Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Tshernobylin onnettomuus)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus
Neljännen reaktorin rakennus ilmasta kuvattuna muutama kuukausi onnettomuuden jälkeen.
Neljännen reaktorin rakennus ilmasta kuvattuna muutama kuukausi onnettomuuden jälkeen.
Päivämäärä 26. huhtikuuta 1986
Kellonaika 1.23 (UTC+4)
Tapahtumapaikka Prypjat, Ukrainan SNT, Neuvostoliitto
Koordinaatit 51°23′23″N, 030°05′58″E
Syy vakavat puutteet laitoksen suunnittelussa, käytössä ja valvonnassa
Onnettomuuspaikan sijainti kartalla.

Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus tapahtui 26. huhtikuuta 1986 Ukrainan sosialistisessa neuvostotasavallassa Tšernobylin ydinvoimalaitoksessa lähellä Prypjatin kaupunkia. Tuhoutunut ydinreaktori oli vesijäähdytteinen ja grafiittihidasteinen RBMK-1000.

Voimalan neljännen reaktorin määräaikaishuollon alkaessa oli sovittu tehtäväksi koe, jonka tarkoituksena oli selvittää, pystyykö hidastuva generaattori tuottamaan sähköä jäähdytysjärjestelmälle niin kauan, että varajärjestelmät saadaan päälle. Jotta koe voitiin tehdä, muun muassa hätäjäähdytysjärjestelmä ja reaktorin pikasulkujärjestelmä kytkettiin määräysten vastaisesti pois päältä. Reaktorin tehoa pudotettiin sallitun raja-arvon alapuolelle. Suunnitteluvirheen takia reaktori oli nyt tilassa, jossa säätösauvojen työntäminen reaktoriin sekä jäähdytysveden kiehuminen kiihdyttivät ketjureaktiota, vaikka niiden pitäisi hillitä sitä. Reaktorin teho nousi hallitsemattomasti ja aiheutti suuren räjähdyksen.[1][2]

Onnettomuus luokiteltiin 7-portaisella INES-asteikolla luokkaan 7 (erittäin vakava onnettomuus). Tšernobylin onnettomuus on tähän mennessä kaikkien aikojen vakavin ja tuhoisin ydinvoimalaonnettomuus.[2] Voimalaitoksella onnettomuuden aikaan työskennelleistä 134 sairastui säteilysairauteen. Heistä ainakin 32 kuoli säteilyn takia. Voimalaitoksen ympärille muodostettiin 30 kilometrin suoja­vyöhyke, joka tyhjennettiin ihmisistä. Kansainvälinen asiantuntijaryhmä on arvioinut, että onnettomuuden aiheuttama säteilyaltistus voi aiheuttaa noin 4 000 ylimääräistä syöpäkuolemaa tulevina vuosikymmeninä. Syöpätapauksia on vaikea havaita tilastollisesti, mutta lasten kilpirauhassyöpä on lisääntynyt saastuneella alueella voimakkaasti.[3]

Ukraina arvioi onnettomuuden jälkikustannuksiksi 150 miljardia Yhdysvaltain dollaria vuosina 1986–2000, mikä on 5–7 % Ukrainan valtion budjetista.[4] Ydinonnettomuus ja sen hoito oli yksi niistä syistä, joiden vuoksi Neuvostoliitto lakkautettiin vuonna 1991.[5]

Hyökättyään Ukrainaan 24. helmikuuta 2022 Venäjä valtasi onnettomuusalueen ja piti sitä hallussaan maaliskuun loppuun. Säteilytaso alueella nousi, kun Venäjän joukot liikkuivat siellä raskaalla kalustolla. IAEA:n pääjohtaja Rafael Grossi ilmoitti 26. huhtikuuta, että säteilytaso onnettomuusalueella on jälleen normaali.[6]

Tšernobylin reaktori

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
RBMK-reaktori poikkeaa huomattavasti kevytvesireaktorista. Reaktori koostuu joukosta pieniä kanavia, joiden kansien päällä kuvassa työskennellään. Lisäksi hidastinaineena on tulenarka grafiitti. Yleisemmin hidastusaineena käytetään vettä. Kuva Ignalinan ydinvoimalasta.
Kuva Tšernobylin ydinlaitosalueesta. Kartalla keskellä jäähdytysallas. Sen alapuolella on Tšernobylin kaupunki ja altaan ylävasemmalla sotilasreaktorilaitos. Sen vasemmalla puolella sijaitsee Prypjatin kaupunki, altaan oikealla puolella Pripet-joki.

Tšernobylin Vladimir Leninin mukaan nimetty ydinvoimala sijaitsee noin 18 kilometrin päässä Tšernobylistä Pripet-joen yläjuoksulla lähellä Prypjatin kaupunkia. Neljä reaktoria tuottivat lähes 4 000 megawatin sähkötehon, joka oli noin kymmenyksen Ukrainan SNT:n sähköntarpeesta. Laitoksen jäähdytysaltaan pituus oli yli neljä kilometriä. Ensimmäisen reaktorin rakentaminen aloitettiin vuonna 1970, ja se otettiin käyttöön vuonna 1977. Vuonna 1986 laitoksessa oli toiminnassa neljä reaktoria ja kaksi rakenteilla. Viidennen oli tarkoitus valmistua onnettomuusvuoden 1986 lokakuussa ja kuudennen vuonna 1988.

Laitoksen reaktorit edustivat epävakaaksi tiedettyä RBMK-1000-tyyppiä, joita rakennettiin vain Neuvostoliitossa. Onnettomuuden jälkeen rakenteilla olleiden yksiköiden rakentaminen keskeytettiin. Onnettomuusreaktori oli grafiittihidasteinen, ja siinä käytettävä polttoaine oli sijoitettu 1 600 paineputkeen, joista höyry siirtyi suoraan turbiineille. Itse reaktori oli lujatekoisen betonirakennuksen sisällä osittain maan alla. Reaktorihalli ylettyi 90 metrin korkeuteen, ja yläpinnan läpimitta oli 13 metriä. RBMK-reaktori tunnetaan useista suunnitteluvioistaan ja onnettomuudelle alttiista ratkaisuista. Siinä on 1 600 polttoainekanavaa ja niiden yläpuolella 200 tonnia painava lastausnosturi. Itse reaktorissa oli noin 190 tonnia uraania, 1 700 tonnia grafiittia ja 180 booriteräksistä säätösauvaa.

25. huhtikuuta 1986 voimalaitoksen neljännen reaktorin miehitys oli viikonlopun takia alle 150 henkilöä.

Onnettomuuden syyt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tšernobylin onnettomuuden syyt ja kulku ovat olleet onnettomuuden jälkeen intensiivisen kansainvälisen tutkimuksen kohteena. Onnettomuuden kulku tunnetaan sekunnilleen, ja sen tekniset syyt on pystytty johtamaan yksittäisiin reaktorin osiin asti. Myös käytössä, valvonnassa ja turvallisuuskulttuurissa tehdyt onnettomuuden mahdollistaneet virheet on pystytty yksilöimään. Onnettomuuden syitä koskevia tutkimuksia ovat julkaisseet YK:n alainen Kansainvälinen atomienergiajärjestö[7], OECD:n alainen NEA[8] ja lukuisat yliopistot ja tutkijaryhmät, mukaan lukien Neuvostoliiton onnettomuustutkimuskomissio.[9]

Julkaistujen onnettomuusraporttien tulokset tukevat toisiaan, joskin niissä saatetaan painottaa eri syiden merkitystä kokonaisuudessa eri lailla. Tutkimusten tuloksena tiedetään, että Tšernobylin onnettomuuden mahdollistivat vakavat puutteet laitoksen suunnitteluperiaatteissa ja suunnittelussa (mukaan lukien sen ydinteknisen osan), käyttötavoissa, turvallisuuskulttuurissa ja valvonnassa. Kuhunkin luokkaan lukeutuu monia kriittisiä puutteita, joista kunkin korjaaminen ajoissa olisi yksinään riittänyt estämään onnettomuuden tai ainakin rajaamaan sen vaikutukset laitoksen sisälle. Suurin osa puutteista liittyi asioihin, jotka länsimaissa yleisesti käytössä olevissa ydinturvallisuusperiaatteissa on ydinenergian käytön alusta asti tunnistettu kriittisiksi (katso esim.[10][11][12]).

Neuvostoliitto ja sen seuraajavaltiot siirtyivät länsimaissa käytettyihin suunnittelun, käytön, valvonnan ja turvallisuuskulttuurin toimintatapoihin vasta asteittain Tšernobylin onnettomuuden jälkeen. Osittain muutos on edelleen kesken. Lisäksi Tšernobylin voimalaitoksessa ja sen käytössä ilmeni huomattava määrä merkittäviä puutteita, jotka pahensivat onnettomuutta ja kasvattivat muunlaisten onnettomuuksien riskiä, mutta jotka eivät kuitenkaan olleet suoranaisena syynä onnettomuudelle.

Tekniset syyt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tšernobylin ydinvoimalaitoksen suunnittelussa ei noudatettu ydinturvallisuuden perusperiaatteita. Nykyisin rakennetut uudet kevytvesireaktorit ovat immuuneja monille Tšernobylin onnettomuudelle välttämättömänä edellytyksenä olleille ominaisuuksille ja puutteille. Vertailun vuoksi vasemmalla on vakiintuneita turvallisuusominaisuuksia soveltava kevytvesireaktori (LWR, light water reactor). Tärkeimmät onnettomuuteen suoraan vaikuttaneet tekniset erot olivat seuraavat (numerot viittaavat kaavioon):

Turvallisuuteen vaikuttavat erot Tšernobylin RBMK-reaktorin ja maailmalla tavanomaisen kevytvesireaktoria (LWR, light water reactor) käyttävän korkean ydinturvallisuuden voimalaitoksen välillä. Numerot viittaavat tekstiin.
  1. RBMK-reaktorissa hidastinaineena käytettiin tulenarkaa grafiittia (kuvassa punaisella). Puhdas grafiitti ei suoranaisesti pala, mutta ylikuumentunut grafiitti reagoi vesihöyryn kanssa ja muodostaa hiilimonoksidia ja vetyä, jotka palavat. Palokaasut kuljettivat reaktorisydämen radioaktiivisia aineita ympäristöön.[13] Grafiittipalo osoittautui erittäin vaikeaksi sammuttaa, ja se paloi useita päiviä onnettomuuden alun jälkeen. Kevytvesireaktoreissa sitä vastoin hidastinaineena on vesi. Reaktori ja koko reaktorirakennus pidetään vapaana kaikista syttyvistä aineista.
  2. RBMK-reaktorissa on niin sanottu positiivinen takaisinkytkentä, joten sen lämpötehoa pitää säätää aktiivisesti säätösauvoilla. Tämä tarkoittaa sitä, että reaktorissa kiertävän veden tiheyden laskiessa lämpölaajenemisen tai kiehumisen takia reaktorin lämpöteho pyrkii kasvamaan. Tämä, yhdessä sen kanssa, että matalalla tehotasolla reaktorista tulee hyvin epävakaa (ns. ksenonmyrkytyksen takia)[13], aiheutti hallitsemattoman tehopiikin,[14] joka oli onnettomuuden suoranainen fysikaalinen syy. Kevytvesireaktorit ovat fysikaalisilta ominaisuuksiltaan sellaisia, että takaisinkytkentä on kaikilla tehoalueilla aina negatiivinen. Nopeat tehopiikit eivät ole mahdollisia, koska veden lämpölaajeneminen vaimentaa reaktiota.
  3. RBMK-reaktorin säätösauvakoneistossa oli suunnitteluvirhe: sauvojen laskeminen reaktoriin tapahtui hitaasti ja kesti nopeimmillaankin 18–20 sekuntia, joten tehoa korjaavat toimenpiteet vaikuttivat viiveellä. Merkittävämpää oli kuitenkin se, että sauvojen alapuolella oli usean metrin pituinen niin sanottu grafiittiseuraaja, joka ei kuitenkaan ulottunut säätösauvakanavassa aivan reaktorin pohjaan asti, jonne jäi yli metrin mittainen vesitila. Tämä johti siihen, että sauvojen työntäminen reaktoriin ensin kiihdytti reaktorin lämmöntuottoa, päinvastoin kuin olisi pitänyt tapahtua.[13] Kevytvesireaktorien säätösauvat on suunniteltu nopeaan pikapysäytykseen. Säätösauvojen vähäinenkin työntäminen reaktoriin riittää vaimentamaan reaktiota.
  4. RBMK-reaktoreita ei ole varustettu lainkaan ilmatiiviillä suojarakennuksella. Three Mile Islandin ydinvoimalaonnettomuudessa kuolemilta ja merkittäviltä ympäristövahingoilta vältyttiin sillä suojarakennus toimi suunnitellusti. [15]

Käyttöön liittyvät syyt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aluksi raportoitiin, että Tšernobylissä tehtiin onnettomuuden sattuessa koetta, jota eivät olleet hyväksyneet voimalaitoksen suunnittelijat eivätkä laitoksen suunnittelua tarpeeksi tuntevat henkilöt, sillä kokeen suorittaminen edellytti reaktorin käyttämistä tavalla, joka nimenomaan kiellettiin laitoksen käyttömääräyksissä.

Edellä mainittu näkemys perustui ilmeisesti neuvostoliittolaisten vuonna 1986 tekemään selvitykseen, jonka he toimittivat IAEA:lle. Näkemys kumottiin kuitenkin vuonna 1992 kansainvälisessä INSAG-7-selvityksessä. Sen mukaan käyttöhenkilökunnan suorittamat toimenpiteet liittyivät pääsääntöisesti viralliseen koeohjelmaan ja he noudattivat muuten vallitsevia toimintatapoja.[13] Käyttöhenkilökunnan tekemäksi virheeksi jää se, että koe aloitettiin tehotasolta, joka oli selvästi koeohjelmassa määritetyn rajan alapuolella ja hyvin vaarallista (mitä he eivät tienneet).[13]

Turvallisuuskulttuuri oli syvästi puutteellinen. Länsimaissa voimalaitosreaktoreita ei käytetä kokeisiin muuten kuin kattavan teknisen analyysin, laitoksen suunnittelijoiden kuulemisen ja riippumattoman turvallisuusviranomaisen hyväksynnän jälkeen. Varsinkin laitoksen käyttömääräyksien noudattamatta jättäminen ei olisi mahdollista ohjausautomatiikan ja valvonnan vuoksi.

Reaktorin operaattoreilta ja kokeen valvojalta puuttui koulutus reaktorin käyttäytymisestä kokeen alhaisella tehoalueella, jossa reaktion karkaaminen käsistä oli tunnettu vaaratekijä. Neuvostoliitossa voimalaitoksen operaattoreita ei koulutettu simulaattorin avulla toimimaan normaalista poikkeavissa ja yllättävissä tilanteissa toisin kuin länsimaissa.[16]

Koetta varten Tšernobylissä kytkettiin tiettyjä voimalaitoksen turvallisuusjärjestelmän osia pois päältä, mutta tämä kuului viralliseen koeohjelmaan, eikä koetta olisi voitu suorittaa ilman tätä.[13] Kevytvesireaktorissa puolestaan osa turvallisuusominaisuuksista perustuu luonnonlakeihin, joten niitä ei voi kytkeä pois missään olosuhteissa.

Valvontaan ja turvallisuuskulttuuriin liittyvät syyt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvostoliitossa ei reaktoreiden suunnittelussa ja käytössä painotettu turvallisuuden ensisijaista huomioimista kaikissa teknisissä ratkaisuissa ja laitoksen käytössä. Tämä koko neuvostoliittolaisen ydinenergian käytön turvallisuuskulttuurissa vallitseva tyhjiö mahdollisti jokaisen onnettomuuteen johtaneen puutteen ja vian. Tšernobylin reaktorit oli suunniteltu käytettäväksi tietyllä tehoalueella, tiettyjen tarkkojen ohjeiden mukaan. Näin toimien laitokset olisivat olleet onnettomuusalttiita, mutta onnettomuus olisi vältetty.

Länsimaisten ydinreaktorien suunnittelun lähtökohtana on reaktorin turvallinen toiminta myös normaalin käyttötavan ulkopuolella.[17] Neuvostoliitossa reaktoreita ei suunniteltu eikä operaattoreita koulutettu poikkeustilanteiden hallintaan, vaan reaktorit ja niiden käyttö suunniteltiin välttämään poikkeamat. Sama tavoite on myös länsimaissa, mutta lisäksi reaktoreiden suunnittelulla, voimalaitosten turvallisuusominaisuuksilla ja operaattoreiden koulutuksella varaudutaan poikkeustilanteisiin ja niiden hallintaan.

Neuvostoliitosta puuttui kokonaan ydinvoimalaitosten riippumaton valvontaviranomainen, puhumattakaan siitä, että turvallisuudeltaan heikkoja laitoksia olisi suljettu. Länsimaiseen ydinturvallisuusajatteluun kuuluu erottamattomana osana ydintekniikan valvonta. Valvontaviranomaisella on valta määrätä lopetettavaksi ydintekniikan käyttö, jos se ei ole turvallista.

Tšernobylissä tehtyä koetta oli aluksi tarjottu testattavaksi Leningradin ydinvoimalaitokselle, mutta kyseisen laitoksen henkilökunta ei suostunut siihen.[18]

Onnettomuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lauantaina huhtikuun 26. päivänä voimalan neljännen reaktorin määräaikaishuollon alkaessa oli sovittu tehtäväksi koe. Kokeessa oli tarkoituksena selvittää, pystyykö hidastuva generaattori tuottamaan sähköä jäähdytysjärjestelmälle niin kauan, että varajärjestelmät saadaan päälle. Jotta koe voitiin tehdä, muun muassa hätäjäähdytysjärjestelmä ja reaktorin pikasulkujärjestelmä kytkettiin määräysten vastaisesti pois päältä. Reaktorin tehoa pudotettiin sallitun raja-arvon alapuolelle.[1]

Reaktorin normaali lämpöteho oli 3 200 megawattia. Koe oli tarkoitus tehdä 700 megawatin teholla. Tehon alentaminen aloitettiin 25.4. klo 1.00, mutta se jouduttiin keskeyttämään klo 13 noin 1 600 megawatin tasolle yhdeksäksi tunniksi Ukrainan sähkön tarpeen kattamiseksi. Kun tehon laskua jatkettiin, reaktorin todellinen lämpöteho putosi operaattorivirheen takia 30 megawattiin. Reaktorin normaalisti tuottaman fissiotuotteen ksenon-135:n pitoisuus alkoi nousta. Reaktorin teho saatiin nostettua 200 megawattiin. Ksenon-135:n neutroniabsorption ylittämiseksi säätösauvoja päätettiin vetää reaktorista ulommas kuin turvallisuusmääräykset sallivat. Myös vesipumput, joita generaattorin oli tarkoitus käyttää, oli käynnistetty. Veden virtaus ylitti turvallisuusmääräykset. Koska myös vesi absorboi neutroneja, täytyi sitä kompensoida vetämällä säätösauvoja ulos toimivan reaktion ylläpitämisen vuoksi. Reaktoria käytettiin vaarallisessa ja epävakaassa tilassa.[7][2]

Koe alkoi kello 1.23.04 paikallista aikaa sulkemalla turbiinille johtavan höyrylinjan venttiili. Virtauksen hidastuessa jäähdytysneste kuumeni ja alkoi kiehua, jolloin putkiin syntyi höyrytaskuja. Reaktorin operaattoreilta ja kokeen valvojalta puuttui koulutus reaktorin käyttäytymisestä kokeen alhaisella tehoalueella. Reaktoria ei ollut suunniteltu käytettäväksi niin kuin sitä kokeessa käytettiin. Itse asiassa sen suunnittelijat tiesivät reaktorin epävakaaksi valitulla tehoalueella, minkä vuoksi reaktorin käyttö kokeen tavoin oli kielletty.[7][2]

Kello 1.23.40 veden vähyyden takia reaktorissa alkoi muodostumaan enemmän ja enemmän höyryä, joka johti hallitsemattomaan tehopiikkiin, jolloin operaattorit kytkivät AZ-5 -pikasulku kytkimen. Pikasulussa säätösauvat työnnetään reaktoriin sen pysäyttämiseksi. Länsimaisilla reaktoreilla se tapahtuu lähes välittömästi, mutta RBMK:ssa se kesti noin 18–20 sekuntia. Suunnitteluvirheen takia säätösauvojen alapuolella olevat grafiittijatkeet syrjäyttivät aluksi jäähdytysvettä reaktorin sydämessä, minkä takia reaktorin teho nousi. Lämpötila nousi reaktorissa niin paljon, että sen metalliosat alkoivat pehmetä ja säätösauvat jumittuivat.[7][2]

Kevytvesireaktoreissa jäähdytysveden syrjäytyminen ja kiehuminen vaimentaa itsestään ketjureaktiota, mutta RBMK:n tapauksessa se ruokkii sitä. Reaktorin teho saavutti kolmessa sekunnissa 530 megawatin tason. Noin kello 1.24 reaktorin tehon kasvu eteni räjähdysmäisesti ja katkesi vasta reaktorisydämen tuhoutumiseen. Viimeinen mitattu lukema näytti 33 gigawattia, mutta tehon on arvioitu nousseen jopa 1,3 terawattiin. Ennen tuhoutumistaan reaktori tuotti siis hetkellisesti enemmän fissiotehoa kuin kaikki muut maailman ydinvoimalat yhteensä.[13] Reaktorin jäähdytysputket ja kansi rikkoutuivat hetkessä valtavan paineennousun ja höyryräjähdyksen johdosta.

Isotooppianalyysin perusteella on esitetty, että 2–3 sekuntia höyryräjähdyksen jälkeen tapahtunut toinen voimakkaampi räjähdys oli osittainen hallitsematon ketjureaktio eli pienimuotoinen ydinräjähdys, joka seismologisten mittausten mukaan oli teholtaan noin kymmenen tonnia TNT:tä.[19] Ydinräjähdys ei kuitenkaan voinut johtua reaktorin polttoaineesta, sillä rikastusastetta ei ollut tarpeeksi.[20] Tapahtumaa kutsutaan kerkeäksi kriittisyydeksi, joka on reaktorin neljäs toimintatila. Tässä toimintatilassa reaktorin teho kasvaa hyvin nopeasti. Jos reaktorin negatiiviset takaisinkytkennät eivät kykene katkaisemaan tehon kasvua, seurauksena voi olla koko reaktorisydämen tuhoutuminen polttoaineen lämpötilan ylittäessä nopeasti uraanidioksidin sulamispisteen. Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuudessa tapahtunut räjähdys aiheutui juuri reaktorin ketjureaktion karkaamisesta kerkeästi kriittiselle alueelle. Tätä ei pidä sekoittaa ydinräjähdykseen, vaikka siinäkin on kyse kerkeästä kriittisyydestä, sillä fissioteho kasvaa ydinräjähdyksessä yli miljoona kertaa reaktorin kerkeästi kriittistä tehotransienttia nopeammin.[21]

Toisen räjähdyksen syyksi on myös arveltu vedyn räjähtämistä, kun kuuma zirkonium reagoi kemiallisesti veden kanssa synnyttäen vetyä, joka taas reagoi ensimmäisen räjähdyksen takia reaktoriin päässeen hapen kanssa.[2] Todennäköisesti kyseessä on kuitenkin sarja höyryräjähdyksiä: ensimmäisessä vaiheessa muutamien jäähdytysputkien rikkoutuminen aiheutti pienemmän räjähdyksen, joka johti hetken päästä isompaan räjähdykseen, kun loputkin rakenteista rikkoontuivat.[13]

Reaktorin sydämessä ollut ylikuumentunut grafiitti alkoi muodostaa vesihöyryn kanssa hiilimonoksidia ja vetyä, jotka aiheuttivat tulipalon. Neuvostoliitossa ydinvoimalaitoksiin ei rakennettu suojarakennusta, sillä reaktorit oli suunniteltu tavalla, jonka johdosta kunnollisen suojarakennuksen rakentaminen olisi ollut hyvin kallista ja hankalaa. Reaktorista vapautuvien korkeapaineisten radioaktiivisten kaasujen, savun, hiukkasten ja kappaleiden sekamelska pääsi lähes esteettä ulkoilmaan. Radioaktiivinen savusumu nousi noin kilometrin korkeuteen.lähde?

Yksi työntekijä kuoli räjähdyksessä heti ja toinen kuuman höyryn aiheuttamiin palovammoihin. Räjähdykset lennättivät kuumia polttoaineen ja grafiitin palasia ympäri laitosaluetta, ja ne sytyttivät useita tulipaloja, mukaan lukien kolmosreaktorin rakennuksen bitumikaton.[2]

Pelastustoimet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tilanteen vakavuudesta oli aluksi epäselvyyttä. Vasta kun Neuvostoliitto pyysi apua muilta mailta, tilanteen vakavuus alkoi paljastua. Lähes kaikkien ydinlaitoksessa käytettävissä olleiden säteilymittareiden asteikko päättyi 0,001 röntgeniin sekunnissa (R/s). Vain kahden mittarin asteikko riitti ylittämään 1 000 R/s:n, mutta niistä toisen luo ei räjähdyksen takia päästy, kun taas toinen rikkoutui käynnistettäessä. Työntekijät pystyivät näin ollen vain päättelemään, että ydinlaitoksen säteilytaso ylitti noin neljä R/h (3,6 R/h eli noin 34 mSv)[22]. Todellinen taso saattoi olla paikallisesti jopa 20 000 R/h (tappava säteilyannos on noin 500 R viiden tunnin aikana eli noin 5 Sv (sievertiä) nykyään käytetyissä yksiköissä). Esimies Aleksandr Akimov uskoi, että reaktori oli ehjä ympäristöön levinneestä grafiitista ja polttoaineesta huolimatta. Kello 4.30 paikalle tuodun säteilymittarin näyttämä hylättiin, koska mittarin pääteltiin olevan rikki.lähde?

Henkilökunta oli laitoksessa ilman suojavarusteita aamuun asti ja yritti pumpata jäähdytysvettä reaktoriin. Jäähdytysputket olivat kuitenkin rikkoutuneet, ja vesi valui tiloihin, joissa kulki voimalan kaikille yksiköille sähköä syöttäviä kaapeleita. Laitoksessa ei ollut kunnolla varauduttu hätätilanteisiin, eikä kunnollista säteilysuojelua toteutettu.lähde?

Palomiehet saivat sammutettua tulipalot aamuviiteen mennessä lukuun ottamatta reaktoria, joka paloi jälkilämmön ylläpitämänä levittäen edelleen huomattavia päästöjä savukaasujen mukana. Sulaneesta metallista muodostuva massa valui alas kohti reaktorin alla sijaitsevaa jäähdytysvesiallasta, jonne joutuessaan se olisi voinut synnyttää erittäin voimakkaan höyryräjähdyksen. Kolme vapaaehtoista esti tapahtuman kahlaamalla altaaseen polvensyvyisessä vedessä ja avaamalla venttiilin, joka laski jäähdytysaltaan veden pois. Räjähdys olisi voinut tuhota voimalaitoksen loput kolme reaktoria, jolloin ydinlaskeuma olisi ollut vielä tapahtunutta huomattavasti suurempi.[23]

Hallinnon tutkimusryhmä, jota johti Valeri Legasov, saapui reaktorille 26. päivän iltana. Tähän mennessä onnettomuudessa ja pelastustöissä oli kuollut kaksi henkilöä ja 52 oli viety sairaalaan. Seuraavana yönä komitean oli tunnustettava säteilytaso sekä reaktorin tuhoutuminen, ja Prypjat määrättiin evakuoitavaksi.lähde?

Viranomaisten toiminta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Neuvostoliitosta puuttui yksinomaan ydinturvallisuusvalvontaan erikoistunut viranomainen, ja väestönsuojelun toteutus oli suurelta osin myöhässä, epäjärjestelmällistä, improvisoitua ja riittämätöntä. Mitään länsimaissa edellytetyn valmiussuunnitelman mukaisia toimia ei tehty. Ihmiset evakuoitiin vasta, kun pahimmat päästöt olivat jo kulkeutuneet tuulen mukana ohi.lähde?

Tapahtumista ei tiedotettu Neuvostoliiton sisällä eikä päästöille altistuneille muille valtioille. Kansalaisia ei kehotettu suojautumaan edes hyvin yksinkertaisin toimin, kuten sulkeutumalla asuntoon siihen asti, kunnes ilmaan päässeet radioaktiiviset aineet kulkeutuvat tuulen mukana pois. Joditabletteja ei jaettu ajoissa.lähde? 150 kilometrin päässä olevassa Ukrainan SNT:n pääkaupunki Kiovassa vietettiin viisi päivää onnettomuuden jälkeen vappua kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.[24] Väestönsuojelu epäonnistui pahasti, sillä valtaosa myöhemmin ilmitulleista onnettomuuden terveysvaikutuksista olisi voitu estää melko yksinkertaisin ja edullisin toimenpitein.lähde?

Katastrofin laajuuden rajoittamiseksi hallitus määräsi alueelle työläisiä siivoustöihin. Sotilaita lähetettiin töihin kertomatta määränpäästä. Useimmille työntekijöille ei kerrottu mitään vaaroista. Väkeä kutsuttiin liikaa, eikä heitä ohjeistettu millään tavalla. Sammuttajilla oli normaalit vaatteet, eikä heillä ollut hengityssuojaimia. Jotkut joivat lammikoista vettä, istuivat ja kävelivät säteilevän grafiitin päällä ja ottivat sitä käteen.lähde? Suojautuminen ja dosimetria oli puutteellista.

Reaktoripalo sammutettiin lopulta 6. toukokuuta mennessä pudottamalla maa-ainesta helikoptereista, jotka lensivät nopeasti reaktorin yli minimoidakseen matkustajien säteilyannoksen. Suuri osa ympäristön rojusta kerättiin reaktorin sisälle ja eristettiin. Reaktorin ja sen sisällyksen ympärille rakennettiin teräksestä ja betonista suojakuori (sarkofagi) eristämään suurimmat säteilylähteet. Sammutustyössä käytetyt säteilevät työkoneet ja helikopterit eristettiin omalle alueelleen odottamaan puhdistusta. Lähialueen maatilalliset kuitenkin tunkeutuivat varastointialueelle ja ottivat siellä olleista kulkuvälineistä osia omiin tarpeisiinsa.lähde?

203 onnettomuuspaikalla työssä olleista joutui sairaalaan, ja 28 heistä kuoli. Useat heistä menehtyivät vaikeisiin säteilypalovammoihin.[25] Suurin osa heistä oli palo- ja pelastushenkilöstöä. Alueen asukkaat eivät tiedotuksen ja suojelutyön puuttumisesta huolimatta saaneet tappavia säteilyannoksia, eikä säteilysairauden oireita ollut havaittavissa.lähde?

Kun voimalaitoksen lähialueet lopulta tyhjennettiin, Prypjatista evakuoitiin 50 000 asukasta ja koko onnettomuuden saastuttamalta alueelta yhteensä 135 000.selvennä Valtio järjesti asukkaille uudet asunnot ja takasi toimeentulon. Alueen ihmisten terveydentilaa on seurattu hyvin tarkkaan niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Myöhemmin Neuvostoliiton romahtamisen ja sitä seuranneen epäjärjestyksen seurauksena evakuoitujen taloudellinen ja sosiaalinen hyvinvointi on kuitenkin selvästi heikentynyt.lähde?

Slavutytš rakennettiin vuoden 1986 Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen saastuneesta Prypjatista evakuoitujen asuinpaikaksi. Kaupungin rakennus alkoi vuonna 1986 pian onnettomuuden jälkeen, ja ensimmäiset asukkaat muuttivat sinne lokakuussa 1988. Slavutytš sijaitsee noin 50 kilometrin päässä onnettomuuspaikalta itään. Ennen rakennustöiden alkua alue peitettiin kahdella metrillä puhdasta maata.lähde?

Terveydelliset vaikutukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuolleisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

WHO:n Tšernobyl-raportissa vuodelta 2006 laskettiin, että akuutti säteilysairaus (ARS) diagnosoitiin kaikkiaan 134 henkilöllä. Näistä 28 kuoli vuonna 1986 ja 19 vuosina 1987–2004. WHO:n raportin mukaan väestön saama säteilyannos oli ”hyvin paljon alempi” kuin ARS-oireyhtymä edellyttäisi, mistä syystä muiden kuolemantapauksien syy-yhteyttä säteilyyn ei voida osoittaa.[26]

Onnettomuuden jälkeen on tutkittu kaikkiaan 61 000 pelastustyöntekijän sairauksia. Vuosina 1991–1995 tässä ryhmässä todettiin kaikkiaan 4 995 eri syistä johtuvaa kuolemantapausta. WHO:n tutkijat selvittivät Venäjän valtion terveysviranomaisen RNMDR:n tilastoista, että kun kuolinsyitä verrataan saadun säteilyannoksen määrään, 4,6 % kaikista kuolemantapauksista voisi olla suoraan tai välillisesti säteilyn aiheuttamia.[27]

WHO kuitenkin huomauttaa raportissaan, että suorien johtopäätösten ja syy-yhteyksien osoittamisessa tulee olla varovainen. Syöpäsairauksien synnyssä on yleensä yli kymmenen vuoden kehittymisaika. Lisäksi syöpäsairauksiin vaikuttavat muutkin tekijät, kuten stressi ja elämäntavat sekä etenkin pelastustyöntekijöiden kohdalla muu altistuminen syöpää aiheuttaville aineille.

WHO:n raportin mukaan saastuneimmilla alueilla Ukrainassa kuolleisuus on onnettomuuden jälkeen ollut 18,5 henkilöä tuhannesta, kun se muualla Ukrainassa on 16,5 henkilöä tuhannesta. Syy eroon on epäselvä, mutta raportti varoittaa vetämästä tästä sitä johtopäätöstä, että ero johtuisi yksin onnettomuudesta. Ero saattaa johtua esimerkiksi erilaisesta ikäjakaumasta. Säteilypelosta johtuva stressi ja siitä johtuvat psyykkiset ongelmat voivat myös olla syynä. Samoin lisääntynyt tupakanpoltto ja alkoholismi. Raportin mukaan lapsikuolleisuus ei ole onnettomuuden jälkeen kasvanut.[28]

WHO:n raportin lisäksi eri tahot ovat esittäneet huomattavasti suurempia arvioita kuolleisuudesta. Venäjän tiedeakatemian mukaan 210 000 ihmistä kuoli ennenaikaisesti onnettomuuden vuoksi.[4] Greenpeace arvioi kuolemantapausten lukumääräksi jopa 93 000 ihmistä.[29] Venäläinen professori Aleksei Jablokov on esittänyt, että onnettomuuden vuoksi oli jo vuoteen 2008 mennessä kuollut jopa 900 000 ihmistä. Jablokov on kritisoinut WHO:ta ja IAEA:ta valehtelusta, ja hän katsoo, että WHO on ”ydinvoimafriikkien” hallinnassa.[30]

Muut terveysvaikutukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tšernobylin alueen ihmisten terveyttä on seurattu hyvin tarkasti useissa tutkimuksissa, joita ovat tehneet niin paikalliset viranomaiset, yliopistot, eurooppalaiset järjestöt kuin kansainväliset järjestötkin, mukaan lukien YK. Alueen ihmisten saaman väestösäteilyannoksen perusteella ei ole odotettavissa, että eräitä tiettyjä syöpälajeja lukuun ottamatta kuolleisuuden tai sairastuvuuden havaittaisiin nousevan. 20 vuotta onnettomuuden jälkeen havainnot ovat vastanneet ennusteita: kuolleisuuden ei ole havaittu nousseen säteilyn vaikutuksesta, kuten ei sairauksienkaan lukuun ottamatta lasten kilpirauhassyöpää, joka on WHO:n mukaan johtanut vuoteen 2006 mennessä 15 kuolemantapaukseen. Havaittuja onnettomuudesta johtuviksi luokiteltuja syöpätapauksia oli yhteensä 4 837, josta syöpään kuolleisuudeksi tulee 0,3 %. Kilpirauhassyövän hoitotulokset ovat siis erittäin hyviä. Tämän ja myöhempien tutkimusten perusteella on syöpään kuolleisuudeksi arvioitu alle 1 %.[31][32][22]

Kilpirauhassyöpä johtuu onnettomuuspäästöstä tulleen radioaktiivisen jodi-131:n kertymisestä kilpirauhaseen. Tätä olisi voitu yrittää estää jakamalla kansalaisille joditabletteja, mutta näin ei tehty. Tehokas keino olisi ollut myös lehmien laiduntamisen kieltäminen lyhyeksi aikaa, kuten Suomessa tehtiin, ja laiduntaneiden lehmien tuottaman maidon myynnin ja juomisen kieltäminen.

WHO:n ja asiantuntijoiden mukaan suurimmaksi terveysvaikutukseksi väestölle näyttää muodostuvan säteilypelosta ja informaation puutteesta johtuva stressi ja psyykkiset ongelmat.[33][34][35]

Säteilyturvakeskuksen, Syöpärekisterin ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen laajan seurantatutkimuksen mukaan Tšernobyl-laskeuma ei lisännyt syöpäsairauksien määrää Suomessa.[36] Tšernobylin onnettomuus ei ole myöskään todennäköisesti suurentanut lasten tai nuorten kilpirauhassyövän riskiä Suomessa. Teoreettisen mallintamisen perusteella asiantuntijat kuitenkin arvioivat, että Tšernobyl-laskeuma aiheuttaisi maassa joitakin satoja kuolemaan johtavia syöpätapauksia 80 vuoden aikana (ks. myös seuraava kappale).lähde? Arvio on kuitenkin epävarma, koska laskeuman aiheuttamat muutokset säteilytaustassa ovat selvästi pienemmät kuin normaalistikin esiintyvä luonnollinen vaihtelu. Joka tapauksessa sairastumisia tuskin pystytään tilastollisesti osoittamaan, koska arvioitu määrä on hyvin alhainen verrattuna samana aikana luonnostaan esiintyviin sairastumisiin.

Vuonna 2013 ICRP:n muistiossa[37] arvosteltiin kovin sanoin ihmisten säteilynsuojaustarkoitukseen tehdyn ns. LNT-mallin käyttämistä hyvin pienten säteilyannosten aiheuttamien syöpätapausten lukumäärän arviointiin suurten ihmismäärien kohdalla (aggregointi). Säteilyturvasta vastaavat kansainväliset järjestöt (ICRP, UNSCEAR) eivät ole pitäneet tällaista käyttöä hyväksyttävänä.[37] Muistiossa tällaisista arvioista käytettiin ilmaisuja: spekulatiiviset, todistamattomat, havaitsemattomat ja haamuluvut. Säteilyasiantuntijat pitävät yleisesti alle 100 millisievertin (mSv) säteilyannoksia niin pieninä, että niiden mahdollisesti aiheuttamia syöpiä ei pystytä tilastollisesti havaitsemaan, kuten em. ICRP:n muistiossa todetaan. Itse LNT-hypoteesiakin kohtaan on esiintynyt lisääntyvää kritiikkiä, sillä sen käytön pienten säteilymäärien kohdalla katsotaan aiheuttavan enemmän haittoja (mm. irrationaalinen säteilypelko) kuin hyötyjä.[38][34][39][32][40]

Hormeesi-teorian kannattajien mielestä sitä vastoin pienet, taustasäteilyn luokkaa olevat säteilyannokset ovat hyödyllisiä. Eläinkunta, mukaan lukien ihmiset ja muut eliöt, ovat heidän mukaansa sopeutuneet miljoonien vuosien kuluessa taustasäteilyyn ja olisivat kuolleet sukupuuttoon ilman sopeutumista. Epidemiologisilla tutkimuksilla ei käytännössä voida osoittaa kumpaakaan näkökantaa (LNT, hormeesi) sen paremmin oikeaksi kuin vääräksi, koska tähän vaadittu otoskoko kasvaa niin suureksi. Suolakaivoksissa syvällä maan alla, jossa taustasäteily on voitu eliminoida, on kuitenkin voitu osoittaa että organismit voivat paremmin ja kasvavat nopeammin, kun niihin kohdistuu taustasäteilyä, verrattuna siihen, että sitä ei ole.[41][42][43][44][45]

Merkittävin elintarvikkeissa esiintyvä, laskeumasta peräisin oleva radioaktiivinen aine on cesium-137.[46] Vuonna 2007 julkaistun tutkimuksen mukaan kaloissa ja sienissä EU:n pitoisuussuositukset ylittyivät edelleen.[47]

Jälkiseuraukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ihmisen toiminnan puuttuessa villiintynyt luonto on vallannut Tšernobylin lähialueet. Taustalla näkyy onnettomuusreaktori.

Kansainvälinen reaktio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvostoliiton ulkopuolella onnettomuus havaittiin kaksi päivää myöhemmin, 28. huhtikuuta kello 10 Forsmarkin ydinvoimalassa Ruotsissa, jossa työntekijöiden vaatteista mitattiin poikkeavia säteilyarvoja. Vaikka reaktorirakennuksissa tai ilmastointipiipuissa ei mitattu epänormaaleja säteilytasoja, Forsmarkin ydinvoimalasta evakuoitiin muut kuin välttämättömät työntekijät. Parin tunnin sisällä ruotsalaiset saivat tietoa kohonneista säteilytasoista myös muualla Ruotsissa, Suomessa ja Tanskassa. Ilmanäytteistä analysoitujen radionuklidien suhteista ruotsalaiset päättelivät, että radioaktiivisuus oli peräisin reaktorionnettomuudesta. Kello 13 aikaan Ruotsin ilmatieteen ja hydrologian laitos SMHI sai laskettua tuulen suunnan perusteella, että päästö tuli Neuvostoliitosta.[48]

Tilanteen selvittyä länsimaat evakuoivat Neuvostoliitosta noin 134 000 kansalaistaan. Suomalaisia oli Kiovassa Lemminkäisen työmaalla, opiskelemassa ja turisteina noin 130.[49] Heitä evakuoimaan lähetettiin Kar-Airin DC-8-matkustajakone OH-LFZ vapaaehtoismiehistöllä. Koneen päällikkönä toimi lentokapteeni Kai Björkman.[50] Suomalaisten evakuointilentoa viivytti presidentti Mauno Koiviston väliintulo.[51] Eräät neuvostoliittolaiset syyttivät suomalaista evakuointimiehistöä maiden välisten suhteiden huonontamisesta.[49]

Vaikutukset Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Säteilytason nousu oli havaittu myös Suomessa puolustusvoimien mittausasemalla, mutta ilmiötä arveltiin ensin mittariviaksi.lähde? Tulos päätettiin ensin varmistaa toisilla mittalaitteilla, koska syytä nousuun ei tunnettu. Säteilyn annosnopeus ei Pohjoismaissa noussut lähellekään suojautumistoimia edellyttävää tasoa. Korkein Suomessa mitattu annosnopeus oli viisi mikrosieverttiä tunnissa, joka vastaa matkustajalentokoneessa matkalentokorkeudessa vallitsevaa säteilytasoa.[52] Ruotsalaiset olivat ehtineet selvityksissään pidemmälle, ja he ilmoittivatkin ensimmäisinä poikkeavasta säteilystä.

Suomessa ensimmäiset havainnot pintailmassa maanpinnan lähellä tehtiin kaksi vuorokautta onnettomuuden jälkeen 27. huhtikuuta. Ensin nousseen säteilytason havaitsi Ilmatieteen laitoksen mittausasema Nurmijärvellä ja sen jälkeen puolustusvoimien mittausasema Kajaanissa. Radioaktiivinen saastepilvi oli kääntynyt etelän ja kaakon välisen ilmavirtauksen mukana Suomenlahden päältä kohti Suomea, ja sade oli tuonut saasteet maahan. Kainuussa pilvi kohtasi säärintaman, joka esti radioaktiivisten aineiden kulkeutumisen Lappiin. Tieto Säteilyturvakeskukseen (STUK) saatiin 28. huhtikuuta klo 10.[53][54] STUK laati ensimmäisen lehdistötiedotteen poikkeustilanteesta noin kello 15, ja se luettiin STT:n radiouutisissa maanantaina 28. huhtikuuta kello 16. Syytä tilanteeseen ei vielä tunnettu – kerrottiin vain, että radioaktiivisuutta oli havaittu ja että se oli ilmeisesti peräisin reaktorionnettomuudesta. Neuvostoliitto myönsi Tšernobylin voimalaonnettomuuden maanantai-iltana noin kello 19.30 Suomen aikaa. Tiedon tullessa säteilytaso oli Suomessa jo kääntynyt laskuun. Sittemmin on solmittu kansainvälinen sopimus, joka velvoittaa kaikkia allekirjoittajamaita tiedottamaan vakavista ydinlaitostapahtumista viiveettä.[55] Väestönsuojelutoimia edellyttävää säteilytasoa ei saavutettu missään Neuvostoliiton ulkopuolella, ei myöskään Suomessa. Myöskään ympäristövaikutuksia ei ole havaittu. Laskeuma oli Suomessa havaittavissa vain tarkoitusta varten tehdyillä instrumenteilla.lähde? Laskeuman mukana Suomen luontoon tuli erilaisia radioaktiivisia aineita, joista suurin merkitys säteilyvaikutuksen kannalta oli kuitenkin puoliintumisajaltaan lyhytikäisillä aineilla.

Heti onnettomuuden jälkeen Suomessa rajoitettiin määräaikaisesti karjan laidunruokintaa, jotta lyhytikäiset radioaktiiviset aineet eivät päätyisi maitoon ja lihaan. Samoin suomalaisia kehotettiin olemaan syömättä ylen määrin sieniä, marjoja ja muita luonnontuotteita silloin, kun ne oli poimittu paljon laskeumaa[56] saaneilta alueilta ja niiden cesiumpitoisuus oli kohonnut. 2000-luvulla merkittävin elintarvikkeissa esiintyvä laskeumasta peräisin oleva radioaktiivinen aine on cesium-137. Pahin laskeuma Suomessa on Pirkanmaalla, Itä-Hämeessä sekä Kymenlaaksossa.[57]

Suomalaiseen politiikkaan onnettomuudella oli merkittävät ja pitkäkestoiset vaikutukset. Suunnitteilla ollut hanke uuden ydinvoimalan rakentamiseksi keskeytettiin. (Atomivoimaloiden tilaaminen väheni maailmanlaajuisesti.) Tšernobylin onnettomuuden jälkeen ydinvoiman kannatus Suomessa oli 15 %.[58] Vielä vuonna 1993 eduskunta äänesti ydinvoimahanketta vastaan. Myöhemmin ydinvoiman kannatus palasi onnettomuutta edeltäneelle tasolle. Silti yli puolet suomalaisista vastusti vuonna 2008 Yleisradion teettämän kyselyn mukaan ydinvoiman lisärakentamista.[59] Huoli ilmastonmuutoksesta on nostanut ydinvoiman kannatusta siten, että Energiateollisuus ry:n vuonna 2019 teettämässä kyselyssä [60] 49 % suhtautui myönteisesti ydinvoimaan ja vain 15 % kielteisesti.

Suomen kannalta melko kyseenalaista julkisuutta herätti Suomen viranomaisten hidas tiedottaminen onnettomuudesta. Vaikka kohonnut säteilytaso huomattiin jo sunnuntaina, asiasta tiedotettiin vasta maanantaina. Syyksi esitettiin mm. virka-ajan alkamista maanantaina.[61] Koska onnettomuus tapahtui Neuvostoliitossa ja ensimmäiset tiedot siitä saatiin Ruotsin kautta, tiedottamisen hitaus tulkittiin Länsi-Euroopassa – etenkin Ruotsissa – uudeksi oireeksi suomettumisesta, mikä suututti presidentti Mauno Koiviston. On väitetty, että syy tiedonkulun kangerteluun oli Suomessa juuri silloin ollut virkamieslakko, vaikka poliittinen vastuu sysättiin julkisuudessa sisäministeri Kaisa Raatikaisen niskaan. Poliitikot puolestaan syyttivät asiasta Yleisradiota.[62]

Vaikutukset Neuvostoliitossa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kaukokulkeumana levinneen cesium-137:n aiheuttama aktiivisuus Tšernobylin voimalan ympäristössä.
Vuonna 2005 otetussa kuvassa näkyy voimalan vanha suojarakennus, sarkofagi.

Siinä missä säteilytaso ei Neuvostoliiton ulkopuolella kohonnut suojautumistoimia edellyttävälle tasolle, oli tilanne paikan päällä toinen. Ukrainassa, Venäjällä ja Valko-Venäjällä säteilytasot olivat korkeita. Oheisessa kartassa esitetään cesium-137:n leviämisjakauma Tšernobylin voimalan ympäristössä.[63] Tätä cesium-137:ää kulkeutui tuulen ja sateen mukana myös kauemmaksi – esimerkiksi Suomeen, Ruotsiin, Norjaan ja Itävaltaan. On huomattava, että runsaassa 20 kunnassa Suomessakin (esimerkiksi Tampere ympäristöineen) ylittyi kuvan nimettömän vyöhykkeen aktiivisuuden alaraja (37 kBq/m²).[64]

Lähialueiden ihmisille merkittävimmän haitan aiheuttaa kuitenkin radioaktiivinen jodi-131-isotooppi, koska se voi kertyä kilpirauhaseen ja aiheuttaa kilpirauhassyövän. Radiojodin puoliintumisaika on kuitenkin lyhyt, vain n. 8 päivää, joten sen radioaktiivisuus alenee alle tuhannesosaan noin 80 päivässä eli alle kolmessa kuukaudessa.

Eniten säteilylle altistuivat voimalan työntekijät, paloja sammuttaneet palomiehet sekä ne noin 200 000 sotilasta, jotka komennettiin raivaustöihin kaivamaan säteileviä grafiitinpaloja maahan ja kääntämään peittoon radioaktiivista pintamaata. 335 000 ukrainalaista, venäläistä ja valkovenäläistä evakuoitiin 30 kilometrin säteeltä ja uudelleenasutettiin. Laskeumasta noin 60 % tuli nykyisen Valko-Venäjän alueelle.

Vuonna 2017 Process Safety and Environmental Protection -lehden erikoisnumerossa julkaistiin tutkimus[65], jota johti prof. Philip Thomas Bristolin yliopistossa Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja johon osallistuivat Manchesterin ja Warwikin yliopistot sekä Lontoon avoin yliopisto.[66] Tutkimuksen mukaan toista evakuointia vuonna 1990, joka koski 220 000 ihmistä, ei voida pitää perusteltuna nykytiedon perusteella, koska evakuoinnista aiheutui ihmisille enemmän haittaa kuin siitä oli hyötyä. Ilman evakuointia pahiten saastuneella alueella asuneiden 900 ihmisen laskennallinen elinajanodote olisi lyhentynyt tutkimuksen mukaan maksimissaan vain noin 3 kuukautta. Evakuointi aiheuttaa tyypillisesti paljon suuremman keskimääräisen elinajan lyhenemisen tutkimuksen tekijöiden mukaan.

Tutkimuksessa[65] arvioitiin, että korkeintaan viidestä – kymmenesosaan Tšernobylin kaikkiaan 335 000 ihmisen evakuoinneista voidaan pitää perusteltuna.

Vertailun vuoksi asuminen Lontoossa lyhentää elinajanodotetta 4,5 kuukautta ilmansaasteiden vuoksi ja vastaavasti Manchesterissa asuminen lyhentää 3,3 vuotta elinajanodotetta verrattuna Pohjois-Lontooseen. Blackpooliin syntyvän pojan elinajanodote on 8,6 vuotta lyhyempi kuin Lontoon Kensingtonissa.[67]

Radioaktiivinen päästö oli valtava. 13–30 % reaktorin 190 tonnista polttoainetta arvioidaan levinneen ympäristöön. Saasteella oli selkeitä ympäristövaikutuksia voimalaitoksen lähellä. Ensimmäisenä vuonna onnettomuuden jälkeen alueen kasvillisuudessa ilmeni selviä säteilyvaikutuksia, erityisesti kasvun hidastumista. Seuraavaan kevääseen mennessä luonto oli kuitenkin palautunut ennalleen. Nykyisin yleinen säteilytaso alueella ei poikkea luonnossa normaalisti esiintyvästä vaihteluvälistä. Onnettomuuspaikan luonto on nykyisin toipunut jopa onnettomuutta edeltänyttä tilaa rikkaammaksi. Voimalaitoksen ympärillä on 30 kilometrin suoja­vyöhyke, jolle pääsy on kielletty. Kieltoa noudatetaan vaihtelevasti mutta kuitenkin riittävästi. Normaali ihmisen toiminta on alueella käytännössä pysähtynyt. Sen seurauksena luonto on vallannut ihmisen käytössä olleita alueita ja ympäristö on kokonaisuudessaan palannut lähemmäs luonnontilaa. Populaatiot ja monimuotoisuus ovat lisääntymässä. Monet eläin- ja kasvilajit ovat yleistyneet, ja eräitä harvinaisia lajeja on palannut alueelle. lähde?

Tšernobylin ydinlaitoksen ongelmat eivät loppuneet onnettomuuteen. Kakkosreaktori suljettiin vuonna 1991 tulipalon jälkeen. Marraskuussa 1996 ykkösreaktori suljettiin kansainvälisen sopimuksen mukaan ja viimeinen joulukuussa 2000. Tšernobylin onnettomuudesta on otettu oppia ympäri entistä Neuvostoliittoa. Entisillä neuvostomailla on nykyisin itsenäiset ydinturvallisuutta valvovat viranomaiset, kehittyvä ydinturvallisuussäännöstö ja uudistunut halu panostaa turvallisuuteen voimalaitostekniikassa ja koulutuksessa. Entisen Neuvostoliiton maat osallistuvat aktiivisesti niin Tšernobylin onnettomuuden jälkiseurannassa kuin ydinturvallisuuden kehittämisessäkin kansainväliseen yhteistyöhön.

Tšernobyliä pidetään osoituksena siitä, mihin varomattomasti suunnitellun tekniikan, vajavaisen turvallisuuden, puutteellisen valvonnan, epäpätevän henkilökunnan, varautumisen puutteen, salailun ja yleisen piittaamattomuuden yhdistelmä voi pahimmillaan johtaa. Töitä tehtiin välittämättä turvallisuudesta ja työntekijöiden sekä heidän perheidensä hyvinvoinnista. Tšernobylin onnettomuus lopetti RBMK-reaktoreiden rakentamisen ja johti kiireellisiin parannuksiin ydinturvallisuudessa ja turvajärjestelyissä entisen Neuvostoliiton alueella. Onnettomuus antoi ympäristöaktivismille kasvupohjaa Venäjällä, ja sen arvellaan myös edesauttaneen Ukrainan ja Valko-Venäjän itsenäistymistä vuonna 1991.

Tšernobylin ydinonnettomuus on ylivoimaisesti ydinenergian historian pahin reaktorionnettomuus. Se on sijoitettu luokkaan 7 kansainvälisellä ydinlaitostapaturmien seitsenportaisella INES-asteikolla. Toiseksi pahin kaupallisessa sähköntuotannossa tapahtunut ydinonnettomuus on vuoden 2011 Fukushiman onnettomuus, joka kuuluu myös luokkaan 7 INES-asteikolla.lähde?

Vaikutukset voimalan lähiluontoon

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kaloja jäähdytysaltaassa

Villieläimiä on Tšernobylin alueella jopa enemmän kuin aiemmin, koska alueella ei metsästetä lainkaan.[68] Myös jäähdytysaltaassa asuvat monnit kasvavat suuremmiksi kuin muualla, koska niitä ei kalasteta. Sen sijaan hyönteiset ovat kärsineet turmasta. On raportoitu, että hyönteisiä ja hämähäkkejä olisi alueella jonkin verran vähemmän kuin ennen ydinonnettomuutta.

Onnettomuus vaikutti myös kotieläimiin. Kuuden kilometrin etäisyydelle reaktorista jääneet hevoset kuolivat, samoin osa karjasta kuoli viiden kuukauden sisällä. Eloonjääneessä karjassa havaittiin kilpirauhasen toimintahäiriöitä ja kasvuhäiriöitä. Eläimet myös jäivät pienikasvuisemmiksi. Seuraava karjasukupolvi vaikutti kuitenkin jo normaalilta, ainoastaan eniten säteilylle altistuneiden yksilöiden poikasista osa oli pienempikasvuisia. Syöpäsairauksia eläimillä ei kuitenkaan ole ollut.

Neljän kuukauden kuluttua onnettomuudesta evakuointialueen sisällä havaittiin kuitenkin jo 50 eri lintulajia, eikä kuolleita lintuja löydetty lainkaan. Myöskään evakuointialueesta etäämmällä laiduntaneessa karjassa ei ole havaittu merkittäviä muutoksia tai mutaatioita.[69]

Taloudelliset seuraukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ulla Klötzerin mukaan tämä vuonna 1986 tapahtunut onnettomuus maksoi Neuvostoliitolle yli kolme kertaa enemmän kuin kaikki Neuvostoliiton atomivoimalat olivat vuosien 1954–1986 välisenä aikana tuottaneet.[70]

Uusi suojakuori

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Uusi suojarakennus vaurioreaktorin päällä.

Onnettomuuden jälkeen reaktorin päälle rakennettiin pikaisesti betoninen suojakuori, joka valmistui marraskuussa 1986. Rakennustöihin osallistui 650 000–800 000 miestä ympäri Neuvostoliittoa. Työvoimaa tarvittiin paljon, koska vaurioituneen reaktorin lähellä ei ollut turvallista olla pitkiä aikoja kerrallaan. Myöhemmin sarkofagi rapautui ja alkoi luhistua. Metalliin syöpyi aukkoja, joista satoi vettä sisään reaktorirakennukseen. Riskinä olivat räjähdykset, ydinketjureaktio ja veden valuminen Pripetiin ja sitä kautta Dnepriin. Myöhemmin sarkofagia vahvistettiin ja katon reikiä tukittiin.[4]

Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankki johti hanketta pikaisesti rakennetun vuotavan kuoren korvaamiseksi uudella.

Elokuussa 2007 uutisoitiin, että ranskalainen Novarka-yritys voitti tarjouskilpailun uuden suojakuoren rakentamisesta.[71]

Novarka aloitti uuden suojakuoren rakentamisen syyskuussa 2010 asentamalla raiteita, joita pitkin suojakuori siirrettiin paikalleen. Suojarakennelma on 108 metriä korkea. Ennakkoarvio rakennustöiden kustannuksista oli noin 870 miljoonaa euroa.[72] Uusi suojakuori paljastettiin marraskuussa 2016, ja se on maailman suurin siirrettävä metallirakennelma, kolme kertaa painavampi kuin Eiffel-torni. Sen on määrä kestää 100 vuotta, ja projekti maksoi yli kaksi miljardia euroa.[73]

Suojakuoren sisäkattoon on asennettu 800 tonnia painava kauko-ohjattu nosturi. Nosturilla puretaan asteittain aluksi vanha sarkofagi ja sen jälkeen vioittunut reaktori. Jatkotoimiin, kuten reaktorin purkuun ja myöhemmin purettujen materiaalien poiskuljetukseen ja käsittelyyn, on varattava vielä useampi miljardi euroa.[74]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Nousiainen, Anu: Lento kohti Tšernobyliä. Helsingin Sanomat:kuukausiliite, 1.5.2021, nro 5/2021, s. 30-39.
  • Tarkka, Jukka – Tiitta, Allan: Itsenäinen Suomi : seitsemän vuosikymmentä kansakunnan elämästä. Helsinki: Otava, 1987. ISBN 9511093142
  • Bennett, Burton & Repacholi, Michael & Carr, Zhanat: Health effects of the Chernobyl accident and special health care programmes : report of the UN Chernobyl Forum Expert Group "Health". Geneve: World Health Organization, 2006. ISBN 9241594179 Teoksen verkkoversio (PDF).

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Tämän artikkelin tai sen osan viitteitä on pyydetty muotoiltavaksi.
Voit auttaa Wikipediaa muotoilemalla viitteet ohjeen mukaisiksi, esimerkiksi siirtämällä linkit viitemallineille.
  1. ↑ a b Kari Ojanperä: Tshernobyl on ydinvoimahistorian ainoa supertuho 15.3.2011. Tekniikka ja talous. Viitattu 11.3.2018. suomi
  2. ↑ a b c d e f g Kokemukset onnettomuuksista ja poikkeuksellisista tapahtumista ydinlaitoksilla (Luku 6.3) 2004. Säteilyturvakeskus. Viitattu 28.4.2018.
  3. ↑ Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus Säteilyturvakeskus. Viitattu 21.3.2024.
  4. ↑ a b c Tšernobylistä piti tulla unelmatyöpaikka. Helsingin Sanomat, 24.5.2009, s. B1.
  5. ↑ A nuclear disaster that brought down an empire The Economist. 26.4.2016.
  6. ↑ IAEA:n pääjohtaja: Säteilytaso Tšernobylin ydinvoimalan onnettomuusalueella on jälleen normaali Yle uutiset. 26.4.2022. Viitattu 26.4.2022.
  7. ↑ a b c d The Chernobyl accident : updating of INSAG-1 : INSAG-7 : a report. Wien: International Atomic Energy Agency, 1992. ISBN 92-0-104692-8 Teoksen verkkoversio (PDF). (englanniksi)
  8. ↑ Chernobyl: Assessment of Radiological and Health Impacts : 2002 Update of Chernobyl: Ten Years On. Pariisi: OECD Nuclear Energy Agency, 2002. ISBN 9264184872 Teoksen verkkoversio (PDF). (englanniksi)
  9. ↑ Nakao, M.: Chernobyl Accident[vanhentunut linkki]. Tokion yliopisto, Tokio, 2006.
  10. ↑ Mazuzan, George & Walker, Samuel: Controlling the atom : the beginnings of nuclear regulation, 1946–1962. Berkeley: University of California Press, 1985. ISBN 9780520051829 (englanniksi)
  11. ↑ Walker, Samuel: Containing the atom : nuclear regulation in a changing environment, 1963-1971. Berkeley: University of California Press, 1992. 25047694 ISBN 0-520-07913-2 (englanniksi)
  12. ↑ Walker, Samuel: Permissible dose : a history of radiation protection in the twentieth century. Berkeley: University of California Press, 2000. ISBN 0-520-22328-4
  13. ↑ a b c d e f g h Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus 22.4.2018. prof. Jaakko Leppänen. Viitattu 24.6.2019.
  14. ↑ Xenon Poisoning Georgia State University, phy-astr.gsu.edu. Viitattu 15.7.2022. (englanniksi)
  15. ↑ Sandberg, J. (toim.): Ydinturvallisuus. Helsinki:Säteilyturvakeskus, 2004. s. 221–229. ISBN 951-712-500-3.
  16. ↑ "The use of simulators to train operators is common in the nuclear industry", Lederman, L.: Training nuclear plant control room operators to prevent accidents. IAEA Bulletin 2/1998, Wien, 1988.
  17. ↑ Glasstone, S. & Sesonske, A.: Nuclear Reactor Engineering – Reactor Systems Engineering. Chapman & Hall, New York, 1994. ISBN 0412985314.
  18. ↑ Koponen, Jarmo: Tšernobyl-tyylin ydinonnettomuus olisi voinut sattua lähellä Suomea Yle Uutiset. 26.4.2016. Arkistoitu 27.4.2016.
  19. ↑ Estimation of Explosion Energy Yield at Chernobyl NPP Accident springerlink.com. Viitattu 9.4.2011.[vanhentunut linkki]
  20. ↑ DOE Fundamentals Handbook: Nuclear Physics and Reactor Theory Volume 1 (PDF) energy.gov. Arkistoitu 19.3.2014. Viitattu 9.11.2015.
  21. ↑ Hallittu Ydinräjähdys? 9.4.2018. prof. Jaakko Leppänen. Viitattu 26.6.2019.
  22. ↑ a b Spoiler alert (HBO:n Tšernobyl-minisarja) 19.5.2019. Jaakko Leppänen. Viitattu 26.6.2019.
  23. ↑ A Chernobyl ’suicide squad’ of volunteers helped save Europe — here's their amazing true story Business Insider. 26.4.2018. Viitattu 22.10.2018. (englanniksi)
  24. ↑ James Rodgers: How The Chernobyl Nuclear Disaster Shaped Russia And Ukraine’s Modern History Forbes. Viitattu 10.3.2022. (englanniksi)
  25. ↑ Säteilyn terveysvaikutukset, s. 166. STUK, 2002. ISBN 951-712-506-2
  26. ↑ Bennett, Burton & Repacholi, Michael & Carr, Zhanat 2006, s.99
  27. ↑ Bennett, Burton & Repacholi, Michael & Carr, Zhanat 2006, s.102
  28. ↑ Bennett, Burton & Repacholi, Michael & Carr, Zhanat 2006, s.103
  29. ↑ Tutkija: Tshernobylin onnettomuutta liioiteltu Yle Uutiset. 3.4.2007. Viitattu 6.1.2021.
  30. ↑ Hyytiäinen, Kirsi: Venäläisprofessori: Tshernobylin takia kuoli lähes miljoona ihmistä 24.4.2008. Uusi Suomi. Viitattu 25.4.2008.
  31. ↑ Agopiantz M. et al.: Thyroid side effects prophylaxis in front of nuclear power plant accidents. Annales d'Endocrinologie, 2016. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 23.6.2019.
  32. ↑ a b G.A. Thomas, P. Symonds: Radiation Exposure and Health Effects – is it Time to Reassess the Real Consequences? Clin Oncol (R Coll Radiol), 2016. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 23.6.2019.
  33. ↑ Jana Witt: 30 years since Chernobyl and 5 years since Fukushima – What have we learnt? Cancer Research UK, Science blog. 26.2.2016. Arkistoitu 21.6.2019. Viitattu 25.6.2019.
  34. ↑ a b Gerry Thomas: Inside the Fukushima reactor Haastattelu: 60 Minutes Australia. 22.11.2018. Viitattu 25.6.2019.
  35. ↑ Bromet EJ, Havenaar JM, Guey LT: A 25 year retrospective review of the psychological consequences of the Chernobyl accident. Clin Oncol (R Coll Radiol), 2011. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 23.6.2019.
  36. ↑ Kurttio, Päivi et al.: Tshernobyl ei ole lisännyt syöpiä Suomessa Cancer Epidemiology. 2013. Arkistoitu 3.12.2013. Viitattu 30.11.2013.
  37. ↑ a b Abel J González et. al.: Radiological protection issues arising during and after the Fukushima nuclear reactor accident. Journal of Radiological Protection, 2013. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 23.6.2019.
  38. ↑ Yehoshua Socol, James S. Welsh: Changing Attitude Toward Radiation Carcinogenesis and Prospects for Novel Low-Dose Radiation Treatments. Technology in Cancer Research & Treatment, 2016. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 23.6.2019.
  39. ↑ Jim T Smith: Are passive smoking, air pollution and obesity a greater mortality risk than major radiation incidents 3.4.2007. BMC Public Health 2007. Viitattu 29.6.2019.
  40. ↑ Sacks, Bill; Meyerson, Gregory: Linear No-threshold (LNT) vs. Hormesis: Paradigms, Assumptions, and Mathematical Conventions that Bias the Conclusions in Favor of LNT and Against hormesis. Health Physics, 2019. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 29.6.2019.
  41. ↑ Bobby R.Scott, Sujeenthar Tharmalingam: The LNT model for cancer induction is not supported by radiobiological data. Chemico-Biological Interactions, 2019. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 29.6.2019.
  42. ↑ James Conca: Do Small Amounts Of Radiation Matter? Forbes. 29.9.2018. Viitattu 2.10.2018.
  43. ↑ Kawanishi M et al.: Growth retardation of Paramecium and mouse cells by shielding them from background radiation. J Radiat Res.. 2012. Viitattu 15.12.2018.
  44. ↑ Hugo Castillo et al.: Transcriptome analysis reveals a stress response of Shewanella oneidensis deprived of background levels of ionizing radiation. Plos one, 16.5.2018. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 29.6.2019.
  45. ↑ Ellen Knickmeyer: EPA wants to allow higher radiation exposure, and says it can even be healthy. CM. 2.10.2018. Viitattu 4.1.2019.
  46. ↑ Tšernobylin onnettomuuden vaikutukset Suomessa Säteilyturvakeskus. Viitattu 15.12.2018.
  47. ↑ Tshernobylin radioaktiivinen cesium ylittää 20 vuoden jälkeenkin kaloissa ja sienissä pitoisuussuositukset Eviran tiedotearkisto, tiivistelmä. 27.8.2007. STUK & Evira. Arkistoitu 15.12.2018. Viitattu 15.12.2018.
  48. ↑ Chernobyl – its impact on Sweden (Sivu 2) 1.8.1986. Swedish National Institute of Radiation Protection. Viitattu 11.5.2021. (englanniksi)
  49. ↑ a b Nousiainen 2021, 34
  50. ↑ Nousiainen 2021, 34, 38
  51. ↑ Juhani Suomi: Mauno Koivisto halusi lykätä Tshernobylin evakuointilentoa 12.2.2008. Ilta-Sanomat. Viitattu 26.2.2008.[vanhentunut linkki]
  52. ↑ Termien sekoittuminen voi lietsoa säteilypaniikkia (Yle Keski-Suomi) Yle Uutiset. 16.3.2011 (päivitetty 6.6.2012). Jyväskylä: Yleisradio Oy. Arkistoitu 14.1.2012. Viitattu 12.6.2016.
  53. ↑ Tšernobylin onnettomuuden vaikutukset Suomessa Säteilyturvakeskus. Viitattu 15.5.2019.
  54. ↑ Ylitalo, Marko: Näin sää muutti historiaa. HS TEEMA, 2019.
  55. ↑ Säteilyturvakeskus: Miten Suomessa toimittiin, kun tieto Tshernobylin räjähtämisestä tuli? (Arkistoitu – Internet Archive) Helsinki, 2004.
  56. ↑ Tshernobyl-laskeuma Suomen säteilyturvakeskus. Arkistoitu 17.9.2011. Viitattu 26.5.2005.
  57. ↑ Laskeuma-alue tarkemmin Helsingin Sanomien artikkelissa: Tšernobylin laskeuman jäänteitä yhä Suomen metsien sienissä (Arkistoitu – Internet Archive)
  58. ↑ Vastavoimaa odotellessa. Helsingin Sanomat 22.4.2007.
  59. ↑ YLE: yli puolet vastustaa ydinvoiman lisärakentamista 8.5.2008.
  60. ↑ Huoli ilmastonmuutoksesta nostaa ydinvoiman kannatusta 24.4.2019. Energiateollisuus ry. Arkistoitu 11.5.2019. Viitattu 21.6.2019.
  61. ↑ Ajankohtainen kakkonen Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuus 2016 04 26 Erikoislähetys 30 vuoden - YouTube www.youtube.com. Viitattu 6.1.2021.
  62. ↑ Kiuru, Sakari: Sähköiset suhteeni : muistumia ja merkintöjä Kesäkadun vuosiltani, s. 130−142. Helsinki: VAPK-kustannus, 1992. ISBN 951-37-0855-1
  63. ↑ Maps of radionuclide deposition UNSCEAR. Arkistoitu 14.5.2011. Viitattu 9.12.2010.
  64. ↑ Cesium-137-laskeuma kunnittain Suomessa Tshernobylin ydinvoimalaitoksen onnettomuuden jälkeen vuoden 1987 tilanne, web-sivua päivitetty 12.5.2009. Säteilyturvakeskus. Arkistoitu 21.12.2010. Viitattu 9.12.2010.
  65. ↑ a b I.Waddington, P.J.Thomas, R.H.Taylor, G.J.Vaughan: J-value assessment of relocation measures following the nuclear power plant accidents at Chernobyl and Fukushima Daiichi. Process Safety and Environmental Protection, 4.3.2017. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 22.6.2019.
  66. ↑ Homes should not be abandoned after a big nuclear accident University of Bristol News. 20.11.2017. Viitattu 22.6.2019.
  67. ↑ Thomas, P. J. ja May, J: Editorial: Coping after a big nuclear accient. Process Safety and Environmental Protection, 2017. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 22.6.2019.
  68. ↑ Deryabina TG et al.: Long-term census data reveal abundant wildlife populations at Chernobyl. Curr Biol., 5.10.2015. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 22.6.2019.
  69. ↑ Tshernobyl turman jälkeen: Metsää kuoli, eläimet sairastuivat MTV. 17.3.2011. Arkistoitu 23.4.2016. Viitattu 18.8.2015.
  70. ↑ Klötzer, Ulla: Säteilevä tulevaisuus. Osa 1: Atomit rauhan käytössä. Sahlgrens 2006, s. 173
  71. ↑ Helsingin Sanomat 8.8.2007.
  72. ↑ Tšernobylissa alkaa uuden suojakuoren rakennusurakka Helsingin Sanomat. 24.9.2010. Helsinki. Arkistoitu 26.9.2010. Viitattu 25.9.2010.
  73. ↑ Tshernobylin uusi suojakuori paljastettiin Ukrainassa – korkeampi kuin Vapaudenpatsas iltalehti.fi. Viitattu 29.11.2016.
  74. ↑ Tshernobylin reaktoriromun suojana on maailman kallein kaarihalli – romukasan alla 200 tonnia erittäin radioaktiivista materiaalia tekniikkatalous.fi. Arkistoitu 27.4.2018. Viitattu 21.5.2019.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Plokhy, Sergei: Tšernobyl: Ydinkatastrofin historia. ((Chernobyl: History of a Tragedy, 2018.) Suomentanut Seppo Raudaskoski.) Helsinki: Otava, 2020. ISBN 978-951-1-35968-5

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ydintekniikka
Ydinfysiikka
Ydinvoima
Ydinreaktori
Ydinaseet
Ydinonnettomuus
Ydinvoima Suomessa
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Tšernobylin_ydinvoimalaonnettomuus&oldid=22825152”