Työväen ja Pienviljelijäin Sosialidemokraattinen Liitto
| Työväen ja Pienviljelijäin Sosialidemokraattinen Liitto |
|
|---|---|
|
|
|
| Perustettu | 1959 |
| Lopetti | 1973 |
| Ideologia | sosiaalidemokratia Vasemmistopopulismi Työväenliike |
| Poliittinen kirjo | keskusta-vasemmisto |
| Äänenkannattaja | Päivän Sanomat (1957–1973) |
| Naisjärjestö | Sos.-Dem. Naisliitto |
| Nuorisojärjestö | Suomen Sosialistinen Nuorisoliitto |
| Varhaisnuorisojärjestö | Varhaisnuorisoliitto Haukat |
Työväen ja Pienviljelijäin Sosialidemokraattinen Liitto (TPSL, Sos.-Dem. Liitto; ruots. Arbetarnas och småbrukarnas socialdemokratiska förbun, ASSF) oli Suomen Sosialidemokraattisesta Puolueesta (SDP) erkaantuneen oppositioryhmän perustama suomalainen vasemmistolainen puolue, joka toimi vuosina 1959–1973. Vasemmistolaista sosiaalidemokratiaa edustanut TPSL sijoittui poliittisesti SDP:n ja Suomen Kansan Demokraattisen Liiton (SKDL) välimaastoon. Puolueen vaalikannatus jäi melko pieneksi suurten vasemmistopuolueiden varjossa. TPSL osallistui Karjalaisen I, Paasion I ja Koiviston I hallituksiin.
TPSL:n vahvinta kannatusaluetta oli ammattiyhdistysliike, jossa puolueen edustajia oli 1950- ja 1960-luvuilla näkyvästi johtopaikoilla. TPSL:n Vihtori Rantanen johti SAK:ta. TPSL:n kannattajat johtivat myös Työväen urheiluliittoa. TPSL:n nuorisojärjestö oli Suomen Sosialistinen Nuorisoliitto (SSNL) ja naisjärjestö Sos.-Dem. Naisliitto. Molemmat olivat aiemmin SDP:tä tukeneita järjestöjä. TPSL:n lehti oli Päivän Sanomat (1957–1973).
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Puheenjohtajat[1] | |
| Emil Skog | 1959–1963 |
| Aarre Simonen | 1964–1970 |
| Uuno Nokelainen | 1970–1973 |
| Puoluesihteerit[1] | |
| Olli J. Uoti | 1959–1962 |
| Vilho Turunen | 1962 |
| Heikki Törmä | 1963–1964 |
| Torsti Toivonen | 1964–1969 |
| Olavi Saarinen | 1970–1972 |
| Eero Santala (vt) | 1972–1973 |
Synty
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]TPSL syntyi 1950-luvun lopulla Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen kekkosmyönteisestä siivestä, joka hermostui, kun Neuvostoliiton jyrkästi vastustama ja sotasyyllisenäkin tuomittu Väinö Tanner valittiin SDP:n puheenjohtajaksi 1957. Taustalla olivat myös SDP:n kahden vahvan miehen Väinö Leskisen ja Aarre Simosen välille syntyneet erimielisyydet, kun Simonen arvosteli Leskistä siirtymisestä poliittisesti liian oikealle.[2] SDP:tä edelliset kymmenen vuotta johtaneen Emil Skogin johtama oppositio, johon myös Simonen liittyi, tunnettiin aluksi nimellä Ryhmä 94, arkisemmin skogilaisina. Puolueen hajaannusta pahensi se, että syksyllä 1957 Sukselaisen I hallitukseen valittiin oppositiota edustaneita ministereitä (ns. ottopojat) kuulematta SDP:n eduskuntaryhmää. SDP:n johto erotutti ”ottopoikaministerit” puolueen eduskuntaryhmästä eikä kelpuuttanut heitä puolueen ehdokkaiksi eduskuntavaaleissa. Vuoden 1958 eduskuntavaaleissa puolueopposition erillisiltä ehdokaslistoilta valittiin kolme kansanedustajaa, mutta pian vaalien jälkeen 11 SDP:n listoilta valittua edustajaa loikkasi opposition ryhmään. Ryhmää vaihtaneet olivat kieltäytyneet allekirjoittamasta SDP:n puoluetoimikunnan vaatimaa erillistä sitoumusta puoluetoimikunnan päätösten ja ryhmäkurin noudattamisesta, koska sellainen ei heidän mielestään perustunut puolueen sääntöihin.[3] Virallisesti TPSL perustettiin Helsingissä 6.–7. toukokuuta 1959 pidetyssä kokouksessa.[4] Sen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Skog, joka jatkoi tehtävässä vuoteen 1964. Vuoden 1962 valitsijamiesvaaleissa Skog oli TPSL:n presidenttiehdokas. Vaaliliitto sai vain 3,0 prosenttia äänistä ja kaksi valitsijamiestä.
TPSL hallituspuolueena
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuoden 1962 eduskuntavaaleihin TPSL lähti ilman vaaliliittoja muiden puolueiden kanssa. Ennen vaaleja TPSL:n toimihenkilöt olivat käyneet neuvotteluja vaaliliitosta Suomen Pientalonpoikien Puolueen puheenjohtajan Veikko Vennamon ja puoluesihteerin Eino Poutiaisen kanssa. Aloitteen neuvotteluista oli tehnyt Vennamo. TPSL:n virkaatekevänä puheenjohtajana toiminut Aarre Simonen kuitenkin torjui sopimusluonnoksen, koska hän halusi pitää puolueen erossa nousevasta vennamolaisuudesta. Toisaalta sopimuksen hylkääminen merkitsi TPSL:lle 6–8 kansanedustajan paikan menetystä.[5]
Vaaleissa TPSL sai 4,4 prosenttia äänistä, mutta vain kaksi sen kansanedustajaa valittiin uudestaan. Pudonneita olivat mm. puolueen vahvat miehet Aarre Simonen ja Olli J. Uoti. Vaalikauden aikana puolue osallistui kolmella ministerillä Ahti Karjalaisen I hallitukseen 13. huhtikuuta 1962 alkaen. Puolueen ministereinä toimivat II valtiovarainministeri Onni Koski, II kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri Onni Närvänen ja I sosiaaliministeri Olavi Saarinen. TPSL:n ministerit istuivat hallituksessa muodollisesti SAK:n mandaatilla. SAK (ja TPSL) veti ministerinsä hallituksesta 18. lokakuuta 1963, jolloin puolue siirtyi kahdeksi ja puoleksi vuodeksi oppositioon.
1960-luvun alussa käytiin tuloksettomiksi jääneitä neuvotteluita SDP:n ja TPSL:n uudelleenyhdistymisestä. Vuoden 1964 puoluekokouksessa Hämeenlinnan Aulangolla Aarre Simonen valittiin puheenjohtajaksi. TPSL:n linja vasemmistolaistui jonkin verran Simosen johdolla samalla kun osa jäsenistöstä liittyi Emil Skogin johdolla takaisin SDP:hen. Puolueen jäsenten ja kannattajien kutsumanimeksi vaihtui aiemman skogilaisten tilalle simoslaiset tai simonistit. Vaaleissa puolue alkoi tehdä yhteistyötä SKDL:n kanssa ("kolmen vartin kommunistit") ja esimerkiksi eduskuntavaalien 1966 ennätykselliset 7 kansanedustajaa 2,6 prosentin kannatuksella olivat onnistuneiden vaaliliittojen ansiota. Puheenjohtaja Aarre Simonen kuitenkin epäonnistui yrityksessään palata eduskuntaan. Eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi vaalikaudelle 1966–1970 valittiin entinen ministeri ja suurlähettiläs Tyyne Leivo-Larsson. TPSL lähti yhdellä ministerillä mukaan vuonna 1966 Rafael Paasion johdolla perustettuun vasemmiston ja keskustan kansanrintamahallitukseen, jota 1968–1970 johti Mauno Koivisto. Oikeusministerinä toimi 1966–1970 puolueen puheenjohtaja Aarre Simonen. Oppositio teki Kokoomuksen johdolla välikysymyksen Simosen kelpoisuudesta oikeusministeriksi, koska valtakunnanoikeus oli vuonna 1961 tuominnut hänet sakkoihin Kätilöopiston jutussa, mutta välikysymys kaatui selvin luvuin 144–45. Vuosikymmenen lopussa TPSL:kin sai osansa nuorisoradikalismista, jota puolueessa katsottiin varsin myötämielisesti.
Lakkauttaminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuoden 1970 eduskuntavaaleissa TPSL sai vain 1,4 prosentin kannatuksen ja menetti kaikki eduskuntapaikkansa. Nurmijärven Kiljavalla 30. toukokuuta 1970 pidetyssä puoluekokouksessa puolueen puheenjohtajaksi valittiin Uuno Nokelainen. Puheenjohtajan paikan jättänyt Aarre Simonen valittiin puoluevaltuuston johtoon. Vuoden 1972 eduskuntavaaleissa kannatus oli 1,0 prosenttia, millä ei taaskaan noustu eduskuntaan. Tämän jälkeen TPSL poistettiin puoluerekisteristä mutta hyväksyttiin siihen pian takaisin puolueen saatua kerätyksi tarvittavat 5000 kannattajakorttia. Vuonna 1972 puolueen nimi muutettiin muotoon Työväen ja Pienviljelijäin Sosialistinen Liitto.
1970-luvun alussa puolueeseen syntyi enemmistö, joka oli valmis yhdistymään takaisin SDP:hen. Tämä toteutuikin ja TPSL poistettiin puoluerekisteristä järjestön omasta toivomuksesta 2. tammikuuta 1973. Päätös palaamisesta tehtiin TPSL:n hallituksessa 2. joulukuuta äänin 10–3[6]. Vähemmistöön jäänyt vasemmistosiipi ei tätä niellyt vaan perusti uuden Sosialistisen Työväenpuolueen alkuvuonna 1973.
TPSL purettiin lopullisesti Lilla Teaternissa Helsingissä pidetyssä ylimääräisessä puoluekokouksessa 3. kesäkuuta 1973.[7]
Eduskuntaryhmä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Puoluetta perustettaessa vuonna 1959 sen eduskuntaryhmään kuului 13 jäsentä: Vappu Heinonen, Mikko Hult, Armas Härkönen, Urho Kulovaara, Valdemar Liljeström, Impi Lukkarinen, Martta Salmela-Järvinen, Aili Siiskonen, Aarre Simonen, Arvo Sävelä, Arvi Turkka, Vilho Turunen, ja Olli J. Uoti. Syksyllä 1959 ryhmään liittyi vielä yksi SDP:n kansanedustaja, Heikki Törmä. 11. marraskuuta 1960 kuolleen Liljeströmin tilalle tuli 18. marraskuuta 1960 Aino Malkamäki, joka puolestaan kuoli 17. lokakuuta 1961. Malkamäen tilalle nousi 20. lokakuuta 1961 Eeno Pusa. 7. helmikuuta 1962 kuolleen SDP:n Pentti Niemen tilalle eduskuntaan nousi 9. helmikuuta 1962 alkaen TPSL:n Laura Brander-Wallin, jolloin TPSL:n eduskuntaryhmä kasvoi lyhyeksi aikaa viisitoistajäseniseksi.
Vuoden 1962 eduskuntavaalessa vain kaksi TPSL:n kansanedustajaa uusi paikkansa. He olivat Impi Lukkarinen ja Martta Salmela-Järvinen. Eduskuntavaalien 1966 puolue sai historiansa parhaan tuloksen ja seitsemän kansanedustajaa. Martta Salmela-Järvinen jätti eduskunnan ja Impi Lukkarinen sai seurakseen Vappu Heinosen, Tyyne Leivo-Larssonin, Viljo Pousin, Olavi Saarisen, Aili Siiskosen ja Olli J. Uotin. Eduskuntakauden aikana kuoli äkillisesti 13. toukokuuta 1967 puolueen näkyvimpiin hahmoihin lukeutunut Uoti, mikä oli puolueelle suuri menetys. Hänen tilalleen tuli vaaliliittokumppani SKDL:n Kauko Tamminen. Vuoden 1970 eduskuntavaaleissa TPSL menetti kaikki eduskuntapaikkansa.
Vaalimenestys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Presidentinvaalit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Vuosi | Valitsijamiehet | Äänet | Ehdokas | |
|---|---|---|---|---|
| 1962 | 2 | 66 166 | 3,0% | Emil Skog |
| 1968 | 6 | 46 833 | 2,30% | Urho Kekkonen |
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Eduskunnan historiakomitea (toim.): Suomen kansanedustuslaitoksen historia XII, s. 545. Helsinki: Valtion painatuskeskus, 1982.
- ↑ Tuominen, 1976, s. 76.
- ↑ Salmela-Järvinen, 1968, s. 211.
- ↑ Peltoniemi – Rajala, 1981, s. 155.
- ↑ Peltoniemi – Rajala, 1981, s. 163–164.
- ↑ Kevin Devlin: Death of a Splinter Party: Finland's Left-Socialists Give Up (Arkistoitu – Internet Archive) (Radio Free Europe 5.12.1972)
- ↑ Peltoniemi – Rajala, 1981, s. 232.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kalevi Hotanen: Unohdettu puolue. Sosialistisen kehityksen tuki, 2008. ISBN 978-952-92-3491-2
- Pentti Peltoniemi – Hannu Rajala: Sapeli-Simonen. Tammi, 1981. ISBN 951-30-5234-6
- Martta Salmela-Järvinen: Kaikissa meissä vikaa on. WSOY, 1968.
- Emil Skog: Veljet vastakkain. WSOY, 1974. ISBN 951-0-06560-9
- Hannes Tiainen: Kun puolue räjähti. Tammi, 1968.
- Arvo Tuominen: Ettei totuus unohtuisi. Tammi, 1976. ISBN 951-30-3775-4