Erich Ludendorff
| Erich Ludendorff | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Muut nimet | Erich von Ludendorff |
| Syntynyt | 9. huhtikuuta 1865 Kruszewnia, Preussi |
| Kuollut | 20. joulukuuta 1937 Tutzing, Baijeri, Saksa |
| Ammatti | sotilas |
| Sotilashenkilö | |
| Palvelusmaa(t) | Saksa |
| Palvelusvuodet | 1883–1918 |
| Taistelut ja sodat | Ensimmäinen maailmansota |
| Sotilasarvo | Kenraali, päämajoitusmestari |
| Kunniamerkit | Pour le Mérite, rautaristi |
| Joukko-osasto | Saksan armeija |
 Nimikirjoitus |
|
Erich Friedrich Wilhelm Ludendorff (joskus mainitaan virheellisesti nimellä Erich von Ludendorff) (9. huhtikuuta 1865[1] – 20. joulukuuta 1937[1] Tutzing, Baijeri, Saksa) oli ensimmäisessä maailmansodassa huomattava Saksan keisarikunnan kenraali, joka asemallaan ja toimillaan vaikutti olennaisesti Saksan menestykseen sodassa.[1] Myöhemmin hän toimi politiikassa Saksan kansallissosialistinen työväenpuolueen edustajana Saksan valtiopäivillä.
Lapsuus ja nuoruus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ludendorff syntyi entisen Preussin alueella Kruszewniassa lähellä Posenia (nyk. Poznań Puolassa). Vaikkakaan Ludendorff ei itse tiukasti ottaen ollut junkkeri, hänellä oli yhteyksiä aatelistoon äitinsä Klara von Tempelhoffin kautta. Ludendorff kasvoi pienellä perhetilalla. Hänen äidinpuoleinen tätinsä antoi hänelle perusopetusta. Pääasiassa hänen erinomaiset lahjansa matematiikassa ja hänen koko elämänsä läpi kestänyt poikkeuksellinen työetiikkansa toivat hänelle sisäänpääsyn kadettikouluun Plönissä. Samassa kadettikoulussa opiskeli myöhemmin myös Heinz Guderian, ja koulu tuotti useita erinomaisesti koulutettuja saksalaisupseereita.
Pestautuminen upseeriksi 18-vuotiaana aloitti Ludendorffin loistavan sotilasuran. Vuonna 1894 hänet nimitettiin Saksan yleisesikuntaan, jossa hän muun muassa palveli joukkojensijoitusosaston päämiehenä vuonna 1908 ja auttoi osaltaan hienosäätämään Ranskaa vastaan suunnattua hyökkäysstrategiaa, Schlieffen-suunnitelmaa.
Ensimmäinen maailmansota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Ensimmäinen maailmansota
Ensimmäisessä maailmansodassa Ludendorff nimitettiin ensin Karl von Bülowin alaisuuteen Saksan toisen armeijan esikuntapäälliköksi. Kyseisessä toimessa hän vastasi Liègen linnakkeiden valtaamisesta, mitä ilman Schlieffen-suunnitelmaa ei voinut onnistua. Ludendorff onnistui tehtävässään, ja hänet lähetettiin Itä-Preussiin, missä hän toimi Paul von Hindenburgin esikuntapäällikkönä. Tannenbergin ja Masurian järvien taisteluiden voitoissaan Hindenburg luotti vankasti Ludendorffiin ja Hoffmanniin.
Erich von Falkenhaynin erottua yleisesikunnan (Oberste Heeresleitung, OHL, ”Ylin Armeijan Komento”) päällikkyydestä elokuussa 1916 Hindenburg siirtyi tähän tehtävään ja toi Ludendorffin mukanaan ”ensimmäiseksi päämajoitusmestariksi” (Erster Generalquartiermeister). Ludendorff oli näihin aikoihin käytännössä Saksan sotaponnistuksen johtaja Hindenburgin toimiessa hänen johdateltavissa olevana esimiehenään. Ludendorff oli rajoittamattoman sukellusvenesodankäynnin puolestapuhuja. Sen aloittaminen veti lopulta Yhdysvallat mukaan sotaan.
Kolmas ylin johto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hindenburgin ja Ludendorffin niin sanottu Kolmas ylin johto (”Kolmas OHL”) oli käytännössä sotateollinen diktatuuri, jossa keisari Vilhelm II jäi lähinnä taustahahmoksi. Kolmas OHL sotkeutui syvälle sisäpolitiikkaan aina ministerien eroon pakottamisia myöten, mukaan lukien itsensä kanslerin erottaminen kolmesti peräkkäin. Tämän jälkeen heillä oli käytännössä veto-oikeus nimityksissä valtion tehtäviin.
Venäjän vetäydyttyä sodasta vuonna 1917 Ludendorff toimi avainasemassa Saksalle suotuisan Brest-Litovskin rauhan sopimuksen solmimisessa maaliskuussa 1918. Länsirintaman komentajana vuonna 1918 käytännössä toiminut Ludendorff suunnitteli ja toteutti sarjan Saksan hyökkäyksiä ententen romahduttamiseksi. Operaatio Michaelista alkaneet hyökkäykset olivat saavuttamaisillaan tavoitteensa, mutta voitokkaat taistelut kuitenkin olivat strategisella tasolla epäonnistuneita.
Maanpako
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yhdysvaltain armeijan joukkojen tulo Eurooppaan teki saksalaisten aseman kestämättömäksi, mikä aiheutti Ludendorffille hermoromahduksen, jolloin hänen valtansa siirrettiin 29. syyskuuta päivänä takaisin valtiopäiville. Ludendorff vaati välitöntä rauhaa, minkä jälkeen hän jätti Saksan ja pakeni Ruotsiin[1]. Ludendorff lähti maanpakoon Saksasta Suomen silloisen Berliinin lähettilään Edvard Hjeltin hänelle myöntämällä suomalaisella passilla. [2]
Maanpaossa Ludendorff kirjoitti lukuisia kirjoja ja artikkeleita. Ruotsissa hän asui Hässleholmissa maanomistaja Ragnar Olsonin vieraana. Siellä ollessaan hän kirjoitti sotamuistelmansa Meine Kriegserinnerungen 1914–1918. Kirjoissaan ja artikkeleissaan hän mytologisoi Saksan armeijan toiminnan sodassa, mikä käytännössä johti dolchstoßlegenden (”selkäänpuukotusteoria”) muodostumiseen. Hän väitti, että vasemmistopoliitikot olivat ”puukottaneet selkään” armeijaa. Myös Ludendorffin lukuisista ympäri Preussia ja Baijeria sijainneissa bordelleissa työskennelleistä rakastajattarista löytyy mainintoja hänen päiväkirjoistaan.
Natsipuolueen edustaja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Katso myös: Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue
Lopulta vuonna 1920 Ludendorff palasi Saksaan, jossa hän oikeistopoliitikkona osallistui Adolf Hitlerin epäonniseen oluttupavallankaappaukseen vuonna 1923. Vuonna 1924 hänet valittiin valtiopäiville kansallissosialistisen puolueen edustajana, ja siinä tehtävässä hän oli vuoteen 1928. Vuoden 1925 presidentinvaalissa hän hävisi entiselle komentajalleen Paul von Hindenburgille.
Ennen natsien valtaannousua Weimarin tasavalta suunnitteli Ludendorffin ja muutaman muun huomattavan saksalaiskenraalin lähettämistä uudistamaan Kiinan vallankumouksellista kansanarmeijaa, mutta tehtävä peruttiin Versailles’n rauhansopimuksen rajoitusten ja merkittävän kenraalin ”palkkasotilaaksi myymisestä” odotetun kielteisen julkisuuden vuoksi.
Loppuelämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ludendorff vetäytyi eläkkeelle vuoden 1928 jälkeen, kun hän oli menettänyt natsipuolueen suosion. Hän päätteli, että maailman ongelmat johtuivat kristityjen, juutalaisten ja vapaamuurareiden salaliitosta[3]. Hän perusti toisen vaimonsa Mathilden kanssa ”Bund für Deutsche Gotterkenntnis” -liikkeen (”Jumalan tuntemisen yhteisö”), joka on yhä olemassa oleva pieni ja omintakeinen esoteerinen yhteisö. Viimeisinä elinvuosinaan Ludendorffia pidettiin pelkkänä eksentrikkona. Hän kieltäytyi Hitlerin hänelle vuonna 1935 tarjoamasta sotamarsalkan arvosta. Kuollessaan vuonna 1937 hän sai valtiolliset hautajaiset, joihin myös Hitler osallistui.
Populaarikulttuurissa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 2017 ilmestyneessä elokuvassa Wonder Woman esiintyy kuvitteellinen versio Ludendorffista, jota näyttelee Danny Huston ja jonka ulkonäkö ja elämäntarina poikkeavat oikean maailman Ludendorffista.[4]
Teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Sotamuistelmani 1914–1918 (saks. Meine Kriegserinnerungen 1914–1918), WSOY, 1919, 644 s.
- Maailmansota uhkaa Saksan maaperällä, suom. T. T. Karanko; Vasara 1931. 130 s.
- Der Totale Krieg, 1936
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d Firstworldwar.com viitattu 29.7.2011
- ↑ Jouni Yrjänä: ”Hjelt, Edvard”, Suomen kansallisbiografia, osa 4, s. 24–26. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-445-2 Teoksen verkkoversio (viitattu 24.3.2020).
- ↑ The God-cognition by Mathilde Ludendorff (1877–1966) Bund für Gotterkenntnis Ludendorff e.V.. Arkistoitu 7 October 2011. Viitattu 20 November 2011.
- ↑ Leppilampi, Markku: Kuuluisa saksalainen kenraali toimi Wonder Woman -elokuvan pahiksen esikuvana - toimi myöhemmin Hitlerin aisaparina Episodi.fi. 10.6.2017. Viitattu 8.4.2019. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ludendorffin elämäkerta Spartacus.orgissa (englanniksi)
- Äänikirja: Sotamuistelmani, 1914 - 1918, Erich Ludendorff (suomeksi)
- Vapaasti ladattavia Erich Ludendorffin e-kirjoja Projekti Lönnrotilta ja Project Gutenbergiltä
- "Saksan aivot" maailmansodan aikana, Aamulehti, 16.01.1938, nro 14, s. 18, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Erkki Räikkönen : Ludendorff ja avunanto Suomelle v. 1918, Suomen Kuvalehti, 07.10.1939, nro 40, s. 18, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
| ||||||||||||||||||||||||||
