Viljo Vesterinen -kilta
Viljo Vesterinen-Kilta r.y.[1] (V.V.-kilta) oli yhdistys, joka järjesti Viljo Vesterisen nimeä kantavia valtakunnallisia harmonikkakilpailuja vuosina 1978–1993. Jäseniä killassa oli 23, joista V.V.-kilpailun voittajia oli 16.[2]
Viljo Vesterisen saadessa toisen palkinnon Euroopan harmonikkamestaruuskilpailussa Göteborgissa 1934 ja voittaessa pohjoismaiden harmonikkamestaruuskilpailut Tukholmassa neljä kertaa: 1934, 1936, 1938 ja 1939 (Suomi–Ruotsi-harmonikkamaaottelun henkilökohtainen voittaja Helsingissä 1943), hänen nimeään kantavia kilpailuja olisi pitänyt järjestää jo 1930-luvun lopulla[2] ja viimeistäänkin heti sotien jälkeen.[3] Suomen Harmonikansoittajain Liitto ry (nyk. Suomen Harmonikkaliitto Ry) ilmoitti järjestävänsä Viljo Vesterisen harmonikkakilpailun vuonna 1977, joka peruuntui vain yhden soittajan ilmoittautuessa osanottajaksi.[2] Melodiabassoharmonikan soiton opetus oli tuolloin vasta alullaan.[4] Siitä huolimatta standardibassoharmonikalla olisi pitänyt soittaa pakollisena kappaleena polyfoninen sävellys.
Killan perustaminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Viljo Vesterinen-kilta ry (V.V.-kilta) perustettiin musiikinopettaja Jukka Ollilan toimesta Vesterisen perikunnan kirjallisella suostumuksella Helsingissä 16.10.1977.[2][3][4] Säännöissä mainittiin: ”Yhdistyksen tarkoituksena on vaalia ja kehittää Viljo Vesterisen harmonikkaperinnettä järjestämällä hänen nimeään kantavia kilpailuja maassamme”.[2][3][4] Jukka Ollila, joka valittiin V.V.-killan puheenjohtajaksi, oli kutsunut perustavaan kokoukseen Suomen harmonikkamestaruuskilpailun voittaneita soittajia. Varapuheenjohtajaksi valittiin Esko Könönen, sihteeri/rahastonhoitajaksi Paavo Tiusanen, kiltaneuvoston jäseniksi Veikko Ahvenainen, Taito Vainio[2][3][4] ja poissaolevana Yhdysvalloissa opiskeleva Juha Silfverberg.[4] Kunniajäseneksi kutsuttiin rouva Toini Vesterinen ja vuonna 1979 professori George de Godzinsky.[2][3] Silfverbergin erottua killasta, hänen tilalleen kutsuttiin Aarre Lievonen 1981, joka valittiin myös varapuheenjohtajaksi Esko Könösen kuoleman jälkeen 1983.[2] Tilintarkastajina toimivat arkkitehti Ylermi Salminen ja rehtori Matti Kaihovaara, jonka tilalle tuli ekonomi Olli Palonen.[3] Varatilintarkastajina olivat viulutaiteilija Pertti Kiri ja nuottigraafikko Unto Satukangas.[5]
Kilpailutoiminta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
V.V.-kilta järjesti vuosittain Viljo Vesterisen nimeä kantavia valtakunnallisia harmonikkakilpailuja eri paikkakunnilla.[4] Paikallisilta kulttuuritoimilta kilta edellytti ilmaisia kilpailutiloja ja kiltajäsenten matkakorvauksia julkisten kulkuneuvotaksojen mukaan.[2][3] Kiltajäsenet toimivat tehtävissään ilman palkkioita.[2] Viljo Vesterisen kilpailun voittaja kutsuttiin V.V.-killan jäseneksi ja hän sai 1. palkinnon lisäksi hopeisen jäsen-/ansiomerkin.[3] Kilpailutuomaristoon kuuluivat kaikki killan jäsenet,[4] mutta ennen varsinaista tuomarijäsenyyttään V.V.-kilpailun voittajan oli oltava kuunteluoppilaana kolmessa kilpailussa.[2] Tuomariston puheenjohtajana toimi killan puheenjohtaja[2][6] ja hänen estyessään varapuheenjohtaja.[2][3] Arvostelu perustui aluksi pistearviointiin ja myöhemmin avoimeen keskusteluun mies- ja ääniratkaisuineen, joissa huomioitiin myös kategoriset sijoitukset.[2][4][7] Viljo Vesterisen 75-v. muistokonsertti pidettiin Sibelius-Akatemian juhlasalissa 28.3.1982.[8]
Kritiikkiä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Musiikin arvokilpailuissa samassa sarjassa kilpailevilta soittimilta edellytetään tiettyä ykseyttä.[2][9] Myös V.V.-kiltaa perustaessaan puheenjohtaja lähti siitä, että Viljo Vesterisen kilpailut käydään 5-riviöharmonikkaa soittavien kesken. Tämä ei ollutkaan itsestään selvä asia kaikille kiltajäsenille.[2][10] Säännöissä Vesterisen harmonikkaperinteen vaaliminen olisi pitänyt ilmaista tarkemmin.[2][3] Helsingissä Karjalatalossa pidetyn V.V.-kilpailun jälkeen Juhani Pitkänen kirjoitti Hanuri-lehdessä 4/1979: ”... miksi pianoharmonikalla ei saa osallistua V.V.-kilpailuun … kukahan oli tämä nero, joka keksi tämän säännön ja mihin tällä pyritään?”[10] Pj. Jukka Ollila, koulutukseltaan myös kanttori-urkuri,[10][11] vastasi kirjoitukseen samassa Hanuri-lehdessä.[10] Hänelle piano- ja 5-riviöharmonikan yhteiskilpailu samassa sarjassa oli sovittamaton yhtälö.[2][9] Kysymyksessä oli valtakunnallinen arvokilpailutapahtuma, jonka tavoitteena oli spesifioitua mahdollisimman hyvin 5-riviöharmonikan kapealla alueella.[3]
Kiltaa kritisoitiin myös Vesterisen soiton matkimisesta, johon puheenjohtaja totesi: ”Sivistynyt musiikkimaailma vaalii Puolan kansallissäveltäjän Frederik Chopinin ja Unkarin kansallissäveltäjän Franz Lisztin klassista pianonsoittoperinnettä, eikä kenellekään tule mieleen puhua matkimisesta. Heillä molemmilla oli lahjakkaita piano-oppilaita ja näillä oppilaita, joiden myötä tuo arvokas pianonsoittoperinne jatkuu kauas tulevaisuuteen asti.[2] Kansainvälisesti katsoen – muutamia maita lukuun ottamatta – 5-riviöharmonikkaa ei juuri tunneta maailmalla, joten se tulisi julistaa suojelun kohteeksi.[2][9] Sen vaaliminen ei pitäisi ketään loukata."[2]
Viljo Vesterinen-kilpailun voittajat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Soittavat kasetilla ja CD-levyllä[3]
- 1978 Erkki Ihalainen
- 1979 1. palkintoa ei myönnetty
- 1980 Arto Kivekäs
- 1981 Veijo Laine
- 1982 Jarmo Tinkala
- 1983 Ari Myllysaari ja Jukka Pöllänen (jaettu)
- 1984 Marko Könönen
- 1985 Jukka Lampela
- 1986 Ari Haatainen
- 1987 Mika Huusari
- 1988 Jari Rahkonen
- 1989 Tatu Kantomaa
- 1990 Kalle Kurvinen
- 1991 Markus Rauhala
- 1992 Heikki Jokiaho
- 1993 Reijo Kumpulainen, 15 v. Voitti myös yleisön äänestämän kunniapalkinnon kolme kertaa.
Yleisön äänestämän kunniapalkinnon ja hopeisen V.V.-ansiomerkin saivat myös 1978 Maija Rantanen, 1979 Marjo Suominen ja 1989 Maarit Lehtimäki.[2][3]
Killan lakkauttaminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Puheenjohtaja Jukka Ollila ilmoitti hyvissä ajoin luopuvansa killan tehtävistä. Hänet nimettiin V.V.-killan kunniapuheenjohtajaksi Aarre Lievosen ehdotuksesta. Myös kiltajäsenet Veikko Ahvenainen, Paavo Tiusanen, Taito Vainio ja Aarre Lievonen sekä postuumina Esko Könönen nimettiin kunniajäseniksi.[2] Koska kiltajäsenillä ei ollut halukkuutta yhdistyksen johtotehtäviin, päätettiin 16 vuotta kestänyt Viljo Vesterisen nimeä kantavan killan toiminta lopettaa 13.3.1994.[2] Killan arkisto, pöytä- ja tilikirjat sekä muu materiaali luovutettiin Suomen Harmonikkaliitolle, jonka ensimmäiseksi kunniajäseneksi Viljo Vesterinen oli nimetty vähän ennen kuolemaansa pj. Martti Jäppilän, sihteeri Esko M.K. Koskisen ja Jukka Ollilan toimesta vuonna 1961.[2][3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Viljo Vesterinen-Kilta r.y. Yhdistysrekisterin tietopalvelu. Helsinki: Patentti- ja rekisterihallitus. Viitattu 11.1.2024.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y Ollila, Jukka: Muistikuvia Viljo Vesterisen killasta. Hanuri-lehti, 2012, nro 3, s. 48–49.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n Tapio Laine & Olli Palonen: Säkkijärven perilliset, s. 20, 34–36. Jyväskylä: Gummerus, 2002. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste
- ↑ a b c d e f g h Jukka Ollila: Viljo Vesteriselle oma kilta. Hanuri-lehti, 1977, nro 3–4, s. 9. Suomen Harmonikansoittajain Liitto Ry (nyk. Suomen Harmonikkaliitto Ry).
- ↑ Jukka Ollila: V.V.-asiaa. Hanuri-lehti, 1992, nro 1, s. 10. Suomen Harmonikkaliitto ry, Tampereen Offsetpaino Oy.
- ↑ Kari Mikkola: Jukka Ollila 90 vuotta. Hanuri-lehti, 2016, nro 2, s. 53. Pieksänprint Oy. ISSN 0780-0959
- ↑ Jukka Ollila: Ajatuksia arvostelusta musiikkikilpailuissa. Hanuri-lehti, 1990, nro 5, s. 12–13. Tampereen Offsetpalvelu Oy, Suomen Harmonikkaliitto Ry.
- ↑ Hanuri-lehti, 1981, nro 4, s. 5.
- ↑ a b c Jukka Ollila: Riviöharmonikat ja kilpailut. Hanuri-lehti, 2001, nro 2, s. 40, 50. Vammalan Kirjapaino. ISSN 0780-0959
- ↑ a b c d Jukka Ollila: Viljo Vesterisen kilpailun tiimoilta. Hanuri-lehti, 1979, nro 4, s. 13–14, 18. Suomen Harmonikansoittajanin Liitto Ry.
- ↑ Laura Räty: Suomen Kirkkomuusikot -matrikkeli, s. 203. Suomen Kanttori-urkuriliitto Ry, 2000. ISBN 952-91-2376-0