Yks’, kaks’, kolme
| Yks’, kaks’, kolme | |
|---|---|
| One, Two, Three | |
 Saul Bassin suunnittelema juliste |
|
| Ohjaaja | Billy Wilder |
| Käsikirjoittaja |
Ferenc Molnár (näytelmä) Billy Wilder I. A. L. Diamond |
| Tuottaja | Billy Wilder |
| Säveltäjä | André Previn |
| Kuvaaja | Daniel L. Fapp |
| Leikkaaja | Daniel Mandell |
| Pääosat |
James Cagney Horst Buchholz Pamela Tiffin Arlene Francis Hanns Lothar Lilo Pulver |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Yhdysvallat |
| Tuotantoyhtiö | Paramount Pictures |
| Levittäjä |
United Artists Netflix |
| Ensi-ilta |
 15. joulukuuta 1961 17. huhtikuuta 1987 |
| Kesto | 108 min |
| Alkuperäiskieli | englanti, saksa, venäjä |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Yks', kaks', kolme (engl. One, Two, Three) on vuonna 1961 valmistunut komediaelokuva, jonka ohjasi Billy Wilder. Elokuvassa näyttelevät James Cagney, Horst Buchholz, Pamela Tiffin, Arlene Francis, ja Howard St. John. Elokuva sijoittuu kylmän sodan aikaiseen jaettuun Berliiniin ja siinä pilkataan idän ja lännen erilaisia yhteiskuntajärjestelmiä sekä saksalaista kansanluonnetta.
Juoniselostus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Eletään jaetussa Berliinissä hieman ennen rajan sulkemista. C. R. MacNamara on Coca-Cola Companyn Länsi-Berliinin johtaja joka haaveilee yhtiön Euroopan-johtajan paikasta. Hän neuvottelee venäläisten komissaarien kanssa Coca-Colan myymisestä Neuvostoliittoon ja siinä sivussa pettää kyynistä vaimoaan seksikkään sihteerinsä Ingeborgin kanssa. Yhtiön pääjohtaja lähettää MacNamaran hoiviin Euroopassa vierailevan 17-vuotiaan tyttärensä Scarlettin joka osoittautuu miesten perässä juoksevaksi villikoksi. Kun lomaa on kulunut kaksi kuukautta ja isäukko on kohta tulossa hakemaan Scarlettia, tämä ilmoittaa menneensä salaa naimisiin jäykkäniskaisen itäberliiniläisen kommunistipojan Oton kanssa ja aikovansa muuttaa Moskovaan.
MacNamara antaa parille häälahjaksi Wall Street Journaliin käärityn käkikellon, jossa on käen tilalla pieni Setä Samuli ja joka soittaa "Yankee Doodlea". Kellon sekä Oton moottoripyörään salaa kiinnitetyn provosoivan ilmapallon nähtyään DDR:n poliisi heittää Oton vankilaan amerikkalaisen propagandan levittämisestä. MacNamara luulee ongelmien olevan ohi kunnes paljastuu että Scarlett on raskaana. MacNamara saa Ingeborgin ja konttoripäällikkönsä Schlemmerin (joka paljastuu matkan varrella vanhaksi natsiksi) avulla venäläiset komissaarit hankkimaan Oton pois vankilasta, mutta tämä on nyt leimattu amerikkalaiseksi vakoojaksi eikä rautaesiripun toiselle puolelle ole enää asiaa. Elokuvan kiihkeässä loppujaksossa Otosta muokataan parissa tunnissa unelmavävy: hänet sliipataan aristokraatin näköiseksi, hotellin miestenhuonetta valvova köyhtynyt kreivi adoptoi hänet maksua vastaan ja MacNamara nimittää hänet Berliinin Coca-Cola-tehtaan johtajaksi. Sumutus onnistuu niin hyvin että Scarlettin isä nimittää Oton Euroopan-johtajakseen. MacNamara saa pettymyksekseen siirron osastopäälliköksi Atlantan pääkonttoriin, mikä kuitenkin pelastaa hänen avioliittonsa.
Näyttelijät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| James Cagney | … | C. R. MacNamara |
| Arlene Francis | … | Phyllis MacNamara |
| Pamela Tiffin | … | Scarlett Hazeltine |
| Horst Buchholz | … | Otto Ludvig Piffl |
| Lilo Pulver | … | neiti Ingeborg |
| Hanns Lothar | … | Schlemmer |
| Ralf Wolter | … | komissaari Borodenko |
| Peter Capell | … | komissaari Miškin |
| Leon Askin | … | komissaari Peripetšikoff |
| Howard St. John | … | Wendell P. Hazeltine |
| Karl Lieffen | … | Fritz, autonkuljettaja |
| Hubert von Meyerinck | … | kreivi von Droste-Schattenburg |
| Sig Ruman | … | kreivi von Droste-Schattenburg (ääni) |
| Loïs Bolton | … | Melanie Hazeltine |
| Henning Schlüter | … | tohtori Bauer |
| Til Kiwe | … | länsisaksalainen toimittaja |
| Karl Ludwig Lindt | … | Zeitlitz, asianajaja |
| Rose Renée Roth | … | Berta, palvelijatar |
| Friedrich Hollaender | … | orkesterinjohtaja |
| Red Buttons | … | sotilaspoliisi |
Tyyli
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yks’, kaks’, kolmen pohjana on Ferenc Molnárin farssinäytelmä Egy, kettő, három (1929), jonka tapahtumat käsikirjoittajat Billy Wilder ja I. A. L. Diamond siirsivät 1800-luvun porvarispiireistä 1960-luvun jaettuun Berliiniin. Elokuva kuvattiin aidoilla tapahtumapaikoilla Itä- ja Länsi-Berliinissä; Berliinin muurin rakentaminen kuitenkin alkoi kuvausten ollessa vielä käynnissä ja vapaa liikkuminen Itä-Berliinissä loppui, joten muutamia ulkokohtauksia piti lavastaa muualle.
Yks’, kaks’, kolmen huumori on nopeaa, terävää ja mitään kunnioittamatonta; Wilderin omien sanojen mukaan hänen tavoitteenaan oli ”maailman nopein elokuva”. Amerikkalaiset kuvataan kyynisiksi ja rahanahneiksi. Kommunisteja edustavat toisaalta nuori ja fanaattinen Otto, joka saarnaa kapitalismin kuolemaa, toisaalta laiskanpulleat ja korruptoituneet komissaarit. Saksalaiset puolestaan kuvataan kalseiksi äkseeraajiksi ja heidän natsimenneisyydellään vitsaillaan avoimesti, ohjaaja-käsikirjoittajan kotitaustasta huolimatta – juutalainen Wilder pakeni Saksasta vuonna 1933, ja hänen vanhempansa kuolivat Auschwitzissa. MacNamaran sotilaallinen konttoripäällikkö Schlemmer paljastuu elokuvan aikana entiseksi SS-mieheksi, ja hän haikailee ”vanhoja hyviä aikoja”:
MacNamara: ”Schlemmer, montako kertaa olen sanonut, etten halua henkilökunnan nousevan seisomaan kun tulen sisään? He elävät nyt demokratiassa!”
Schlemmer: ”Siinähän ongelma juuri onkin. Vanhaan hyvään aikaan he tekivät mitä käskettiin, nyt he elävät demokratiassa ja tekevät mitä haluavat. Ja he haluavat nousta seisomaan.”
Elokuvan tunnusmusiikkina on Aram Hatšaturjanin Sapelitanssi, joka soi alku- ja lopputekstien ohella useissa vauhdikkaimmista kohtauksista.
Menestys ja myöhempi arvostus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elokuva menestyi tuoreeltaan huonosti; kun oikeassa elämässä Neuvostoliitto toimitti ydinaseita Kuubaan ja maailma pelkäsi ydinsotaa, harva nauroi tällaisille repliikeille: ”Me toimitamme Kuubaan raketteja, he toimittavat meille sikareita. Sikarit ovat kurjia, mutta niin ovat raketitkin.” Ohjaaja Wilder, joka oli pitänyt esikuvanaan Marx-veljesten komedioita, tokaisi: ”Heillä oli Chico, Harpo ja Groucho, minulla oli vain Karl. Karl osoittautui vähiten hauskaksi.” Myöhemmin Yks’, kaks’, kolmen kulttimaine on tasaisesti kasvanut. Suuren yleisön suosikiksi siitä ei ole koskaan ollut, sillä sen huumorin ymmärtäminen vaatii ainakin perustietämystä kylmän sodan poliittisesta historiasta, ja siinä viljellään muutenkin viittauksia etenkin Saksan ja Yhdysvaltain historiaan.
The New York Timesin kriitikot valitsivat elokuvan vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta maailmassa.[1]
Suomessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elokuva oli kielletty Suomessa vuosina 1962–1986 poliittisin perustein.[2] Suurimman ongelman muodosti Grand Hotel Potemkin -kohtaus, jossa neuvostokomissaarit juhlivat vodkan voimalla niin riehakkaasti, että Nikita Hruštšovin muotokuva putoaa kehyksistään ja sen alta paljastuu Josif Stalinin kuva. Hruštšov oli vain paria vuotta aikaisemmin tuominnut julkisesti Stalinin ja tämän terrorin.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ The Best 1,000 Movies Ever Made. The New York Times. Perustuu teokseen The New York Times Guide to the Best 1,000 Movies Ever Made. St. Martin's Griffin 2004. Viitattu 13.7.2016.
- ↑ Yks’, kaks’, kolme Elonet.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Yks’, kaks’, kolme Internet Movie Databasessa (englanniksi)