William Ewart Gladstone

William Ewart Gladstone
John Everett Millais'n muotokuva Gladstonesta vuodelta 1879
Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri
15. elokuuta 1892 – 2. maaliskuuta 1894 1. tammikuuta − 20. heinäkuuta 1886 23. huhtikuuta 1880 – 9. kesäkuuta 1885 3. joulukuuta 1868 – 17. helmikuuta 1874
Monarkki	Viktoria
Edeltäjä	Robert Gascoyne-Cecil Robert Gascoyne-Cecil Robert Gascoyne-Cecil Benjamin Disraeli
Seuraaja	Archibald Philip Primrose Robert Gascoyne-Cecil Benjamin Disraeli
Henkilötiedot
Syntynyt	29. joulukuuta 1809 Liverpool, Lancashire, Englanti
Kuollut	19. toukokuuta 1898 (88 vuotta) Hawarden, Flintshire, Wales
Puoliso	Catherine Gladstone (o.s. Glynne)
Tiedot
Puolue	Konservatiivipuolue peeliläinen Liberaalipuolue
Uskonto	anglikaani
Nimikirjoitus
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

William Ewart Gladstone (29. joulukuuta 1809 Liverpool – 19. toukokuuta 1898 Hawarden) oli brittiläinen liberaali valtiomies, jonka uraan kuuluivat Yhdistyneen kuningaskunnan nelinkertainen pääministeriys vuosina 1868–1874, 1880–1885, 1886 ja 1892–1894, 27 vuotta hallitusten jäsenenä ja yli 60 vuotta parlamentaarikkona. Hän oli huomattava yhteiskunnallinen uudistaja ja poliittisen vastustajansa Benjamin Disraelin ohella 1800-luvun merkittävin brittiläinen valtiomies. Hän pyrki ratkaisemaan Irlannin-kysymyksen, edistämään vapaakauppaa ja parantamaan sosiaaliturvaa. Gladstonen lempinimiä olivat ”mahtava vanhus” (Grand Old Man) ja ”kansan William” (People’s William).

Lapsuus ja nuoruus

William Ewart Gladstone syntyi vuonna 29. joulukuuta 1809 Liverpoolissa John Gladstonen ja Ann Gladstonen (o.s. Robertson) neljäntenä poikana. Ristimänimensä hän sai isänsä liikekumppanin William Ewartin mukaan. Hänen molemmat vanhempansa olivat skotlantilaista sukua, ja vaikka Gladstone asui koko elämänsä Englannissa, hän säilytti puheessaan kotona oppimansa skottilaisen korostuksen.

John Gladstone (1763–1851), vuoteen 1835 asti John Gladstones ja aatelointinsa jälkeen vuodesta 1845 sir John Gladstone, oli yksi Liverpoolin rikkaimpia liikemiehiä, joka oli aloittanut uransa kauppa-apulaisena ja kohonnut suurkauppiaaksi ja laivanvarustajaksi. Liikeuransa ohella hän toimi aktiivisesti Tory-puolueessa (konservatiivisessa puolueessa) ja istui kymmenkunta vuotta alahuoneen jäsenenä. John Gladstone oli George Canningin, aikansa vaikutusvaltaisimman torypoliitikon ja ministerin, innokas poliittinen tukija ja ystävä, ja myös William tapasi Canningin ensi kertaa jo kolmivuotiaana. Gladstonen perhe oli evankelinen, kuten monet ylemmän keskiluokan perheet tuohon aikaan, ja sen päivittäistä elämää leimasivat säännölliset hartaudenharjoitukset sekä tiukka herännäiskristillinen vakaumus.

William Gladstone peri kotoaan sekä poliittisen konservatismin että evankelisen kristillisyyden. Anne Gladstone näki nuorimman poikansa ”kääntyneen uskollisesti Jumalaan” jo kymmenvuotiaana, ja John Gladstone puolestaan suunnitteli pojalleen poliitikon uraa. Vuonna 1821 William lähetettiin yläluokkaiseen Eton Collegeen saamaan klassista koulutusta, missä hän opiskeli vuoteen 1827 asti. Vuonna 1829 hän siirtyi Oxfordin yliopiston Christ Churchiin opiskelemaan historiaa ja humanistisia tieteitä sekä isänsä kehotuksesta myös matematiikkaa. Hän sijoittui parhaaseen luokkaan historian ja matematiikan loppukokeissaan vuonna 1831. Hän oli myös Oxfordin tiedeyhdistyksen presidentti.

Valmistuttuaan yliopistosta uskonnollinen Gladstone haaveili pappisurasta, mutta John Gladstone tahtoi tehdä pojastaan valtiomiehen. William lähetettiin 1831–1832 ajan tavan mukaan kiertomatkalle Eurooppaan, muun muassa Italiaan, noin kuuden kuukauden ajaksi laajentamaan sivistystään, ja syksyllä 1832 hän osallistui ensimmäisiin parlamenttivaaleihinsa.

Poliittisen uran alkuhetket

Nuori Gladstone 1830-luvulla.

William Gladstone nousi parlamentin alahuoneeseen vuonna 1832 vain 23-vuotiaana. Hänet valittiin Tory-puolueen edustajana Newarkin vaalipiiristä. Valinta tapahtui pitkälti suhteiden avulla: erään Gladstonen Oxfordin-aikaisen opiskelutoverin isä oli Newcastlen herttua, Newarkin seudun mahtimies ja suurmaanomistaja. Kun Gladstonea suositeltiin herttualle ”lupaavana nuorena konservatiivina”, tämän nouseminen parlamenttiin Newarkin edustajana oli lähinnä järjestelykysymys.

Ensimmäisessä parlamenttipuheessaan 17. toukokuuta 1833 Gladstone vastusti orjuuden välitöntä lakkauttamista Britannian siirtomaissa. Myöhemmissä puheissaan hän puolusti muun muassa Irlannin anglikaanisen valtionkirkon asemaa ja protektionistista talouspolitiikkaa. Nuori Gladstone herätti huomiota, ja vuosina 1834–1835 hän toimi Robert Peelin hallituksessa nuorempana rahaministerinä sekä siirtomaa-asioiden alivaltiosihteerinä.

Ensimmäisen ministerikautensa jälkeen Gladstone julkaisi teokset The State in its Relations with the Church (1838) ja Church Principles considered in their Results (1840), joissa hän esitteli uskonnollisia periaatteitaan. Teoksissa Gladstone piti valtion ja kirkon tiivistä liittoa yhteiskunnan peruspilarina ja puolusti Irlannin anglikaanisen valtionkirkon voimakasta asemaa siteenä Englannin ja Irlannin välillä. Teokset saivat osakseen runsaasti huomiota, mutta myös arvostelua. Näkyvin kriitikko oli liberaali historioitsija Thomas Macaulay, joka nimitti Gladstonea ironisesti ”ankarien ja taipumattomien Toryjen nousevaksi toivoksi”.

Sir Robert Peelin ministerinä

Vuonna 1841 sir Robert Peel palasi pääministeriksi ja teki Gladstonesta hallituksensa toisen kauppaministerin, samalla kun Gladstonesta tehtiin myös Privy Councilin jäsen. Peelin hallitus ryhtyi tarmokkaasti purkamaan protektionistista suojatullipolitiikkaa huolimatta siitä, että pääministerin oma puolue eli toryt olivat sen voimakkaita kannattajia. Pääasiallisen kimmokkeen tähän antoi 1830-luvun lopun katokausi, jonka aikana Britannia osoittautui kyvyttömäksi omavaraiseen ruuantuotantoon. Gladstone, joka aiemmin oli kuulunut protektionisteihin, kallistui pian Peelin puolelle. Gladstone oli keskeisenä tekijänä valmistelemassa hallituksen finanssipoliittisia uudistuksia, joihin kuuluivat tullien alentaminen sekä säännöllisen tuloveron säätäminen.

Gladstone erosi Peelin hallituksesta 1845, kun se ehdotti valtiollisen tuen myöntämistä irlantilaiselle Maynoothin katoliselle pappiskoululle. Gladstone oli jo lieventänyt aiempia mielipiteitään kirkon ja valtion suhteesta eikä vastustanut ehdotusta, mutta hän ei halunnut antaa sellaista vaikutelmaa, että hän luopuisi mielipiteistään pitääkseen ministerinpaikkansa. Erottuaan hallituksesta hän äänesti esityksen puolesta parlamentissa. Gladstone kuitenkin palasi Peelin hallitukseen siirtomaa-asioiden valtiosihteeriksi vielä samana vuonna. Hänen oli uusittava edustajanpaikkansa, mutta vanhoillinen Newcastlen herttua ei enää suostunut tukemaan häntä, joten hän siirtyi Oxfordin yliopiston parlamenttiedustajaksi vuoden 1847 vaaleissa oltuaan 18 kuukautta vailla edustajanpaikkaa.

Perunaruttoepidemian aiheutettua Irlannissa nälänhädän Peelin hallitus antoi 1846 esityksen viljatullien täydellisestä poistamisesta. Esitys läpäisi alahuoneen, jossa sitä kannattivat oppositiopuolue Whigit ja maltilliset Toryt. Hallitus kuitenkin kaatui nopeasti, kun viljatullikysymyksestä suuttuneet vanhoilliset Toryt äänestivät sitä vastaan seuraavassa lakiesityksessä. Tämän puolueen sisäisen välirikon seurauksena Peel ja häntä kannattaneet maltilliset Toryt, joukossa Gladstone, irtautuivat torypuolueesta ja muodostivat parlamenttiin niin sanotun peeliläisen ryhmän. Peeliläiset tukivat lordi John Russelin Whig-hallitusta. Peelin kuoltua 1850 Gladstonesta tuli tämän ryhmittymän johtaja.

1840-luvulla Gladstone myös aloitti työnsä Lontoon prostituoitujen hyväksi. Hän kierteli öisin Lontoon kaduilla, keskusteli tapaamiensa prostituoitujen kanssa ja rohkaisi heitä muuttamaan elämäntapansa. Gladstone myös tuki rahallisesti Clewerissä sijainnutta kristillistä ”pelastuskotia” ja auttoi järjestämään työtä entisille prostituoiduille. Hän jatkoi tätä toimintaa myös pääministerivuosinaan. Vuonna 1927, kolmekymmentä vuotta Gladstonen kuoleman jälkeen, Gladstonen perikunta haastoi oikeuteen kirjailijan, joka väitti hänen käyttäneen hyväkseen prostituoitujen palveluksia. Valamiehistö totesi tällöin yksimielisesti, että kaikki todisteet tukevat ”edesmenneen Mr. W. E. Gladstonen korkeaa moraalia”. Rouva Catherine Gladstone tuki miehensä pelastustyötä ja myös toisinaan osallistui tämän öisille retkille.

Gladstone vieraili Napolissa vuonna 1850 noin neljän kuukauden ajan ja järkyttyi Molempain Sisiliain kuningaskunnan kuninkaan, Ferdinand II:n, tyrannimaisesta hallinnosta. Hän julkaisi 1851 teoksen Kirjeitä lordi Aberdeenille, jossa hän kertoi käynneistään napolilaisissa vankityrmissä ja Ferdinand II:n harjoittamasta vainosta. Teos herätti suurta kohua sekä Britanniassa että Euroopassa. Italian yhdistymissodan sankari Giuseppe Garibaldi kiitti myöhemmin Gladstonea tämän kirjoituksista, jotka käänsivät eurooppalaisen mielipiteen Napolin mielivaltaista hallintoa vastaan.

Valtiovarainministerinä

Hawardenin linna, Gladstonen kotitila.

Russelin Whig-hallitus kaatui 1852, ja lordi Derby muodosti Tory-hallituksen. Gladstonea pyydettiin valtiovarainministeriksi, mutta hän kieltäytyi, koska hänen poliittiset näkemyksensä olivat etääntyneet liian kauas Toryjen linjasta. Valtiovarainministeriksi nousi Benjamin Disraeli, joka julkisti ensimmäisen budjettinsa joulukuussa. Gladstone hyökkäsi voimakkaasti budjettia vastaan, ja on pidetty suurelta osin hänen ansionaan, että Disraelin budjetti ja sen myötä koko hallitus kaatuivat. Tämä oli Gladstonen ja Disraelin ensimmäinen merkittävä poliittinen kamppailu.

Gladstonesta tuli valtiovarainministeri lordi Aberdeenin hallitukseen, joka koottiin whigien ja peeliläisten pohjalle. Hän yritti kumota tuloveron, mutta päätyi lopulta korottamaan sitä, koska Krimin sota nieli valtion varoja. Hallitus kaatui vuonna 1855 sen kieltäydyttyä teettämästä selvitystä Krimin sodan aikaisen armeijan tilasta. Lordi Derby palasi pääministeriksi 1858, ja Gladstone kieltäytyi jälleen ministeriydestä, osaksi poliittisista syistä ja osin siksi, ettei halunnut työskennellä samassa hallituksessa Disraelin kanssa. Derbyn hallituksen kaaduttua 1859 Henry Palmerston muodosti hallituksen whigeistä ja peeliläisistä, valtiovarainministerinä jälleen Gladstone.

Tämän hallituksen muodostamista pidetään käännekohtana Britannian poliittisessa historiassa: vanhoista whigeistä, peeliläisistä ja radikaaleista muodostui moderni liberaalinen puolue. Samalla Gladstone jätti lopullisesti konservatiivit oltuaan muiden peeliläisten kanssa kymmenen vuotta toryjen ja whigien välissä.

Gladstonen politiikka muuttui askel askeleelta radikaalimmaksi. Yhdysvaltain sisällissodan aikana valtiovarainministeri Gladstone piti voimakkaita puheita etelävaltioiden itsenäisyyden puolesta. Tämä herätti närkästystä, koska Britannian virallinen politiikka oli puolueeton, ja Gladstone totesi myös itse myöhemmin tehneensä virhearvion. Vuonna 1864 hän alkoi ajaa valtiollisen äänioikeuden laajentamista ja suututti sekä pääministeri Palmerstonin että kuningatar Viktorian. Pitkälti samasta syystä hän menetti edustajanpaikkansa Oxfordissa, mutta tuli valituksi eteläisessä Lancashiressa.

Vuonna 1866 John Russellin hallitus (joka oli seurannut Palmerstonia tämän kuoltua 1865) esitti parlamentille ehdotuksen uudeksi äänioikeuslaiksi. Hankkeen takana oli pääasiassa Gladstone, ja siinä ehdotettiin äänioikeuteen vaadittavien taloudellisten ehtojen alentamista ja näin 400 000 uuden keski- ja työväenluokkaisen äänestäjän syntyä. Ehdotusta vastustivat sekä toryt että radikaalit liberaalit, jotka pitivät sitä riittämättömänä, ja hallitus kaatui. Lordi Derby nousi jälleen tory-hallituksen ministeriksi ja Disraeli valtiovarainministeriksi. Derby ja Disraeli esittivät vuonna 1867 oman, vielä pidemmälle menevän äänioikeusuudistuksensa: tämä merkitsi 1,5 miljoonan uuden äänioikeutetun lisäystä Englannin yhteiskunnassa. Uusi vaalilaki antoi äänioikeuden kaupunkien työläisille, jotka omistivat asunnon tai olivat päävuokralaisia, ja osalle maaseudun asukkaista.

Derbyn ja varsinkin Disraelin toimintaa vaaliuudistuksessa on usein pidetty poliittisen opportunismin huipentumana ja tahallisena nöyryytyksenä Gladstonea kohtaan.

Ensimmäinen pääministerikausi 1868–1874

William Gladstone, Phil Mayn karikatyyri.

Lordi Palmerstonin kuoltua 1865 ja lordi John Russellin vetäydyttyä politiikasta 1867 Gladstonesta tuli liberaalien johtaja. Vuoden 1868 vaaleissa hän menetti paikkansa Lancashiressa, mutta valittiin Greenwichissä. Liberaalit voittivat vaalit ja 58-vuotiaasta Gladstonesta tuli pääministeri seuraavaksi kuudeksi vuodeksi. Hänen pääministerikauttaan leimasivat vapaamieliset yhteiskunnalliset uudistukset, joiden päämääränä oli valtion menojen karsiminen sekä – liberalismin ideologian mukaisesti – ihmisten ja talouden mahdollisimman suuri toimintavapaus.

Gladstone kiinnitti erityistä huomiota Irlannin asemaan. Hän ajoi 1869 läpi Irlannin kirkollislain uudistuksen, jonka jälkeen katolisten irlantilaisten ei enää täytynyt maksaa veroa Irlannin anglikaaniselle kirkolle – samalle, jonka asemaa hän oli nuorena konservatiivina kiivaasti puolustanut. Vuonna 1870 hyväksyttiin Irlannin maalaki, joka paransi irlantilaisten vuokraviljelijöiden asemaa. Merkittävä uudistus oli myös vuoden 1870 koululaki, jossa taattiin (ainakin teoriassa) kaikille 5–15-vuotiaille maksuton perusopetus. Gladstonen hallituksen aikana myös säädettiin yleinen vaalisalaisuus ja kiellettiin armeijan ja valtion virkojen myyminen sekä ruumiillisen kurituksen käyttäminen armeijassa rauhan aikana.

Gladstone oli leimallisesti sisäpoliitikko, joka tunsi vastenmielisyyttä imperialismia kohtaan. Ulkopolitiikassa hänen päämääränään oli turvata vapaa kaupankäynti ylläpitämällä rauhaa ja poistamalla tulleja. Niin sanottu Alabama-kysymys, jossa Yhdysvallat vaati Britannialta korvausta siitä, että se oli sallinut etelävaltioiden rakentaa taistelulaivoja brittiläisillä telakoilla sisällissodan aikana, ratkaistiin Gladstonen myöntyväisyyden ansiosta Yhdysvaltain hyväksi 1872. Tämä ja eräät muut epäonniset ulkopoliittiset kysymykset laskivat hallituksen suosiota.

Gladstonen hallituksen tie päättyi 1873, kun sen ehdotus Irlannin yliopistolaitoksen uudistamiseksi kaatui alahuoneessa. Syntyneen poliittisen pattitilanteen selvittämiseksi Gladstone hajotti parlamentin 1874 ja määräsi uudet vaalit, joissa konservatiivit voittivat. Benjamin Disraeli muodosti uuden hallituksen, ja Gladstone luopui liberaalien johtajuudesta sekä vetäytyi joksikin aikaa riviparlamentaarikoksi.

Toinen pääministerikausi 1880–1885

Vuoden 1880 vaaleissa liberaalit voittivat uudelleen, ja Disraeli väistyi. Uusi liberaalijohtaja lordi Hartington luopui paikastaan suositun Gladstonen hyväksi. Konservatiivinen kuningatar Viktoria, jolla oli vahvoja antipatioita Gladstonea kohtaan, yritti turhaan saada Hartingtonia muodostamaan hallituksen. Lopulta kuningatar joutui nimittämään ”tuon kauhean vanhan miehen” (kuten hän Gladstonea kutsui) toiselle pääministerikaudelleen.

Ulkopolitiikassa Gladstone pyrki karttamaan sotia ja konflikteja. Hän lopetti 1881 Disraelin aikana syttyneen ensimmäisen buurisodan, jossa Etelä-Afrikan buuritasavallat sotivat Britannian herruuspyrkimyksiä vastaan. Gladstonen hallitus tunnusti buurivaltion itsenäisyyden, sillä rajoituksella, ettei se saanut solmia ulkopoliittisia liittoja ilman Britannian suostumusta. Gladstone myös lopetti toisen englantilais-afganistanlaisen sodan vetämällä brittijoukot pois maasta.

Gladstone muutti toista Irlannin maalakia. Hänen hallituksensa toteutti myös vuoden 1884 vaalilain, joka antoi äänioikeuden maaseudun asukkaille, noin kahdelle miljoonalle miehelle. Irlannin itsehallinto (home rule) tuli tärkeimmäksi asiaksi Isossa-Britanniassa. Kenraali Gordonin kuolema Khartumissa Sudanissa vuonna 1885 oli loppu Gladstonen suosiolle. Kriitikot käänsivät hänen lempinimensä muotoon M.O.G Gordonin murhaajaksi. Gladstone erosi pääministerin virasta vuonna 1885.

Kolmas pääministerikausi 1886

Gladstone puhuu alahuoneessa Irlannin home rulen puolesta 8. huhtikuuta 1886.

Vuonna 1886 hänen puolueensa oli liittoutunut irlantilaisten nationalistien kanssa kumoamaan lordi Salisburyn hallitusta. Gladstone valittiin uudelleen pääministeriksi. Gladstone antoi alahuoneelle 6. huhtikuuta 1886 lakiesityksen Irlannin itsehallinnosta. Alahuone kuitenkin hylkäsi esityksen ja Gladstone joutui eroamaan pääministerin virasta.

Neljäs pääministerikausi 1892–1894

Vuonna 1892 Gladstone valittiin neljännen kerran pääministeriksi. Hän otti uudelleen Irlannin itsehallinnon käsiteltäväksi asiaksi alahuoneessa. Alahuone hyväksyi esityksen, mutta ylähuone hylkäsi sen. Gladstone erosi pääministerin virasta 3. maaliskuuta 1894. Hän säilytti paikkansa alahuoneessa vuoteen 1895 asti.

Viimeiset vuodet

William ja Catherine Gladstonen hauta Westminster Abbeyssä.

Vuonna 1895 hän perusti St. Deiniolsin kirjaston, jolle lahjoitti suurimman osan omista kirjoistaan ja 40 000 puntaa. Hän kuljetti yli 80-vuotiaana 23 000 kirjaa kottikärryillä neljännesmailin matkan kotoaan kirjastoon.

Gladstone kuoli syöpään Hawarden linnassa 88-vuotiaana 19. toukokuuta 1898. Hänet on haudattu Westminster Abbeyhin.

Kirjallisuutta

William Gladstonesta on kirjoitettu runsaasti elämäkerrallisia teoksia. Hänestä historiankirjoituksessa annettu kuva oli pitkään kaksijakoinen: liberaalit historioitsijat esittivät hänet suurena uudistajana ja valistuneena valtiomiehenä, konservatiiviset historioitsijat taas ahdasmielisenä ja tekopyhänä hahmona. Tavallisesti tähän liittyi Gladstonen ja Benjamin Disraelin vastakkainasettelu, jossa liberaalit pyrkivät tekemään Gladstonesta näytelmän sankarin ja Disraelista konnan, konservatiivit luonnollisesti toisin päin. Ensiksi mainitusta paras esimerkki on John Morleyn kirjoittama Gladstonen ”virallinen” elämäkerta, The Life of William Ewart Gladstone (1903). Jälkimmäistä kuvaa edustaa muun muassa W. F. Monypennyn ja G. E. Bucklen Disraeli-elämäkerta The Life of Benjamin Disraeli, the Earl of Beaconsfield (1929), joka on suurilta osiltaan hyökkäys Gladstonea vastaan. Modernimmat Gladstone-elämäkerrat tarkastelevat kohdettaan tasapuolisemmin.

Gladstone kirjoitti itse luonnoksen omaelämäkerraksi, jota ei kuitenkaan julkaistu hänen elinaikanaan. Käsikirjoitus ilmestyi vasta 1971 osana Prime Minister’s Papers -julkaisusarjaa. Gladstonen päiväkirjat on julkaistu kokonaisuudessaan The Gladstone Diaries -sarjana, joka käsittää kaksitoista paksua osaa.

Lähteet

• Nenonen, Kaisu-Maija; Teerijoki, Ilkka: Historian suursanakirja. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2
• Jerrold, Walter: W. E. Gladstone: England's Great Commoner. (New edition, revised, and brought up to date) London: S. W. Patrtridge & Co., 1898. (englanniksi)
• Harding, Ewing (toim.): From Palmerston to Disraeli (1856–1876). London: G. Bell and Sons, Ltd., 1913. (englanniksi)

Kirjallisuutta

• D. W. Bebbington: William Ewart Gladstone
• Eric Brand: William Gladstone
• Osbert Burdett: W.E. Gladstone (1928)
• Erich Eyck: Gladstone (1938)
• Philip Magnus: Gladstone. A Biography (1954)
• Richard Shannon: Gladstone I–II (1982)
• H. C. G. Matthew: Gladstone 1809–98 (1986)
• Roy Jenkins: Gladstone (1995) (ISBN 9780333602164)