Sosiologisen kirjallisuuden suomennokset

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sosiologisen kirjallisuuden suomennokset ovat osa suomenkielistä tiede- ja tietokirjallisuutta. Sosiologisen kirjallisuuden suomentaminen on osa alan kansainvälisen keskustelun seuraamista ja käsitteistön hiomista. Teosten kääntäminen pitää yllä sekä tieteellistä että yhteiskunnallista keskustelua.[1]

Sosiologinen kirjallisuus liittyy usein myös muihin aloihin, esimerkiksi sosiaalipsykologiaan, taloustieteeseen, oikeustieteeseen, politiikan tutkimukseen, sosiaalipolitiikkaan, historiaan, filosofiaan, antropologiaan, kulttuurintutkimukseen ja uskontotieteeseen.[1]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaisvaiheessa 1900-luvun alussa sosiologista kirjallisuutta ei juuri suomennettu. Kansainvälisesti suuntautuneesta Edvard Westermarckista lähtien suomalaisten sosiologian väitöskirjojen kielenä on usein ollut muu kuin suomi.[2]

Westermarckin väitöskirjaan pohjautuva, 1921 uudistetun The History of Human Marriage -teoksen suppeampi versio A Short History of Human Marriage (1926) ilmestyi suomeksi 1932. Suomentaja E. A. Pippingin (kansatieteilijä E. A. Virtanen[3]) pääasiallisena lähteenä on ilmeisesti ollut vuoden 1927 ruotsinnos. Westermarckilta suomennettiin myös osa hänen pääteoksestaan The Origin and Development of the Moral Ideas (1906–1908) (Moraalin synty ja kehitys, suom. Emerik Olsoni 1933).[2] Lisäksi Joel Lehtonen suomensi vuonna 1913 ilmestyneen esitelmäkokoelman Tapojen historiaa.[4]

Gunnar Landtmanin Varhaisin kulttuuri suomennettiin vuonna 1920 (suom. Hanna Favorin ja Jalo Kalima). Rafael Karstenilta käännettiin Pakanuus ja kristinoppi (suom. Werner Anttila 1911), Intiaanien parissa Ecuadorin aarniometsissä (1920–21, suom. Ilmari Ahma), Luonnonkansojen yhteiskuntaelämä (suom. E. A. Virtanen 1930), Luonnonkansojen uskonto (suom. Aulis Alanen 1931) ja Sosiologian historia pääpiirteissään (suom. Jorma Partanen).[4]

Toisen maailmansodan jälkeen Suomeen tuli yhdysvaltalaisen asennetutkimuksen suuntaus. Uusia käsitteitä suomennettiin pitkälti kotimaisissa oppikirjoissa, joita kirjoittivat Erik Allardt, Yrjö Littunen ja Antti Eskola.[5]

1960–1970-luvuilla isot kustantamot suomennottivat jonkin verran sosiologista kirjallisuutta. Ralf Dahrendorfia julkaisi sekä Kirjayhtymä (Homo sociologicus, suom. Anne-Eva Tiililä 1969) että WSOY (Luokat ja luokkaristiriidat teollisessa yhteiskunnassa, suom. Ilse Koli 1969). Tammi julkaisuja olivat muun muassa Amitai Etzionin Nykyajan organisaatiot (suom. Seppo Randell 1968), Alex Inkelesin Mitä on sosiologia (suom. Seppo Toiviainen 1969), Joachim Israelin Vieraantuminen (suom. Tuomas Takala 1974) ja Kettil Bruunin Alkoholi (Tuomas Takala 1972).[6]

1960-luvulla sosiologialla oli vahvasti yhteydessä yhteiskunnalliseen keskusteluun. Esimerkiksi Marraskuun liike kustansi osasuomennoksen Erving Goffmanin teoksesta Asylums (Minuuden riistäjät, suom. Auli Tarkka ja Riitta Suominen 1969). Goffmanin teoksista on suomennettu myös Arkielämän roolit (suom. Erkki Puranen, WSOY 1971) ja Vuorovaikutuksen sosiologia (suom. Kaisa Koskinen, Vastapaino 2012). Vuonna 1971 ilmestyi Gummerukselta Martin Lipsetin USA. Vastakohtien kansakunta (suom. Erkki Vainikkala). Otava julkaisi 1974 Lucy Mairin Avioliiton sosiologiaa Sini Rinteen suomennoksena.[6]

1970-luvun loppupuolella monet katsoivat, että käännöstoiminta oli sattumanvaraista.[1] Sosiologia-lehteen pyydettiin ”eräiden sosiologien mielipidettä keskeisistä kääntämistä kaipaavista teoksista”. Suomennostoiveiden perusteluina käytettiin kirjojen asemaa klassikkoina tai yhteiskunnallisen keskustelun herättäjinä. Lehdessä esitetyistä yhteensä 22 kirjasta on vuoteen 2013 mennessä suomennettu vain kaksi: C. Wright Millsin Sosiologinen mielikuvitus (suom. Antti Karisto, Esa Konttinen, Pentti Takala ja Hannu Uusitalo, Gaudeamus 1982) ja Marcel Maussin Lahja (suom. Jouko Nurmiainen ja Jyrki Hakapää, Tutkijaliitto 1999). Monilta kirjoittajilta on tosin suomennettu muita teoksia: Jürgen Habermas, Louis Althusser, Anthony Giddens, Georg Lukács ja Norbert Elias.[7]

Suomennostoiminnasta käyty keskustelu vaikutti yhteiskuntatieteelliseen kirjallisuuteen suuntauneen kustannusyhtiö Vastapainon syntyyn 1981. Klassikoiden suomentamiseen on kiinnitetty huomiota 1980-luvulta alkaen. Tiedekustantamisen eriytyminen on lisännyt käännöstoiminnan järjestelmällisyyttä: tutkijat ja suomentajat ovat aktiivisesti esittäneet käännöstoiveita.[7]

Sekä Max Weberiltä että Émile Durkheimilta ilmestyi ensimmäinen suomennos vuonna 1980. Durkheimin Sosiaalisesta työnjaosta (suom. Seppo Randell, Gaudeamus 1990) sisälsi Erik Allardtin esipuheen, jossa hän nimesi teoksen sosiologian klassikoista tärkeimmäksi. Allardtin mukaan siinä eritellään sosiologian tutkimuskohdetta tarkemmin kuin missään muussa teoksessa.[8] Weberin pääteokseksi mainittu Wirtschaft und Gesellschaft on edelleen suomentamatta.[9] Georg Simmeliä ovat suomentaneet useat kustantajat ja kääntäjät. Ferdinand Tönnies on jäänyt vähemmälle huomiolle suomennoksissa.[9]

Ensimmäinen Michel Foucault’n suomennos, Tarkkailla ja rangaista, ilmestyi Otavalta 1980 (suom. Eevi Nivanka).[7] Pierre Bourdieulta ja Roland Barthesilta on suomennettu kultakin kuusi teosta. Bruno Latourilta on käännetty Emme ole koskaan olleet moderneja (Risto Suikkanen 2006). Aikalaisdiagnostikoista on suomennettu esimerkiksi Ulrich Beckin, Anthony Giddensin ja Scott Lashin Nykyajan jäljillä (Leevi Lehto, Vastapaino 1995).[10]

Vastapaino on julkaissut muun muassa Max Horkheimeria, Theodor Adornoa, Stuart Hallia, Immanuel Wallersteinia ja Zygmunt Baumania. Karl Polanyin Suuri murros sai J. A. Hollon palkinnon. Gaudeamuksen tärkeitä käännöksiä ovat muun muassa John Heritagen Harold Garfinkel ja etnometodologia (suom. Ilkka Arminen ym. 1996). Alexis de Tocquevillen Demokratia Amerikassa (suom. Sami Jansson 2006) ja James A. Schellenbergin Sosiaalipsykologian klassikoita (suom. Marja Ahokas 1998).[3]

Merkittäviä antropologian suomennoksia ovat olleet muun muassa Claude Lévi-Straussin Tropiikin kasvot (suom. Ville Keynäs, Loki-kirjat 2003) ja Mary Douglasin Puhtaus ja vaara (suom. Virpi Blom ja Kaarina Hazard, Vastapaino 2000.[11]

Suomennostoiminta nykyisin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sosiologian suomennokset ovat pääsääntöisesti olleet alan asiantuntijoiden tekemiä. Esimerkiksi Max Weberin teoksia suomentanut, edesmennyt Tapani Hietaniemi oli syvällisesti perehtynyt Weberin kirjoitustapaan ja käsitteistöön ja käsitteli sitä esipuheissaan.[9] Suuri osa käännöstöistä tehdään tutkijan omien töiden ohella ja ilmaiseksi. Kääntämiseen liittyy myös toimittajien ja vertaislukijoiden tekemä talkootyö.[3]

Etenkin pienkustantamoille rahoitus on ongelma ja tieteellisten teosten suomentaminen usein taloudellinen riski.[12] Tiedekustantamista ovat tukeneet apurahoin muun muassa opetus- ja kulttuuriministeriö, Suomen kirjasäätiö, Suomalaisen kirjallisuuden edistämisvarat, Suomen kirjallisuuden tiedotuskeskus, Tampereen yliopiston tukisäätiö ja eri yliopistot.[3]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Paloposki, Outi: Sosiologinen kirjallisuus. Teoksessa Paloposki, Outi & Riikonen, H. K. (toim.): Suomennetun tietokirjallisuuden historia. 1800-luvulta 2000-luvulle. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2013. ISBN 978-952-222-216-9

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c Paloposki 2013, s. 323.
  2. ↑ a b Paloposki 2013, s. 324.
  3. ↑ a b c d Paloposki 2013, s. 336.
  4. ↑ a b Paloposki 2013, s. 325.
  5. ↑ Paloposki 2013, s. 326.
  6. ↑ a b Paloposki 2013, s. 327.
  7. ↑ a b c Paloposki 2013, s. 328.
  8. ↑ Paloposki 2013, s. 331.
  9. ↑ a b c Paloposki 2013, s. 332.
  10. ↑ Paloposki 2013, s. 330.
  11. ↑ Paloposki 2013, s. 329.
  12. ↑ Paloposki 2013, s. 337.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Sosiologisen_kirjallisuuden_suomennokset&oldid=17977698”