Suomen murrekirja
| Suomen murrekirja | |
|---|---|
 |
|
| Kirjailija | Erkki Lyytikäinen, Jorma Rekunen ja Jaakko Yli-Paavola (toim.) |
| Kansitaiteilija | Jukka Aalto |
| Kieli | suomi |
| Genre | Suomen murteet |
| Kustantaja | Gaudeamus |
| Julkaistu | 2013 |
| Ulkoasu | sidottu |
| Sivumäärä | 666 |
| ISBN | 978-952-495-299-6 |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Suomen murrekirja on vuonna 2013 julkaistu kirja suomen murteista. Teoksen ovat toimittaneet Erkki Lyytikäinen, Jorma Rekunen ja Jaakko Yli-Paavola ja kustantanut Gaudeamus.[1]
Kirja sisältää miltei kaikki suomen kielen murrealueet, sillä vain Vermlannin metsäsuomalaisten jo kadonnut savolaismurre puuttuu. Teoksessa mukana ovat siis myös Ruotsin Länsipohjan, Norjan Ruijan ja Venäjän Inkerinmaan suomalaismurteet, samoin tietysti Neuvostoliitolle menetetyn alueen kaakkoismurteet. Luovutetun alueen kaikkien pitäjien murteita ei ole kirjassa kuitenkaan mukana. Suomen murrekirjasta puuttuvat Salmin, Suojärven, Suistamon ja Impilahden alueet, joiden vanha puheenparsi on karjalan kieltä, ei suomea.[1]
Teoksessa on mukana myös kaupunkimurteita: Oulun, Porin ja Tampereen murteet, ja lisäksi kirjassa esitellään monien muiden kaupunkien liepeiltä maalaiskuntien murteita.[1]
Kirjaan sisältyy näin laaja otos murteita, joten siinä on erittäin paljon sellaisia murrenäytteitä, joita ei aiemmin ole julkaistu. Murteiden harrastajan kannalta erityisen kiinnostavia ja eksoottisia ovat toisaalta Suomen rajojen ulkopuolella puhutut murteet, toisaalta Suomen nykyiseltä alueelta kieliraja-alueiden suomi. Ruotsin Tornionlaaksosta on näytteitä 11 pitäjästä ja niiden lisäksi vielä Ruotsin Jällivaaran vahvasti ruotsalais- ja saamelaisvaikutteisesta murteesta. Norjan Ruijan kveenimurteita on kymmenen näytettä, muun muassa Nordkappin viimeisen suomenpuhujan murretta. Myös Petsamon suomesta on näyte. Inkerin suomalaismurteista on kymmenen näytettä, niiden joukossa entisen Viron-Inkerin Kalliveren murre ja Inkerinmaan itälaidoilta Markkovan ja Järvisaaren murteet.[1]
Suomen rajojen sisäpuolelta on kielirajoilta mukana myös eräiden vanhastaan voittopuolisesti ruotsinkielisten pitäjien suomea: Etelä-Pohjanmaalta Pirttikylän ja Siipyyn murretta, Uudeltamaalta taas Kirkkonummen, Espoon ja Vantaan eli Helsingin pitäjän vanhoja suomalaismurteita.[1]
Vaikka Suomen murrekirja onkin ensisijaisesti näytekokoelma, on mukana myös murretietoa: karttoja ja murteistojen esittelyt. Lisäksi kunkin näytteen johdannossa on usein taustoitettu murretta: esimerkiksi pohjoissavolaisten murteiden alueen Heinäveden murteen esittelyssä kerrotaan, että seudulla pyrkivät suppeatkin pitkät vokaalit diftongiutumaan: siinä-sana ääntyy melkein ”seinä” ja puuttii ’puutkin’ melkein ”pouttii”.[1]
Arvioita
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomen murteiden sanakirjan päätoimittaja Heikki Hurtta totesi arviossaan, että suomalaisen murrepuheen koko kirjon esittelijänä Suomen murrekirja on jokseenkin täydellinen saavutus. Hän piti sen merkittävänä lisäansiona sitä, että kirjassa on esitelty niin murteistojen kuin yksittäisten pitäjänmurteidenkin erityispiirteitä. Hänen mielestään myös kartoista on lukijalle paljon hyötyä: mukana on niin yleiskartta murrealueista kuin kuinkin murrealueen tarkempi kartta.[1]
Hurtta totesi lisäksi, että Suomen murrekirja jää kaipaamaan rinnalleen nykyaikaista yleisesitystä suomen kaikista murteista ja niiden historiasta. Hänen näkemyksensä mukaan yhdessä tällainen kirjapari muodostaisi hyvän lähtökohdan niin tutkimukselle kuin murteiden harrastuksellekin.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Suomen murrekirjan äänitteet.
- Heikki Hurtta: Suomen murrekirja. Kielikello 2/2013.
- Hannu Hurme: Murteet kertovat kadonneesta kulttuurista. Kansan uutiset 4.8.2013.
- Johanna Junttila: Suomen murrekirja. Tiede 11.2.2014.