Uskonnottomien kokema syrjintä Suomessa
| Osa artikkelisarjaa |
| Uskonnottomuus |
|---|
Uskonnottomien kokema syrjintä Suomessa koskee kysymystä ateistien tai uskonnottomien ei-tasavertaisessa asemassa muihin nähden. Uskonnottomat voivat kokea olevansa syrjittyjä kouluissa kiusaamisen, koulujen uskonnollisten tilaisuuksien, koulujen uskonnonopetuksen käytäntöjen, oman katsomusopetuksen puuttumisen, uskontojen edustajien suosimisen ja tapakulttuurin mahdollisuuksien puutteen vuoksi. Aikuisena ongelmia voivat olla omien lasten opetusjärjestelyt. Kaisa Virkkunen sanoo pro gradu -työssään uskonnottomien kohtaavan aikuisenakin yhteiskunnassa ennakkoluuloja ja ikäviä asenteita uskonnottomuutensa vuoksi. Uskonnottomuus saattaa vaikuttaa myös työnsaantiin.[1]
Elämänkatsomustietoa opiskelevien määrä oli 7,7 prosenttia kaikista Suomen peruskoululaisista vuonna 2018. Elämänkatsomustietoa opiskelevien määrä on ollut viime vuosina tasaisessa kasvussa.[2] Uskontokuntiin kuulumattomia koululaisia on kaikista oppilaista noin 10–15 prosenttia.[1]
Pääkaupunkiseudun ateistit ry:tä edustavan Kimmo Sundströmin mukaan (2009) uskonnottomien syrjintä on jo vähentynyt, mutta se loppuu vasta sitten, kun Suomesta tulee oikeudellisesti uskontoriippumaton valtio.[3]
Kirkon ja valtion erottamispyrkimykset Suomessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Kirkon ja valtion erottamispyrkimykset Suomessa
Suomessa kirkon ja valtion eron kannattajien mielestä kaksi valtiokirkkoa, Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja Suomen ortodoksinen kirkko, tulee muuttaa tavallisiksi yhdistyksiksi, jotka perivät jäsenmaksunsa, kuten muutkin yhdistykset, eivätkä kirkollisveron kautta. Kirkoilla ei tule olla julkisoikeudellista asemaa eikä mitään erioikeuksia. Tätä ajaa muun muassa Vapaa-ajattelijain liitto.[4]
Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen vuoden 1903 Forssan ohjelmassa todettiin:
»Uskonto on julistettava yksityisasiaksi. Kirkko on erotettava valtiosta ja kirkolliset sekä uskonnolliset yhdyskunnat katsottava yksityisiksi yhdistyksiksi, jotka itse järjestävät sisälliset asiansa. Uskonnonopetus on poistettava kouluista.»
([5])
Vasta vuonna 1923 voimaan tullut uskonnonvapauslaki antoi Suomessa ateisteille täydet kansalaisoikeudet.[6] Vaatimus valtion ja kirkon erottamisesta ei kuitenkaan toteutunut, minkä Jussi Pikkusaari on väitöskirjassaan[7] tulkinnut tappioksi sosiaalidemokraattien katsomuspolitiikalle[8].
Valtio-oikeuden ja kansainvälisen oikeuden professori, Åbo Akademin Ihmisoikeusinstituutin johtaja Martin Scheinin toteaa, että myös Suomen valtiokirkkoon kuuluvilla tulee olla uskonnonvapaus, johon sisältyy oikeus päättää siitä, harjoittaako uskontoa vai ei.[9]
Kun Suomi liittyi 1990-luvun alussa Euroopan neuvostoon, perusoikeudet tuli kirjata perustuslakiin Euroopan ihmisoikeussopimuksen edellyttämällä tavalla. Ihmisoikeussopimuksessa mainitaan perusoikeutena ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapaus. Suomen perustuslaissa mainitaan ”uskonnon ja omantunnon vapaus”. Eduskunnan perustuslakivaliokunta mainitsi 1994 mietinnössään, että jos lakiin olisi kirjattu ehdotettu ilmaus ”vakaumuksenvapaus”, se olisi merkinnyt korostetusti ”uskonnottoman vakaumuksen” vapautta. Valiokunnan mielestä uskonnottomuuden vapautta ei voitu Suomessa ilmaista näin. Vapaa-ajattelijain liiton mukaan lakiin on täten jäänyt virhe, joka suosii uskontoja. Liiton mukaan tämä virhe ei myöskään ole peruste uskonnon tai uskonnollisten yhdyskuntien erityisasemalle Suomessa.[10]
Vapaa-ajattelijoiden mukaan suomalaisille tärkein syy kuulua kirkkoon on kirkolle annettu hautausmaiden ylläpito, vaikka monissa eurooppalaisissa maissa kunnat hoitavat hautaustoimen. Liiton mielestä kirkon määräävä markkina-asema hautaustoimessa rajoittaa suomalaisten ajatuksenvapautta. Vapaa-ajattelijoiden mukaan kirkolle on annettu käytännössä mahdollisuus hautaustoimen monopoliin, sillä kirkko saa yhteisöveroa vuosittain noin kaksi kertaa sen verran kuin kirkolta kuluu hautaustoimen ylläpitoon.[10]
Evankelisluterilaisen kirkon ja uskonnon syrjivää erityisasemaa kuvaa Vapaa-ajattelijain liiton mielestä se, että yritykset maksavat Suomessa veroa kirkolle. Tämä on liiton mukaan kansainvälisesti ainutlaatuista.[10] Uskontokunnilla on myös mahdollisuus saada oikeus vihkiä avioliittoon, vaikka avioliitto ei liiton mukaan liity mitenkään uskontoon.[10] Erityisasemaa merkitsee liiton mukaan myös kirkon veronkanto-oikeus. Kun kirkko alkoi 1950-luvun lopulla menettää jäseniään kirkollisveron vuoksi, säädettiin laki, jonka mukaan vero peritään valtionveron yhteydessä.[10]
Vapaa-ajattelijain liiton entinen puheenjohtajan Erkki Hartikaisen näkemyksen mukaan voidaan sanoa, että kirkko ja valtio tai uskonnot ja valtio on erotettu toisistaan, jos mitään uskontoa ei ole mainittu missään valtion laissa ja jos valtio ei suosi mitään uskontoa muillakaan tavoin.[11]
Tämäkään ei vielä Hartikaisen mielestä merkitse täydellisen ajatuksenvapauden toteutumista. Laeissa saattaa olla uskonnoista peräisin olevia oikeuskäsityksiä, ja viranomaiset voivat antaa uskonnollisten käsitystensä vaikuttaa päätöksentekoon.[11]
Hartikaisen mielestä Ruotsissa ja Suomessa valtiokirkko on olemassa jo pelkästään sillä perusteella, että uskonnoista puhutaan laeissa. Voidaan sanoa, että Ruotsissa ja Suomessa on vahva valtiokirkko muun muassa seuraavista syistä:[11]
- Kouluissa on pakollista uskonnon tai uskontojen opetusta, joka suosii vahvasti uskontoja ja erityisen vahvasti kristinuskoa.
- Hautaustoimi on annettu evankelis-luterilaisen kirkon hoidettavaksi ja kilpailu hautaustoimen alalla on lailla estetty.
- Useilla uskonnoilla on veronkanto-oikeus eli oikeus kerätä jäsenmaksunsa verotuksen yhteydessä.
- Valtio kustantaa pappien ja valtiokirkkojen työntekijöiden koulutuksen.
- Valtio pitää yllä teologisia tiedekuntia.
- Uskontokunnilla on valtiolle ja muille yhteiskunnan tahoille kuuluvia tehtäviä, kuten oikeus vihkiä avioliittoon.
- Valtio tukee valtiokirkkoja muilla tavoilla.[11]
Hartikaisen mukaan jo näiden epäkohtien korjaaminen muuttaisi Ruotsin ja Suomen valtiokirkot vahvoista valtiokirkoista heikoiksi valtiokirkoiksi. Kirkkojen vaikutusvalta olisi entisellään, mutta kansalaisten elämä olisi entistä vähemmän riippuvaista valtiokirkoista.[11]
Vuoden 1978 kulttuuripoliittisessa ohjelmassaan Vapaa-ajattelijain liitto vaati, että uskonnon ja vakaumuksen vapauden toteutumista on tutkittava yliopistotasolla. Ohjelmassa muun muassa arvosteltiin sitä, että yliopistoissa ei ole tarjolla ateismin opetusta. Ohjelma vaati tieteellisen ateismin opetusta antavien professorien tai lehtorien nimittämistä yliopistojen filosofian laitoksille. Ohjelman mukaan myöskään aikuiskasvatusjärjestelmä ei välitä ateistien kannalta tärkeää tietoa. Ohjelman mukaan ”esimerkiksi tieteellistä ateismia käsittelevää kirjallisuutta muun muassa itseopiskelutarpeita varten ei ole Suomen markkinoilla juuri ollenkaan” ja ohjelma ehdotti ratkaisuksi valtion tukea.[12]
Jumalanpilkkalait
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomessa vuoden 1734 lain rikoskaari määräsi jumalanpilkasta kuolemantuomion.[13] Vuoden 1889 rikoslaissa oli jumalanpilkkaa koskeva pykälä. Vuodesta 1890 eteenpäin enimmäisrangaistus jumalanpilkasta oli neljä vuotta vankeutta ja vuodesta 1970 eteenpäin kaksi vuotta.[14]
Vuonna 1999 tuli voimaan Suomen rikoslain 17 luvun 10 § uskonrauhan rikkomisesta. Lain mukaan uskonrauhan rikkomisesta voidaan tuomita sakkoihin tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. Uskonrauhan rikkomiseen syyllistyy mikäli[15] ”julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä, tai meluamalla, uhkaavalla käyttäytymisellään tai muuten häiritsee jumalanpalvelusta, kirkollista toimitusta, muuta sellaista uskonnonharjoitusta taikka hautaustilaisuutta.” Uskonnonvapauslain 2 §:n mukaisesti uskonnollisella yhdyskunnalla tarkoitetaan evankelis-luterilaista tai ortodoksista kirkkoa tai rekisteröityä uskonnollista yhdyskuntaa.[16] Vapaa-ajattelijain liitto on arvostellut rikosnimikettä tarpeettomana, koska muut lait suojelevat uskonnon harjoittamista häiritsemiseltä.[17]
Ajatuksenvapaus koulussa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomen perustuslain 11 §:n 2 momentin perusteella ketään ei voida velvoittaa osallistumaan vakaumuksensa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen. Tämän perusteella oppilasta ei voida velvoittaa osallistumaan jumalanpalvelukseen, uskonnolliseen päivänavaukseen tai muuhun uskonnolliseen tilaisuuteen.[18]
Nykyinen käytäntö on, että oppilaan huoltaja ilmoittaa, jos oppilas ei osallistu uskonnon harjoittamiseen. Ilmoituksen voi tehdä kertaluontoisesti esimerkiksi kouluun ilmoittauduttaessa tai tapauskohtaisesti. Ilmoituksen jälkeen koulun on huolehdittava siitä, että oppilas ei osallistu kyseisiin tilaisuuksiin. Koululla on vastuu oppilaan turvallisuudesta myös silloin, kun oppilas ei osallistu koulun järjestämään uskonnolliseen tilaisuuteen. Koulu järjestää oppilaalle tilaisuuden ajaksi muuta toimintaa. Lukiossa ilmoituksen tekee oppilas itse.[18]
Suurin osa koulujen päivänavauksista on uskonnon harjoittamista.[19] Vapaa-ajattelijain liiton entinen pääsihteeri Erkki Hartikainen valitti YK:n ihmisoikeuskomitealle, että lukion aamuhartaudet, kuten myös peruskoulun päivänavaukset loukkaavat kirkkoon kuulumattomien oikeuksia. Yhdysvaltain korkein oikeus on kieltänyt päivänavaukset, koska ne rikkovat perustuslakia.[20]
Vapaa-ajattelijain liitto on arvostellut kouluissa ja päiväkodeissa tapahtuvaa lasten ääneen rukoiluttamista. Vapaa-ajattelijoiden mukaan rukoiluttaminen loukkaa lapsen perusihmisoikeuksiin kuuluvaa ajatuksenvapautta, jota tulee kunnioittaa.[21] Joissakin päiväkodeissa ja kouluissa on siirrytty käyttämään ei-uskonnollista ruokalorua.[22]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Tuovinen, Jussi: Uskonnottomana koulumaailmassa ja yhteiskunnassa 31.8.2009. Suomen humanistiliitto. Viitattu 20.10.2009.[vanhentunut linkki]
* Virkkunen, Kaisa: Uskonnottomana koulumaailmassa ja yhteiskunnassa. (Pro gradu -työ: Oulun yliopisto, kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksikkö, kasvatustiede) Oulu: K. Virkkunen, 2008. - ↑ Kieli- ja muut ainevalinnat Opetushallinnon tilastopalvelu Vipunen
- ↑ Sundström, Kimmo: Liittovaltuusto kokoontuu Helsingissä 21.11.2009 17.11.2009. Helsinki: Pääkaupunkiseudun ateistit ry. Viitattu 13.2.2010.
- ↑ Vapaa-ajattelijain liitto ry 2009. Tampere: Uskomaton.fi. Arkistoitu 9.7.2009. Viitattu 29.6.2009.
- ↑ Forssan ohjelma (Hyväksytty puoluekokouksessa 1903, Forssa) Suomen Sosialidemokraattinen Puolue. Arkistoitu 13.6.2008. Viitattu 17.12.2008.
- ↑ Ilkka Niiniluoto: ”Ateismi”. Teoksessa Helenius, Timo & Koistinen, Timo & Pihlström, Sami (toim.): Uskonnonfilosofia, s. 128. Porvoo Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27403-8
- ↑ Pikkusaari, Jussi: Vaikea vapaus: Sosialidemokratian häviö kirkolle Suomen kulttuuritaistelussa. (Väitöskirja, Oulun yliopisto. Bibliotheca historica 32) Helsinki: Suomen historiallinen seura, 1998. ISBN 951-710-085-X
- ↑ Niiniluoto 2003, s. 127.
- ↑ Scheinin, Martin: Koulujen uskonnonopetus ihmisoikeuksien näkökulmasta (PDF) Teologinen aikakauskirja. 2002. Helsinki: Teologinen julkaisuseura. Arkistoitu 17.6.2009. Viitattu 30.6.2009.
- ↑ a b c d e Kukkonen, Juha: ”Suomessa syrjitään uskonnottomia” Helsingin Sanomat. 13.6.2004. Viitattu 29.11.2009.
- ↑ a b c d e Hartikainen, Erkki: Mikä on valtiokirkko tai valtionuskonto? Jumalaton. 3.2.2008. Suomen ateistiyhdistys. Arkistoitu 22.12.2015. Viitattu 30.6.2009.
- ↑ Kulttuuripoliittinen ohjelma (Hyväksytty Vapaa-ajattelijain liiton XIV liittokokouksessa Vaasassa 17.6.1978) etkirja.pp.fi. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 11.3.2011.
- ↑ Jumalanpilkka 4.2.2009. Uskonnonvapaus.fi: Vapaa-ajattelijain liitto ry. Viitattu 8.9.2009.
- ↑ Toivonen, Raimo: Jumalanpilkka taas kerran Vapaa ajattelija. 4–5/2000. Helsinki: Vapaa-ajattelijain liitto ry. Viitattu 8.9.2009.
- ↑ Rikoslaki 19.12.1889/39 Finlex. Edita. Arkistoitu 17.10.2015. Viitattu 8.9.2009.
- ↑ I-SHO:2008:6 Uskonrauhan rikkominen – Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate 3.7.2008. Suomen Asianajajaliitto. Viitattu 8.9.2009.[vanhentunut linkki]
- ↑ Hartikainen, Erkki: Tieteellinen maailmankatsomus. (Liite: Vapaa-ajattelijain liiton kannanotto) Helsinki: Vapaa-ajattelijain liitto, 1980.
Vainio, Janne: Jumalanpilkan maallinen paluu Vapaa ajattelija. 4/2005. Helsinki: Vapaa-ajattelijain liitto ry. Viitattu 8.9.2009. - ↑ a b Perusopetuslain muutoksen vaikutukset uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetukseen sekä koulun toimintaan (PDF) Opetushallitus. Arkistoitu 18.1.2007. Viitattu 26.1.2010.
- ↑ Hartikainen, Erkki: Ihmisoikeudet Suomen koululaitoksessa (artikkeli) Vapaa ajattelija. 2–3/2004. Helsinki: Vapaa-ajattelijan liitto ry. Viitattu 22.12.2008.
- ↑ Vainio, Janne: Suvaitsevuutta? (pääkirjoitus) Vapaa ajattelija. 1/2003. Helsinki: Vapaa-ajattelijan liitto ry. Viitattu 22.12.2008.
- ↑ Goman, Antti: Saako lapsia rukoiluttaa päiväkodissa? Kaleva. 15.10.2009. Viitattu 2.11.2009.[vanhentunut linkki]
- ↑ Rintala, Krista: Ateisti saa paiskia töitä Raamattu-vyöhykkeellä Seinäjoen sanomat. 24.11.2010. Viitattu 25.12.2010.[vanhentunut linkki]
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Vapaa-ajattelijain liitto ry. Uskonnottomien etu- ja oikeusturvajärjestö.
- Elämänkatsomustiedon oppikirjat. Suomen ateistiyhdistys.
- Et-opetus.fi. Elämänkatsomustiedon opetuksesta.
- Uskonnonvapaus.fi. Tietoa ajatuksenvapaudesta.
Artikkeleita
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Erkki Hartikainen: Jumaluusoppineet vastustavat uskonnottomuuden vapautta. Vapaa ajattelija 3/2000.
- Juha Kukkonen: ”Suomessa syrjitään uskonnottomia”. Helsingin Sanomat 13.6.2004.
- Miksi uskonnottomuus ei näy mediassa? Vapaa-ajattelijain liitto 28.10.2004.
- Mikko Haapanen: Elämänkatsomustiedon opetukseen on joissakin kouluissa vaikea päästä (Arkistoitu – Internet Archive). Helsingin Sanomat 10.12.2008.
- Anne Savolainen: Espoossa uskonnottomien saattotilaisuudet vain taivasalla[vanhentunut linkki]. Turun sanomat 30.1.2009.
- Nora Luoto: Uskonnonvapaus on myös velvollisuus kunnioittaa. Helsinki Brights -blogi 20.12.2011.