Uuni

Nykyaikainen kotitalousliesi, jossa on myös uuni

Moderni sähkökäyttöinen uuni savitöiden polttamiseen

Kalkkiuunin poikkileikkaus 1900-luvun alusta

Sähkökäyttöinen moderni muhveliuuni

Uuni on sellaisten rakenteiden ja laitteiden yleisnimitys, joilla saadaan keinotekoisesti aikaan lämpöä, muun muassa huoneiden lämmitykseen, ruoan paistamiseen, keittämiseen sekä erinäisten aineiden ja tarvikkeiden kuivattamiseen ja sulattamiseen. Uunin lämpö saadaan aikaan esimerkiksi sähköllä tai polttamalla polttoainetta. Uunien rakenne vaihtelee huomattavasti, mikä johtuu niiden moninaisista käyttötarkoituksista.

Uunit voidaan jakaa kolmeen ryhmään:

• Laite, tai laitteen osa, jossa valmistetaan ruokaa tai leivonnaisia, esimerkiksi leivinuuni, lieden uuni ja mikroaaltouuni.
• Useimmiten tiilestä tai metallista tehty tulisija, jota käytetään rakennuksen tilojen lämmitykseen tai ruoan valmistukseen, esimerkiksi leivinuuni, kamiina, pystyuuni, takka ja kaakeliuuni.
• Teollinen rakennelma tai laite jota käytetään eri aineiden sulattamiseen, kuivatukseen tai koostumuksen muuttamiseen, esimerkiksi ahjo, lieskauuni ja valokaariuuni. Temperoimiseen (metallien lämpökäsittelyyn, hehkutukseen ja karkaisuun) tarkoitettuja uuneja kutsutaan muhveliuuneiksi.

Uloslämpiävä uuni eli savujohteinen uuni on kehittyneempi versio savupirttien sisäänlämpiävästä uunista, joka oli nykyisen leivinuunin edeltäjä. Nimitys uloslämpiävä uuni on sinänsä vanhentunut ja kuuluu aikaan, jolloin savupirtit eli mustat tuvat vaihtuivat nykyaikaisiin eli valkeisiin tupiin. Uloslämpiävässä uunissa syntyvä savu johdetaan muurattua savukanavaa ja -piippua pitkin ulos sisätiloista.

Historia Suomessa

1400–1500-luku

Suomen ensimmäiset takat muurattiin linnoihin 1400-luvun lopussa tai 1500-luvun alussa. Sture- ja Tott -sukujen aikana rakennettiin takkoja Olavinlinnaan. Linnoista takat levisivät muualle Suomeen, missä niillä oli useita nimityksiä, kuten piisi ja totto. Takka soveltui kuitenkin lähinä vain huoneen valaisemiseen, keittämiseen ja jossain määrin lämmitykseen, muttei tietenkään leipomiseen eikä se varannut lämpöä. Tuonaikainen takka oli lähinnä savupiipun alapään avoin laajennus eli samantapainen kuin lapintakka tai nykyiset avotakat.

1500-luku

Hämeessä ja Varsinais-Suomessa leivonta tapahtui aluksi ulkona savupiiputtomissa tai savupiipullisissa ulkouuneissa eli mäkiuuneissa, joista on tietoja jo esihistorialliselta ajalta.

Karjalassa leivinuuni oli siirretty sisätiloihin jo muinaisajalla. Samalla siihen oli yhdistetty liesi, joka sijaitsi uuninsuun edessä.

1600–1700-luku

1600-luvulla ruvettiin Suomessa aluksi viranomaisten määräyksestä muuraamaan uloslämpiäviä uuneja asuinrakennuksiin. Länsi-Suomessakin huonetiloihin alettiin muurata erillisiä leivinuuneja, jotka monien kehitysvaiheiden myötä yhdistyivät takkaan ja syntyivät yhdistelmät, joissa leivinuunin kulmaan on muurattu takka. 1700-luvulla tiilen käytön yleistyminen myös helpotti savukanavien rakentamista. Aluksi vain Länsi-Suomessa rakennettu uloslämpiävä uuni levisi pikkuhiljaa myös Keski- ja Pohjois-Suomeen.

Idässä pitäydyttiin perinteisessä, puulavalle muuratussa, liedellisessä leivinuunissa, sillä se lämmitti huomattavasti paremmin ja vei vähemmän puita kuin alkeellinen, uloslämpiävä uuni.

Leivinuuni on yleensä sijainnut ovensuunurkassa, ovesta tullessa oikealla puolella, niin että uunin suu on avautunut sivuseinään ja siinä olevaan ikkunaan päin.

1800-luku

Aluksi uloslämpiävissä (leivin)uuneissa oli suora ja leveä savupiippu, joka ainakin idässä oli muurattu lieden yläpuolelle. Tällaisessa yhdistelmässä veto jäi vielä huonoksi. Vedon parantamiseksi alettiin 1800-luvulla muurata suoran savupiipun alaosaan erityinen kavennus eli "nielu" tai "kynnys". Uunin omissa rakenteissa ei kuitenkaan vielä ollut savuhormeja ja maahan asti ulottuva perusmuuri sekä taivaalle kurottava, muurattu savupiippu aiheuttivat suurta lämmönhukkaa. Näistä syistä valkeista huoneista tuli kylmiä ja uudet uunit vaativat enemmän polttopuuta kuin sisäänlämpiävät leivinuunit. Asuinhuoneen siisteys kuitenkin parani huomattavasti valkeisiin tupiin siirtymisen myötä.

1800-luvun uloslämpiäviä uuneja on vielä säilynyt mm. Kuusamossa, Hyrynsalmella, Valtimolla, Juuassa, Savitaipaleella, Lemillä, Ristiinassa ja muualla Itä-Suomessa.

1900-luku

1800-1900-lukujen vaihteessa alettiin rakentaa nielulla ja pellillä varustettuja leivinuuneja, jonka savukanava eli hormi kiertää myös uunin perustuksessa lämmittäen sitä. Tällaisen uunin lämmitysteho oli jo parempi, muttei läheskään vielä savu-uunin tai nykyisen leivinuunin veroinen. Vasta 1900-luvun puolivälissä alkoi yleistyä nykyinen (leivin)uunityyppi, joka jo lämmitysteholtaan vastaa vanhoja savupirtin uuneja.

Katso myös

• Murtovaaran talomuseo Valtimolla, jonka eri ajoilta peräisin olevissa rakennuksissa näkyy uunin kehitys sisäänlämpiävästä uloslämpiäväksi.

Lähteet

• Kolehmainen, Alfred ja Laine, Veijo A. Suomalaiset uunit. Otava. (1981, S. 20-23. ISBN 951-1-06417-7)

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Uuni Wikimedia Commonsissa