Sursillin suku
Sursillin suku (lat. Genealogia Sursilliana) on vanha ja laaja suomalainen sukututkimus pohjalaisista suvuista, jotka polveutuvat 1500-luvulla eläneestä länsipohjalaisesta talonpojasta. Sursillin suku pitää sisällään sekä mies- että naislinjaiset jälkeläiset.
Sursillit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sukuteoksen lähtökohtana on uumajalainen vauras talonpoika ja lautamies Erik Ångerman, jota kutsuttiin nimellä Sursill (hapansilli). Hänen puolisonsa lienee ollut Dordi-niminen henkilö. Ångerman eli 1500-luvun alkupuolella ja lienee kuollut noin 1550 ja on kantaisä laajalle jälkeläisverkostolle myös Suomessa.
Erik Sursillin lukuisista lapsista viisi hajautui nykyisen Suomen alueelle: Catharina, Magdalena, Östen, Carl ja Margareta. Heistä Östen Erikssonilla, joka toimi Uumajan voutina ja siirtyi myöhemmin mitä todennäköisimmin lastensa kanssa Suomeen, oli seitsemän tytärtä: Anna, Catharina, Christina, Margareta, Brita, Barbro ja Magdalena. Näistä seitsemästä tyttärestä alkavaa sukuhistoriaa kutsutaan esimerkiksi 1950-luvun painoksessa ”Seitsemän Sursill-sisaruksen sukuluetteloksi”.
Barbro Sursill avioitui Tukholmaan erääseen kauppiassukuun ja Margareta naitiin Laihialle. Muut tyttäret muuttivat myös Suomeen, ilmeisesti isänsä Östenin mukana, ja avioituivat pohjalaisiin pappis- ja virkamiessukuihin. Pohjalaisia sukujuuria selvittävän sukututkijan kannattaakin perehtyä huolella uusimpaan Sursill-sukuteoksen painokseen sekä siihen tehtyihin korjauksiin ja lisäyksiin etsiessään esivanhempia. Sursillin suku on erityisen tiheä esiintymältään Koillismaalla, missä Sursillin jälkeläiset saattavat muodostaa jopa valtaosan pitäjiensä asukkaista. Pohjanmaan rannikko aina Kaskisia myöten on Sursillien asuttamaa.[1]
Genealogia Sursilliana käsittelee muun muassa seuraavia sukuja: Aejmelaeus, Alcenius, Cajanus, Calamnius, Castrén, Forbus, Frosterus, Lithovius, Mathesius, Nylander, Roos, Schroderus, Snellman, Stenbäck, Toppelius, Wacklin, Wegelius.[2]
Kantaisästä viisi lasta aloittavat seuraavat sukuhaarat, joita voi seurata Genealogia Sursillianasta:
| suku- haara nro |
kantavanhempi | jälkeläisten sukunimiä mm. |
|---|---|---|
| 1 | Catharina, k. Pietarsaari | Fordell, Westzynthius |
| 2 | Magdalena, kuolinpaikasta Suomessa ei varmuutta | Blackman, Salonius, Tawast, Tenalensis |
| 3 | Östen | Alstadius, Arctophilacius, Calamnius, Forbus, Gumse, Hoffrenius, Houru, Kalling, Laihelius, Lauraeus, Limingius, Lithovius, Mathesius, Paldanius, Pictorius, Siniluoto, Tysk, Wallenstierna, Walstenius, Wasaeus |
| 4 | Carl, k. Kokkola | Skepperus, Witting |
| 5 | Margareta, k. 1614 Kalajoki | Wernberg |
On arveltu, että nykypäivänä Sursillin sukuun kytkeytyviä suomalaisia saattaisi olla 30 000 – 500 000.[3]
Teos Genealogia Sursilliana
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Terserus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Genealogia Sursillianan alullepanija on Turun piispa Johannes Terserus (1605–1678). Toimiessaan piispana 1658–1678 hän teki tarkastusmatkan Pohjanmaan seurakuntiin 1660 ja kiinnitti huomiota alueen pappissukujen voimakkaasti vaikuttavaan sukulaisuusverkostoon. Asiasta kiinnostuneena Johannes Terserus aloitti muistiinpanojen keräämisen alueen seurakunnista ja kokosi yhteen Sursillien sukututkimuksen perustan 150 vuoden ajalta. Terseruksen muistiinpanoissa oli sukututkimukselle vallankumouksellinen ajatus, sillä hän merkitsi sukupuuhun myös tyttärien avioliitot, ei ainoastaan poikien.
Terseruksen jälkeen sukutietojen keräämistä jatkettiin Pohjanmaalla, eritoten Raahen ja Limingan seurakunnissa. Näissä suurissa seurakunnissa sukuluetteloista ilmenivät muun muassa sukujen alkuvaiheet; pappissukujen ensimmäisten pappien talonpoikaisten isien etu- ja sukunimet, heidän kantatalojensa nimet ja sijainnit. Näistä alkavat merkinnät jatkuivat kohti nykypäivää päivämäärin varustettuina. Lisäksi selostettiin henkilöiden yleisiä elämänvaiheita, avioliitot, lapset, hautakirjoitukset, sekä erikoiset tapahtumat.
Muistiinpanojen merkitystä lisää se, että useat vielä tuolloin käytössä olleet kirjalliset lähteet ovat vuosisatojen kuluessa tuhoutuneet tai kadonneet. Terseruksen haastattelemat henkilöt ovat kuolleet viimeistään isonvihan aikoihin.
Kerätyt tiedot elävät omaa elämäänsä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Terseruksen aloittamaa työtä jatkoi erityisesti Raahe-Saloisten kirkkoherra Martinus Henrici Peitzius (1655–1726) ja hänen poikansa, Kempeleen pitäjänapulainen Gabriel Martini Peitzius (1681–1752). Erityisesti Gabriel Peitzius kunnostautui Terseruksen sikermän täydentäjänä, ja säilyneet käsikirjoitukset näyttävätkin perustuneen juuri nuoremman Peitziuksen muokkaamaan Sursillien sisarusparven sukukronikkaan. Gabrielin poika Kälviän kirkkoherra Martinus Gabrielis Peitzius (1716–1782) myi isänsä kuoltua tämän keruutyön tulokset Turun tuomiokapitulille, mutta ne tuhoutuivat Turun palossa 1827. Sekä Kansallisarkistossa että Kansalliskirjaston käsikirjoituskokoelmassa on säilynyt varhaiset kopiot Peitziuksen Sursillianasta. Turun tuomiokapitulin kirjediaareista käy ilmi kyseisen version levinneen jo Peitziuksen eläessä laajasti Pohjanmaalle. Peitziuksen työ noteerattiin jopa emämaassa Ruotsissa. Valtakunnanarkkivaari Anders Anton von Stiernman kirjoitti kaikkiin hiippakuntiin 1749 kirjeen, jossa tämä kehotti kirkkoherroja laatimaan piirroksia ja kuvauksia pitäjiensä muinaisjäännöksistä. Samaan aikaan sijoittuu myös Ruotsin antikviteettikollegion perustaminen. Eräässä yksityiskirjeessään von Stiernman kuvailee ihastellen Peitziuksen valtavaa antikviteettikokoelmaa sekä ”ukon” intoa sen piilotteluun lukkojen takana.
Tuomiokapituli siis osti Peitziuksen kokoelmat, joihin kuului myös 55-sivuinen Sursilliana-käsikirjoitus, vuonna 1753. Tuomiokapituli lähetti käsikirjoituksen Pyhäjoen seurakunnan rovastille Petter Niclas Mathesiukselle, jotta tämä täydentäisi sitä puuttuvilta osiltaan. Turun tuolloinen piispa, professori Karl Fredrik Mennander katsoi teoksen julkaisemisen aiheelliseksi, ja siksi tämä täydennyspyyntö. Mennanderin jälkeen vielä piispa Jakob Tengström ja professori ja ns. Suomen historian isä Henrik Gabriel Porthan myös suunnittelivat teoksen julkaisemista.
Kukaan näistä hyvistä aikojista ei kuitenkaan saanut aikaan painettua versiota. Turun herrojen suunnitellessa painatusta levisi käsikirjoitus useina versioina maan, eritoten Pohjanmaan seurakunnissa. Tämä käsikirjoituksen oma elämä, erityisesti Vaasan ja Oulun välisellä alueella, todennäköisesti pelasti sen nykypolville, sillä se ei tuhoutunut muiden käsikirjoitusten ja teosten mukana Turun palossa vuonna 1827.
Alcenius
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Turun herrojen painosuunnitelmien kanssa samanaikaisesti aloitti myös Kalajoen kappalainen Elias Robert Alcenius (1796–1875) Terseruksen aloittaman sukuhistorian täydentämisen ja käytti tässä apunaan Pohjanmaalla siihen tehtyjä lisäyksiä. Myös hänellä oli vakaana tarkoituksena saattaa teos painokuntoon.
Alceniuksen täydentämän teoksen henkilötiedot jatkuivat aina 1840-luvulle saakka. Näin osa kirjaan päässeistä henkilöistä oli elossa vielä 1900-luvun puolellakin. Jo ennestäänkin suureen sukupuuhun lisättiin 2 000 uutta sukunimeä, lähes 20 000 henkilöä, joista kertyi keskimäärin 11–13 uutta sukupolvea.
Alceniuksen kaksi vuosikymmentä kestäneen suurtyön myötä teoksen suuruudeksi tuli 366 painosivua, ja tekijä itse kustansi sen. Tappioita välttääkseen hän keräsi 412 ennakkotilaajaa, jotka olivat pääsääntöisesti Pohjanmaan pappeja ja virkamiehiä. Mutta myös muualta maasta samojen virkaryhmien jäsenet tilasivat kirjaa. Tilaajista on luettelo teoksen alussa. Kirjan painos lienee ollut noin 500. Sen säilyneet kappaleet ovat kirjaharvinaisuuksia ja omistajiensa suuria aarteita.
Koska Alceniuksen urakka oli suuri, niin esittelyssä hän päätyi henkilöiden elämänvaiheissa vain pääpiirteiseen kuvaamiseen. Sikäli kun on saatu selville, niin henkilöstä mainitaan tarkat henkilötiedot, tärkeimmät opinnot ja päätoimi sekä saadut arvonimet. Kirjan tekijällä oli realistinen käsitys mahdollisuuksistaan, sillä onhan vielä tänäänkin täydellisen sukututkimusteoksen aikaansaaminen mahdottomuus.
1900-luku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]1900-luvulla sukututkimus harrastuksena yleistyi. Genealogia Sursilianasta otettiin kaksi uutta painosta, jotka suuresti poikkeavat toisistaan.
Ensiksi ehtivät Martti Wiljakkala (Wilander) ja Atte Kalajoki (Calamnius), jotka julkaisivat Alceniuksen julkaisun näköispainoksen 1959. Toimittajien osaksi tuli teoksen historian ja käytön selvittely.
Vuosikymmen myöhemmin Eero Kojonen sai Koneen Säätiön tukemana julkaistuksi toistaiseksi uusimman kirjallisen version Genealogia Sursillianasta (1971). Kirjan kirjoittaja otti käyttöön Alceniuksen menetelmän ja lisäsi siihen uusia sukuhaaroja. Lisäksi hän säilytti alkuperäisen sukutietojen merkitsemistavan.
Teoksen ilmestymisen jälkeen siihen julkaistiin Suomen Sukututkimusseuran Genos-aikakauskirjassa lisäyksiä ja korjauksia.[4][5][6][7] Uusia löytöjä Sursillien jälkeläisistä on tehty jatkuvasti.[8][9] Suomen sukututkimusseura on käynnistänyt vuonna 2010 uudelleen Sursillianan korjaushankkeen, jotta internetissä leviävien osittain vanhentuneiden ja virheellisten Sursill-tutkimusten korjaukset voitaisiin dokumentoituine lähteineen julkaista kootusti ja luotettavasti.[10][11]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Iikko B. Voipio: Sursillin suku (1400–). Kansallisbiografia 9. SKS, Helsinki 2007
- ↑ Genealogia Sursilliana. Tietosanakirja, II osa 1906. Helsinki, Tietosanakirja-Osakeyhtiö. Otava 1910
- ↑ Iikko B. Voipio: Sursill (1400–) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 23.3.2007. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
- ↑ Genos 1971:57; 1972:83; 1974:60-92; 1979:21-30; 1991:117; Leo Nyholm. 1995:71-81, 96; Anita Nordström. 1995:183.
- ↑ Sursill Genealogy. Corrections – Sursill.net
- ↑ Suitiala, Heikki: Niska ja Lukkari. Täydennyksiä Sursillin sukuun. Genos 2/1995, s. 64-70, 96.
- ↑ Nyholm, Leo: Granberg. Ytterligare en gren av släkten Sursill. Genos 1994:136-138, 144
- ↑ Alapoti, Aarre: Sursill-suku Laihialla. Genos 1974:52-59
- ↑ Matti Lehtiö: Uusia jälkeläisiä Sursill sukuun. Eteläpohjalaiset Juuret (Juuret Kyröössä) 1/2001, s. 22-25
- ↑ Sursillien korjaukset ja täydennykset, Sursill.net
- ↑ Sursill suvun päivitykset ja korjaukset, Suku Forum
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Alcenius, Elias Robert: Genealogia Sursilliana. Helsingfors: J. C. Frenckell, 1850
- Alcenius, Elias Robert: Genealogia Sursilliana. [näköispainoksen toim. Martti Wiljakkala & Atte Kalajoki]. Oulu: Kustannusyhtiö Sursilliana, 1959
- Sursillin suku = Genealogia Sursilliana. (täyd. ja toim. Eero Kojonen. Helsinki: Weilin + Göös, 1971
- Nieminen, Johanna; Genealogia Sursillianan etunimistö 1600–1800-luvuilla : vertailuaineistona Jaakko Ilkan suvun etunimistö 1600- ja 1700-luvuilla. Turku, 1985
- Häkkinen, Toivo Ernest: Sursill-suku : sukukirja : yhteiset juuret. Hyvinkää 2009 ISBN 978-952-92-3928-3
- Miettinen, Tiina: Kuka löysi Sursillien suvun? Genealogian alkuvaiheita Ruotsissa ja Suomessa. Genos 3/2010
- Miettinen, Tiina: Sursill-suvun alkupolvet Uumajassa ja Pohjanmaalla. Genos 1/2017, s. 2-19