Scharnhorst (1936)
| Scharnhorst | |
|---|---|
 Scharnhorst |
|
.svg){kind=small} |
|
| Aluksen vaiheet | |
| Rakentaja | Kriegsmarinewerft Wilhelmshaven |
| Kölinlasku | 15. kesäkuuta 1935 |
| Laskettu vesille | 3. lokakuuta 1936 |
| Palveluskäyttöön | 7. tammikuuta 1939 |
| Poistui palveluskäytöstä | Upotettu Nordkapin taistelussa 26. joulukuuta 1943 |
| Tekniset tiedot | |
| Uppouma |
31 552 t (standardi) 38 900 t (kuormattu) |
| Pituus |
229,8 m (vesiraja) 235,4 m (kokonaispituus) |
| Leveys | 30 m |
| Syväys | 9,93 m |
| Koneteho |
3 x Brown-Boveri -turbiinia 3 x kolmilapaista potkuria, halk. 4,8 m 161 164 hv (120 180 kW) |
| Nopeus | 33 solmua |
| Miehistöä | 1 968, joista 60 upseeria |
| Aseistus | |
| Aseistus |
9 × 280 mm (3 × 3) 12 × 150 mm (4 × 2, 4 × 1) 14 × 105 mm ilmatorjuntatykkiä (7 × 2) 16 × 37 mm ilmatorjuntatykkiä (8 × 2) 38 × 20 mm ilmatorjuntatykkiä 6 × 533 mm torpedoputket 3 × Arado Ar 196A-3 lentokonetta |
Scharnhorst oli Saksan laivaston Scharnhorst-luokan taisteluristeilijä, joka oli nimetty preussilaisen kenraalin ja armeijan uudistajan Gerhard von Scharnhorstin mukaan ja kunnioittaen ensimmäisen maailmansodan taisteluristeilijä SMS Scharnhorstia.
Valmistus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Scharnhorst-luokka (taisteluristeilijä)
Alus tilattiin Wilhelmshavenista Saksasta, missä köli laskettiin 15. kesäkuuta 1935. Alus laskettiin vesille 3. lokakuuta 1936 ja otettiin palvelukseen 7. tammikuuta 1939.
Palvelus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Scharnhorst lähti sisaraluksensa Gneisenaun johtamana merelle 22. marraskuuta vastaisena yönä. Taisteluristeilijät purjehtivat kohti Färsaaria ja niiden saattajina alkumatkasta olivat kevyet risteilijät Leipzig ja Köln sekä hävittäjät Z11 Bernd von Arnim, Z12 Erich Giese ja Z20 Karl Galster. Retken tarkoituksena oli Etelä-Atlantilla olevan Admiral Graf Speen toiminnan tukeminen vetämällä Britannian laivaston raskaat yksiköt Pohjois-Atlantille.[1]
Scharnhorstin tähystäjä havaitsi 23. marraskuuta kello 16.07 Britannian kuninkaallisen laivaston apuristeilijän HMS Rawalpindin (16 697 brt), joka upotettiin seuranneessa yhteenotossa.[2] Taisteluristeilijät poistuivat englantilaisten kevyiden risteilijöiden HMS Newcastlen ja HMS Delhin saapuessa kello 19.15. Taisteluristeilijät palasivat 27. marraskuuta Wilhelmshaveniin kierrettyään niitä jahtaavan Britannian Kotilaivaston Shetlannin ja Bergenin välistä.[3]
Scharnhorst ja Gneisenau sekä raskas risteilijä Admiral Hipper ja kaksi hävittäjää iskivät 20. helmikuuta 1940 Pohjanmerelle operaatio Nordmarkissa, jossa oli tarkoitus häiritä Britannian kauppamerenkulkua. Retki ulottui Shetlandinsaarten ja Norjan väliselle alueelle ilman merkittäviä tuloksia.[4]
Norja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Taistelu Norjasta
- Pääartikkeli: Operaatio Weserübung
Scharnhorst ja Gneisenau muodostivat Narvikiin matkaavien ryhmien 1 ja 2 suojausosaston. Ryhmä 1 koostui kymmenestä hävittäjästä, joissa kussakin oli 200 vuoristojääkäriä. Ryhmä 2:ssa oli raskas risteilijä Admiral Hipper ja neljä hävittäjää. Suojaosasto kohtasi 9. huhtikuuta englantilaisen taisteluristeilijä HMS Renownin Vestvuonon edustalla. Kohtaamisen aikana saksalaiset osuvat Renowniin kahdesti, mutta kranaatit eivät räjähdä. Gneisenauhun osuu kolme kranaattia, mutta vahingot jäävät vähäisiksi. Taisteluristeilijät palaavat vihollista kohtaamatta takaisin Wilhelmshaveniin saatettuaan ryhmät tavoitteisiin.[5]
Operaatio Junoon 4.–10. kesäkuuta osallistuivat Scharnhorst, Gneisenau, Admiral Hipper, Z20 Karl Garlster, Z10 Hans Lody, Z15 Erich Steinbrinck ja Z7 Hermann Schoemann. Alusten tehtävänä oli Dietlin joukkojen tukeminen häiritsemällä liittoutuneiden merikuljetuksia Narvikin ja Harstadin väliselle alueelle ja sieltä pois.[6]
Saksan radiotiedustelu ilmoitti 7. kesäkuuta merellä tapahtuvan vilkasta radioliikennettä brittien Harstadin tukikohdan ja merellä olevan laivasto-osaston välillä. Saksalaisalukset siirtyvät Harstadin korkeudelle kaukana rannikosta ja tankkaavat kohtaamastaan merivoimien säiliölaivasta tankkinsa täyteen.[6]
Osasto upotti matkalla operaatioalueelle 8. kesäkuuta Narvikista pohjoiseen joukkojenkuljetusalus Orient Linen Oraman (kapteeni Sherburne, 19840 t), British Oil Shipping Companyn Oil Pioneerin (5666 brt) ()[7], Van Dyck sekä sukellusveneentorjuntatroolari HMS Juniperin. Evakuointiin liittyvien joukkojenkuljetusten jäätyä löytymättä osasto jakautuu kahtia. Taisteluristeilijät purjehtivat kohti pohjoista ja Admiral Hipper hävittäjien tukemana kohti Trondheimia tukemaan Dietlin vuoristojääkäreitä taistelussa.[6]
Scharnhorstin tähystäjä havaitsee 8. kesäkuuta iltapäivällä taivaanrannassa lentotukialus HMS Gloriousin saattajineen. Taisteluristeilijöiden raskaat tykit upottavat lentotukialuksen, joka ei kyennyt lähettämään lentokoneitaan ilmaan. Saattajina toimineet hävittäjät HMS Acasta ja HMS Ardent upposivat myös yrittäessään estää lentotukialuksen tuhon. Ennen uppoamistaan HMS Acastan onnistuu laukaista torpedo, joka osuu Scharnhorstiin vaurioittaen alusta pahoin. Aluksen kylkeen repeää 12 kertaa neljän metrin suuruinen aukko kolmostornin kohdalle. Alukseen vuotaa 2500 tonnia vettä ja 48 miehistönjäsentä kuolee. Scharnhorst joutuu keskeyttämään risteilyn ja vetäytymään Trondheimiin korjattavaksi.[6]
Scharnhorst saapuu 20. kesäkuuta Kieliin telakalle lopullisia korjauksia varten. Alus viipyy telakalla lokakuuhun saakka.[8]
Operaatio Berlin 22. tammikuuta – 22. maaliskuuta 1941
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Operaatio Berlin
Scharnhorst ja Gneisenau livahtivat 22. tammikuuta 1941 Skagerrakin läpi Atlantille[9] Saksan laivaston komentajan amiraali Erich Raederin käskystä (operaatio Berlin). Alusten tehtävänä oli häiritä liittoutuneiden meriliikennettä sekä vetää peräänsä brittien taisteluyksiköitä, jotta kaapparit muilla alueilla saisivat paremmat toimintamahdollisuudet.[10]
Scharnhorst ja Gneisenau havaitsivat saattueen HX106 8. helmikuuta Newfoundlandin itäpuolella, mutta eivät hyökänneet havaittuaan saattajana olevan taistelulaivan HMS Ramilliesin. Amiraali Lütjens mieluummin vetäytyi kuin riskeerasi aluksensa. Saksalaiset alukset purjehtivat kohti etelää, mutta neljätoista päivää myöhemmin 22. helmikuuta alukset palasivat pohjoiseen kohdaten 24 tuntia aiemmin hajaantuneen saattueen OB283 jäännökset ().[11][12]
Jo edellisenä päivänä oli saksalaisten tiedustelulentokone havainnut alukset. Saattueesta upposivat:
- J&C Harrisonin Harlesdan 5 483 brt – seitsemän kuoli
- tankkeri Lustrous 6 156 brt
- Hain Steamshipin Trelawney 4 689 brt
- Kantara 3 237 brt
- A.D.Huff 6 219 brt[11]
Upotusten jälkeen taisteluristeilijät poistuivat lounaaseen, missä viettivät seuraavat kolme viikkoa aiheuttaen huolta Britannian Amiraliteetissa.[11]
Scharnhorst ja Gneisenau kohtasivat saattueen SL67 350 mailia koilliseen Cap Verdestä, mutta havaittuaan taistelulaiva HMS Malayan sekä hävittäjät HMS Faulknorin ja HMS Foresterin vetäytyivät pois. Saksalaiset ilmoittivat saattueen sijainnin alueella oleville sukellusveneille U-105 (kapteeniluutnantti Schewe) ja U-124 (kapteeniluutnantti Mohr), jotka upottivat 8. maaliskuuta vastaisena yönä saattueesta viisi alusta (Harmodius, Nardana, Hindpool, Tielbank ja Lahore yhteensä 28 488 brt). Samanaikaisesti taisteluristeilijät suuntasivat pohjoiseen kohden Halifaxin reittiä.[13][14]
Scharnhorst ja Gneisenau törmäsivät 15. maaliskuuta seitsemään ilman saattajia kulkevaan kauppalaivaan, jotka kuuluivat hajaantuneeseen länteen kulkeneeseen saattueeseen OB295. Seuraavana päivänä kahdeksan muuta kauppalaivaa, jotka kuuluivat Cjilean Reeferiä lukuun ottamatta hajaantuneeseen saattueeseen OB296. Taisteluristeilijät upottivat tai kaappasivat aluksista 16, joista 12 oli brittiläisiä. Scharnhorst upotti aluksista kuusi yhteensä 35 080 tonnia.[15][16]
Saksalaiset taisteluristeilijät palasivat 22. maaliskuuta Brestiin vaurioitta.[17][15]
Operaation aikana saksalaiset pinta-alukset yhteensä upottivat 22 alusta yhteensä 115 622 brt. Toiminta-alueella olivat Britannian aluksista taistelulaivat HMS Rodney (saattue HX114), taistelulaiva HMS King George V (saattue HX115) sekä HMS Nelson, risteilijä HMS Nigeria ja kaksi hävittäjää. Gibraltarilta käskettiin HMS Ark Royal ja Force H (HMS Renown, HMS Sheffield sekä 2 hävittäjää) 8. maaliskuuta Kanariansaarten vesille etsimään saksalaisia taisteluristeilijöitä ja suojaamaan Yhdysvalloista tulevia saattueita.[18]
Brestissä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Scharnhorstiin savupiipputasannetta jatketaan, jotta voidaan asentaa tasanteelle 20 millimetrin neliputkinen ilmatorjuntatykki. Lisäksi asennetaan 20 millimetrin ilmatorjuntatykkejä katapulttitasanteen valonheitinten tilalle.[15]
Scharnhorst siirretään Brestistä La Palliceen Gneisenaun saatua Brestin satama-altaassa osuman torpedohyökkäyksessä. Scharnhorstiin osuu 24. heinäkuuta 5 pommia, jotka aiheuttavat aluksella runsaasti vaurioita.[15]
Operaatio Cerberus 11.–12. helmikuuta 1942
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Operaatio Cerberus
Taisteluristeilijät Gneisenau ja Scharnhorst sekä risteilijä Prinz Eugen lähtevät merelle 11. helmikuuta kello 23.00 Brestistä. Alusten suojana on 5. Hävittäjälaivueen kuusi hävittäjää ja Le Havresta saapuneet 2. Torpedovenelaivueen viisi torpedovenettä sekä Dunkerquesta saapuneet 3. Torpedovenelaivueen neljä torpedovenettä. Myöhemmin saattueeseen liittyy vielä 5. Torpedovenelaivueen viisi venettä. Lisäksi alusten suojana oli runsaasti pienempiä aluksia kuten miinanraivaajia ja E-veneitä. Alusten ilmasuojana oli 250 yksi- ja kaksimoottorista hävittäjää.[19]
Alukset ennättivät ohittaa Seinen suun ennen kuin englantilaiset havaitsivat jotain tapahtuvan. Vasta kello 11.00 alukset havaitaan, mutta lentäjän tiedustelutietoja ei uskota. Englannin amiraliteetti sai vahvistetun tiedon läpimurrosta vasta kello 12.25 toisen tiedustelulennon jälkeen.[20] Doverin kapeikon ohitettuaan saksalaiset havaitsevat kello 13.16 suuliekkejä rannikkopatterien avatessa tulen.[21]
Englantilaisten ilmahyökkäykset eivät vaurioita suojattavia raskaita yksiköitä. Samoin käy laivaston hävittäjien yrittäessä hyökkäystä. Tuloksena ainoastaan yhden hävittäjän (Worcester) vakava vaurioituminen ja muiden lievä.[22]
Scharnhorst ajaa Schelde-joen suulla magneettimiinaan, joka lopulta pysäyttää aluksen. Alus pääsee kuitenkin omin voimin jatkamaan matkaa. Liikkeelle lähdön jälkeen alus osuu toiseen miinaan. Gneisenau ajaa miinaan Texelin pohjoispuolella kärsien vain lieviä vaurioita.[23]
Saksalaisten raskaat laivaston yksiköt kiinnittyvät 12. helmikuuta noin kello 21.00 laituripaikoille. Scharnhorst menee suoraan Wilhelmshaveniin.[23]
Scharnhorstin vaurioiden korjaaminen aloitettiin 14. helmikuuta Kielissä.[24]
Operaatio Fronttheater 11. tammikuuta 1943
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Scharnhorst siirtyy Pohjois-Norjaan yhdessä raskaan risteilijän Prinz Eugenin sekä kolmen hävittäjän kanssa. Alukset kuitenkin havaitaan ja ne palaavat takaisin.[25]
Operaatio Paderborn 8.–24. maaliskuuta 1943
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Scharnhorstin siirto Pohjois-Norjaan alkoi Lyypekin satamasta 6. maaliskuuta 1943. Alus ankkuroitui 9. maaliskuuta Narvikin lähelle Bogenlahteen. Bogenvuonoon saapui muutaman seuraavan päivän aikana taistelulaiva Tirpitz sekä raskas risteilijä Lützow. Alukset lähtivät purjehtimaan kohti pohjoista hieman ennen keskiyötä 22. maaliskuuta ja saapuivat aamuyön tunteina 24. maaliskuuta Altavuonoon.[26]
Operaatio Sizilien 6.–9. syyskuuta 1943
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Taistelulaiva Tirpitzin johtama laivasto-osasto, jonka muina aluksina olivat Scharnhorst sekä kolme hävittäjälaivuetta, lähtee Altavuonosta merelle 6. syyskuuta 1943. Osaston tehtävänä oli tuhota liittoutuneiden Huippuvuorilla olevat tukikohdat ja siksi hävittäjille oli kyydissä yksi pataljoona alppijääkäreitä .[27]
Scharnhorst suojaa kahden hävittäjälaivueen aluksia näiden laskiessa maihin alppijääkärit Adventslahdessa. Maajoukot tuhoavat sähkö- ja vesilaitoksen ja alukset tuhoavat tykein rannassa olevat varastot ja linnoitteet.[27]
Saksalainen laivasto-osasto palaa Altavuonoon 9. syyskuuta.[27]
Operaatio Ostfront ja viimeinen taistelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Nordkapin taistelu
Joulupäivänä se lähetettiin taistelemaan Murmanskiin menossa olevaa saattuetta JW55B vastaan. Aluksen mukana merelle lähti hävittäjien komentaja kontra-amiraali Erich Bey, joka nyt ensi kerran johti taistelulaivaa.
Scharnhorst joutui 26. joulukuuta 1943 kello 9.26 tutkan avulla taistelevien englantilaisten risteilijöiden yllättämäksi. Kello 16.30 paikalle saapui taistelulaiva HMS Duke of York (suuramiraali Sir Bruce Fraser) osastonsa kera. Taistelu käytiin täydellisessä pimeydessä, jossa englantilaisilla oli tutkien antama etu.
Taistelun varsinainen lähtölaukaus oli kuitenkin HMS Belfastin ampuma kuuden tuuman valokranaatti, joka räjähti suoraan saksalaisten yläpuolella ja antoi täten taistelulaivalle tarkan tähtäyspisteen.
Saksalaisaluksen vaurioiduttua ja palaessa kauttaaltaan amiraali Fraser palautti järjestyksen jo hiukan sekavaksi menneeseen osastoonsa: yksi hävittäjistä määrättiin valaisemaan kohdetta ja varmistajana ollut HMS Jamaica määrättiin upottamaan hylky torpedoilla.
Osastoon kuulunut norjalainen hävittäjä KMN Stord (kapteeniluutnantti Skule Storheim) – joka torpedohyökkäysten aikana oli yleensäkin mennyt lähimmäksi vihollista – asettui hylyn länsipuolelle noin puolen mailin päähän ja suuntasi kohteeseen valonheittimensä, jotka paljastivat että saksalaisalus oli enää palava romu [28].
Scharnhorst upposi kello 19.45 lopulta useiden torpedojen tuhoamana. Kaikkiaan 1968 hengen miehistöstä vain 36 pelastui. Myös amiraali Bey ja aluksen päällikkö kommodori Hinze kaatuivat.
-
Scharnhorst vuonna 1939. -
Yhdysvaltain laivaston tiedustelun julkaisema lehtinen Scharnhorstista.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Nauroth, Holger: Taisteluristeilijät Scharnhorst & Gneisenau. Suomentanut Väisänen, Hannu. Hämeenlinna: Koala-Kustannus, 2006. ISBN 952-5186-71-7
- Whitley, M. J.: Battleships of World War Two – an international encyclopedia. Lontoo: Arms and Armour, 1998. ISBN 1-85409-386-X (englanniksi)
- Bekker, Cajus: Kirottu meri. Gummerus, 1973. ISBN 951-20-0239-6
- Slader, John: The Red Duster at War – A History of the Merchant Navy During the Second World War. Bristol: William Kimber, 1988. ISBN 0-7183-0679-1 (englanniksi)
- Galland, Adolf: Ensimmäiset ja viimeiset. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1956.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Nauroth s. 40
- ↑ Slader s. 29
- ↑ Nauroth s. 40-41
- ↑ Nauroth s. 62
- ↑ Nauroth s. 63
- ↑ a b c d Nauroth s. 64
- ↑ Slader s. 48
- ↑ Nauroth s. 66
- ↑ Slader s. 105
- ↑ Nauroth s. 90
- ↑ a b c Slader s. 116
- ↑ Nauroth s. 91
- ↑ Nauroth s. 91–92
- ↑ Slader s. 118–119
- ↑ a b c d Nauroth s. 92
- ↑ Slader s. 119
- ↑ Slader s. 118
- ↑ Nauroth s. 90–92
- ↑ Nauroth s. 119
- ↑ Galland: s. 186–190
- ↑ Nauroth s. 120
- ↑ Nauroth s. 120–121
- ↑ a b Nauroth s. 121
- ↑ Nauroth s. 122
- ↑ Nauroth s. 146–147
- ↑ Nauroth s. 148–149
- ↑ a b c Nauroth s. 149
- ↑ Toisen maailmansodan sankareita ja vakoojia, osa 2: artikkeli Scharnhorstin tuho, s. 120–126
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Scharnhorst (1936) Wikimedia Commonsissa
