Sergei Rahmaninov

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sergei Rahmaninov
Сергей Васильевич Рахманинов
Rahmaninov vuonna 1921
Rahmaninov vuonna 1921
Henkilötiedot
SyntynytSemjonovo, Novgorodin kuvernementti, Venäjän keisarikunta
Kuollut28. maaliskuuta 1943 (69 vuotta)
Beverly Hills, Kalifornia, Yhdysvallat
Ammatti säveltäjä, pianisti, kapellimestari
Muusikko
Tyylilajit ooppera, sinfonia, länsimainen taidemusiikki
Soittimet piano
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Kotisivut

Sergei Vasiljevitš Rahmaninov (ven. Сергей Васильевич Рахманинов); (1. huhtikuuta (J: 20. maaliskuuta) 1873 Semjonovo, nyk. Zalutšje,Novgorodin kuvernementti, Venäjän keisarikunta – 28. maaliskuuta 1943 Beverly Hills, Kalifornia, Yhdysvallat) oli venäläinen säveltäjä, pianisti ja kapellimestari.[1]

Säveltäjänä Rahmaninov oli myöhäisromanttisen tyylisuunnan merkittävimpiä edustajia, ja pianistina hän lukeutuu 1900-luvun alkupuolen suurimpiin. Rahmaninovin pääteoksia ovat hänen neljä pianokonserttoaan, vigiliansa ja kolme sinfoniaansa.[1] Hänen toinen ja kolmas pianokonserttonsa kuuluvat 1900-luvun taidemusiikin suosituimpiin teoksiin. Rahmaninovin musiikilliset vaikutteet ovat hyvin venäläisiä, ja hänen musiikissaan kuuluu selvästi hänen nuoruudenihanteensa Pjotr Tšaikovskin vaikutus. Hän oli venäläisen romantiikan perinteen viimeinen suurhahmo. Hänet tunnetaan erityisesti pianokonsertoistaan sekä kappaleesta Rapsodia Paganinin teemasta pianolle ja orkesterille (1934).[1]

Sergei Rahmaninov 12-vuotiaana Pietarissa vuonna 1885

Suku ja koulutus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sergei Rahmaninov syntyi 1. huhtikuuta 1873 Semjonovon maakartanossa, lähellä Ilmajärveä joidenkin tietojen mukaan Onegin kartanossa,[2] nykyisen Zalutšjen kunnan alueella Luoteis-Venäjällä, Novgorodin alueella. Hänen isänsä Vasili Arkadinovitš Rahmaninov (1841–1916) oli entinen ratsuväen upseeri[3] ja kuului vanhaan aatelissukuun. Äiti Ljubov Petrovna Butakova (1853–1929) oli varakkaan kenraalin tytär, jolla oli myötäjäisinään viiden maatilan omaisuus.[2][1]

Hänellä oli kaikkiaan 10 sisarusta, joista hän oli kolmanneksi nuorin. Kuusi sisarusta kuoli jo lapsina ja kaksi sisarista kuoli teini-ikäisinä. Kaksi veljeä Vladimir[4] (1872–1913) ja Arkadi[4] (1880–1945) elivät aikuisiksi asti. Perheessä oli useita musikaalisia jäseniä, muun muassa Rahmaninovin serkku, pianisti Aleksandr Ziloti, joka oli erittäin menestyksekäs Franz Lisztin oppilas ja opetti Moskovan konservatoriossa sekä tunsi henkilökohtaisesti Pjotr Tšaikovskin.[5] Myös isoisä Arkadi Aleksandrovitš Rahmaninov oli muusikko ja isä Vasili Arkadinovitš oli lahjakas amatööripianisti.[3]

Sergei aloitti omien muistikuviensa mukaan pianonsoiton nelivuotiaana,[3][4] joidenkin tietojen mukaan kuusivuotiaana,[5] äitinsä opastuksella. Äiti huomasi että poika pystyi toistamaan sävelmiä ulkomuistista virheettömästi.[6] Joidenkin tietojen mukaan hän soitti ensimmäisen kerran pianoa 7-vuotiaana säestääkseen kotiopettajatartaan.[2] Hän sai opetusta myös ranskassa, jota hän oppi puhumaan sujuvasti.[3]

Sergeitä opetti Pietarin konservatoriosta vastavalmistunut pianisti Anna Ornatskaja aina siihen asti, kun isän epäonnistuneiden finanssikeinottelujen ja uhkapelaamisen vuoksi maaomaisuutensa menettänyt perhe joutui vuonna 1882 muuttamaan pieneen asuntoon Pietariin. Alunperin isä oli kaavaillut Sergeistä eliittijoukkojen upseeria, johon tarvittiin kallis koulutus Keisarillisessa paašikoulussa. Veli Vladimir oli lähetetty opiskelemaan tavalliseen sotilasakatemiaan.[1][3][4]

Sisar Sofia kuoli 13-vuotiaana kurkkumätään vuonna 1883 ja isä Vasili jätti perheensä muuttamalla Moskovaan. Äidinäiti, kenraali Butakovin leski Sofia Litvinova otti osaa lasten kasvatuksen, maksoi talouskulut[4] ja vei poikaa jumalanpalveluksiin, joissa laulettu musiikki ja kellojen soitto jätti Sergeihin pysyvät jäljet ja näkyi myöhemmin hänen sävellyksissään.[3]

Sergei jatkoi opintojaan 9-vuotiaana Anna Ornatskajan hankkiman stipendin ja suositusten avulla vuosina 1882–1885 Pietarin konservatoriossa valmistavalla luokalla professori Crossin, Vladimir Demjanskin ja Liberius Sachettin johdolla.[3][4] Opinnot eivät sujuneet hyvin: Sergei lintsasi oppitunneilta, reputti yleisopintojen kokeitaan[7] ja väärensi arvostelutodistuksiaan.[6] Rahmaninov siirtyi Pietarista serkkunsa Aleksandr Zilotin suosituksesta vuonna 1885 opiskelemaan Moskovan konservatorioon, jossa hän opiskeli sekä pianonsoittoa että säveltämistä ankaran opettajan Nikolai Zverevin kotioppilaana tiukassa kurissa,[8][1] jossa hän 13-vuotiaana tapasi Pjotr Tšaikovskin ensimmäistä kertaa.[7] Vuonna 1885 hänelle läheinen sisar, laulamista opiskellut Jelena, joka oli tutustuttanut hänet Pjotr Tšaikovskin musiikkiin, kuoli 18-vuotiaana pernisiööni anemiaan.[3]

Sergei Rahmaninov ja isänpuoleinen Satinin perhe Ivanovkassa n. 1890-luvun puolivälissä : seisomassa vas. Sofia Satina, Rahmaninov, Aleksandr Satin, isä Nikolai, Juli Kreitser ja Mihail Bakunin. Istumassa vas. Varvara Satina, tuleva vaimo Natalia Satina ja Jelena Kreitser.

Keväällä 1888 hänet hyväksyttiin serkkunsa Aleksandr Zilotin opettamaan pianoluokkaan sekä Anton Arenskin[9] sävellys-, instrumentointi- ja harmonialuokkaan. Rahmaninov aloitti myös kontrapunktin jatko-opiskelun Sergei Tanejevin[5] johdolla Tšaikovskin suosituksesta, johon konservatorion koelautakunnan jäsenenä oli sinä vuonna tehnyt suuren vaikutuksen nuoren opiskelijan suoritukset teoriakokeissa. Tšaikovskin kerrotaan sanoneen 16-vuotiaasta Rahmaninovista: "Ennustan hänelle suurta tulevaisuutta".[7]

Sergei Rahmaninov suoritti pianonsoiton loppututkintonsa Moskovan konservatoriossa vuonna 1891. Sävellysloppututkinto valmistui erinomaisin arvosanoin vuotta myöhemmin – samana vuonna hän sai valmiiksi erittäin suosituksi tulleen cis-molli-preludin, jonka julkinen ensiesitys oli 26. syyskuuta 1892. Lopputyönään Rahmaninov sävelsi yksinäytöksisen, Aleksandr Puškinin Mustalaiset runoon pohjautuvan oopperan Aleko, joka esitettiin ensi kerran Moskovan Bolšoi-teatterissa vuonna 1893.[1]

Sävellysura, pianistina ja kapellimestarina

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rahmanovin säveltäjänura ei kuitenkaan alkanut helposti. Ensimmäisen sinfonian[1] (1895) ja Ensimmäisen pianokonserton (1891) vastaanotto oli nuiva. Säveltäjä ja kapellimestari Aleksandr Glazunov johti ensimmäisen sinfonian ilmeisesti humalassa, mikä saattoi vaikuttaa yleisön reaktioon. Leo Tolstoi puolestaan haukkui hänen musiikkinsa, koska ei sietänyt emotionaalista ilmaisua; säveltäjä-kriitikko César Cui vertasi sinfoniaa Egyptin kymmeneen vitsaukseen. Takaiskusta masentuneena Rahmaninov ei kyennyt säveltämään juuri lainkaan seuraavan neljän vuoden aikana, johtuen myös onnettomasta rakastumisesta. Hän sai apua psykiatri Nikolai Dahlilta (1860–1939), jonka ansiosta hän katsoi saaneensa voimia toisen pianokonserttonsa säveltämiseen (1901).[1] Kyseisestä teoksesta, joka on omistettu Dahlille, tulikin yksi kaikkien aikojen suosituimmista konsertoista.

Vuosina 1902–1904 Rahmaninov toimi musiikinopettajana yläluokkaisessa Pyhän Katariinan tyttökoulussa ja armeijan upseerien orpotyttöjen oppilaitoksessa Jelisaveta instituutissa Moskovassa.[10]

Sergei Rahmaninov kolmannen pianokonserttonsa vedosten parissa sukulaistensa omistamalla Ivanovkan maatilalla 1910

Vuoden 1905 vallankumouksen aikaan Rahmaninov oli kapellimestarina Bolšoi-teatterissa Moskovassa. Vaikka hän oli enemmän tarkkailija kuin vallankumoukseen poliittisesti osallistuva henkilö, hän lähti perheensä kanssa marraskuussa 1906 Dresdeniin. Siellä hän kirjoitti seuraavan neljän vuoden aikana kolme suurta partituuriaan: Sinfonian nro 2 e-molli (1907), sinfonisen runon Kuolleiden saari, Arnold Böcklinin Kuolleiden saari maalauksen innoittamana (1909) ja Pianokonserton nro 3 d-molli (1909).[1]

Viimeksimainittu siivitti erityisesti hänen ensimmäistä konserttikiertuettaan Yhdysvaltoihin ja korosti paljon ylistettyä pianistidebyyttiä 28. marraskuuta 1909 New Yorkin sinfoniaorkesterin solistina, Walter Damroschin johtamana. Pianokonsertto nro 3 vaatii pianistilta suurta virtuoosisuutta, etenkin sen viimeinen osa. Philadelphiassa ja Chicagossa hän esiintyi yhtä menestyksekkäästi kapellimestarina, tulkiten omia sinfonisia sävellyksiään. Yhdysvaltain kiertueella hänet kutsuttiin Bostonin sinfoniaorkesterin pysyväksi kapellimestariksi, mutta hän kieltäytyi tarjouksesta ja palasi Venäjälle helmikuussa 1910.[1]

Rahmaninovin toisen Moskovan kauden merkittävin sävellys oli hänen kuorosinfoniansa Kellot (1913), joka perustui Konstantin Balmontin venäjänkieliseen käännökseen Edgar Allan Poen runosta.[1]

Rahmaninov muutti kotimaastaan 44-vuotiaana Venäjän vallankumouksen aikana vuonna 1917, eikä palannut enää koskaan pysyvästi asumaan kotimaahansa. Hänen vuoden 1915 Vigiliansa (tai ”Vesperit”), jota säveltäjä itse piti pääteoksenaan, on nähty vertauskuvaksi erään historiallisen aikakauden päätökselle. Myöhemmin Rahmaninov asui enimmäkseen Yhdysvalloissa.

Hän matkusti pianisti-vaimonsa, isänpuoleisen serkkunsa Natalia Aleksandrovna Satinan (1877–1951) ja tyttäriensä Irinan (1903–1969) ja Tatjanan (1907–1961) kanssa ensin junalla ja reellä Petrogradista Helsinkiin 22. joulukuuta 1917 ja sieltä laivalla konsertoimaan Tukholmaan, josta he muuttivat myöhemmin Tanskaan. Dresdenin aikainen ystävä, musiikkikustantaja baltiansaksalainen Nikolai von Struve (1875–1920) hankki heille Kööpenhaminasta talon asuttavaksi. Rahmaninov konsertoi Skandinaviassa 15 kertaa.[4] Marraskuussa 1918 he lähtivät kymmenpäiväiselle merimatkalle Oslosta New Yorkiin.[11]

Aika Yhdysvalloissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sergei Rahmaninov, Konstantin Somov 1925

Yhdysvalloissa Rahmaninov joutui elättämään itseään ensi sijassa pianistina, ja siksi hänen sävellyksiensä määrä vuoden 1917 jälkeen on varsin suppea, vain kuusi julkaistua teosta. Rahmaninov sairastui kesken konserttikiertueen talvella 1943, jolloin hänellä todettiin aggressiivisesti levinnyt melanooma, joka oli aiheuttanut yskää ja selkäkipuja. Viimeisessä konsertissaan helmikuussa 1943 Rahmaninov esitti enteikkäästi Frédéric Chopinin pianosonaatin nro 2 b-molli op. 35, joka sisältää kuuluisan surumarssin.

Sergei Vasiljevitš Rahmaninov kuoli 69-vuotiaana 28. maaliskuuta 1943 Beverly Hillsissä Kaliforniassa. Hänet on haudattu Kensicon hautausmaalle, joka sijaitsee Valhallassa, New Yorkin osavaltiossa.

Rahmaninov siteerasi joskus teoksissaan 1200-luvulta peräisin olevaa Tommaso da Celanon säveltämää Dies irae -hymnin melodiaa. Esimerkkejä tästä ovat hänen toinen sinfoniansa, jossa Dies irae -melodia toimii kontrastina nouseville melodioille, sekä Rapsodia Paganinin teemasta.

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ivanovkan maatila 1900-luvun alussa

Sergei Rahmaninov asui kesäisin vuodesta 1890 lähtien aina vuoteen 1917 vaimonsa suvun omistamassa Ivanovkan maatilalla Ivanovkan kylässä, lähellä Tambovin kaupunkia Uvarovskin piirissä Tambovin kuvernementissä ns. mustanmullan alueella, n. 418 km Moskovasta kaakkoon, joka oli hänelle tärkeä rauhoittumispaikka säveltämiseen.[11] Hän hankki tilan omistukseensa juuri ennen ensimmäistä maailmansotaa apeltaan ja kehitti tilaa.[4] Rakennukset ovat sittemmin tuhoutuneet ja Ivanovka on vuodesta 1982 toiminut säveltäjän kotimuseona.[12]

Vuosina 1906–1909 Rahmaninov asui perheineen Saksassa Dresdenissä suuressa huvilassa, jossa oli puutarha ja yksi huone flyygelille. Kaupungissa oli suuri venäläinen yhteisö. Dresdenin tasokas, etenkin Wagnerin oopperoiden ohjelmisto sekä lähietäisyydellä oleva Leipzigin konserttitarjonta olivat syitä paikan valinnalle. Suora rautatieyhteys Moskovaan teki matkustamisen helpoksi. Rahmaninov hankki kaupungista kaksi taloa omistukseensa. Kesät he viettivät Ivanovkassa.[13][14][15]

Sergei Rahmaninov New Yorkissa 1920-luvulla


Tyttäret avioituivat ja muuttivat Yhdysvalloista Pariisiin 1920-luvun lopulla. Kesät Rahmaninov vietti Le Pavillon -nimisessä huvilassa Clairefontainen kylässä, lähellä Rambouillet'n metsäaluetta Yvelinesin departementissa, konsertoi Euroopassa loka-joulukuussa ja Yhdysvaltojen suurissa kaupungeissa tammi-huhtikuussa.[4] Rahmaninov vietti kesiä vuodesta 1930 lähtien Sveitsissä ja rakennutti vuonna 1932 modernin Villa Senar -nimisen kesähuvilan Sveitsin Luzerniin, Hertensteinin niemimaalle lähelle Weggisiä, jossa hän sai uuden rauhan säveltää aina vuoteen 1939 asti.[16]

Sergei Rahmaninovin asuintalo, 610 North Elm Drive, Beverly Hills, Kalifornia

Konserttikiertueet tuottivat hyvin, joten Rahmaninov perheineen eli mukavasti ylemmän keskiluokan tapaan New Yorkissa ensin osoitteessa 33 Riverside Drive ja vuodesta 1926 lähtien 1940-luvulle asti osoitteessa 505 West End Avenue, asunto 4C.[17][18][19][20] Heillä oli palveluksessaan venäjänkielistä henkilökuntaa, hovimestari,[21] autonkuljettaja ja kokki. Rahmaninov teetti kaikki vaatteensa mittatilaustyönä. Hän kuului parhaiten ansaitseviin konserttipianisteihin 1930- ja 1940-luvuilla.[22]

Koko maanpakonsa ajan Rahmaninov ikävöi kotimaataan. Ulkomailla eläessään hän ympäröi itsensä venäjää puhuvilla ystävillä sekä venäläisellä kulttuurilla ja tavoilla.[23] Hän ei koskaan oppinut puhumaan kunnolla englantia ja kirjeenvaihto käännettiin hänelle venäjäksi.

Viimeiset vuotensa hän asui Los Angelesissa, Beverly Hillsissä. Säveltäjän keuhkojen terveydentilan vuoksi lääkäri oli suositellut muuttoa lämpimämpään ilmastoon. Viimeisen talonsa osoitteessa 610 North Elm Drive hän osti vuonna 1942 ja ehti tehdä suunnitelmia puutarhaa varten sekä istuttaa pihalle puurivistön tuomaan näkösuojaa.[24]

Villa Senar, Luzern Sveitsi

Perintö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka Rahmaninovin musiikki on sävelletty enimmäkseen 1900-luvulla, se on lujasti juurtunut 1800-luvun musiikilliseen ilmaisuun. Hän oli itse asiassa Pjotr Tšaikovskin – romanttisten ulottuvuuksien melodistin edustaman perinteen viimeinen ilmaisu räjähdysmäisen muutoksen ja kokeilun aikakaudella.[1]

Hänen mukaansa on nimetty vuonna 1993 Novgorodin musiikkikeskus.[25]

Rahmaninovin Lorelei automobiili Ivanovkan maatilalla vuonna 1912

Persoona

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sergei Rahmaninov oli erittäin pitkäkasvuinen ja hänellä oli ehkä suurimmat kädet klassisen musiikin taiteilijoissa, minkä vuoksi osa hänen teoksistaan ​​on erittäin vaikeita pienempikätisille pianisteille. Hän pystyi ulottamaan yhden kätensä 12 pianonkoskettimen leveydelle, pikkusormen kärjestä aina erittäin pitkän peukalonsa kärkeen saakka.[26]

Hän nautti nopeilla, uudenaikaisilla autoilla ja moottoriveneillä ajamisesta sekä omisti ensimmäisen automobiilin naapurustossaan.[26]

Teoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Orkesterimusiikkia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oopperoita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Aleko ilman opusnumeroa (1892)
  • Saita ritari op. 24 (1904)
  • Fransesca da Rimini op. 25 (1904)

Pianomusiikkia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Morceaux de Fantaisie op. 3 (1892). Sisältää mm. kuuluisan cis-molli-preludin.
  • Moments Musicaux op. 16 (1896)
  • Muunnelmia Chopinin teemasta op. 22 (1903)
  • 10 preludia op. 23 (1903)
  • Sonaatti nro 1 d-molli op. 28 (1907)
  • 13 preludia op. 32 (1910)
  • Études-Tableaux op. 33 (1911)
  • Sonaatti nro 2 b-molli op. 36 (1913, uusittu 1931)
  • Études-Tableaux op. 39 (1917)
  • Muunnelmia Corellin teemasta op. 42 (1931)

Kamarimusiikkia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Trio Élégiaque d-molli op. 9 (1893, uusittu versio 1907)
  • Sonaatti sellolle ja pianolle g-molli op. 19 (1901)

Kuoroteoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kevät op. 20 (1902), kantaatti soolobaritonille, kuorolle ja orkesterille
  • Liturgia op. 31 (1910)
  • Kellot op. 35 (1913), runoelma orkesterille, kuorolle ja solisteille
  • Vigilia op. 37 (1915)
  • Kolme venäläistä laulua op. 41 (1927)

Lisäksi lukuisia lauluja pianon säestyksellä (muun muassa ”Vokaliisi” op. 34), useita pienempiä pianokappaleita ja sovituksia pianolle muiden säveltäjien teoksista.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m Sergey Rachmaninoff | Russian Composer, Pianist & Conductor Encyclopædia Britannica. 19.4.2024. Viitattu 27.5.2024. (englanniksi)
  2. ↑ a b c Sergei Bertensson: Sergei Rachmaninoff: A Lifetime in Music. Pickle Partners Publishing, 7.4.2017. ISBN 978-1-78720-434-8 Teoksen verkkoversio (viitattu 15.6.2020). (englanti)
  3. ↑ a b c d e f g h Happy birthday to Sergei Rachmaninoff! interlude.hk. 31.3.2022. Viitattu 28.5.2024. (englanti)
  4. ↑ a b c d e f g h i Riesemann, Oskar von: Rachmaninoff´s Recollections Told To Oskar Von Risemann, s. 2, 20, 24, 26, 29, 34, 38, 53, 178, 196-197. Macmillan Company, New York, 1934. ISBN 978-0-83695-232-2 Teoksen verkkoversio (viitattu 31.5.2024).
  5. ↑ a b c Stravinsky and Rachmaninoff ocf.berkeley.edu. Viitattu 15.6.2020. (englanniksi)
  6. ↑ a b Sergei Rachmaninoff KLINKENBERG PIANOFORTE. 4.6.2019. Viitattu 31.5.2024. (saksa)
  7. ↑ a b c Sergei Rachmaninoff Tchaikovsky Research. Viitattu 27.5.2024. (englanti)
  8. ↑ Sergei Bertensson: Sergei Rachmaninoff: A Lifetime in Music. Pickle Partners Publishing, 7.4.2017. ISBN 978-1-78720-434-8 Teoksen verkkoversio (viitattu 15.6.2020). (englanti)
  9. ↑ Rodman, Michael: Biography All usic Guide. Viitattu 8.7.2018. (englanniksi)
  10. ↑ mr Freeman: Sergei Rachmaninoff KLINKENBERG PIANOFORTE. 4.6.2019. Viitattu 30.5.2024. (saksa)
  11. ↑ a b Composer Biography: Sergei Rachmaninoff boosey.com. Viitattu 30.5.2024. (englanniksi)
  12. ↑ История музея Музей-заповедник С. В. Рахманинова «Ивановка». Viitattu 30.5.2024. (venäjä)
  13. ↑ Composers and the Pianola - Sergei Rachmaninoff The Pianola Institute. 2024. Viitattu 5.10.2024. (englanniksi)
  14. ↑ Martyn, Barrie: Dresden, 1906-1909. Routledge, 1990. ISBN 978-1-315-08921-8 Teoksen verkkoversio (viitattu 31.5.2024).
  15. ↑ From Wagner’s Summer house to a brutal tram murder Railtripping. 23.2.2021. Viitattu 31.5.2024. (englanti)
  16. ↑ History Sergej Rachmaninoff Foundation. Viitattu 28.5.2024. (englanti)
  17. ↑ Barron, James: A Musical Walk With Gershwin, Rachmaninoff and Papageno The New York Times. 9.6.2023. Viitattu 1.6.2024. (englanti)
  18. ↑ For Sale: 505 West End Ave. #4C in Upper West Side streeteasy.com. Viitattu 5.6.2024. (englanti)
  19. ↑ Sergei Vassilevich Rachmaninoff Historical Marker hmdb.org. Viitattu 5.6.2024. (englanniksi)
  20. ↑ 505 West End Avenue - Upper West Side cityrealty.com. Viitattu 5.6.2024. (englanniksi)
  21. ↑ Dr. Bob Prescribes: Rachmaninoff, Symphony No. 2 | Robert Greenberg | Speaker, Composer, Author, Professor, Historian robertgreenbergmusic.com. Viitattu 5.6.2024. (englanti)
  22. ↑ Sergey Rachmaninov’s home rus-amerika.mid.ru. Viitattu 30.5.2024.
  23. ↑ Kildea, Paul: Haunted by Old Russia: Rachmaninoff’s lonely final years The Spectator. 23.5.2023. Viitattu 5.6.2024. (englanti)
  24. ↑ “They say I am getting better… but I am losing my strength…” interlude.hk. 27.3.2023. Viitattu 30.5.2024. (englanti)
  25. ↑ Music Culture Center named after Sergei Rachmaninoff visitnovgorod.com. Viitattu 30.5.2024.
  26. ↑ a b Enormous hands Classic FM. Viitattu 27.5.2024. (englanniksi)
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Sergei_Rahmaninov&oldid=22677635”