Theobald von Bethmann Hollweg

Theobald von Bethmann Hollweg
Saksan valtakunnankansleri
14. heinäkuuta 1909–13. heinäkuuta 1917
Monarkki	Vilhelm II
Varakansleri	Clemens von Delbrück Karl Helfferich
Edeltäjä	Bernhard von Bülow
Seuraaja	Georg Michaelis
Henkilötiedot
Syntynyt	29. marraskuuta 1856 Hohenfinow, Brandenburg
Kuollut	1. tammikuuta 1921
Tiedot
Uskonto	luterilainen
Nimikirjoitus
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Theobald Theodor Friedrich Alfred von Bethmann Hollweg (29. marraskuuta 1856 Hohenfinow, Brandenburg – 1. tammikuuta 1921 Hohenfinow, Brandenburg) oli saksalainen poliitikko ja valtiomies. Hän toimi Saksan valtakunnankanslerina vuosina 1909–1917.

Lapsuus ja nuoruus

Theobald von Bethmann Hollweg syntyi 1856 Hohenfinowissa preussilaisessa Brandenburgin provinssissa, jonne hänen perheensä oli muuttanut edellisenä vuonna. Hänen isänsä oli juutalaisen von Bethmannin pankkiirisuvun jälkeläinen Felix von Bethmann Hollweg ja äiti sveitsinranskalainen Isabella de Rougemont. Opintonsa Bethmann Hollweg suoritti Straßburgin, Leipzigin ja Berliinin yliopistoissa. Vuonna 1889 Bethmann avioitui Martha von Pfuelin kanssa. Martha oli Preussin pääministerin Ernst von Pfuelin veljentytär.

Poliittinen ura

Bethmann aloitti Preussin hallintovirkamiehenä vuonna 1882 ja vuonna 1899 hänet nimitettiin Brombergissa Brandenburgin provinssin presidentiksi (saks. Regierungspräsident). Sen jälkeen hän toimi vuosina 1905–1907 Preussin sisäministerinä ja vuosina 1907–1909 sisäasiain valtiosihteerinä. Vuonna 1909 hän nousi Saksan valtakunnankansleriksi virasta eronneen Bernhard von Bülowin seuraajana.

Suhteissa Britanniaan Bethmann kannatti liennytystä toivoen jonkinlaista sopimusta, joka olisi lopettanut maiden laivastojen välisen kilpavarustelun. Tässä hän kuitenkin epäonnistui, mikä johtui pääosin Saksan laivastoministeri Alfred von Tirpitzin voimakkaasta vastustuksesta. Huolimatta toisen Marokon kriisin vuonna 1911 aiheuttamista jännitteistä Bethmann onnistui parantamaan suhteita Britanniaan jossain määrin. Hän työskenteli Britannian ulkoministerin Edward Greyn kanssa maidensa suhteiden liennyttämiseksi Balkanin sotien aikana sekä neuvotteluissa, jotka koskivat Portugalin siirtomaiden osittamista ja Berliini–Bagdad-radan rakentamista. Kotimaan politiikassa Bethmannin saavutukset olivat ristiriitaisia. Hänen ”diagonaalipolitiikkansa”, jossa hän yritti taiteilla vasemmiston sosialistien ja liberaalien ja oikeiston nationalistien välillä, ainoastaan vieraannutti hänet suurimmasta osasta Saksan poliittista eliittiä.

Bethmann-Hollweg sotilasasussa. Hän ei koskaan palvellut armeijassa, mutta sodan sytyttyä hänelle myönnettiin kunnia-arvo, jonka ansiosta hän saattoi pukeutua kenraalin univormuun.

Kun Itävalta-Unkarin arkkiherttua Frans Ferdinand salamurhattiin Sarajevossa 28. kesäkuuta 1914, Bethmann ja ulkoministeri Gottlieb von Jagow olivat tärkeimmässä roolissa, kun Saksa vakuutti antavansa Itävalta-Unkarille kaiken tukensa riippumatta maan toimista Serbiaa vastaan. Kun Edward Grey ehdotti neuvotteluja Itävallan ja Serbian välille, Bethmann-Hollwegin tiedetään käsitelleen brittien viestiä ehkäistäkseen kaikki seikat, jotka saattaisivat estää Itävallan hyökkäyksen Serbiaan. Bethmann poisti viestin viimeisen rivin joka kuului:

»Also, the whole world here is convinced, and I hear from my colleagues that the key to the situation lies in Berlin, and that if Berlin seriously wants peace, it will prevent Vienna from following a foolhardy policy.»

(Myös, koko maailma on vakuuttunut, ja kuulen kollegoiltani, että ratkaisun avain on Berliinissä, ja että mikäli Berliini tosissaan haluaa rauhaa, se estää Wieniä noudattamasta hullunrohkeaa politiikkaa.)

Kun Itävalta-Unkari esitti uhkavaatimuksensa Serbialle, keisari Vilhelm II lopetti risteilynsä Pohjanmerellä ja kiirehti takaisin Berliiniin. Bethmann pyysi keisarilta eroa tehtävästään, mutta Vilhelm kieltäytyi hyväksymästä sitä. Viimeisinä päivinä ennen sodan puhkeamista, kun kävi selväksi, että myös Britannia tulisi siihen sekaantumaan, Bethmann yritti tehdä puolittaisia toimenpiteitä sodan estämiseksi. 31. heinäkuuta 1914 Venäjän liikekannallepano lopetti Bethmannin mahdollisuudet vaikuttaa enää tilanteeseen.

Bethmann, jonka ulkopolitiikkaa ennen sotaa oli pitkälti ohjannut hänen halunsa luoda hyvät suhteet Britanniaan, oli erityisesti harmissaan Britannian sodanjulistuksesta. Tämä oli seurausta Ranskan valloituksesta johtuneesta puuttumisesta Belgian puolueettomaan asemaan, joka oli vahvistettu Lontoon vuoden 1839 rauhassa. Hän oli väitetysti kysynyt Britannian suurlähettiläs Edward Goschenilta miten britit voivat lähteä sotaan ”pelkän paperinpalan vuoksi”. On kuitenkin yleisesti hyväksytty väitteet, että Bethmann oli sekaantunut läheisesti hankkeisiin, jotka tähtäsivät Britannian siirtomaiden aseman horjuttamiseen. Näistä tunnetuin oli Hindu-saksalainen salaliitto.

Sodan aikana Bethmann yritti noudattaa suhteellisen sovittelevaa politiikkaa, mutta hyvin usein sotilasjohtajat ohittivat hänet ja ottivat kasvavassa määrin merkittävämmän roolin Saksan politiikan suunnassa. Tämä näkemys on kuitenkin osittain syrjäytetty, sillä historioitsija Fritz Fischerin tutkimukset 1960-luvulla osoittivat, että Bethmann teki kansallismieliselle oikeistolle paljon enemmän myönnytyksiä kuin aiemmin oli luultu. Hän kannatti Puolan rajavyöhykkeen etnisiä puhdistuksia ja puolalaisten alueiden saksalaistamista asuttamalla niitä saksalaisilla siirtokunnilla. Hän esitteli Syyskuu-suunnitelman, joka hahmotteli sodan aggressiiviseen laajenemiseen tähtäävät tavoitteet. Kun Paul von Hindenburg ja Erich Ludendorff korvasivat saamattoman Erich von Falkenhaynin kenraalikunnan johdossa kesällä 1916, valtakunnankanslerin toiveet Yhdysvaltain presidentin Woodrow Wilsonin sovintoesityksestä haihtuivat vuoden 1916 loppuun mennessä. Bethmannin vastustuksesta huolimatta Hindenburg ja Ludendorff aloittivat rajoittamattoman sukellusvenesodankäynnin maaliskuussa 1917, joka johti Yhdysvaltojen liittymisestä sotaan seuraavassa kuussa. Bethmann-Hollweg pysyi virassaan kaiken merkityksensä ja vaikutusvaltansa menettäneenä heinäkuuhun 1917 saakka, jolloin valtiopäivät pakottivat hänet eroamaan. Hänen tilalleen nimitettiin Georg Michaelis.

Myöhemmät elämänvaiheet

Bethmann saavutti suurta huomiota maailmalla kesäkuussa 1919, jolloin hän virallisesti pyysi ympärysvaltoja asettamaan hänet oikeuteen keisari Vilhelm II:n sijasta. Ympärysvaltojen sotaoikeus päätti hylätä hänen pyyntönsä. Bethmann vietti viimeiset vuotensa eläkkeellä kirjoittaen muistelmiaan. Joulun 1920 jälkeen hän vilustui, mistä kehittyi akuutti keuhkokuume. Bethmann kuoli sairauteen 1. tammikuuta 1921. Hänen vaimonsa oli kuollut vuonna 1914 ja heidän vanhin poikansa kuoli sodassa. Hänen tyttärensä kreivitär Zeech oli Venäjän Münchenin lähetystösihteerin puoliso.