Vaasan senaatti
Vaasan senaatti (myös Vaasan hallitus[1]) oli Suomen sisällissodan aikana Vaasassa toiminut Suomen hallitus, Suomen senaatti, 29. tammikuuta – 3. toukokuuta 1918, jolloin Vaasa oli siis käytännössä valkoisten pääkaupunki. Virallisen toimintansa Vaasassa senaatti aloitti helmikuun alussa 1918.[2]
Kokoonpano
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vaasan senaatti muodostui niistä Svinhufvudin senaatin jäsenistä, jotka oli tammikuun 1918 lopussa lähetetty varmuuden vuoksi Vaasaan, sillä vallankumouksellisten punakaartien arveltiin suunnittelevan vallan ottamista. Pohjanmaan arveltiin tuolloin olevan tukevimmin hallituksen joukkojen eli suojeluskuntien hallussa, mikä osoittautuikin oikeaksi arvioksi.
Päätös muutosta Vaasaan tehtiin 26. tammikuuta pidetyssä suljetussa istunnossa, josta ei pidetty pöytäkirjaa. Läsnä olivat kaikki senaattorit lukuun ottamatta senaattori Juhani Arajärveä, joka oli yksityisasioiden takia Tampereella. Istunnossa senaattorit Arthur Castrén, Heikki Renvall ja Onni Talas vaativat, että vähintään viiden senaattorin oli heti matkustettava Vaasaan, koska hallitus varmasti yritettäisiin vangita seuraavana päivänä. Senaattorit E. N. Setälä ja Oskari Wilho Louhivuori puolestaan olivat optimisteja ja katsoivat, että riittää, jos yksi senaattori lähetetään Pohjois-Suomeen. He perustelivat kantaansa myös sillä, että hallitus osoittaisi pelkuruutta poistumalla paikaltaan. Keskustelussa tultiin lopulta siihen tulokseen, että kolme senaattoria lähtisi vielä samana iltana junalla Vaasaan. Renvall, Alexander Frey ja E. Y. Pehkonen nousivat siis Vaasaan lähtevään junaan ja Arajärvi liittyi heidän seuraansa noustuaan Vaasan junan kyytiin Alavuden asemalta. Helsinkiin jäivät senaattorit P. E. Svinhufvud, O. Talas, A. Castrén, Jalmar Castrén, Kyösti Kallio ja O. W. Louhivuori. Senaattori Setälä matkusti seuraavana päivänä Porvoon seudulle.[3]
Vaasan senaatin muodostivat siis aluksi Juhani Arajärvi, Alexander Frey, E. Y. Pehkonen ja Heikki Renvall, joka toimi puheenjohtajana. Työnjaoksi sovittiin, että Renvall hoiti ulkoasiat, kauppa- ja teollisuusasiat sekä kirkollis- ja opetustoimituskunnan asiat, Arajärvi hoiti valtiovarat ja kulkulaitosasiat, Frey sisä- , oikeus- ja sotilasasiat ja Pehkonen maatalouden ja elintarvikkeet. Sisällissodan alettua Helsinkiin jääneet senaattorit joutuivat piiloutumaan. P. E. Svinhufvud ja Jalmar Castrén onnistuivat 3. maaliskuuta pakenemaan punaisesta Helsingistä kaapatulla jäänmurtaja Tarmolla ja matkustivat Vaasaan kiertotietä Viron, Saksan ja Ruotsin kautta. Heidän liityttyään Vaasan senaattiin 25. maaliskuuta se käsitti enimmillään kuusi senaattoria.[3][4][5]
Toiminta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Väliaikaiset järjestelyt
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Senaatin istuntosali oli Vaasan kaupungintalossa ja kiitokseksi tästä senaatti myönsi toukokuun alussa 1918 kaupungille augmentin eli oikeuden liittää kunnialisäyksenä Vaasan vaakunaan Vapaudenristin suurristin miekkojen kera.[6] Ennen Vaasan kaupungintaloon muuttoa senaatti toimi maaherran asuinrakennuksessa sijaitsevan teollisuuskoulun huoneistossa.[5]
Vaasan lääninkonttori ryhtyi toimimaan valtiokonttorina, Vaasan postikonttori postihallituksena ja Vaasan tullikamari tullihallituksena. Lisäksi perustettiin väliaikaiset elintarvike-, merenkulku- ja metsähallitukset.[5]
Sisällissodasta johtuvat toimenpiteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Helmikuun 1. päivänä Vaasan senaatti antoi julistuksen, jossa se ilmoitti, että sosialistit olivat toteuttaneet vallankaappauksen ja että hallitusta vastaan asettautuneita pidetään maanpettureina.[7]
Helmikuun 18. päivänä senaatti pani toimeen asevelvollisuuden ja kutsui 21-40 vuoden ikäiset asekuntoiset miehet saapumaan kutsuntaan. Päätös nojautui vuoden 1878 asevelvollisuuslakiin.[5]
Saksasta Suomeen saapunut Wilhelm Thesleff kertoi senaatille tulevasta Saksan avusta maaliskuun 2. päivänä, minkä jälkeen yllättyneet senaattorit lähtivät ylipäällikkö Mannerheimin puheille. Senaattorit, jotka eivät ilmeisesti tienneet tuossa vaiheessa Svinhufvudin kannasta ja Edvard Hjeltille esittämästä avunpyynnöstä, kysyivät Mannerheimilta, selviääkö Suomi sodasta ilman saksalaisia joukkoja. Mannerheim vakuutti sen olevan varmaa, ja itsenäisyyden olevan lujemmalla pohjalla, jos siihen ei tarvita ulkovaltojen apua. Senaattorit vakuuttuivat Mannerheimin vastauksesta ja ilmoittivat Thesleffille hallituksen kieltäytyvän tarjotusta avusta. Keskustelun jälkeen senaatti lopulta kuitenkin perui päätöksensä ja päätti hyväksyä Saksan avun. Kuultuaan senaatin päätöksestä Mannerheim uhkasi erolla, mutta päämajoitusmestari Hannes Ignatius ja esikuntapäällikkö Gösta Mauritz Törngren painostivat häntä perumaan eropäätöksensä. Aikansa argumentteja kuunneltuaan ja tilannetta pohdittuaan Mannerheim hyväksyi saksalaisten tulon ja perui eronsa. Hän kuitenkin edellytti, että saksalaiset joukot alistetaan ylipäällikön komentoon ja että ne eivät sekaannu Suomen sisäisiin asioihin, vaan auttavat yksinomaan Suomen taistelussa ulkopuolista vihollista vastaan. Rafael Erich toi Saksan kanssa 7. maaliskuuta solmitut sopimukset senaattiin maaliskuun 18. päivänä. Samana päivänä Vaasan senaatti teki virallisen päätöksen liittää Karjala Suomeen sotilaallisen valtausoperaation avulla. Senaatin ehdotuksen mukaisesti Mannerheim nimesi 20. maaliskuuta senaattiin yhdysmiehekseen everstiluutnantti Harald Åkermanin. Senaatti antoi huhtikuun 4. päivänä julistuksen, jossa se ilmoitti, että saksalaiset sotajoukot ovat hallituksen pyynnöstä nousseet maihin Suomeen avustaakseen venäläisen sotaväen ja bolševikkien karkottamisessa. Julistuksen myötä sisällissodan luonne muuttui ulkopoliittiseksi: Suomi joutui sotaan Neuvosto-Venäjän kanssa.[7][8]
Paluu Helsinkiin
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kun Saksan Itämeren-divisioona oli vallannut Helsingin kansanvaltuuskunnalta 13. huhtikuuta, Helsinkiin jääneet neljä senaattoria muodostivat oman ”Helsingin senaatin”, jota johti aluksi Kyösti Kallio ja myöhemmin viidenneksi liittynyt E. N. Setälä. Nämä kaksi senaattia toimivat muutaman viikon ajan rinnakkain, sillä Vaasan ja Helsingin väliset suorat kulkuyhteydet olivat vielä punaisten hallussa. Helsingin senaatin merkittävin päätös oli 17.4. asetuksella vahvistettu Viaporin linnoitusalueen liittäminen Suomeen. Liikenneyhteyden avauduttua ensin Castrén ja sitten Frey lähetettiin huhtikuun lopussa Helsinkiin. Koko Vaasan senaatti matkusti Helsinkiin 4. toukokuuta ja senaatti yhdistyi jälleen.[9][5] Ensimmäisen kokouksensa täysilukuisena sodan jälkeen Svinhufvudin senaatti piti Helsingissä 6. toukokuuta 1918.[10]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ https://www.finna.fi/Record/museovirasto.601A8ECDA6FA7320866ABEDF1AAA4719?sid=3481537516
- ↑ Vaasan historiaa Vaasan kaupunki.
- ↑ a b Kivijärvi, Erkki (toim.): Suomen vapaussota 1918. Kansannousu Pohjanmaalla, s. 125-144. Kustannusosakeyhtiö Ahjo, 1919.
- ↑ Hannula, J. O.: Suomen vapaussodan historia, s. 242. WSOY, 1956.
- ↑ a b c d e Vaasan senaatti keväällä 1918 - Svinhufvud itsenaisyys100.fi.
- ↑ Ennen 8.4.1949 annettua kunnanvaakunalakia vahvistetut vaakunat ja vahvistamispäätökset I:7 Vaasa Kansallisarkiston digitaaliarkisto.[vanhentunut linkki]
- ↑ a b Tiihonen, Seppo: Vallan kumoukset Suomessa 1917-1919. Suomi ja vallan verkostot, s. 311-312, 336-351. Otava, 2019. ISBN 978-951-1-33630-3
- ↑ MANNERHEIM - VAPAUSSOTA - VAASAN SENAATTI mannerheim.fi.
- ↑ Juhani Piilonen: ”Sisäinen rakennustyö”, s. 156–159 teoksessa Itsenäistymisen vuodet 1917–1920: 3. Katse tulevaisuuteen (toim. Ohto Manninen). Valtionarkisto, Helsinki 1992.
- ↑ Salomaa, Markku: Punaupseerien nousu ja tuho, s. 33. Otava, 2018. ISBN 978-951-1-32381-5
| Hallintohistoria | |
|---|---|
| Tapahtumat |