Suomen polkupyöräpataljoona 1

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Polkupyöräpataljoona 1
Polkupyöräpataljoona 1:n ja myöhemmin Jääkäripataljoona 1:n tunnus
Polkupyöräpataljoona 1:n ja myöhemmin Jääkäripataljoona 1:n tunnus
Toiminnassa 20. huhtikuuta 1921 – 16. toukokuuta 1936
Valtio  Suomi
Puolustushaarat Maavoimat
Aselajit Jalkaväki
Tukikohta Kellomäki–Terijoki
Värit Harmaa
Marssi Härmän marssi
Sodat ja taistelut ei
Komentajat
Tunnettuja komentajia

jääkärimajuri Juho Heiskanen
jääkärieverstiluutnantti Johan Viktor Ahlroth
jääkärimajuri Selim Engelbert Isakson
jääkärieverstiluutnantti Tauno Ilmoniemi

jääkärieverstiluutnantti Hjalmar Fridolf Strömberg
jääkärieverstiluutnantti Kaarlo Aleksanteri Heiskanen

Polkupyöräpataljoona 1 oli Suomen puolustusvoimien joukko-osasto, joka perustettiin 1921 Käkisalmen läänin rykmentin I pataljoonasta rykmentin lakkauttamisen yhteydessä. Pataljoonan nimenä oli aluksi I Polkupyöräpataljoona, mutta jo 18. elokuuta 1921 vahvistettiin sotaministeriön käskyllä pataljoonan nimeksi Polkupyöräpataljoona 1.[1] Pataljoona liitettiin 2. divisioonaan ja 24. huhtikuuta 1936 se liitettiin ratsuväkiprikaatiin.

Polkupyöräpataljoona 1 nimettiin uudelleen Jääkäripataljoona 1:ksi 16. toukokuuta 1936[2], jona se toimi vuoden 1963 loppuun.

Perustaminen ja varuskunta-aika Kellomäessä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen tasavallan presidentti hyväksyi Käkisalmen läänin rykmentin hajottamisen 15. maaliskuuta 1921 ja rykmentti lopetti toimintansa 19. maaliskuuta. Lakkautetun rykmentin ensimmäisestä pataljoonasta perustettiin I polkupyöräpataljoona (I Py.P). Tämän pataljoonan viralliseksi perustamispäiväksi merkittiin 20. huhtikuuta, jolloin Tasavallan Presidentin sotilaskäskyllä (Tasavallan Presidentin Sotilaskäsky N:o 17 13.4.1921) siirrettiin upseereita Käkisalmen läänin rykmentistä I pataljoonaan. Käskyllä siirrettyjä upseereita olivat:

Ensimmäinen päiväkäsky annettiin jo viikkoa myöhemmin. Pataljoonan nimi esiintyy muodossa Polkupyöräpataljoona 1 (P.P.P. 1) ensimmäisen kerran päiväkäskyssä 43/1921.[3] Vaikka pataljonan nimeksi tuli Polkupyöräpataljoona ei sillä ollut alkuvuosina käytössään kuin viisi vanhaa saksalaisilta saatua Titus-polkupyörää. Vasta vuonna 1924 pataljoonan jokaiselle miehelle voitiin osoittaa polkupyörä.[4]

Polkupyöräpataljoona 1 majoitettiin Kellomäen huvilayhdyskuntaan Terijoelle. Siihen kuului esikunta ja kolme komppaniaa, kun 4. komppania oli lakkautettu perustamisvaiheessa. 4. Komppania perustettiin kuitenkin uudelleen jo 17. maaliskuuta 1923.[5]

Pataljoonan komentaja esitti 14. maaliskuuta , että pataljoona siirrettäisiin pois Kellomäeltä TyriseväVammelsuu-alueelle. Perusteluiksi hän esitti Kellomäen olevan liian lähellä rajaa ja pataljoonan olevan siten alttiina yllätyshyökkäykselle. Samoin esitetyssä paikassa oli sähkövalot, joten koulutusmahdollisuudet olisivat paremmat.[6]

Päätökseksi siirrosta tuli, että pataljoona siirretään Terijoen kirkonkylään.

Terijoen kasarmit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Terijoen upseerikerho.

Kasarmialueeksi ostettiin rautatien eteläpuolelta, Terijoen rautatieaseman kohdalta rautatiehen rajoittuva alue. Kasarmialue oli hieman toistakymmentä hehtaaria. Kesällä 1923 alue kaavoitettiin ja rakennustyöt aloitettiin. Rakennustöissä pyrittiin säästämään siirtämällä Inon linnoitusalueelta valmiita hirsisiä kasarmirakennuksia Terijoelle.[7]

Päävartio ja esikunta olivat ensimmäiset rakennukset tultaessa portista sisään. Yksikerroksiset, matalat, suorakaiteen muotoiset kasarmit rakennettiin suorakaiteen muotoisen kentän laidoille. Kasarmeissa oli kentänpuoleisella sivulla koko rakennuksen mittainen käytävä järjestäytymistä varten ja toisella puolella kahden ryhmän tuvat. Komppanian vääpeli asui kasarmissa ja hänen asuntonsa oli rakennettu siiveksi kasarmin keskikohdalle, kentän puoleiselle sivulle. Ase- ja varusvarastot sijaitsivat jokaisessa kasarmissa erikseen, polkupyörä- ja suksivarastot olivat erillisissä rakennuksissa. Näiden lisäksi alueella oli ruokala, muita huoltorakennuksia sekä vesitorni. Kaikki puurakennukset oli maalattu punamullalla. Kasarmialueelle oli rakennettu myös pienoiskivääri- ja pistooliampumaradat.[8]

Koulutuksen kehittyessä ja puolustuslaitoksen toiminnan kehittymisen myötä tämä kasarmialue kävi liian ahtaaksi.

Muutto Terijoelle

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisten kasarmien valmistuessa lokakuun puolessa välissä 1924 muuttivat 1. ja 3. komppania Terijoelle. Samoihin aikoihin valmistui myös esikuntarakennus ja komentaja esikuntineen muutti myös Terijoelle. Aliupseerikoulu siirtyi Terijoelle elokuussa 1928 4. Komppanialle suunniteltuun kasarmiin. Samana vuonna siirtyivät 2. (elokuussa) ja 4. komppania (marraskuussa) Terijoelle. 2. Komppanian rakennus oli kasarmeista ainoa, jota ei ollut tehty Inon hirsistä vaan uudesta materiaalista.[8]

Liikekannallepanotehtävät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karjalankannaksen puolustussuunnitelman muutokset aiheuttivat pataljoonan erottamisen 2. divisioonasta ja liittämisen 24. huhtikuuta 1936 ratsuväkiprikaatiin, jonka tehtävänä oli muodostaa sodan aikana niin kutsuttu Uudenkirkon ryhmä. Pataljoonan ollessa ensimmäinen joukko-osasto rajalta tultaessa liitettiin se jo rauhanaikana sodanajan yhtymäänsä.[9]

Pataljoonan sodan ajan vahvuus vuonna 1936 oli 23 upseeria, 106 aliupseeria ja 675 miehistön jäsentä eli yhteensä 841 miestä. Kuljetusvälineitä oli kaksi henkilöautoa, viisi moottoripyörää, 35 kuorma-autoa, kahdeksan erikoisajoneuvoa ja 24 ratsua sekä 141 vetohevosta.[2]

Polkupyöräpataljoonan varusmiesaliupseereita Terijoella 1929.

Pataljoonan kokoonpano oli

  • Esikunta
  • 1. komppania
    • jääkäriluutnantti Johan Merisalo-Forsman
    • vuodesta 1922 kolme polkupyöräjoukkuetta, joissa kussakin neljä ryhmää. Ryhmään kuului kaksitoista miestä. Joukkueen kokonaisvahvuus oli siten 4*12+joukkueenjohtaja ja varajohtaja = 50 miestä.
  • 2. komppania
  • 3. komppania
  • 4. komppania (perustettu 17. maaliskuuta 1923)
  • Soittokunta (perustettu 1. helmikuuta 1922)
    • kapellimestari T Jalkanen
  • Konekiväärikomppania muodostettiin lakkautetusta 3. erillisestä konekiväärikomppaniasta 2. marraskuuta 1926.
    • kapteeni J. P. Lyytikäinen

Vuonna 1933 armeijan yksiköiden uudelleenjärjestelyn yhteydessä siirryttiin kolmijakoon, jolloin 4. komppania lakkautettiin 6. maaliskuuta 1934 palveluserän kotiutuessa ja muu henkilöstö siirrettiin muihin yksiköihin. Syyskuussa 1933 perustettiin Kranaatinheitin osasto, jonka ensimmäiseksi päälliköksi määrättiin luutnantti P Vuorinen.[10]

Pataljoonan lippu ja kunniamarssi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pataljoonalippu: kevyiden joukkojen lippu, jossa kaksi nuolta kuvaa menevyyttä ja nopeutta ja numero on pataljoonan numero.

Lipun lahjoitti pataljoonalle joukko viipurilaisia naisia johtajatar Ida Soinisen aloitteesta. Lippu luovutettiin pataljoonan komentajalle Helsingissä, armeijan lippujuhlassa 16. toukokuuta 1923. Lipun kantajana oli jääkärivääpeli Abel Ikonen ja lippu-upseereina luutnantit A. Vanonen ja V. Hietala. Pataljoonasta määrätyllä lippujoukkueella oli uudet varusteet ja tuliterät Tiitus-merkkiset polkupyörät.

Samassa yhteydessä vahvistettiin pataljoonan kunniamarssiksi Toivo Kuulan säveltämä Härmän marssi.[6]

  • Jarl Kronlumd (toim): Suomen Puolustuslaitos 1918–1939 – Puolustusvoimien rauhan ajan historia. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1992. ISBN 951-0-14799-0
  • Lapin Jääkäripataljoonan kirjatoimikunta: Lapin Jääkäripataljoona 1921–1971 PPP1-JP1-PohmJP-LapJP. Oulu: omakustanne, 1971.
  • Tikkanen, Pentti H.: Marskin konepistoolimiehet. Hämeenlinna: A. Karisto Oy 1978. ISBN 951-23-1252-2.
  1. Lapin Jääkäripataljoona s. 7–8
  2. a b Lapin Jääkäripataljoona s. 38
  3. Lapin Jääkäripataljoona s.16
  4. Tikkanen 1978: 7.
  5. a b Lapin Jääkäripataljoona s.17
  6. a b Lapin Jääkäripataljoona s. 22
  7. Lapin Jääkäripataljoona s. 23
  8. a b Lapin Jääkäripataljoona s. 25
  9. Lapin Jääkäripataljoona s. 37
  10. Lapin Jääkäripataljoona s. 26–27
  11. a b c d e f g h i Lapin Jääkäripataljoona s. 39–40

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]