Luettelo Raamatun kirjoista

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Tanakin kaanon)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Raamatun kirjojen kaanon on erilainen juutalaisuudessa sekä katolisessa, ortodoksisessa ja protestanttisessa kristinuskossa. Ero koskee Vanhaa testamenttia eli heprealaista raamattua Tanakia. Sen kirjojen määrä ja järjestys on eri kirkoissa erilainen, johtuen sekä kirjojen erilaisesta ryhmittelystä että siitä, että katoliset ja ortodoksiset kirkot lukevat Vanhaan testamenttiin kuuluviksi myös niin kutsutut deuterokanoniset kirjat eli apokryfikirjat. Mukaan luettujen apokryfikirjojen määrä katolisessa ja ortodoksisessa Raamatussa on myös erilainen.

Lisäksi kreikkalaisessa ortodoksisuudessa, itämaisessa ortodoksisuudessa ja katolisen kirkon itäisissä riituksissa kirjojen määrässä on pieniä eroja. Alla ortodoksiselle Vanhalle testamentille annettu kaanon on laajin mahdollinen, eli jos yksikin itäinen kirkko hyväksyy kirjan, se on myös annettu luettelossa. Kaikki katolisen kirkon hyväksymät kirjat ovat aina myös ortodoksisen kirkon hyväksymiä. Protestanttisuus hyväksyy varsinaiseen Vanhaan testamenttiin vain heprealaisen raamatun kirjat.

Juutalaisuus ei luonnollisestikaan tunnusta Uutta testamenttia. Juutalaisuuden osalta luettelo koskee vain heprealaista raamattua, joka on annettu vertailukohdaksi Vanhan testamentin versioille. Kristilliset kirkot ovat Uuden testamentin kaanonista yksimielisiä.

Tanak sekä protestanttinen, katolinen ja ortodoksinen Vanha testamentti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tanak Protestanttinen Vanha testamentti Katolinen Vanha testamentti Ortodoksinen Vanha testamentti
Toora Viisi Mooseksen kirjaa eli Pentateukki
Ensimmäinen Mooseksen kirja Ensimmäinen Mooseksen kirja Ensimmäinen Mooseksen kirja Ensimmäinen Mooseksen kirja
Toinen Mooseksen kirja Toinen Mooseksen kirja Toinen Mooseksen kirja Toinen Mooseksen kirja
Kolmas Mooseksen kirja Kolmas Mooseksen kirja Kolmas Mooseksen kirja Kolmas Mooseksen kirja
Neljäs Mooseksen kirja Neljäs Mooseksen kirja Neljäs Mooseksen kirja Neljäs Mooseksen kirja
Viides Mooseksen kirja Viides Mooseksen kirja Viides Mooseksen kirja Viides Mooseksen kirja
Nevi'im eli Profeetat Historialliset kirjat
Joosuan kirja Joosuan kirja Joosuan kirja Joosuan kirja
Tuomarien kirja Tuomarien kirja Tuomarien kirja Tuomarien kirja
  Ruutin kirja Ruutin kirja Ruutin kirja
Samuelin kirjat Ensimmäinen Samuelin kirja Ensimmäinen Samuelin kirja Ensimmäinen Samuelin kirja
(Ensimmäinen kuninkaiden kirja)10
Toinen Samuelin kirja Toinen Samuelin kirja Toinen Samuelin kirja
(Toinen kuninkaiden kirja)10
Kuninkaiden kirjat Ensimmäinen kuninkaiden kirja Ensimmäinen kuninkaiden kirja Ensimmäinen kuninkaiden kirja
(Kolmas kuninkaiden kirja)10
Toinen kuninkaiden kirja Toinen kuninkaiden kirja Toinen kuninkaiden kirja
(Neljäs kuninkaiden kirja)10
Jesajan kirja  
Jeremian kirja
Hesekielin kirja

Ensimmäinen aikakirja Ensimmäinen aikakirja Ensimmäinen aikakirja
Toinen aikakirja Toinen aikakirja Toinen aikakirja

Ensimmäinen Esran kirja6
Esran kirja Esran kirja
(Ensimmäinen Esran kirja)
Esran kirja
(osa Toista Esran kirjaa)9,10
Nehemian kirja Nehemian kirja
(Toinen Esran kirja)
Nehemian kirja
(osa Toista Esran kirjaa)9,10

Tobitin kirja1 Tobitin kirja1
Juditin kirja1 Juditin kirja1
Esterin kirja Esterin kirja2 Esterin kirja2

Ensimmäinen makkabilaiskirja1,5 Ensimmäinen makkabilaiskirja1,5
Toinen makkabilaiskirja1,5 Toinen makkabilaiskirja1,5
  Kolmas makkabilaiskirja6
Neljäs makkabilaiskirja6
Viisauskirjat
Jobin kirja Jobin kirja Jobin kirja
Psalmien kirja Psalmien kirja Psalmien kirja11
  Manassen rukous6
Sananlaskujen kirja Sananlaskujen kirja Sananlaskujen kirja
Saarnaajan kirja Saarnaajan kirja Saarnaajan kirja
Laulujen laulu Laulujen laulu Laulujen laulu

Viisauden kirja1 Viisauden kirja1
Sirakin kirja1 Sirakin kirja1
Suuret profeetat
Jesajan kirja Jesajan kirja Jesajan kirja
Jeremian kirja Jeremian kirja Jeremian kirja
Valitusvirret Valitusvirret Valitusvirret
  Barukin kirja1,3 Barukin kirja1,3
Jeremian kirje1,7
Hesekielin kirja Hesekielin kirja Hesekielin kirja
Danielin kirja Danielin kirja4 Danielin kirja4
Kaksitoista profeettaa Pienet profeetat
Hoosean kirja Hoosean kirja Hoosean kirja
Joelin kirja Joelin kirja Joelin kirja
Aamoksen kirja Aamoksen kirja Aamoksen kirja
Obadjan kirja Obadjan kirja Obadjan kirja
Joonan kirja Joonan kirja Joonan kirja
Miikan kirja Miikan kirja Miikan kirja
Nahumin kirja Nahumin kirja Nahumin kirja
Habakukin kirja Habakukin kirja Habakukin kirja
Sefanjan kirja Sefanjan kirja Sefanjan kirja
Haggain kirja Haggain kirja Haggain kirja
Sakarjan kirja Sakarjan kirja Sakarjan kirja
Malakian kirja Malakian kirja Malakian kirja
Ketuvim eli Kirjoitukset8  
Psalmien kirja
Sananlaskujen kirja
Jobin kirja
Laulujen laulu
Ruutin kirja
Valitusvirret
Saarnaajan kirja
Esterin kirja
Danielin kirja
Esran kirja/Nehemian kirja
Aikakirjat
Evankeliumit
Evankeliumi Matteuksen mukaan
Evankeliumi Markuksen mukaan
Evankeliumi Luukkaan mukaan
Evankeliumi Johanneksen mukaan
Kirkkohistoria
Apostolien teot
Paavalin kirjeet
Kirje roomalaisille
Ensimmäinen kirje korinttilaisille
Toinen kirje korinttilaisille
Kirje galatalaisille
Kirje efesolaisille
Kirje filippiläisille
Kirje kolossalaisille
Ensimmäinen kirje tessalonikalaisille
Toinen kirje tessalonikalaisille
Ensimmäinen kirje Timoteukselle
Toinen kirje Timoteukselle
Kirje Titukselle
Kirje Filemonille
Yleiset kirjeet
Kirje heprealaisille12
Jaakobin kirje12
Ensimmäinen Pietarin kirje
Toinen Pietarin kirje
Ensimmäinen Johanneksen kirje
Toinen Johanneksen kirje
Kolmas Johanneksen kirje
Juudaksen kirje12
Profetiat
Johanneksen ilmestys12

1 Nämä kirjat eivät ole protestanttisessa Vanhassa testamentissa.
2 Katolinen ja ortodoksinen Esterin kirja sisältävät 103 lisäjaetta, jotka eivät ole protestanttisessa Esterin kirjassa.
3 Katolinen Barukin kirja sisältää kuudennen luvun, Jeremian kirjeen, joka on ortodoksisessa Raamatussa omana kirjana, ja jota ei ole protestanttisessa Raamatussa.
4 Katolinen ja ortodoksinen Danielin kirja sisältävät kolme lukua, joita ei ole protestanttisessa Danielin kirjassa (Asarjan rukous ja Kolmen miehen kiitosvirsi; Susanna; sekä Danielin maineteot ja koettelemukset (Bel ja lohikäärme)).
5 Vulgatassa Ensimmäinen ja Toinen makkabilaiskirja ovat Malakian kirjan jälkeen, eivät Esterin kirjan jälkeen.
6 Nämä kirjat eivät ole katolisessa ja protestanttisessa Vanhassa testamentissa.
7 Ortodoksisessa Vanhassa testamentissa Barukin kirja ja Jeremian kirje ovat erillisiä.
8 Nämä kirjat kuuluvat kristillisten kaanonien historiallisiin ja viisauskirjoihin sekä suuriin profeettoihin.
9 Ortodoksinen Vanha testamentti seuraa Septuagintaa siinä, että Esran ja Nehemian kirjat lasketaan yhdeksi kirjaksi.
10 Suluissa annetut nimet ovat Septuagintassa esiintyviä nimiä, ja ne ovat yleisimmin käytössä ortodoksisessa kirkossa.
11 Ortodoksinen Psalmien kirja sisältää yhden ylimääräisen psalmin, Psalmin 151.
12 Martti Luther halusi poistaa nämä kirjat kaanonista, mutta niin ei tapahtunut. Lutherin Raamatussa kirjat ovat kuitenkin Uuden testamentin lopussa, eikä esitetyssä järjestyksessä.