Murtovaaran talomuseo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata.
Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.
Tarkennus: Viitteet puuttuvat kokonaan
Murtovaaran talomuseo
Tyyppi KotimuseoView and modify data on Wikidata
Osoite Murtovaarantie 200, 75700 Valtimo [1]View and modify data on Wikidata
Sijainti Sivakka ja HalmejärviView and modify data on Wikidata
Kotisivut murtovaara.comView and modify data on Wikidata
Koordinaatit 63°47′53″N, 28°54′29″E
Kartta
Murtovaaran talomuseo
Murtovaaran talomuseo, kesäkuu 2016

Murtovaaran talomuseo on nähtävyys Valtimon Halmejärvellä Pohjois-Karjalassa. Myös Sivakan kylä pitää sitä kyläänsä kuuluvana. Murtovaara on ainoa vaara-asutusmuseo Suomessa. Tila sijaitsee erämaassa kaukana pääteistä, matkaa Valtimon kirkonkylältä on 22 kilometriä. Museon pihaan ei pääse autolla, vaan loppumatka on kuljettava jalkaisin kärrytietä.

Yleistä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talomuseo on valittu valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi Museoviraston vuonna 2009 julkaisemassa inventoinnissa.[2] Museo koostuu 16 hirsirakennuksesta eri vuosisadoilta, vanhin on 1840-luvulta oleva "Ikäpirtti". Pirtin ja uunin eri kehitysvaiheet ovat hyvin nähtävinä samassa pihapiirissä. Taloryhmä esittää salvoksen kehityksen koirankaulasta hakasalvokseen, ikkunan kehityksen luukusta kuusiruutuiseen ikkunaan, uunin kehityksen avonaisesta kiukaasta uloslämpiävään uuniin ja huonetilojen kehityksen pienestä kaiken sisältävästä savupirtistä monihuoneisen talon toiminnallisesti eriytyneisiin tiloihin. Museossa on useita tuohi-malkakattoisia rakennuksia.

Museon omistaa Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö, joka osti osan Murtovaaran tilasta rakennuksineen syksyllä 1967. Rakennusten entisöinti kesti neljä kesää ja se avattiin 4. kesäkuuta 1972.

Heikki Ovaskainen piti 36 vuotta huolta Murtovaaran talomuseon rakennuksista ja ympäristöstä. Ovaskainen luovutti Murtovaaran uusiin käsiin helmikuussa vuonna 2021. Rakennuksista, ympäristöstä ja opastuksista vastaa nykyisin Wilma Klippel.[3]

Entiset peltoalueet ovat perinnebiotooppialueita, joita kesäisin hoidetaan niittämällä ne ja viemällä heinät pois niityiltä.

Tapahtumat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talomuseolla on järjestetty vuosien kuluessa myös ohjelmaa, muun muassa teatteriesityksiä. Aiemmin järjestettiin vuosittain hiihtoretki erämaan läpi kirkonkylältä Murtovaaraan, jossa vieraat saivat kahvikestityksen. Nykyään se on retkeilyreitin varrella, joka vie muun muassa Hiidenportin kansallispuistoon.

Muuta nähtävää

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Museon esineistö. Murtovaaran talomuseon esineistö nostaa koko museon arvoa, sillä on harvinaista, että sekä rakennukset että esineistö ovat alkuperäisiä, talossa syntyneitä ja säilyneitä.
  • Karsikkopetäjä (kalmopetäjä) sijaitsee saunan ohi kulkevan polun varrella noin 100 metrin päässä saunasta. Se kylkeen kaiverretut merkinnät kertovat Murtovaaran asukkaiden merkkipäivät ja muut tapahtumat. Vainajan kuolinvuonna karsikkomäntyyn merkityn vuosiluvun uskottiin pitävän vainajan hengen poissa entiseltä kotipaikaltaan kummittelemasta. Petäjän ympärys on yli kolme metriä ja merkinnät ovat 1800-luvun puolivälistä asti.
  • Pato, tammi, jossa ollut vesimylly. Museoalueen ulkopuolella, tuloreitin lähellä olevassa purossa sijaitsee kunnostettu pato, tammi, jossa on ollut vesimylly.
  • Tervahauta on ollut viereisen Murtojärven korkealla rannalla. Siitä on säilynyt vielä "kynä".
  • Pääskyt. Hauskana lisämausteena museolla kävijä on voinut ihastella piharakennuksissa pesiviä räystäspääskyjä ja haarapääskyjä, jotka pesivät perinteiseen tyyliin tehtyihin pelkästä tuohesta valmistettuihin pesiin, joita on kiinnitelty piharakennusten räystäiden alle.
  • Ikimetsä. Lähialueilla Metsähallituksen mailla on hakkuualueiden lomassa vielä säilynyt joitakin sirpaleita ikimetsää, joista osa on suojeltu.

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Murtovaaran kruununtorppa muodostettiin isojaossa. Tilalle raivattiin pellot vaaran rinnemaille. Elanto saatiin luontaistaloudesta. Yhteydet muualle kulkivat polkuja pitkin. Murtovaara itsenäistyi taloksi vuonna 1931. Paikan historiallisen maiseman ja erämäisyyden vuoksi amerikkalaiset ovat kuvanneet siellä kerran Siperiaan sijoittuvaa elokuvaa.

Museon aika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun tilasta tehtiin museo, siellä suoritettiin viimeinen suuri rakennusvaihe, 1960–70 -lukujen vaihteen suuri korjaustyö, jolloin muun muassa uusittiin kaikkien rakennusten katot. Vuonna 1970 Ikäpirtti ja Kalliopirtti siirrettiin ja koottiin parituvaksi pihapiirin pohjoissivulle täydentämään rakennusryhmää. Tämän jälkeen Murtovaarassa on tehty kunnostustöitä Valtimo-seuran johdolla.

Murtovaaran talomuseo koostuu kolmenlaisista osista: alkuperäisistä, rekonstruktioista ja apurakenteista. Alkuperäisiä ovat ne kokonaisuuden osat, jotka ovat peräisin ajalta ennen talomuseon perustamista. Rekonstruktioita ovat vanhan mallin mukaan tehdyt osat, kuten vesikatot ja jotkut vaihdetut hirret, jotka ovat korvanneet aidon osan. Museon rekonstruktioita ovat myös lavasteet, jotka on tehty talomuseon aikana korvaamaan kokonaan hävinnyt rakenne. Murtovaarassa lavasteita ovat muun muassa vinttikaivo ja vanhojen pirttien sisustukset. Apurakenteiden tehtävänä on suojata niitä alkuperäisiä rakenteita, joita ei huonosta kunnostaan huolimatta haluta tai voida uusia. Tällaisia apurakenteita ovat esimerkiksi katoissa käytetyt peltilevyt ja hirsikehikoita tukevat följaritselvennä.

Vuonna 2005 pidettiin tilalla kansainvälinen perinnerakennusten korjausleiri, jonka aikana kunnostettiin rantalato ja navetan pärekatto.

Ikäpirtti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ikäpirtti on savutupa 1840-luvulta ja se on vanhin Murtovaaran rakennuksista. Pirtin vasemmasta takanurkasta löytyi vuosiluku 179?, jonka viimeinen numero on vain osittain näkyvissä ja vanhasta ikkunalaudasta löytyi heikosti erottuva luku 1794.

Pirtin koko on 4 x 4 metriä. Tuvassa on nurkkapatsaallinen, sisäänlämpiävä avokiukainen, sieraimeton savu-uuni. Tuvassa on kaksi ortta karjalaiseen tapaan rajaten tilan miesten, naisten ja vieraiden osiin. Karjalaisen talon esikuvan mukaisesti pirttiin on liitetty liha- ja kala-aitat. Kattorakenteena on vuoliaiskatto, jonka kateaineena on tuohi levitettynä ruoteitten päälle, painona malat. Pirtissä on kaksi neliruutuista, aiempien luukkuikkunoiden tilalle tehtyä ikkunaa.

Kalliopirtti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tilantarpeen kasvaessa rakennettiin seuraavaksi 1800-luvulla Kalliopirtti. Museota perustettaessa vuonna 1970 se siirrettiin Ikäpirtin yhteyteen ja erotettiin siitä porstualla, solalla. Pirtin seinässä on keskeneräiseksi jäänyt vuosiluku 1802. Pirtin koko on 5,5 x 5,5 metriä. Jäljistä näkyy, että kalliopirtin rakentajat ovat olleet taitavia kirvesmiehiä. Pirtin sisustuksena ovat nurkkakaapit ja orsitus. Ikkunoiden muotoiluun on kiinnitetty suurta huomiota. Huoneen ikkunat ovat suurentuneet ja huoneen valoisuus lisääntynyt. Kalliopirtin kiuas on ikäpirtin kiukaan kaltainen. Uunin rakennusaineena on käytetty liuskekiveä. Yhdistämällä nämä kaksi pirttiä on perheelle saatu kaksi lämmitettävää tupaa, porstua ja ruoan säilytystila. Lakeinen, puinen savuhormi, on yhdestä puusta koverrettu ja piipunhatulla suojattu. Katto on tuohi-malkakatto.

Päärakennus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päärakennus 1900-luvun vaihteesta on kookkain ja uusin asuinrakennus ja se on jo rakennettu uloslämpiäväksi. Sen kokonaispituus on 17 metriä ja pirtin sisämitat ovat 7,2 x 7,2 metriä. Se on 1900-luvun vaihteesta. Pirtin ulkoseinältä voidaan lukea vuosiluku 1895 ja kirjaimet J:L eli Juho Lipponen. Rakennus on kuitenkin pysytetty vaiheittain. Kamareihin johtavan oven lähellä on merkinnät 1903 ja 1905. Rakennuksen pohjakaaviona on paritupa, joista toinen on jaettu kahdeksi kamariksi, joissa on oma uuni. Huonejärjestykseltään se on samankaltainen Ikäpirttiin verrattuna. Pirtin tupa on laaja ja siihen on pyritty saamaan mahdollisimman paljon valoa. Lakilamppu on myös ollut käytössä. Uunin otsaosassa on kupu keräämässä ja johtamassa savut ulos savutorven kautta.

Pihapiiri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kolehmainen, Alfred; Laine, Veijo A.: Murtovaara: Talomuseo Valtimolla. Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö, 1976. ISBN 951-9363-09-2
  • Kolehmainen, Alfred & Laine, Veijo A.: Suomalaiset uunit, s. 102–103. Otava, 1981. ISBN 951-1-06417-7
  • Karjalainen Viesti 2/2005 (s. 13-16) Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö. Arkistoitu 28.9.2007.
  • Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö. Murtovaara: Talomuseo Valtimolla -esite.
  • Murtovaara - Kruununmetsätorppa Valtimolla. A crown forest croft in Valtimo. Netta Böök (toim.). Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö. Joensuu 2008. 192 s. ISBN 978-952-92-4413-3

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Ota yhteyttä (viitattu ). Tieto on haettu Wikidatasta.
  2. ↑ RKY – Kohdetiedot www.rky.fi. Viitattu 18.10.2023.
  3. ↑ [[1]] Kymmenen vuoden etsintä päätökseen – isäntärenki vaihtuu Murtovaarassa

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Talonpojan taival
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Murtovaaran_talomuseo&oldid=22797744”