |
Italian pääministeri (ital. Presidente del Consiglio dei Ministri, Ministerineuvoston puheenjohtaja) johtaa Italian tasavallan hallitusta. Hänet nimittää Italian presidentti, ja nimityksen vahvistaa parlamentti.[1] Nimityksen jälkeen pääministerin on koottava hallitus, laadittava hallitusohjelma ja hankittava Italian parlamentin molempien kamarien luottamuslause.[2]
Pisimpään pääministereinä ovat toimineet Benito Mussolini (1922–1943), Giovanni Giolitti (viisi kertaa vuosina 1892–1921) ja Silvio Berlusconi (kolme kertaa vuosina 1994–2011).[3][4]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Fasismin kausi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkelit: Italia (1922–1945) ja Benito Mussolini
Italian valtion ensimmäisenä kuutena vuosikymmenenä (1861–1921) poliittinen ympäristö oli hyvin epävakaa ja pääministeri vaihtui 37 kertaa. Tämä poliittinen kaaos oli yksi syy fasismin nousuun Italiassa ensimmäisen maailmansodan jälkeen.[5]
Benito Mussolini nousi Italian pääministeriksi 29. lokakuuta 1922. Heti virkaan noustuaan Mussolini pyrki lakkauttamaan parlamentin oikeuden äänestää pääministerin luottamuksesta ja perusti valtansa vain Italian kuninkaan ja fasistipuolueen luottamukseen. Tänä aikana hyväksyttiin sarja lakeja, jotka muuttivat Italian yksipuoluejärjestelmäksi ja diktatuuriksi.[5]
Mussolini pysyi Italian pääministerinä heinäkuuhun 1943 asti, jolloin Fasistien suuri neuvosto äänesti häntä vastaan ja kuningas Viktor Emanuel III siirsi hänet syrjään virasta.[6] Muutama kuukautta myöhemmin Mussolinista tehtiin kuitenkin Saksan Pohjois-Italiaan pystyttämän nukkevaltion johtaja, ja hän pysyi tässä virassa kuolemaansa asti vuonna 1945.
Toisen maailmansodan jälkeen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kun Italialle säädettiin toisen maailmansodan jälkeen uutta perustuslakia, haluttiin varmistua siitä, että pääministeri ei saa liikaa valtaa. Tuolloin oli nimittäin tuoreessa muistissa, miten Benito Mussolini oli käyttänyt asemaansa pääministerinä ja muuttanut Italian diktatuuriksi. Toinen vaikuttava syy oli maan kahtiajakautuminen: etelä haikaili kuningaskuntaa, pohjoisosassa haluttiin tasavaltaa. Niinpä keskusjohdosta tehtiin tahallaan heikko, ja Italian pääministerin valtaoikeuksista tuli melko heikot verrattuna moniin muihin Euroopan maihin.[2]
Sodanjälkeiselle Italialle ovat olleet tyypillisiä lyhytikäiset monen puolueen koalitiohallitukset, 61 hallitusta 67 vuodessa.[2] Pääministereitä on ollut samana aikana 24. Pääministereillä on ollut suuria vaikeuksia sovitella yhteen hallituksensa ministerien eriäviä näkemyksiä, sillä pienetkin hallituspuolueet voivat käyttää painostuskeinona eroamisuhkausta. Italian poliittisessa järjestelmässä yhdenkin puolueen lähtö hallituksesta johtaa koko hallituksen kaatumiseen, täysin siitä riippumatta, miten vahva enemmistö jäljelle jäävillä hallituspuolueilla on parlamentissa.
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Italy The World Factbook. Washington, DC: Central Intelligence Agency. (englanniksi) Viitattu 6.6.2018
- ↑ a b c J.P.P.: Why is it so hard to form a government in Italy? The Economist. 24.4.2013. Viitattu 6.6.2018.
- ↑ George Eaton: The Strange Rebirth of Silvio Berlusconi New Statesman. 6.1.2018. Viitattu 6.6.2018.
- ↑ List of prime ministers of Italy Encyclopaedia Britannica. Viitattu 6.6.2018.
- ↑ a b Benito Mussolini - Rise to power | Britannica www.britannica.com. Viitattu 25.3.2022. (englanniksi)
- ↑ Benito Mussolini - Role in World War II | Britannica www.britannica.com. Viitattu 25.3.2022. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Italian pääministeri Wikimedia Commonsissa
