Värjäys

Värjättyä villaa kuivumassa

Värjäys on menetelmä, jolla käsiteltävänä olevan materiaalin tai esineen väri saadaan muutetuksi pintaa syvemmältä, kun taas maalauksessa käytettävä maali jää esineen pinnalle. Värjäyksessä käsiteltävään kohteeseen lisätään väriainetta. Tyypillisiä kohteita ovat

• tekstiilit
• ruoka-aineet
• hiukset

Värjäystä 1400-luvulla.

Arkeologiset löydöt osoittavat, että värjäystä on harjoitettu ainakin 5 000 vuoden ajan, etenkin Intiassa. Väriaineita saatiin eläinkunnasta, kasveista ja mineraaleista melko vähäisellä käsittelyllä. Yleisimpiä luonnonvärien lähteitä ovat olleet kasvit, etenkin juuret, marjat, puun kuori, lehdet ja puuaines. Muita luonnon väriaineiden lähteitä ovat sienet ja jäkälät. Vain harvat perinteisistä luonnonväreistä ovat päätyneet kaupalliseen käyttöön. Eläinperäisistä väreistä tunnetuimpia ovat muun muassa seepia sekä kokenilli. Synteettisiä värejä kuten atsovärejä tehdään mineraaleista ja öljystä.

Värjäykseen käytettyjä kasveja ja sieniä

Pääartikkeli: Kasvivärit

• indigokasvi
• henna
• värimorsinko
• sahrami
• kurkuma
• seitikit
• käävät

Kasvivärjäys

Kasvivärjäyksellä tarkoitetaan luonnosta kerätyillä väriaineilla värjäämistä. Yleisimmin luonnonväreillä värjätään villaa ja silkkiä, koska ne värjäytyvät helposti ja toistavat värejä kirkkaasti ja syvästi. Kasvivärjäys soveltuu myös muiden luonnonmateriaalien, esimerkiksi nahan, puun, paperin, höyhenten, luiden ja kaislan värjäykseen. Kasvivärjäyksessä voidaan käyttää monia eri kasvinosia, esimerkiksi lehtiä, kuorta, puuydintä, juuria, sekä muita kuin kasviperäisiä aineita kuten hyönteisiä tai sieniä. Luonnosta saatavia värejä ovat erityisesti punaisen, keltaisen, oranssin, ruskean ja vihreän eri sävyt. Violettia ja sinistä saadaan verrattain harvoista aineista. Erikseen tunnetaan sienivärjäys.

Ennen värjäystä, kasveista on eroteltava halutut osat. Karkeat väriaineet, kuten kävyt ja kuoret on esikäsiteltävä pilkkomalla ja liottamalla. Väriaineet voidaan käyttää värjäykseen tuoreina tai ne voidaan säilöä kuivaamalla.

Samalla kasvilla voi saada aikaan erilaisia värisävyjä käytetyistä apuaineista, värjättävistä materiaaleista, värjäysaineen suhteellisesta käyttömäärästä ja muista muuttujista riippuen. Lisäksi luonnosta kerättyjen väriaineiden voimakkuus voi vaihdella esimerkiksi eri populaatioiden tai kasvupaikkojen välillä. Kasvivärjäyksessä onkin vaikea tuottaa täsmällisiä sävyjä – toisaalta sävyjen moninaisuus voi olla myös haluttu piirre. Ennen värjäystä, materiaalit punnitaan suhteuttaen ne värjättävien materiaalien määrään. Jos tavoitteena on tasainen värjäystulos, käytetään kookasta värjäysastiaa ja värjättävät materiaalit kastellaan ennen värjäystä.

Puretusaine on aine joka kiinnittää värit värjättäviin materiaaleihin. Yleisin kasvivärien puretusaine on aluna, eli kaliumalumiinisulfaatti. Aluna myös kirkastaa värisävyjä. Sitä käytetään 10% värjättävän materiaalin kuivasta painosta, värjäysveteen lisättynä. Muita puretus- ja apuaineita ovat muiden muassa viinikivi, rauta(II)sulfaatti, kuparisulfaatti, tinakloridi sekä ammoniakki.

100 g:aan värjäysmateriaalia tarvitaan noin 1 kg kasveja. Kasveja keitetään 80–90 asteessa noin tunnin ajan, jonka jälkeen värineste kaadetaan toiseen astiaan siivilän läpi. Täten saadaan eroteltua roskat pois värinesteestä.

Värineste mitataan kattilaan ja lisätään tarvittaessa vettä. Suosituksena on noin 6 litraa nestettä/100 g materiaalia. Värjäystä aloitettaessa veden tulisi olla noin 40-asteista. Värinesteeseen lisätään puretusaineet ja materiaalit. Neste lämmitetään hitaasti 80–90-asteiseksi ja lämpötila pidetään samana noin 1–3 tuntia. Materiaaleja nostellaan värjäyksen aikana tasaisen lopputuloksen takaamiseksi. Materiaalit joko otetaan värjäyksen jälkeen pois nesteestä jäähtymään, tai annetaan niiden jäähtyä värinesteessä. Värjätyt materiaalit huuhdotaan runsaalla vedellä ja viimeisessä huuhteluvedessä suositellaan käytettävän hieman etikkaa. Lopuksi materiaalit laitetaan kuivumaan ilmavaan paikkaan. On kuitenkin vältettävä suoraa auringonvaloa, ettei värjäystulos pilaantuisi.

Kirjallisuutta

• Klemola, Marketta: Kasvivärjäys, T-kirjat, Tammi 1978, uusintapainos 1984.
• Räisänen, Riikka: ”Sieni- ja kasvivärjäys : luonnosta värilumoa lankoihin”, teoksessa Piirainen, Mikko (toim.): Kasvit : luonnossa. Weilin+Göös 2008. ISBN 978-951-0-33403-4.

Aiheesta muualla

• http://www.coloria.net/
• Riikka Räisänen, Anja Primetta, Kirsi Niinimäki: Luonnon väriaineet, Maahenki Oy 2015, toinen korjattu painos ISBN 978-952-301-128-1 (pdf)