Manassen rukous
| Manassen rukous | |
|---|---|
| Προσευχὴ Μανασσῆ | |
| Raamattu Vanha testamentti Deuterokanoniset kirjat |
|
| Synty ja käyttö | |
| Ajoitus | n. 200–50 eaa. |
| Käyttäjä |
katolinen kirkko ortodoksinen kirkko orientaaliortodoksiset kirkot |
| Teksti | |
| Alkuperä | Septuaginta |
| Lyhenne | Man. r. |
Manassen rukous (m.kreik. Προσευχὴ Μανασσῆ, Proseukhē Manassē) on deuterokanonisiin kirjoihin eli Vanhan testamentin apokryfikirjoihin kuuluva lyhyt, vain 15 jaetta käsittävä kirjoitus, joka esittää olevansa Juudan kuninkaan Manassen rukous. Se on mukana Septuagintassa sekä katolisessa ja ortodoksisessa Raamatussa. Kirja ei kuulu juutalaiseen Raamattuun Tanakiin eikä varsinaiseen protestanttisten Raamattujen kaanoniin.
Alkuperä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Raamatussa sekä Toinen kuninkaiden kirja että Toinen aikakirja esittävät Manassen epäjumalien palvojana.[1][2] Kun hän on joutunut assyrialaisten vangiksi, hän kuitenkin rukoilee armoa[3] ja luopuu epäjumalien palvonnasta.
Toisessa Aikakirjassa ei siteerata Manassen lausumaa rukousta, mutta siinä mainitaan, että hänen lausumansa rukoukset kirjoitettiin Israelin kuninkaiden ja Hoosain aikakirjoihin.[4] Nämä eivät kuitenkaan ole säilyneet. Nykyisin tunnettu Manassen rukous onkin ilmeisesti jonkun myöhemmän kirjoittajan kuvitelma siitä, miten Manasse olisi voinut rukoilla, mutta rukous on samalla niin yleisluontoinen, että on sanottu, että sen voisi kokea omakseen kuka tahansa syntejään katuva.[5]
Manassen rukouksen asema Raamatussa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Manassen rukous ei alkujaan ole itsenäinen kirja, vaan se kuuluu kreikankielisen Septuagintan joihinkin versioihin osana Oodien kirjaa. Kristillisellä kirkolla ei alkujaan ollut selvää käsitystä siitä, oliko se luettava kuuluvaksi Raamatun kaanoniin.lähde? Raamatun latinalaisen käännöksen, Vulgatan laatija Hieronymus, ei ilmeisesti tuntenut sitä, mutta keskiaikaisissa Vulgatan käsikirjoituksissa ja varhaisissa painetuissa Raamatuissa se on lisätty Toisen aikakirjan loppuun.[5] Nykyäänkin se on Etiopian kirkon Raamatussa osana Toista aikakirjaa. Koska se ei ollut erillinen kirja, sitä ei erikseen mainittu missään keskiaikaisessa kanonisten tai apokryfisten kirjojen luettelossa.[5]
Nykyään eri kirkkokunnilla on Manassen rukouksen kanonisesta asemasta erilaisia käsityksiä, ja sen mukaisesti sen on Raamatun eri laitoksissa sijoitettu eri kohtiin tai jätetty kokonaan pois. Trenton kirkolliskokouksessa 1500-luvulla Katolinen kirkko päätti, että Manassen rukous ei kuulu kaanoniin, mutta kun sen ei myöskään haluttu joutuvan unohduksiin, paavi Klemens VIII).[6] päätti vuonna 1592, että se oli painettava Kolmannen ja Neljännen Esran kirjan tavoin Raamatun loppuun erilliseksi liitteeksi.[5]
Martti Lutherin mielestä rukous oli mitä kaunein ja sopivin kaikille rippiin valmistautuville.[5] Sen vuoksi hän päätti ottaa sen mukaan laatimaansa saksankieliseen raamatunkäännökseensä, jossa se kuitenkin sijoitettiin muiden apokryfikirjojen tavoin Vanhan ja Uuden testamentin väliin erilliseen osastoon[5]. Samoin on menetelty myöhemmin muun muassa englanninkielisessä Kuningas Jaakon käännöksessä[7] sekä nykyisinkin niissä protestanttisten kirkkokuntien laatimissa käännöksissä, myös suomenkielisissä Raamatuissa, joissa apokryfikirjat ovat mukana. Apokryfikirjoista on ilmestynyt uusi, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen hyväksymä käännös vuonna 2006, ja Manassen rukous on siinä mukana.[8] Monista painoksista ne on kuitenkin jätetty pois.
Ortodoksisen kirkon virallisen käsityksen mukaan Manassen rukous ei kuulu deuterokanonisiin kirjoihin, mutta on silti yleisesti tunnettu ja rakastettu. Se luetaan suuren paaston aikana Suuressa ehtoonjälkeisessä palveluksessa joka maanantai, tiistai, keskiviikko ja torstai.[5]
Myöskään juutalaiset eivät pidä Manassen rukousta Raamatun kaanoniin eli Tanakhiin kuuluvana.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ 2. Kun. 21:1–18
- ↑ 2. Aik. 33:1–11
- ↑ 2. Aik. 33:10–17
- ↑ 2. Aik. 30:18–19
- ↑ a b c d e f g Jarmo Kiilunen, Aarre Huhtala: ”Manassen rukous”, Urhea Judit, viisas Sirak, Johdatus Vanhan testamentin apokryfikirjoihin, s. 229–234. Kirjapaja, 2008. ISBN 978-951-607-745-4
- ↑ Introductory material to the appendix of the Vulgata Clementina, latinaksi
- ↑ The Bible: Authorized King James Version with Apocrypha, Oxford World's Classics, 1998, ISBN 978-0-19-283525-3
- ↑ Salaisiksi leimatuista apokryfikirjoista uusi käännös ts.fi. Viitattu 14.3.2021.[vanhentunut linkki]
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ”Manassen rukous”, Vanhan testamentin apokryfikirjat. (Toimituskunta: Juhani Pihkala ym. 2. korjattu painos (1. painos 2009)) Helsinki: Kirjapaja, 2010. ISBN 978-951-607-780-5
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Manassen rukous vuoden 1933 Raamantunkäännöksen mukaan
- Manassen rukouksen uusi suomennos Pois työpöydältä-blogissa
- http://ohje.digiraamattu.fi/index.php/Apokryfikirjat_1992 Digiraamattu, jossa mm. Manassen rukouksen uusi köönnäs