Tankred, Sisilian kuningas
Tankred (ital. Tancredi); (1138 Lecce, Apulia, Sisilian kuningaskunta – 20. helmikuuta 1194 Palermo) oli Sisilian kuningas vuosina 1189–1194. [1]
Suku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hän oli Apulian herttua Roger III:n, kuningas Roger II:n vanhimman pojan ja tämän rakastajattaren Emma di Leccen, Leccen kreivi Achard II:n tyttären, avioton poika.[1] Hän peri tittelin Leccen kreivi äidinpuoleiselta isoisältään, ja siksi häntä kutsutaan usein Tancred di Lecceksi. Lyhytkasvuisuutensa ja epäviehättävän ulkonäkönsä vuoksi aikalaiset pilkkasivat häntä "Apinakuninkaaksi".[2] Hän kuului Hauteville-sukuun.
Uran alkuvaiheet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Isänsä Apulian herttua Roger III:n kuoleman jälkeen isoisä kuningas Roger II piti kreivi Tancredia ja hänen nuorempaa veljeään Vilhelmiä tiukasti vartioituina Palermossa estääkseen mahdollisia hankaluuksia.[3] Tancred liittyi kapinaan vuonna 1155 setäänsä Vilhelm I:tä vastaan ja joutui vankeuteen viideksi vuodeksi.[1]
Vapauduttuaan Tancred liittyi 9. maaliskuuta 1161 setänsä Taranton prinssin Simonin kanssa kapinallisiin joukkoihin, jotka tunkeutuivat kuninkaalliseen palatsiin, pidättivät kuningas Vilhelm I:n ja kuningatar Margaretin sekä heidän kaksi poikaansa ja yllytti muslimiasukkaitten joukkomurhaan. Alun perin Vilhelmin kahdesta pojasta vanhempi, Apulian herttua Roger IV, oli määrä kruunata isänsä tilalle, mutta pian kansa tuki Simonin nousua valtaistuimelle. Ennen kuin Simon ehti asettua ehdokkaaksi, kapina oli kuitenkin murrettu ja kansa oli levotonta. Kapinalliset pakotettiin vapauttamaan kuningas ja vetäytymään linnoihinsa. Heille annettiin armahdus sillä ehdolla että he lähtivät maanpakoon, ja monet kuten Tancred, tarttuivat tarjoukseen. Tancred karkotettiin Konstantinopoliin ja hän palasi Sisiliaan vuonna 1166 uuden kuninkaan, serkkunsa Vilhelm II:n noustessa valtaistuimelle.[1]
Vuonna 1174 Tancred johti suurta laivastoa Egyptiin Vilhelm II:n puolesta. Sisilialaiset rantautuivat lähellä Aleksandriaa,[1] mutta ymmärrettyään että heidän liittolaisensa eivät olleet saapumassa Jerusalemin kuningas Amalrik I:n kuoleman vuoksi ja Saladinin armeijan lähestyessä, he palasivat laivoilleen ja purjehtivat kotiin.[4] Koska Vilhelm II:llä ei ollut perillisiä, Tancredillä oli mahdollisuus vaatia valtaistuinta itselleen.[1] Tämän estämiseksi Vilhelm kihlasi vuonna 1184 tätinsä prinsessa Constanzan Saksan kuningas Henrik VI:n kanssa, hyväksyi heidän avioliittonsa ja nimesi tämän perillisekseen.[5]
Kesäkuussa 1185 Tancred johti valtavaa 300 aluksen sisilialaista laivastoa Durazzoon, jota komensi hänen lankonsa Acerran kreivi Riccardo, hyökkäämään Bysantin valtakunnan ydintä vastaan. Elokuussa laivaston ja armeijan ympäröimä Thessaloniki miehitettiin ja ryöstettiin. Sisilian armeija kärsi sittemmin pahoja tappioita Bysantin keisarin Isaak II Angeloksen armeijan toimien vuoksi, ja tuhoutui vetäytyessään Balkanille, mutta Tancredin johtama laivasto palasi Sisiliaan vahingoittumattomana.
Kesäkuussa 1186 Tancred ja Margaritus di Brindisi johtivat normannilaivaston Kyprokselle, koska käskynhaltija Isaak Komnenos oli kapinoinut Bysanttia vastaan, valloittivat helposti 70 keisari Isaak II Angeloksen sotalaivaa ja karkottivat Bysantin kenraalit, Tästä aiheutui Bysantin armeijan laivaston suurin tappio. Margaritus nimitettiin Zakynthoksen, Kefalonian ja Ithakin kreiviksi.
Tancred oli Leccen käskynhaltija. Hän rakennutti Pyhän Nikolauksen kirkon Catadoon, Lecceen vuonna 1180 ja Santa Maria kirkkokompleksin lähelle Squinzanoa ja määräsi tehtäväksi tärkeitä rakennustöitä Otranton katedraaliin.
Kuninkuus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Valtaistuimelle nousu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vaikka oli vannonut uskollisuutta kuningatar Constanzalle, heti Vilhelm II:n kuoleman jälkeen vuonna 1189 kreivi Tancred nousi kapinaan ja otti saaren haltuunsa. Hänet kruunattiin Sisilian kuninkaaksi vuoden 1190 alussa.[1] Hänen vallankaappaustaan tukivat varakansleri Matteo d'Aiello ja virkamiesluokka, Constanzan ja hänen puolisonsa keisari Henrik VI:n vaateita valtaistuimeen tukivat useimmat aateliset. Andrian kreivi Roger, joka oli myös ehdokas Sisilian valtaistuimelle, oli Constanzan ja Henrikin kannattajien joukossa. Matteo d'Aiellon onnistui vetää kreivi Rogerin maine lokaan, ja samana vuonna Acerran kreivi Riccardo, Tancredin lanko huijasi Rogerin vankeuteen ja teloitettavaksi. Matteo myös suostutteli paavi Klemens III:n tukemaan Tankredia, ja Tankred nimitti Matteon kansleriksi.
Sopimus Rikhard Leijonamielen kanssa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tankred oli hyvä sotilas, vaikka hänen pieni kokonsa toi hänelle lempinimen "Tancredulus" runoilija-kronikoitsija Pietro di Ebolilta. Kansan tuesta huolimatta hänen hallintonsa kohtasi vakavia haasteita alusta alkaen.
Vuonna 1190 Englannin kuningas Rikhard I Leijonamieli saapui Sisiliaan suuren ristiretkeläisarmeijan johdossa matkalla kolmannelle ristiretkelle Pyhään maahan. Rikhard vaati välittömästi sisarensa, Vilhelm II:n lesken Joan de Plantagenet'n vapauttamista, jonka Tankred oli vanginnut vuonna 1189, sekä jokaisen pennin tämän myötäjäisistä sekä leskenperinnöstä[1] vastauksena hänen antamaansa äänekkääseen tukeen saksalaisille. Hän vaati myös, että Tankred täyttää Vilhelm II:n ristiretkelle antamat taloudelliset sitoumukset. Kun Tankred vastusti näitä vaatimuksia, Rikhard valloitti La Bagnaran linnan ja luostarin.
Sisiliassa Rikhardin joukkoihin liittyi ranskalainen ristiretkiarmeija, jota johti kuningas Filip II. Kahden vieraan armeijan läsnäolo aiheutti pian levottomuutta paikallisten asukkaiden keskuudessa. Lokakuussa Messinan asukkaat kapinoivat vaatien ulkomaalaisia poistumaan saarelta. Kuningas Rikhard vastasi hyökkäämällä Messinaan, jonka hän joukkoineen valloitti 4. lokakuuta 1190. Kun kaupunki oli ryöstetty ja poltettu, Rikhard perusti sinne tukikohtansa ja päätti viettää siellä talven armeijoineen.[1]
Rikhard pysyi joukkoineen Messinassa aina maaliskuuhun 1191 asti, jolloin Tankred lopulta suostui sopimukseen.[1] Sopimuksen pääehtojen mukaan:
- Leskikuningatar Joan de Plantagenet oli vapautettava, ja hän sai myötäjäisensä takaisin.
- Rikhard ja Filip II tunnustivat Tankredin Sisilian kuninkaaksi ja vannoivat säilyttävänsä rauhan kaikkien kolmen valtakunnan välillä.
- Rikhard julisti veljensä Geoffrey II:n pojan Bretagnen herttua Arthurin (1187– n. 1203) viralliseksi perillisekseen, ja Tankred lupasi naittaa yhden tyttäristään Arthurin kanssa tämän tultua täysi-ikäiseksi, joka oli tuolloin neljävuotias.
Allekirjoitettuaan sopimuksen Rikhard ja Filip II lähtivät lopulta Sisiliasta Pyhään maahan. Huhutaan, että ennen lähtöään Rikhard antoi Tankredille miekan, jonka hän väitti olevan Excalibur turvatakseen heidän ystävyytensä.[6]
Kiista keisarinna Constanzan kanssa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Päästyään vihdoin eroon ristiretkeläisistä Tankred kohtasi seuraavaksi pohjoisesta tulevan uhan. Huhtikuussa 1191 paavi Celestinus III kruunasi Roomassa Henrik VI:n ja Constanzan Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisariksi ja keisarinnaksi, ja keisaripari suuntasi etelään vaatiakseen itselleen Sisilian kuningaskuntaa.[1] Constanza seurasi puolisoaan tämän suuren keisarillisen armeijan kärjessä. Valtakunnan pohjoiset kaupungit kuten varhaisimmat normannilinnoitukset Capuassa ja Aversassa avasivat porttinsa Henrikille. Salerno, joka oli aikoinaan ollut Roger II:n mantereenpuoleinen pääkaupunki, lähetti viestin Henrikille tämän olevan tervetullut ja kutsui Constanzan jäämään isänsä vanhaan palatsiin kesähelteeltä suojaan. Napoli oli ensimmäinen kaupunki, joka asettui vastarintaan,[1] kesti piirityksen Margaritus di Brindisin laivaston avulla, kunnes suurin osa keisarillista armeijasta oli menehtynyt malariaan ja tauteihin. Lopulta keisarillinen armeija pakotettiin vetäytymään valtakunnasta kokonaan. Constanza jäi Salernoon pienen varuskunnan kanssa merkkinä siitä, että Henrik palaisi pian.
Kun Henrik oli vetäytynyt keisarillisen armeijan enemmistön kanssa, keisarille oletettavasti antautuneet kaupungit ilmoittivat välittömästi uskollisuutensa Tankredille, peläten hänen kostoaan. Salernon asukkaat näkivät tilaisuuden voittaa Tankredin suosio ja toimittivat Constanzan hänelle Messinaan,[1] mikä oli tärkeä lahja, koska Henrikillä oli aikomus palata. Tankred syytti vihaisesti Constanzaa Saksan hyökkäyksestä, mutta keisarinna Constanza pukeutuneena keisarinnan täyteen juhla-asuun, vastasi ottavansa takaisin Tankredin häneltä riistämän vallan. Tästä huolimatta Tankred kohteli nyt pidätettyä tätiään aina kunnioittavan kohteliaasti. Hänen puolisonsa kuningatar Sibilla di Acerra (1153–1205) vastusti tätä jyrkästi uskoen tämän implisiittisesti tunnustavan jälkimmäisen väitteen. Constanza lähetettiin Palermoon elämään Sibillan valvonnassa, syömään hänen kanssaan ja nukkumaan hänen makuuhuoneessaan. Sibylla ehdotti Constanzan surmaamista havaittuaan että Palermon asukkat osoittivat myötätuntoa tätä kohtaan tai pitivät tätä Sisilian kuningaskunnan laillisena perillisenä. Tankred ei suostunut uskomaan, että tämä vahingoittaisi hänen suosiotaan. Sen sijaan hän ehdotti Sibillaa neuvottelemaan Matteo d'Aiellon kanssa, ja saatuaan kirjeen, jonka Matteo d'Aiello oli kirjoittanut Sibillan läsnäollessa, hän lukitsi Constanzan Castel dell'Ovoon Napolissa, jotta tämä olisi paremmin vartioitu.
Keisarinna hallussaan Tankred halusi aluksi pakottaa Henrikin tulitaukoon eikä sallinut vapauttaa Constanzaa lunnaita vastaan, ellei Henrik tunnustaisi häntä kuninkaaksi. Vuonna 1192 hän teki Margaritus di Brindisistä Maltan kreivin, kenties tämän odottamattomasta menestyksestä keisarinnan vangitsemisessa. Tankred oli kuitenkin valmis luopumaan neuvotteluedustaan eli tädistään, vastineeksi siitä, että paavi Celestinus III julistaisi hänet lailliseksi Sisilian kuninkaaksi. Paavi puolestaan toivoi, että varmistamalla Constanzan turvallisen paluun takaisin Roomaan, Henrik suhtautuisi suopeammin paavia kohtaan, ja hän toivoi edelleen estävän valtakuntaa ja valtakuntaa yhdistymästä. Tankred pakotettiin paavin uhkaamalla ekskommunikaatiolla tekemään näin ja antoi Constanzalle lahjoja. Keisarilliset sotilaat ehtivät kuitenkin ylittämään Kirkkovaltion rajan ennen kuin Constanza ehti Roomaan. He palauttivat tämän turvallisesti Alppien yli kesällä 1192.[1] Tankred ja paavi eivät käytännössä hyötyneet mitään keisarinnan vankeudesta.[7]
Henrik oli jättänyt varuskuntiaan kuningaskunnan rajoille. Tankred yritti nyt voittaa kaupungit puolelleen tarjoamalla näille laajoja etuoikeuksilla. Gravinassa Cataniassa kesäkuussa 1192 hän vahvisti paavin tuen luovuttamalla tälle Sisilian kuninkaallisen legaatin. Vuosina 1192-1193 hän johti henkilökohtaisesti menestyksekkäitä sotaretkiä Apulian paroneja vastaan. Tankredin äkillinen kuolema Palermossa 20. helmikuuta 1194, vain kaksi kuukautta hänen pienen poikansa ja kanssahallitsijansa Roger III:n kuoleman jälkeen avasi tien Hohenstaufen-suvun hallinnolle Sisiliassa.
Perintö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hänen leskensä Sibilla di Acerra järjesti sijaishallinnon heidän pojalleen Vilhelm III:lle, joka oli kuninkaana 24. helmikuuta - 24. joulukuuta 1194, mutta Henrik palasi Italiaan armeijansa kanssa, joka oli rahoitettu Rikhard I Leijonamielestä saaduilla valtavilla lunnasrahoilla (150 000 hopeamarkkaa).[1] Napoli antautui toukokuussa melkein ilman ensimmäistäkään hyökkäystä, ja loput valtakunnasta seurasi. Sibylla ja uskollinen Maltan kreivi Margaritus di Brindisi valmistautuivat puolustamaan Palermoa, mutta asukkaat hyväksyivät keisari Henrik VI:n kuninkaaksi 20. marraskuuta 1194. Tankredin perhe joutui Henrikin käsiin, ja Vilhelm III, joka huhujen mukaan kastroitiin ja sokaistiin, näyttää kuolleen Saksassa vuonna 1198.[1] Henrik määräsi myös Tankredin ruumiin otettavaksi ulos haudastaan La Magioressa Palermossa.[8]
Avioliitto ja jälkeläiset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tankred avioitui noin vuonna 1172 Sibilla di Acerran (1153–1205) kanssa, joka oli Rinaldo d'Aquinon, Roccaseccan herran ja Cecilia de Medanian tytär.
Heille syntyivät lapset:
- Roger III (Ruggero), (1175 – 24. joulukuuta 1193), Apulian herttua ja vuodesta 1190 Sisilian kuningas isänsä kanssahallitsijana, avioitui 1192 Bysantin prinsessa Irene Angeloksen (1180-1208), keisari Isaak II Angeloksen ja Irene Paleologan tyttären kanssa, ei jälkeläisiä
- Constanza (eli 1220-luvulla), avioitui 1213 Pietro Zianin (hallitsi 1205–1229), Venetsian dogen kanssa
- Valdrada (kuoli n. 1252) avioitui Giacomo Tellon (hallitsi 1229–1249), Venetsian dogen kanssa
- Elvira (Albiria, Maria Albina, Blanche); (n. 1180–1231), Leccen kreivitär; avioitui ensin 1201 ranskalaisen kreivi Gauthier III de Briennen[9] (n. 1166–1204/1205), Jean de Briennen vanhemman veljen kanssa, heillä oli yksi lapsi; toisen kerran 1205 Tricarion kreivi Giacomo Sanseverinon kanssa ja kolmannen kerran Modiglianon kreivi Tigrini Guidin (tai Toscanan paladiinikreivin?) kanssa
- Vilhelm III (Guglielmo), (n. 1185/1186 – n. 1198), Apulian herttua ja vuodesta 1193 Sisilian kuningas, isänsä kanssahallitsijana
- Medania (Cecilia?), avioitui Roberto Viscontin kanssa
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Norwich, John Julius: The Kingdom in the Sun, uusintapainos osana teosta The Normans in Sicily, ISBN 0-14-015212-1
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p Tancred | Norman Ruler & Crusader King | Britannica www.britannica.com. Viitattu 19.10.2024. (englanniksi)
- ↑ Lars Brownworth, The Normans: From Raiders to Kings
- ↑ F. Giunta, Magnus comito Tancredus, Storiografia e storia, Studi in onore di Eugenio Dupré Theiseider II, Roma 1976, 648.
- ↑ Steven Runciman, A History of the Crusades, vol. II: The Kingdom of Jerusalem and the Frankish East 1100-1187, Penguin Books, 1990, p. 403.
- ↑ Gisleberti chronicon Hanoniense, c. 33, ed. L. Vanderkindere, Bruxelles 1904, 66.
- ↑ M. I. Finley, Denis Mack Smith and Christopher Duggan, A History of Sicily (New York: Viking, 1987), p. 65.
- ↑ An introduction to the history of the principal states of Europe, Vol.
- ↑ Henry Morley, English Writers: An Attempt Towards a History of English Literature, vol.3, p. 161
- ↑ Caffaro, Genoa and the Twelfth-Century Crusades, transl.
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Henkilöt | |
| Muut | |
