Vuohijärvi
Vuohijärvi | |
---|---|
Vuohijärven Kinansaari nähtynä Kauppilanrannasta. |
|
Valtiot | Suomi |
Maakunnat | Kymenlaaksossa |
Kunnat | Kouvola (Valkeala ja Jaala), Mäntyharju |
Koordinaatit | |
Vesistöalue ja valuma-alueen tietoja | |
Päävesistöalue | Kymijoen vesistö (14) |
Valuma-alue | Vuohijärven alue (14.91) |
Laskujoki | Kymijoki (Siikakoski) |
Järvinumero | 14.912.1.001 |
Mittaustietoja | |
Pinnankorkeus | 76,6 m [1] |
Pituus | 20,969 km [1] |
Leveys | 9,983 km [1] |
Rantaviiva | 228,83 km [2] |
Pinta-ala | 86,24298 km² [2] |
Tilavuus | 1,40383552 km³ [2] |
Keskisyvyys | 16,28 m [2] |
Suurin syvyys | 75,51 m [2] |
Keskivirtaama | 70 m³/s (MQ) lähde? |
Saaria | 155 [2] |
Kinansaari, Hevossaari, Palosaari, Jaalan Kuisaari | |
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
Vuohijärvi on Kymijoen vesistön Mäntyharjun reittiin kuuluva järvi Kymenlaakson ja Etelä-Savon maakunnissa, Kouvolan kaupungin (entisten Jaalan ja Valkealan kuntien) ja Mäntyharjun kunnan alueella.[3] Se on Suomen järvistä 52. suurin. [1][2][4]
Maantietoa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuohijärvi on 21 kilometriä pitkä, 10 kilometriä leveä, ja sen pinta-ala on 8 624 hehtaaria eli 86,2 neliökilometriä. Kouvolan kaupungin aluejaossa Vuohijärvi sijaitsee Valkealan ja Jaalan suuralueilla, Vekaranjärven ja Karijärven kaupunginosissa sekä Vuohijärven, Repoveden-Hillosensalmen, Voikosken ja Pohjois-Jaalan pienalueilla. Vuohijärven länsiranta kuuluu nykyisin Kouvolan Jaalan suuralueeseen (entiseen Jaalan kuntaan) ja siellä merkittävin asutus on Paljakan kylä järven luoteisimmassa lahdenpohjukassa. Pohjoisessa Mäntyharjun alueella vanhoja kyliä ovat Nurmaa (nykyisin Vuohijärvestä erilleen kuroutuneen Nurmaanjärven rannalla) ja Leppäniemi. Voikosken rannoilla, osittain Mäntyharjun, osittain Kouvolan Valkealan suuralueen (ent. Valkealan kunta) puolella on Voikosken pieni tehdaskylä. Kinansaari on vanha kylä. Järven eteläpäässä, Valkealassa on Vuohijärven pieni teollisuuskylä (2000-luvulle saakka tilastollinen taajama).[2][1]
Siinä on 155 saarta, joiden pinta-ala on 1 235,5 hehtaaria eli noin noin 12,53 prosenttia järven kokonaispinta-alasta. Vuohijärven suurimmat saaret ovat Kouvolaan (entiseen Valkealaan) kuuluvat Kinansaari koillisessa Voikosken eteläpuolella ja (entiseen Jaalan kuulunut) Hevossaari järven luoteiskulmassa.[2][1]
Järven tilavuudeksi on määritetty 1 403,84 miljoonaa kuutiometriä eli 1,40384 kuutiokilometriä ja sen keskisyvyydeksi on saatu 16,3 metriä. Sen syvänteessä, joka sijaitsee Lautaniemestä kaakkoon Selkäluodon itäpuolella, on 75,5 metriä syvää. Vuohijärvi on Kymenlaakson syvin järvi, ja koko Suomen järvien syvyystilastoissa sijoilla 8. (keskisyvyys) ja 7. (suurin syvyys).[5][3][2][1]
Järven rantaviivan pituus on 228,8 kilometriä, josta saarten rantaviivan yhteispituuden osuus siitä on 83,1 kilometriä. Vuohijärven ympäriltä löytyvät palvelut ovat pääosin Vuohijärven kylässä, jossa toimivat asiamiesposti, baari, ja kauppa. Hillosensalmella toimivat vanhassa asemarakennuksessa kesäkahvila ja Orilammen lomakeskus. Vuohijärven rannoilla on runsaasti kesäasutusta. [2][1]
Luontoarvoja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuohijärven vesi on erityisen puhdasta, kirkasta ja käytännössä juomakelpoista. Vuohijärvi on kirkasvetinen ja ekologiselta tilaltaan erinomainen.lähde?
Historiaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuohijärvellä on pitkät perinteet puunuitossa muun muassa Mäntyharjun reitillä. Vuosisadan alussa järvellä liikennöivät höyryalukset Tapio I ja Tapio II. Vuonna 1928 valmistui Vuohijärvelle höyryhinaaja s/s Vuohijärvi ja vuonna 1938 varppaaja s/s Voikoski, joka oli Vuohijärven viimeinen höyryalus toimien vuoteen 1966 asti. Lisäksi järvellä on liikennöinyt muun muassa Suomen nuorin tervahöyry Tapio vuosina 1945–1955.
Vuohijärven ympärillä on toiminut useampi saha muun muassa Siikakoskella (perustettu 1826) ja Voikoskella (perustettu 1775). Nykyisin Vuohijärvellä toimii Kalson vaneritehdas. Siikakoskessa (rakennettu alun perin 1917) ja Voikoskessa (rakennettu 1916) toimivat voimalaitokset. Voikoskella toimii samassa yhteydessä Woikoski Oy:n kaasutehdas.
Vuohijärven Mäntysaaressa sijaitsee vuonna 1834 perustettu saarihautausmaa. Hautausmaalla on 1911 rakennettu kellotorni, joka laajennettiin 1940 kappeliksi. Saarella on myös rautakautinen kalmisto sekä vuonna 2006 arkeologisissa kaivauksissa löydetyt kaksi kodanpohjaa. Saarelle pääsee vain veneellä tai talvisin jäätä pitkin.[6][7][8]
Vesistösuhteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Järvi sijaitsee Kymijoen vesistössä (vesistöaluetunnus 14) Mäntyharjun reitin valuma-alueen (14.9) Vuohijärven alueella (14.91), jonka Vuohijärven lähi-alueeseen (14.912) järvi kuuluu. Järven vedenpinnan korkeus on 76,6 metriä mpy.[1][3]
Mäntyharjun reitin yläosan vedet laskevat Vuohijärven koilliskulmaan Voikosken kautta. Idässä Vuohijärveen liittyy kapean Hillosensalmen välityksellä samassa tasossa oleva Repoveden, Tihvetjärven ja Luujärven muodostama vesistö. Luoteesta Vuohijärveen laskee Nurmaanjärvi. Vuohijärvi laskee lounaiskulmastaan Siikakosken, useiden pienten järvien, Verlankosken ja Lintukymin kautta Kymijoen Pyhäjärveen.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h i Vuohijärvi, Kouvola (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 6.7.2022.
- ↑ a b c d e f g h i j k l Ympäristö- ja paikkatietopalvelu Syke (edellyttää rekisteröitymisen) Helsinki: Suomen Ympäristökeskus. Viitattu 6.7.2022.
- ↑ a b c Vuohijärvi (14.912.1.001) Järvi-meriwiki. Suomen ympäristökeskus. Viitattu 6.7.2022.
- ↑ Suomen järvet yli 40 neliökilometriä. Ymparisto.fi. 16.5.2007. Arkistoitu 30.9.2007. Viitattu 16.7.2007.
- ↑ Järven syvin kohta (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 6.7.2022.
- ↑ Valkealan kulttuurikohteet : Mäntysaaren hautausmaa
- ↑ Kouvolan seurakunnat : Mäntysaaren hautausmaa
- ↑ Kuoleman saari, Suomen Kuvalehti, 22.07.1933, nro 30, s. 22, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vuohijärvi Wikimedia Commonsissa
- Pajunen, Hannu: Järvisedimentit kuiva-aineen ja hiilen varastona. (Tutkimusraportti 160) Espoo: Geologinen tutkimuskeskus, 2004. ISBN 951-690-894-2 ISSN 0781-4240 Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 29.10.2022).