Ympäristöterveys

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ympäristöterveys käsittelee Maailman terveysjärjestön (WHO) mukaan kaikkia ihmisen ulkopuolisia fysikaalisia, kemiallisia ja biologisia tekijöitä ja niihin liittyviä käyttäytymiseen vaikuttavia tekijöitä. Se sisältää niiden ympäristötekijöiden määrittämisen ja hallinnan, jotka voivat mahdollisesti vaikuttaa terveyteen. Se suuntautuu estämään sairautta ja luomaan terveyttä tukevia ympäristöjä. Tämä määritelmä sulkee pois käyttäytymisen, jolla ei ole yhteyttä ympäristöön (esim. oma tupakointi, tupakansavulle altistuminen kuitenkin kuuluu), sekä käyttäytymisen, joka liittyy sosiaaliseen ja kulttuuriseen ympäristöön (esim. ruoka- ja juomatavat), sekä perinnölliset tekijät.[1] Ympäristöterveyden kaikki eri näkökulmat kuuluvat ympäristöterveydenhuoltoon. Ympäristölääketiede on suppeampi lähinnä sairauksien välittömään estämiseen ja hoitoon liittyvä ala.[2]

Ympäristön merkitys terveydelle

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ympäristön merkitys terveydelle on hyvin erilainen eri maissa. Kehitysmaissa ylivoimaisesti tärkein tekijä on yleinen hygienia, eli puhtaan juomaveden ja ravinnon saanti ja henkilökohtainen hygienia.[3] Näiden heikko taso selittää valtaosan mm. suuresta lapsikuolleisuudesta. Tosin monissa kehitysmaidenkin suurkaupungeissa ilman laatu voi olla sellainen, että siitä aiheutuu lähes yhtä merkittävää terveyden uhkaa.[3] Joissakin olosuhteissa myös sisäilman laatu voi olla keskeinen. Eräissä Kiinan provinsseissa, joissa ei ole käytössä savupiippuja, keittiön savuisen ilman on osoitettu aiheuttavan tupakoimattomille perheenemännille suunnilleen yhtä suuren keuhkosyöpäriskin kuin kova tupakanpoltto aiheuttaa länsimaissa miehille.[4]

Euroopassa suurimmiksi terveyteen vaikuttaviksi ympäristötekijöiksi on arvioitu ulkoilman pienhiukkaset, noin kaksi kolmasosaa kaikkien ympäristötekijöiden ns. DALY-arvosta (Disease Adjusted Life Years), eli noin 6 000–10 000 DALY-yksikköä miljoonaa asukasta kohti. Seuraavina ovat melko suurella varmuudella radon (600–900 DALY) ja ympäristön tupakansavu (600–1200 DALY), sekä pienemmällä varmuudella melu, lyijyaltistus ja otsoni, suurella epävarmuudella myös dioksiinit.[5] Kaikkiaan tutkittujen ympäristötekijöiden arvioitiin aiheuttavan noin 5 % eurooppalaisten koko tautikuormasta. Maailmanlaajuisen riskivertailun mukaan 12 tärkeimmän terveyttä uhkaavan tekijän joukkoon pääsee kaksi ympäristötekijää, sisäilman epäpuhtaudet ja ulkoilman saasteet.[6]

Arviot ympäristön merkityksestä terveydelle Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen ympäristöterveystoimikunta arvioi vuonna 1997, että Suomessa merkittävimmät tekijät ovat yhdyskuntailman epäpuhtaudet, joiden arvioitiin aiheuttavan vuodessa 200–400 kuolemantapausta ja kymmeniätuhansia sairastumisia ja sairauksien (esim. astman) pahenemisjaksoja. Arvio kuolemantapauksista on myöhemmin kasvanut noin 1 300:aan (ks. jäljempänä). Suomessa radonin on arvioitu aiheuttavan 300–400 keuhkosyöpää ja ympäristön tupakansavun 60 keuhkosyöpää ja 700 sydänkuolemaa. Ultraviolettisäteilyn (ylenmääräisen auringonoton ja solariumien) aiheuttavan noin 100 ihosyöpää, tämäkin on myöhemmin arvioitu suuremmaksi, niistä aiheutuu ehkä noin 500 melanoomaa. Sisäilman mikrobien on arvioitu aiheuttavan runsaasti infektioita ja hengitystieoireita.[7]

EBoDE-projektin[5] mukaan ulkoilman pienhiukkasten osuus Suomessa on noin 64 %, radonin 6–12 % ja ympäristön tupakansavualtistuksen 6–14 % tutkittujen yhdeksän merkittävän ympäristöaltistusten DALY-arvoista. Nämä yhdeksän altistusta selittivät kaikkiaan noin kolme prosenttia suomalaisten koko tautikuormasta. Täsmennetyssä useampien tekijöiden analyysissä kärkeen nousivat ulkoilman pienhiukkaset, ympäristömelu, sisäilman radon, ympäristön tupakansavu, auringon ultraviolettisäteily ja rakennusten kosteusvauriot.[8][9]

Ympäristöterveystoimikunta[7] luokitteli ympäristöriskit kolmeen "koriin". Ensimmäisenä on riskejä, jotka ovat periaatteesa erittäin merkittäviä, mutta jotka on erilaisin toimenpitein saatu Suomessa melko hyvin hallintaan. Näitä ovat mm. talousveden laatu, elintarvikkeiden turvallisuus ja säteilyturvallisuus. Toisen "korin" riskit eivät alkujaan välttämättä ole yhtä suuria, mutta niitä ei ole toistaiseksi saatu hallintaan. Näitä ovat mm. sisäilman laatu, yhdyskuntailman laatu, melu, tapaturmat ja onnettomuudet, sekä ympäristön psyykkiset ja sosiaaliset terveysvaikutukset. Kolmanneksi meillä on riskejä ja ongelmia, jotka koskevat pääasiasa tulevaisuutta ja tulevaisuuden hallintaa. Näitä ovat mm. ilmastonmuutos, otsonikerroksen ohentuminen, terveellisten yhdyskuntien suunnittelu ja rakentaminen, sekä kansalaisten puutteelliset vaikutusmahdollisuudet omaan ympäristöönsä. Lisäksi alalla on paljon huonosti tunnettuja tekijöitä, jotka edellyttävät aktiivista tutkimustyötä.

Vesihuolto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa noin puolet juomavedestä on pohjavettä ja puolet pintavettä.[10] Pintavesi on aina desinfioitava, koska siinä on humusta ja muita orgaanisia aineita, jotka edistävät mikrobien kasvua. Toisaalta desinfiointi esim. kloorilla tuottaa jonkin verran terveydelle haitallisia aineita. Vesilaitosten mittava tarkkailuohjelma takaa veden melko hyvän turvallisuuden. Hyvin hoidettujen vesilaitosten vettä voidaankin Suomessa pitää hygieenisesti keskimäärin parempana kuin pullotettujen vesien. Poikkeustapauksissa isommissakin kaupungeissa voi sattua onnettomuuksia, kuten Nokian vesiepidemia osoitti. Pienehköt kunnalliset vesilaitokset käyttävät usein pohjavettä, jota ei useinkaan desinfioida. Pintavesien valuminen pohjaveteen tai kemikaalien valuminen maaperään voivat turmella tällaisen veden juomakelvottomaksi. Näistä ovat esimerkkejä Kärkölän kloorifenoliepisodi vuonna 1987 sekä useat pienehköt norovirusten tai kampylobakteerien aiheuttamat ripuliepidemiat.

Ravinto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuten juomaveden, myös ravinnon suurimmat riskit ympäristöstä ovat mikrobiologisia, bakteerien tai virusten aiheuttamia.[11] Luotettavat kylmäketjut ovat parantaneet elintarvikkeiden hygieniaa olennaisesti ja samalla on voitu vähentää terveydelle haitallisia säilöntämenetelmiä kuten vahvaa suolausta ja savustusta. Säilöntäaineet ovat Suomessa tiukassa kontrollissa eikä niistä allergiaa lukuun ottamatta ole voitu osoittaa ongelmia. Ravinnon myrkyllisistä aineista voidaan mainita petokalojen kuten suuren hauen metyylielohopea ja silakan ja Itämeren lohen dioksiinit. Näiden käyttörajoituksista on tarvittaessa annettu suosituksia, mm. haukea ei pidä syödä raskauden aikana. Muutoin riskejä ei voida pitää suurina ja ne voidaan välttää syömällä monipuolisesti erilaista kalaa.[12] Olennainen tekijä elintarvikkeiden turvallisuudessa on hygienia omassa keittiössä ja kotona, työpöydän pitäminen puhtaana, käsien pesu, veitsien pesu esim. lihan leikkaamisen jälkeen, jos samalla veitsellä leikataan leipää tai vihanneksia, sekä omat ruokailuvälineet (äiti ei saa koskaan panna pikkulapsen lusikkaa omaan suuhunsa).

Sisäilma

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kosteusvauriot todettiin 1990-luvulla Suomessa paljon yleisemmiksi, kuin mitä oli siihen mennessä ajateltu. Osa niistä perustuu rakennusvirheisiin, mutta osa perustui energiansäästön mukanaan tuomaan riittämättömään ilmanvaihtoon tai lisääntyneen veden käytön aiheuttamaan rakenteiden kastumiseen. Perussääntö on se, että kuiva rakennus ei homehdu. Kostuneet rakenteet saattavat kasvaa kirjavan joukon erilaisia mikrobeja, homesieniä ja muita sieniä, bakteereita ja alkueläimiä.[13] Toistaiseksi ei ole täsmällistä kuvaa siitä, mitkä niistä aiheuttavat useimmin oireita. Siten ennalta ehkäisy on tärkein toimenpide, ja siinä keskeistä on rakenteiden kuivuuden varmistaminen.

Vielä 1970-luvulla ympäristön tupakansavu (ns. passiivinen tupakointi) oli keskeisin sisäilmaongelma. Asenteiden muuttuessa tämä ongelma on selvästi vähentynyt, mutta se ei edelleenkään ole merkityksetön.

Radon on Suomessa tyypillinen sisäilmaongelma,[14] koska monin paikoin kallioperä sisältää uraania, josta radioaktiivisen hajoamisen kautta syntyy kaasumaista radonia. Ongelmaa on lisännyt tiivis ja maanvarainen rakentaminen ja liian huono ilmanvaihto. Radonalueilla kannattaa mitata asunnon radonpitoisuus ja tarvittaessa tehdä korjaukset Säteilyturvakeskuksen ohjeiden mukaan.

Myrkyt ja kemikaalit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myrkyllisten kemikaalien aiheuttamat terveysriskit ovat useimmiten paikallisia, mutta mm. dioksiinit ja furaanit sekä elohopea ovat levinneet savukaasujen mukana laajalti. Suomessa on runsaasti vanhoja saha-alueita, joille on vuosikymmenien aikana kertynyt kloorifenoleja ja dioksiineja. Kun näitä alueita kaavoitetaan esim. asuinalueiksi teollisuuden lähdettyä, on pidettävä huolta siitä, että kemikaalit eivät jää esim. rivitalojen pihamaille ja puutarhoihin.[15] Monissa kaupungeissa onkin tehty laajoja puhdistusoperaatioita ja pintamaan vaihtoja. Pohjavedet ovat herkkiä likaantumaan ja jopa omakotitalon vuotava öljysäiliö voi pilata laajan pohjavesialueen, samoin pesuloista vuotaneet trikloorieteeni tai tetrakloorieteeni. Liikennereiteillä tulee varautua kemikaalionnettomuuksiin esim. tankkiautojen kolarin varalta. Joillakin ravinnon tai kuluttajatuotteiden sisältämillä ympäristömyrkyillä voi olla haitallisia pitkäaikaisvaikutuksia.[16]

Yhdyskuntailma

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdyskuntailmassa on useita keskeisiä terveyteen vaikuttavia tekijöitä kuten rikkidioksidi, typen oksidit, häkä, otsoni ja ennen muuta pienhiukkaset.[17] Kaikkia näitä syntyy polttoprosesseissa, eli talojen lämmityksen, liikenteen, teollisen toiminnan ja energiantuotannon seurauksena. Viime vuosina eniten terveyteen vaikuttaviksi ovat osoittautuneet pienhiukkaset. Ns. CAFE-projekti (Clean Air For Europe)[18] arvioi Suomessa kuolevan yli tuhat ihmistä vuodessa pienhiukkasten takia ennenaikaisesti. Lisäksi aiheutuu runsaasti sairauksia ja esim. astman oireiden pahentumisia. Suomessa tärkeimmät pienhiukkasten lähteet ovat liikenne ja puun pienpoltto. Melko suuri osa tulee myös kaukokulkeutumana muualta.

Ilmastonmuutos

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmastonmuutos voi aiheuttaa suoria terveysongelmia muun muassa sään ääri-ilmiöiden lisääntymisen takia.[19] Vuoden 2003 helleaallon aikana Keski-Euroopassa kuoli viikon aikana noin 35 000 ihmistä ylimäärin. Myrskyjen ja tulvien arvioidaan lisääntyvän ilmastonmuutoksen myötä ja aiheuttavan paitsi taloudellisia menetyksiä myös kuolemia ja sairastumisia. Suurimmat ilmastonmuutoksen aiheuttamat terveysvaikutukset ovat kuitenkin epäsuoria ja aiheutuvat muun muassa ilmastollisten tekijöiden aiheuttamana satoisuuden vähenemisestä ja siitä seuraavasta elintarvikekriisistä ja vajaaravitsemuksesta, sekä etenkin hyönteisten levittämien tartuntatautien kuten malarian leviämisestä uusille alueille.[19][20]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ World Health Organization. Environmental health. http://www.who.int/topics/environmental_health/en/
  2. ↑ Tuomisto J. Ympäristölääketiede ja ympäristöterveys, kirjassa Koskenvuo K: Sairauksien ehkäisy, s. 866. Kustannus Oy Duodecim, Helsinki 2003. ISBN 951-656-092-X.
  3. ↑ a b The World Health Report 2002, ss. 83, 86. http://www.who.int/whr/2002/en/index.html
  4. ↑ Mumford JL, He XZ, Chapman RS, Cao SR, Harris DB, Li XM, Xian YL, Jiang WZ, Xu CW, Chuang JC, Wilson WE, Cooke M. Lung-cancer and indoor pollution in Xuan-Wei, China. Science 1987:235:217–220.
  5. ↑ a b | EBoDE-Report (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. ↑ Murray CJL, ja 485 muuta kirjoittajaa: Disability-adjusted life years (DALYs) for 291 diseases and injuries in 21 regions, 1990–2010: a systematic analysis for the Global Burden of Disease Study. Lancet 2012:380:2197–2223.
  7. ↑ a b Suomen kansallinen ympäristöterveysohjelma. Komiteamietintö 1997:8. Helsinki, Sosiaali- ja terveysministeriö, ympäristöministeriö 1997. ISBN 952-00-0637-0.
  8. ↑ Asikainen A, Hänneinen O, Pekkanen J: Ympäristöaltisteisiin liittyvä tautitaakka Suomessa. Ympäristö ja terveys 2013:44, nro 5:68–74.
  9. ↑ Tuomisto, Jouko: Suurin riski on ihminen itse. Tiede, marraskuu 2013, ss. 38–43.
  10. ↑ Hänninen M-L. Talousveden mikrobiologiset ja kemialliset riskit. Kirjassa Mussalo-Rauhamaa H ym (toim.) Ympäristöterveys, ss. 73–93. Kustannus Oy Duodecim, Helsinki 2007. ISBN 978-951-656-161-8.
  11. ↑ Niskanen T. Ruokamyrkytykset. Kirjassa Mussalo-Rauhamaa H ym (toim.), Ympäristöterveys, ss. 62–72. Kustannus Oy Duodecim, Helsinki 2007. ISBN 978-951-656-161-8.
  12. ↑ Savolainen K, Tuomisto J. Ravinto, kirjassa Mussalo-Rauhamaa H ym. (toim.), Ympäristöterveys, ss. 44–61. Kustannus Oy Duodecim, Helsinki 2007. ISBN 978-951-656-161-8.
  13. ↑ Nevalainen A, Husman T, Hirvonen M-R. Hankala, haitallinen home. Duodecim 2004:120:1681–7.
  14. ↑ Auvinen A. Ympäristöperäisen ionisoivan säteilyn terveysvaikutukset. Duodecim 2004:120:1673–80.
  15. ↑ Tuomisto J. Saastuneet maat. Kirjassa Mussalo-Rauhamaa ym. (toim.), Ympäristöterveys, s. 200. Kustannus Oy Duodecim, Helsinki 2007. ISBN 978-951-656-161-8.
  16. ↑ http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/aiheet/tietopaketit/ymparistomyrkyt_ja_terveys (Arkistoitu – Internet Archive)
  17. ↑ Pekkanen J. Kaupunki-ilman pienhiukkasten terveysvaikutukset. Duodecim 2004:120:1645–52.
  18. ↑ http://ec.europa.eu/environment/archives/cafe/general/keydocs.htm
  19. ↑ a b Tuomisto J. Ilmastonmuutos. Kirjassa Mussalo-Rauhamaa ym. (toim.), Ympäristöterveys, ss. 192–196. Kustannus Oy Duodecim, Helsinki 2007. ISBN 978-951-656-161-8.
  20. ↑ Tuomisto J. Lääkäri kasvihuoneessa. Duodecim 1998:114:2437-

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ympäristöterveys.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Ympäristöterveys&oldid=20687287”