Yrttien kerääminen

Villiyrteistä ja vihanneksista tehty gargouillou-salaatti.

Yrttien kerääminen on kasvien keräämistä erilaisiin hyötykäyttötarkoituksiin kunkin kasvin ominaisuuksien mukaan. Näitä käyttötapoja ovat muun muassa ravintolisät, teevalmisteet ja muut yrttijuomat, mausteet ja uutteet. Kasveja ja kasvinosia kerätään myös kasvivärjäykseen ja muun muassa nokkosia (kuitukäyttö) esimerkiksi kankaankudontaan. Oma alueensa ovat myös hajusteet. Tuoksupussit eivät sovi allergisten koteihin, mutta aikaisemmin on yleisesti erilaisia tuoksupusseja käytetty esimerkiksi liinavaatekaapeissa, esimerkiksi antamaan vuodevaatteille miellyttävää tuoksua ja joulun aikoihin kaneli ja ruusu ovat olleet suosittuja hajusteita. Kauneuden- ja terveydenhoidossa yrttejä käytetään ulkonaisesti hauteisiin ja voiteisiin. Harvemmin yrttejä käytetään askartelussa, mutta erilaisissa koristeissa niitä voidaan kuitenkin hyödyntää. Kuivattuja ja prässättyjä kasvinosia voidaan käyttää myös käsintehtyjen korttien valmistuksessa.

Historiaa

Yrttien keräämisen historia on yhtä vanhaa kuin ihminen. kivikaudellakin käytettiin jo yrttejä. arkeologien mukaan ainakin kumina ja väinönputki tunnettiin jo silloin. Hippokrates, "lääketieteen isä", oli yrttien lääkekäytön uranuurtaja. Yrttejä käytettiin myös säilönnässä, koska monet yrtit tuhoavat bakteereita ja estävät homeen muodostumista. Yrteillä saatettiin jopa peittää pilaantuneen ruoan makua. Kotiviinanpolttajat peittivät yrteillä juomiensa karvautta.

Raamatun aikoina heprealaiset käyttivät yrttejä ruokansa maustamiseen. Lähi-idässä kasvaa useita tunnettuja ruokayrttejä, kuten rosmariini, timjami ja meirami.

Lääketieteellisestä käytöstä tiedetään varsin vähän, mutta babylonialaisissa savitauluissa 2000 eaa. annetaan tietoja yrttilääkkeiden valmistamisesta ja käytöstä. Muinaisessa Egyptissä käytettiin öljyjä ja yrttejä, joita tuotiin kauppateiden kautta Intiasta. Niitä käytettiin vaativassa balsamoinnissa sekä lääkintään, kauneudenhoitoon, värjäykseen, hajusteisiin ja desinfiointiin. Kreikkalainen Hippokrates, "lääketieteen isä", kertoi oppilailleen 400 eaa., miten yrteillä lievitetään kipuja ja parannetaan sairauksia. Ja toinen kreikkalainen lääkäri Dioskorides vuonna 100 listasi kirjaansa De Materia Medica noin 500 kasvia, joita voitiin käyttää lääkinnällisesti. Myös roomalaiset käyttivät yrttejä. Maailmanvalloituksensa aikana he toivat yrttitietoutta eri puolille Eurooppaa ja levittivät myös paljon kasveja ja niiden siemeniä. On arveltu, että roomalaiset toivat Britanniaan noin 200 yrttiä. Rooman valtakunnan kukistuttua rohtopuutarhat jäivät pääasiassa luostareihin munkkien ja nunnien tietoon. Kuitenkin tavallisen kansankin keskuuteen Keskiajan yrttitietoutta levisi lähinnä suullisen perimätiedon kautta.

Varhaisilla kansanparantajilla oli yrttikasvioita, joita nämä käyttivät oppainaan. Englannissa julkaistiin 1579 John Gerardin Herball, joka perustui aikaisemman latinankielisen tekstin käännökseen, mutta jossa oli myös uutta tietoa kasveista. Vuonna 1640 ilmestyi John Parkinsonin Theatrum Botanicum, joka muodosti 3800 kasvin tiedoston. Nicholas Culpeperin laaja yrttikasvio The English Physician, tunnetaan myös The Complete Herbal -nimisenä, on vuodelta 1651. Culpeper uskoi kasvien ulkonäön kertovan myös niiden lääketieteellisestä merkityksestä. Tuohon aikaan hänen teoriansa hyväksyttiin sellaisenaan.

Tieteellisempää aikaa ja tutkimustapaa edustaa Yrttikasvioiden jälkeen edustaa The Worshipful Society of Apothecaries, "Kunnianarvoisa apteekkariyhdistys", joka perusti rohtopuutarhan Lontoon Chelseaan 1673 lääketieteellistä kasvien tutkimista varten.

Uuteen maailmaan muuttaneet veivät mukanaan siihenastisen yrttitietouden ja jonkin verran kasvien siemeniä. Pian huomattiin, että alkuperäisväestöllä oli myös paljon yrttitietoutta. Tätä kirjasivat vähitellen ylös Amerikkaan kotiutuneet siirtolaiset. Näin eri kansojen tiedot risteytyivät uudeksi yrttiperinteeksi. Meksikon intiaaneja lääkinnyt Juan Badianus laati 1552 latinankielisen käsikirjoituksen, johon hän oli koonnut Amerikan alkuasukkaiden yrttitietoutta ja sen ajan lääketieteellisiä käytäntöjä.

Jo 1700-luvun lopulla koululääketiede oli jo lähes kokonaan syrjäyttänyt yrttilääkinnän normaalina hoitomuotona. Ruoanlaitossa yrtit kuitenkin säilyttivät paikkansa. Eri maissa yrttien käyttö vaihtelee. Kiinassa yrttejä käytetään edelleen hyvin paljon lääkkeinä.

Suomessa Elias Lönnrot oli suomalaisen kasvitieteen uranuurtaja. Kasvit ja niiden hyötykäyttö kiinnosti häntä, siksi hän opiskeli lääkäriksi. Hän keräsi myös 900 kasvin herbaarion. Kerätessään runonkeruumatkoillaan hän ei kerännyt ainoastaan aineistoa Kalevalaan, vaan myös runsaasti tietoa kasvien käytöstä perinteisessä kansanlääkinnässä. Ensimmäinen suomenkielinen luonnontieteellinen teos, hänen laatimansa Flora Fennica – Suomen Kasvisto 1860) syntyi kolmenkymmenen vuoden uurastuksesta. Teoksessaan Lönnrot kuvaa myös kasvien rohtokäyttöä. Lönnrot ei kuitenkaan osannut kertoa kasvien kemiallisesta koostumuksesta paljoakaan ja vielä 2000-luvullakin kasvien kemiallinen koostumus asettaa suuria haasteita tutkijoille.

Uskomuksia

Yrtteihin liittyy myös monia uskomuksia. Lipstikkaa kasvatettiin ennen vanhaan joka mökin portaiden pielessä. Sen uskottiin torjuvan pahaa ja pitävän käärmeetkin poissa pihapiiristä tai ainakin tulemasta sisälle porstuaan. Basilikalla, salvialla ja mintulla nostatettiin lempeä. Armas J. Pulla oli sitä mieltä, että "basilika tyynnyttää papujen aiheuttamat myrkyt suolistossa" eli basilika auttaa ilmavaivoihin.

Mausteyrtit

Suomeen mausteyrttejä alettiin tuoda 1400-luvulla. Erityisesti Naantalin birgittalaisluostarissa oli yrttien viljelyä ja käyttöä. Vähitellen aateliskartanojen ja linnojen kautta tavallinen kansakin sai tuntumaa yrtteihin ja ainakin pienessä määrin oma ryytimaa tuli tutuksi kaikkien maataomistavien keskuudessa. Apteekeilla oli tietysti myös oma yrttitarhansa, sillä apteekkarit valmistivat usein itse kasvattamistaan yrteistä rohtojaan. Kato- ja sotavuodet muuttivat tilanteen niin, että yrttilääkkeiden tilalle tulivat synteettiset valmisteet ja kodeissakin siirryttiin lähes pelkälle suola- ja pippurilinjalle.

Viime vuosien etelämatkailu on innostanut uusien ruokalajien kokeilua ja palauttanut monia mausteyrttejä takaisin suomalaiseenkin keittiöön. Yrttien eteeriset öljyt kiihottavat maku- ja hajuaistia ja lisäävät ruoansulatusnesteiden eritystä. Monista yrteistä voidaan käyttää sekä lehdet että siemenet. Tällaisia ovat esimerkiksi tilli ja fenkoli. Kaupan kuivatut yrtit tosin ovat usein ehtineet haihduttaa osan aromeistaan ennen kuin ne saadaan kodin ruokapöytää rikastuttamaan. Oma ryytimaa olisi paras ratkaisu ja monet kaupunkilaisetkin kasvattavat nykyisin yrttejä ikkunalaudallaan ja parvekkeella. Tällaisia yrttejä ovat esimerkiksi sitruunamelissa ja basilika, joita voi ostaa valmiina kaupasta ja sitten siirtää kukkapurkkiin kasvamaan. Monet yrtit ovat yhtä kauniita kuin koristekasvitkin. Pizzan mausteena tutuksi tullut oregano eli mäkimeirami, anisiisopista ja ampiaisyrtti ilahduttavat myös ulkonäöllään.

Maustekäytössä on epätodennäköistä, että yrteistä voisi olla terveydelle haittaa.

Mausteyrtit ruoanlaitossa

Moniin ruokiin, kuten keittoihin, leipiin ja sämpylöihin saa mausteyrteillä uusia makuvivahteita. Jälkiruokiin sopivat hyvin mintut ja anisiisoppi. Verenpainepotilaiden kannattaa suosia mausteyrttejä suolan sijaan, koska suola nostaa verenpainetta.

Kemiallinen yleissivistys

On mielenkiintoista tietää, että esimerkiksi "jokivarsilla kasvavasta rantakukasta on mahdollista uuttaa täsmälleen samoja yhdisteitä kuin mitä löytyy tammitynnyreissä kypsytetyistä punaviineistä". Mehumaijan avulla saadaan lakan ja vadelman lehdistä samoja tulehduksia estäviä yhdisteitä kuin itse lakkamarjoistakin. Toisin sanoen jos marjoja ei ole saatavana, samoja vaikuttavia tekijöitä voidaan saada jopa saman kasvin lehdistäkin. Poimulehdestä ja kurjenjalasta saadaan samoja kemiallisia yhdisteitä kuin ahomansikasta.

"Nykyään jopa yli puolet länsimaissa määrätyistä lääkkeistä sisältää vähintään yhtenä vaikuttavana aineena luonnosta alun perin eristettyä yhdistettä. Usein synteettisessä muodossa. Tämän bisneksen arvo on satoja miljardeja euroja." Näin ollen ei todellakaan ole ihme, että laboratoriot etsivät kuumeisesti kasveista uusia lääkinnällisesti vaikuttavia ainesosia. Muun muassa sademetsien kasveja tutkitaan tästä syystä innokkaasti. Monet synteettiset lääkkeet pohjautuvat alun perin kasveista löytyneisiin kemiallisiin osatekijöihin, joita sitten on alettu valmistaa keinotekoisesti laboratorio-olosuhteissa.

Kaupallinen toiminta

Jos valmistaa itse luonnonyrteistä voiteita, hauteita, teeaineksia ynnä muuta vastaavaa, on noudatettava elintarvike- ja/tai kosmetiikkalainsäädännön määräyksiä. Kuitenkin luonnonyrttien kaupallinen keruu ja myynti ilman jalostusta on verotonta tuloa samoin kuin sienten ja marjojenkin myynti. Ruohomaisia yrttejä voi myös kerätä pieniä määriä eri alueilta, niin ettei luonto vahingoitu.

Miten kerätään

Ei pidä kerätä muita kasveja kuin niitä, jotka tuntee. Kerätessä kasveja ei sekoiteta keskenään, vaan kukin kasvilaatu laitetaan erikseen esimerkiksi paperikassiin, pussiin, koriin tai astiaan. Keräyspaikka valitaan huolella. Kasveja ei kerätä maantien (ei 200 metriä lähempää valtatietä), navetan, kaatopaikan, likaojan tai muun saastuneen tai likaisen paikan läheltä. Tunkioiden vierustoja sekä kasvimyrkytettyjä pellonreunoja varotaan. Kaupunkien keskustat ja teollisuusalueet ovat myös kiellettyä aluetta yrttien keräämisessä.

Terveitä ja puhtaita kasvinosia kerätään ja poistetaan kuivuneet, toukkien syömät tai muuten pilalla olevat kasvinosat. Kerääminen tehdään mieluiten kuivalla säällä ja kerätyt kasvinosat kuivataan ja käsitellään mahdollisimman pian keräämisen jälkeen. Kerätään luontoa kunnioittaen ja ymmärtäen sen haavoittuvuus. Asiansa tietävä keräilijä ei koskaan poimi kaikkia kasveja loppuun samasta paikasta ja muistaa luonnonsuojelulliset näkökohdat, jokamiehen oikeudet ja vastuut. Esimerkiksi oksien ja puiden vuosikasvainten keräämiseen tarvitaan aina maanomistajan lupa.

Yrtit kerätään mieluiten nuorina, lehdet ennen kukintaa ja kukat heti kun ne ovat puhjenneet. Parhaana keräysaikana pidetään aamupäivää kasteen jälkeen, kun aurinko ei vielä ole veltostuttanut kasveja. Juuret kerätään myöhään syksyllä tai heti keväällä, kun routa on sulanut ja aina kuivalla säällä jos mahdollista. Tuntematon kasvi laitetaan erilleen, jos haluaa ottaa sen näytteeksi mukaan tunnistamista varten. Yleensä mukana pidetään paperi- ja/tai muovipusseja, jotta voidaan laittaa kasvit omiin pusseihinsa, mikäli kerätään useampaa lajia kuin alun perin suunniteltiin. Syötäviksi kerättäviä kasveja käsitellään puhtain käsin ja ne kuljetaan ja säilytetään hygieenisesti.

Eri yrteillä on erilaiset keräysajankohdat. Vihanneksilla ja mausteilla ei ole niin väliä ajankohdasta, mutta lääkinnälliseen käyttöön tarkoitetut yrtit kerätään yleensä silloin, kun niiden lääkeainepitoisuus on suurimmillaan.

Lehdet

Lehdet kerätään, kun kukkanuput ovat kehittyneet, mutta eivät vielä auenneet. Eteeristen öljyjen määrä on parhain kuivina aurinkoisina päivinä, joten tämä on lehtien paras keräilyaika. Vain nuoret, ehjät lehdet käyvät, vahingoittuneita lehden osia ei käytetä. Kun lehdet ovat kuivia, poistetaan lehtiruodit ja kaikki kovat osat. Lehdet murennetaan puhtain käsin tai käyttäen puhtaita pumpuli- tai muovikäsineitä.

Kukat

Vasta puhjenneet kukat kerätään aurinkoisena, kuivana aamuna. Jos kukkien kuivattaminen ei onnistu kimppuina, ne laitetaan ohuena kerroksena paperin päälle kuivumaan. Kuivat kukat muserretaan käsin, mutta esimerkiksi kamomillan kukat säilytetään ehjinä.

Juuret

Juuret kerätään syksyllä, jolloin ne ovat täynnä ravintoa talven yli säilymistä varten. On erittäin tärkeää tietää, minkä ikäisinä juuret pitää kerätä. Juuret huuhdotaan huolellisesti, mutta varovasti puhtaaksi maa-aineksista kylmässä vedessä. Nopean kuivumisen helpottamiseksi ohuet juuret leikataan noin parin sentin mittaisiksi pätkiksi ja paksut juuret viipaloidaan. Nopea loppukuivatus tehdään yleensä uunissa.

Lehtien fermentointi

Lehtien annetaan nuutua hieman. Joidenkin yrttien lehdistä valmistetaan teetä seuraavasti: Lehtiä hierretään käsin, sitten ne kierretään tiiviiksi rulliksi ja sullotaan lasipurkkiin erittäin tiiviisti. Purkki lämmitetään noin 40-asteiseksi ja säilytetään siinä lämmössä muutamia päiviä. Lehdet muuttuvat ruskeiksi ja voimakkaan tuoksuisiksi. Lehdet kuivatetaan sen jälkeen nopeasti ja laitetaan ilmatiivisiin lasipurkkeihin.

Kuivaaminen

Yrtit kuivataan pölyttömässä lämpimässä (korkeintaan 35-asteisessa) paikassa, joka on hyvin tuuletettu ja auringonvalolta suojassa. Pieniä määriä kuivatetaan usein uunissa miedossa lämmössä uuninluukku hiukan raollaan. Useita kasveja voidaan kuivattaa pienissä nipuissa ripustamalla ne latvat alaspäin riippumaan. Yrttinippuja ei koskaan sijoiteta lähelle seinää. Kuivausaika on muutamasta päivästä noin viikkoon. Hidas, tasainen kuivatus on paras. Oikein kuivattuina yrtit säilyttävät värinsä, tuoksunsa, makunsa ja lääkinnällisen tehonsa.

Säilyttäminen

Heti kuivaamisen jälkeen yrtit laitetaan lasi- tai keramiikkapurkkeihin, jotta niiden laatu säilyisi hyvänä. Kaupasta ostetut kuivat yrtit ovat usein menettäneet osan aromeistaan, joten yrttien tuorekäyttö on hyvä vaihtoehto.

Kauppayrtit

Kaupallisiin tarkoituksiin Suomessa kerätään noin 30 erilaista yrttiä. Yrttien lisäksi kerätään kuorenpaloja. Kukat ja marjat kerätään kokonaisina, lehdet yleensä kevyesti rouhittuina. Kuivattujen lehtien on oltava kauniin vihreitä ja kukkien ja marjojen on pitänyt säilyttää alkuperäinen värinsä. Suositellaan kauppayrttipoimijan koulutuksen hankkimista, jos haluaa myydä kauppayrttejä.

Kauppayrttejä ovat ahomansikka, kamomillasaunio, kanerva, kataja, koivu, kultapiisku, lillukka, maitohorsma, mänty, mesiangervo, mesimarja, mustaherukka, nokkonen, paatsama, peltokorte, pihlaja, poimulehti, puolukka, siankärsämö, sianpuolukka, suopursu, vadelma, valkoapila, voikukka ja vuohenputki.

Keräilyn vuodenajat

Kevät

Voikukat ovat ensimmäisiä yrttikeräilijän kevään kukkasia. Koivun pienet hiirenkorvat ovat hyvää salaattiainesta samoin kuin kuusenkerkät kerkkäsiirappiin. Niitä saa vapaasti poimia vain omistamistaan puista. Toisten mailla kasvavista puista niitä saa ottaa vain maanomistajan luvalla. Vuohenputki ja maitohorsman versot ovat hyviä alkukesän salaattiaineksia. Ne katsotaan melkein rikkaruohoiksi, joten niitä voi puhtailta paikoilta yrttikeräilijä poimia mielin määrin.

Varovaisuus yrttien käytössä tärkeää

Osa kasveista ja yrteistä sisältää voimakkaita aineita. Niillä voi olla lisäksi sivuvaikutuksia kuten synteettisilläkin lääkkeillä. Sekä ravintokäyttö että lääkinnällinen käyttö voi aiheuttaa allergioita tai muita vakaviakin oireita, jopa myrkytyksen. Näin on myös eri yrttijuomien ja yrttiteelaatujen kohdalla. Myös eri ainesosilla voi olla erilainen vaikutus eri ihmisiin. Yleensä mitään yrttiä ei pitäisi käyttää jatkuvasti. Suositusaika joidenkin teelaatujenkin suhteen on noin kaksi viikkoa yhtä perää, mutta sekin voi joidenkin ihmisten kohdalla olla liian pitkä aika. Myös yrtteihin koskeminen voi olla allergisoivaa.

Katso myös

• Yrtti

Lähteet

• Peter McHoy & Pamela Westland: Yrttiaapinen – Perusopas yrteistä ja niiden käytöstä, Könemann 2000, ISBN 3-8290-2419-3
• Tapio Oikarinen: Yrtit ja kerhotoiminta, SDPL Yrttiprojekti 1993, Ylöjärvi, ISBN 952-90-4435-6

Aiheesta muualla

• Flora Fennican sisältö Internetissä
• Eliaksen yrttitarha (Internet Archive)