Suomen Tykistömuseo

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Tykistömuseo)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Museo Militaria
Linnankasarmi jossa Museo Militaria toimii.
Linnankasarmi jossa Museo Militaria toimii.
Tyyppi Tykistömuseo, erikoismuseoView and modify data on Wikidata
Sijainti Linnankasarmi
13100 Hämeenlinna
Perustettu 1977
Johtaja Jaakko Martikainen
Kotisivut Museo Militaria
Koordinaatit
Kartta
Museo Militaria

Suomen Tykistömuseo oli tykistöaselajin historiaan ja nykypäivään keskittyvä Tykkimiehet ry:n ylläpitämä erikoismuseo Linnankasarmin alueella Hämeenlinnassa. Se oli yksi Sotamuseon alaisista aselajimuseoista. Tykistömuseo sijaitsi vuosina 1977–1997 Kankaanpään Niinisalossa. Museon nimenä oli Tykistömuseo, kunnes 1. tammikuuta 2004 nimeksi muutettiin Suomen Tykistömuseo. Museo yhdistettiin Pioneeri- ja Viestimuseoiden kanssa, minkä jälkeen se avattiin 1. tammikuuta 2013 nimellä Museo Militaria.[1]

Museo käsittää kasarmirakennukseen pystytetyn näyttelyn, ulkoalueen ja tykkihallin. Näytteillä ovat kaikki Suomen toisessa maailmansodassa käyttämät tykkimallit. Kasarmirakennuksen näyttelyssä kerrotaan tykistön historia Suomessa aivan alkuvaiheista nykyhetkeen.

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomen Tykistömuseo kuvattuna Linnanpihalta.

Museohankkeen alkuvaiheet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hanke tykistön oman aselajimuseon perustamiseksi pantiin alulle vuonna 1967, jolloin Tykistökoulun perinneyhdistyksen perinnejaos esitti tykistöön liittyvän materiaalin, asiakirjojen ja valokuvien taltioinnin aloittamista. Vanhojen tykkien keräämistä esimerkiksi Niinisaloon pidettiin kiireellisenä, sillä käytöstä poistettua puolustusvoimien kalustoa oltiin jo romuttamassa. Museohanketta perusteltiin myös sillä, että kansainväliset vaatimukset täyttävä tykistömuseo oli silloin jo olemassa lähes kaikissa Euroopan itsenäisissä valtioissa joko sotamuseoiden rinnalla tai niiden osana. Yhdeksi tykistömuseon sijoituspaikaksi oli alkuvaiheissa esillä Suomenlinna, josta oli vapautumassa puolustusvoimien käytössä olleita tiloja.[2] Vuonna 1970 valittiin tulevan tykistömuseon sijoituspaikaksi Niinisalo.[3]

Tykistömuseon perustamishankkeen osana järjestettiin Sotamuseossa vuonna 1973 kenttätykistönäyttely, joka oli avoinna toukokuun lopusta syyskuun lopulle. Näyttelyyn tutustui 5 400 vierasta. Näyttelyn avajaisissa, joissa oli läsnä silloinen puolustusvoimien komentaja kenraali Kaarlo Leinonen, sattui brežneviläisyyden ja suomettumisen ajalle tyypillinen välikohtaus. Kutsuvieraana ollut Neuvostoliiton sotilasasiamies, kommodori Vladislav A. Andruskevitš piti eräiden talvi- ja jatkosodan aikaisten näyttelyesineiden ja valokuvien esillä oloa Neuvostoliittoa loukkaavana ja vaati niiden poistamista. Vaatimuksen vuoksi näyttelyesitteestä pyyhittiin muutamia rivejä yli, mutta oleellisia esine- tai kuvapoistoja näyttelyyn ei tehty.[4]

Tykistömuseo Niinisalossa 1977–1995

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Tykistömuseon edeltäjä Tykistömuseo perustettiin Kankaanpään Niinisalon tykistövaruskunnan läheisyyteen vuonna 1977. Museo avattiin yleisölle 2. heinäkuuta 1977[5], ja se sijaitsi saman vuoden keväällä tyhjilleen jääneessä, Kankaanpään kaupungin omistamassa Salonharjun kansakoulurakennuksessa. Tykistömuseo toimii yhtenä kymmenestä aselajimuseosta, joita Helsingissä sijaitseva Maanpuolustuskorkeakoulun alainen Sotamuseo ohjaa ja valvoo.[6] Vuoden 1977 aikana Tykistömuseossa vieraili 7 529 kävijää, joista maksaneita oli 6 174.[7]

Museon sijainti Niinisalossa oli melko syrjäinen ja sen toiminnan jatkuvuuden mahdollisti käytännössä vain Kankaanpään kaupungin huomattava taloudellinen tuki. Tykistömuseon toiminta Niinisalossa päättyi vuoden 1995 lopussa, jolloin museon ylläpitäjän Tykkimiehet ry:n ja Kankaanpään kaupungin välisen sopimuksen voimassaoloaika umpeutui. Museon toimiessa Niinisalossa siellä vieraili kaikkiaan noin 200 000 kävijää.[8]

Tykistömuseo Hämeenlinnassa vuodesta 1997

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kävijämäärän vähäisyyden vuoksi tehtiin vuonna 1995 päätös museon siirtämisestä keskeisemmälle paikalle. Hämeenlinnassa Linnankasarmilla oli vapautunut museoksi sopivia kasarmitiloja ja puolustusministeriön kanssa tehtiin sopimus kyseisten tilojen luovuttamisesta Tykistömuseon käyttöön. Vanhat kasarmitilat kunnostettiin kahden vuoden aikana moderneiksi museotiloiksi pääasiassa talkoovoimin. Tykistömuseon esineistö siirrettiin Niinisalosta Hämeenlinnaan vuoden 1996 aikana. Hämeenlinnassa museo avasi ovensa yleisölle 12. toukokuuta 1997. Museon vihki käyttöön sen uudessa sijaintipaikassa puolustusvoimain komentaja kenraali Gustav Hägglund.[9]

Tykistömuseon nimi muutettiin Suomen Tykistömuseoksi 1.1.2004. Suomen Tykistömuseon taustayhteisönä toimii Tykkimiehet ry.

Sijainti ja aukiolo

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tykistömuseo sijaitsee Hämeenlinnassa Linnankasarmin alueella. Se muodostaa Hämeen linnan, Vankilamuseon ja Hämeenlinnan kaupungin historiallisen museon kanssa Linnanniemen museoalueen, jolla on oma parkkialue ja viitoitus. Kävijällä on myös mahdollisuus ostaa yhteislippu kaikkiin neljään museoon. Tykistömuseo on avoinna ympäri vuoden.

Museon tilat ja näyttelyt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen kerros: 1400-luvulta vuoteen 1918

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Museorakennuksen ensimmäisessä kerroksessa kerrotaan tykistön historiaa Suomessa 1400-luvulta aina Suomen sisällissotaan saakka. Näyttelyssä käsiteltäviä aihealueita: Ruotsinvallan aika, Autonomian aika, Jääkäriliike, Vapaussota. Erikoisnäyttelynä on Jääkärikenraali K.A. Heiskasen henkilöhistoria. Esillä on lisäksi Suomen viimeisen elossa olleen jääkärin Väinö Valveen mitalit. Esineistöstä on esillä esimerkiksi Ruotsalainen 6 naulan kanuuna, malli Helvig vuodelta 1804. Näyttelyssä sijaitsee lisäksi Pro Patria - Kunnia Isänmaalle-sali, jossa on esillä Suomea puolustaneiden miesten ja naisten kunniamerkkejä.

Toinen kerros: 1919–1945

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tykistönkenraali Nenonen.

Toisessa kerroksessa esitellään itsenäisen Suomen historia toisen maailmansodan loppuun saakka. Näyttelyssä käsiteltäviä aihealueita: Suomen tykistön kehittäjän Tykistönkenraali Vilho Nenosen tarina. Vuosina 1883-1960 elänyt Nenonen vaikutti ratkaisevalla tavalla Suomen tykistön kehittymiseen yhdeksi tarkimmista ja tehoikkaimmista aselajeista. Esimerkiksi majuri Unto Petäjän suunnitteleman korjausmuuntimen käyttöönotto tapahtui Nenosen esityksestä.

Itsenäisen Suomen tykistön synty, ampumamenetelmien kehittyminen, Talvisota, Jatkosota, näyttelyssä esitellään myös kaikkien aikojen suurimman tykkimiehen, 226 senttimetriä pitkän Väinö Myllyrinteen tarina. Esillä on myös hänen univormunsa ja manttelinsa. Tykistön Mannerheim-ristin ritarit, Taistelu Suomen itsenäisyydestä 1939–1945 kuvin ja tilastoin.

Tykeistä on esillä 76 mm rykmenttikanuuna, vuosimalli 1927. Erikoisuutena on puinen harjoitustykki vuodelta 1940, jolla koulutettiin talvisodan lopussa sotilaita. Esillä on myös neljän hevosen vetämä tykkivaljakko, joka on lähes 12 metriä pitkä.

Kolmas kerros: 1945–2000

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolmannessa kerroksessa on esillä tykistön historiaa toisen maailmansodan lopusta aina 2000-luvulle asti. Näyttelyssä käsiteltäviä aihealueita: Tykistöjoukko-osastojen perinteet, Paperiminiatyyrisotilaat 1812-1960, Tykistön harjoitusalueet, Tykistön kokoonpanojen kehittyminen, C. G. E. Mannerheim, Hevosvetoinen tykistö 1950-1960, Tykistön materiaalinen kehittyminen 1960-1980, Elämää varuskunnassa ja kasarmeissa, Aseteknologia ja elektroniikka, Lotta Svärd, ja Sotilaskotitoiminta.

Tykkihalli

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
120 K 78-16 Tykkihallin edessä.

Aikoinaan lähes sadan hevosen tallina toiminut Tykkihalli on sisätiloiltaan säilytetty tallimaisessa asussa. Tykkihalliin on sijoitettu yli kolmekymmentä kokoelmien historiallisesti arvokkainta tykkiä. Suurin osa niistä edustaa hevosvetoista tykistöä. Esillä on muun muassa saksalainen Nebelwefer raketinheitin ja talvi- ja jatkosodan tykki, venäläisvalmisteinen 76-millinen 76 K/00.

  • Venäläinen kanuuna 76 K/00 esillä Tykkihallissa.
    Venäläinen kanuuna 76 K/00 esillä Tykkihallissa.
  • Saksalainen Nebelwerfer raketinheitin.
    Saksalainen Nebelwerfer raketinheitin.
  • Englantilainen 114 mm 4.5 tuuman Mk2 haupitsi
    Englantilainen 114 mm 4.5 tuuman Mk2 haupitsi
  • Neuvostoliittolainen 122 mm haupitsi Malli 09 H 37
    Neuvostoliittolainen 122 mm haupitsi Malli 09 H 37

Tykkipiha

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Osa Tykkipihan tykeistä. Taustalla Tykistömuseon näyttelyrakennus.

Tykkipihalle on sijoitettu museon tykkikokoelman pääosa. Alueella on kaikkiaan lähes sata erilaista tykkiä ja heitintä. Esillä on niin 300 mm kranaatinheitin, joka tosin on ollut ainoastaan koekäytössä ja venäläinen kuorma-auton lavalle sijoitettu raskas raketti Luna. Kunniapaikalla on 105 H 37, jonka lavetilla tykistönkenraali Vilho Nenonen saatettiin haudan lepoon.

  • Englantilainen kanuunahaupitsi 140 KH 39 E esillä tykkipihalla
    Englantilainen kanuunahaupitsi 140 KH 39 E esillä tykkipihalla
  • Neuvostoliittolainen Luna-M raketti
    Neuvostoliittolainen Luna-M raketti
  • Venäläinen bunkkerikanuuna mallia 76K27
    Venäläinen bunkkerikanuuna mallia 76K27
  • Neuvostoliittolainen 122 mm kanuuna Malli 122 K 31
    Neuvostoliittolainen 122 mm kanuuna Malli 122 K 31

Muita näyttelykohteita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näyttelyssä on esillä myös jalkaväkiaseita kuten Suomi-konepistooli, Degtjarjov- ja Lahti-Saloranta -pikakiväärit, Molotovin cocktail sekä kranaatinheittimiä.

Huomiota on näyttelyissä kiinnitetty myös sotilaiden erilaisiin jokapäiväisiin käyttöesineisiin ja esillä on esimerkiksi vartiosotilaan talvisodassa käyttämä pakkasjalkine ja sotilaille jatkosodan aikana jaettua sukupuolitautien torjuntapakkaus. Myös puhdetöille ja sotilaan elämään liittyvillä arkipäiväisillä materiaaleilla on omat osuutensa näyttelyssä.

Museon kolmannessa kerroksessa on kaksi merkittävää naisten maanpuolustustyötä edustavaa näyttelyä, Lotta Svärd -työn ja Sotilaskotityön näyttelyt.

Multimediaesitykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näyttelyssä on viisikymmenpaikkainen multimediasali, jossa on nähtävissä 15–40 minuuttia pitkiä dvd-esityksiä museon aukioloaikoina. Museossa esitetään kuutta erilaista multimediaelokuvaa: Ihantalan ihme (2001), Korpisodan suurvoitto (2003), Taistelu Laatokan Karjalassa (2005), Talvisota – ensimmäinen torjuntavoitto (2007), Suomen tie jatkosotaan (2009) ja Viimeiseen mieheen (2010).

Julkaisut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tykistömuseo on julkaissut yksitoista teosta julkaisusarjassaan.

  • Nro 1 Jyri Paulaharju: Hämeenlinnan Tykistö vuosina 1445-1809
  • Nro 2 Jyri Paulaharju: Tykistötiedustelu iskee. Kuvatulkintaa ja tiedustelua sodissamme
  • Nro 3 Veli Kauranen: Suomen vanhat linnat, kartanolinnat, linnoitukset ja skanssit
  • Nro 4 Urho Myllyniemi, Ilkka Korhonen, Esa Rahkonen: Tykkipoika ei peljätä saa... Kenttätykistökerho seitsemällä vuosikymmenellä
  • Nro 5 Jyri Paulaharju: Kanta-Hämeen jääkärit
  • Nro 6 Hannu Saraluoto: Tykki ravissa
  • Nro 7 Veli Kauranen: Teiss' on tulta, tapparaa - suomalaisten käymät sodat
  • Nro 8 Jouko Kivimäki: Tykkimiehet ry 1965-2005
  • Nro 9 Jyri Paulaharju: VP Nenonen Elämä Tykistölle
  • Nro 10: Tykkimiehen opas 2009
  • Nro 11: Jouko Kivimäki: Koulukeskuksesta kasarmille - Suomen Tykistömuseon perustaminen ja toiminta vuosina 1977-2007

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Jouko Kivimäki: Koulukeskuksesta kasarmille - Suomen Tykistömuseon perustaminen ja toiminta vuosina 1977-2007. Tykkimiehet ry, 2010. ISBN 978-952-67388-0-2
  • Jouko Kivimäki: Tykkimiehet ry 1965-2005. Tykkimiehet ry, 2008. ISBN 978-951-97069-8-6
  • Unto Partanen: Tykistömuseon 78 tykkiä. Tykkimiehet Ry, Tykistömuseo, 1988. ISBN 951-99934-4-4
  • Tykistömuseon erikoisnumero. Tulikomentoja, 2002, nro 1. Helsinki: Tykkimiehet ry.
  1. ↑ http://www.museomilitaria.fi/fi/historia/tykistomuseo
  2. ↑ Kivimäki 2010, s. 10–11.
  3. ↑ Kivimäki 2010, s. 14.
  4. ↑ Kivimäki 2010, s. 20–21.
  5. ↑ Tykistömuseo avaa ovensa Niinisalossa. Helsingin Sanomat, 29.6.1977, s. 12. Näköislehden etusivu (tilaajille).
  6. ↑ Reijo Kuusisto, Hannu Heininen, Markku Simovaara ja Pekka Kling (toim.): Tykkimies-vuosikirja 1978, s. 125. Helsinki: Suomen Kenttätykistön Säätiö, 1978.
  7. ↑ Kivimäki 2010, s. 47.
  8. ↑ Jouko Huhtala, Erik Erroll ja Hannu Illman (toim.): Tykkimies-vuosikirja 1996, s. 142. Helsinki: Suomen Kenttätykistö Säätiö, 1996.
  9. ↑ Heikki Hulkkonen ja Annukka Stenström (toim.): Tykkimies-vuosikirja 1998, s. 125. Helsinki: Suomen Kenttätykistön Säätiö, 1998.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Suomen Tykistömuseo.
Suomen sotatieteelliset erikoismuseot (Aselajimuseot)
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Suomen_Tykistömuseo&oldid=22830419”