Savonia-kirjallisuuspalkinto
(Ohjattu sivulta Savonia-palkinto)
Savonia-kirjallisuuspalkinto on Kuopion kaupungin vuodesta 1986 jakama kirjallisuuspalkinto.[1] Se jaetaan vuosittain 9. joulukuuta savolaisten maakuntalaulun, Savolaisen laulun ensiesityksen vuosipäivänä. Palkinto myönnetään savolaiselle kirjailijalle edellisten 12 kuukauden (1.11. – 30.10.) aikana julkaistusta merkittävästä kaunokirjallisesta teoksesta.[2][3] Vuoteen 2019 asti palkinto jaettiin Aapelin päivänä 2. tammikuuta edellisen vuoden aikana ilmestyneestä teoksesta.
Palkinnon suuruus oli pitkään 10 000 euroa, vuodesta 2017 palkintosumma on ollut 12 000 euroa.[4]
Palkitut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuosi | Kirjailija[5] | Teos[5] | Muut ehdokkaat |
---|---|---|---|
1986 | Elina Karjalainen | Tärisevä enkeli ja muita juttuja | |
1987 | Eino Säisä | Afrikan tähti | |
1988 | Matti Rossi | Teko | |
1989 | Jukka Parkkinen | Osakkeet nousussa Osku ja Voittoa kotiin Osku | |
1990 | Lassi Nummi | Requiem | |
1993 | Kari Hotakainen | Buster Keaton, elämä ja teot | |
1995 | Pirjo Hassinen | Ennustaja | |
1997 | Inka Nousiainen | Kiinalaiset kengät | |
1998 | Sari Mikkonen | Pakkasyön odottaja | |
1999 | Sirpa Kähkönen | Mustat morsiamet | |
2000 | Eira Mollberg | Vakuuslapset | |
2001 | Pekka Kejonen | Kevätpäiväntasaus | |
2002 | Aila Meriluoto | Mekko meni taululle | |
2003 | Asko Sahlberg | Höyhen | |
2004 | Jorma Ranivaara | Upseerin parempi elämä | |
2005 | Ilpo Tiihonen | Largo | |
2006 | Markku Pääskynen | Tämän maailman tärkeimmät asiat | |
2007 | Marja-Leena Tiainen | Alex ja pelon aika | |
2008 | Markku Turunen | Löytötavaraa | |
2009 | Anna Krogerus[6] | Kuin ensimmäistä päivää | |
2010 | Jukka Itkonen[7] | Laululinnun saarella | |
2011 | Esko-Pekka Tiitinen[8] | Kiven sylissä | |
2012 | Marko Kilpi | Elävien kirjoihin | |
2013 | Pirjo Hassinen | Popula | |
2014 | Antti Heikkinen | Pihkatappi | Inka Nousiainen: Kirkkaat päivät ja ilta Asko Sahlberg: Herodes Marja-Leena Tiainen: Khao Lakin sydämet Sinikka Tirkkonen: Pimeän halki, valon halki Jouni Tossavainen: Kesäpäivä[9] |
2015 | Jouni Tossavainen[10] | Hannes Kolehmainen – New Yorkin lentävä suomalainen | Pirjo Hassinen: Sauna Paradis Antti Holma: Järjestäjä Pasi Lampela: Kirottujen ilot Asko Sahlberg: Yö nielee päivät Helena Waris: Vuori[11] |
2016 | Karo Hämäläinen[12] | Yksin | Anne Hänninen: Mustat peilit Tatu Kokko: Rob McCool ja Krimin jalokivi Erkka Mykkänen: Kolme maailmanloppua Jari Nissinen: Paha mieli Markku Pääskynen: Sielut[13] |
2017 | Virve Sammalkorpi[14] | Paflagonian perilliset | Antti Heikkinen: Matkamies maan Sirpa Kähkönen: Tankkien kesä Martta Rossi: Vesi mustaa valoa Markku Rönkkö: Hajaannus Asko Sahlberg: Pilatus[4] |
2018 | Asko Sahlberg[15] | Amandan maailmat | Marjo Heiskanen: Mustat koskettimet Jukka Itkonen: Aprillipäivä Mikko Kamula: Ikimetsien sydänmailla Pasi Lampela: Kehä Jyri Vartiainen: Ystävä[16] |
2019 | Heidi Jaatinen[17] | Koski | Maritta Lintunen: Stella Päivi Lipponen: Ihmisyyden vuoksi Erkka Mykkänen: Something not good Markku Pääskynen: Hyvä ihminen Lauri Rikala: Eläin ei pukeudu tahallaan huonosti[18] |
2019[a] | JP Koskinen[19] | Tulisiipi | Tomas Gads (Kaisa Nummela ja Satu Roos), Pirulainen Antti Hurskainen, 22 : kertomus syömisestä Jukka Itkonen, Koira nimeltä mutsi Tatu Kokko, Kävelevien patsaiden kaupunki Raili Mikkanen, Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää[20] |
2020 | Petra Rautiainen[21] | Tuhkaan piirretty maa | Antti Heikkinen: Einari Kari Hotakainen: Tarina Anne Hänninen: Sepelkyyhkyt Juha Rautio: Sunnuntain rajat Jouni Tossavainen: Taistelevat metsot[22] |
2021 | Sirpa Kähkönen[23] | Vihreä sali | Antti Heikkinen: Latu Martta Kaukonen: Terapiassa JP Koskinen: Haukansilmä Emilia Kukkala: Kaiken jälkeen Maritta Lintunen: Boriksen lapset[24] |
2022 | Oona Pohjolainen ja Adile Sevimli[25] | Kärsimyskukkauuteaddiktio | Sari Aro: Nukkuvan jättiläisen laakso Iiti Elomaa: Pettämätön kauneudentaju Suonna Kononen: Tie päättyy meren rannalle Camilla Nissinen: Meitä vastaan rikkoneet Vilhelmiina Vilhunen: Lähtölaulu[1] |
2023 | Maritta Lintunen[26] | Sata auringonkiertoa | Sara Al Husaini: Huono tyttö Antti Hurskainen: Suntio Sari Kaarniranta: Ysin kevät Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa – Väärässä olemisen historia Markku Pääskynen: Niin kaunis on maa[27] |
2024 | Markku Pääskynen[28] | Elektra | Mirkka Auvinen: Chibu – kun silmäripsetkin putosivat Antti Heikkinen: Rautavaara Katja Kärki: Evan neljä elämää Taina Niemi: Ämpärikesä Markku Pääskynen: Elektra Ari Voutilainen: Eilispäivän haamut[29] |
Huomiolista
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Palkinto siirtyi jaettavaksi ennen joulua.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- MMM – Suomalaisia kirjailijoita, s. 337. Otava, 2004. ISBN 951-1-19094-6.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Mattila, Marianne: Nämä kuusi ehdokasta kilpailevat vuoden 2022 Savonia-palkinnosta – yllättäen joukosta puuttuu Finlandia-ehdokas Yle Uutiset. 18.11.2022. Yleisradio. Viitattu 21.11.2022.
- ↑ Malinen, Markku: Savonia-palkinto jaetaan jatkossa jo joulukuussa Savolaisen laulun vuosipäivän kunniaksi Yle Uutiset. 17.5.2019. Viitattu 8.1.2021.
- ↑ Palkintosääntö 2019 (pdf) kuopio.fi. Arkistoitu 29.12.2021. Viitattu 8.1.2021.
- ↑ a b Hämäläinen, Veli-Pekka: Nämä teokset ovat ehdolla Savonia-kirjallisuuspalkinnon saajaksi Yle Uutiset. 18.11.2016. Viitattu 18.11.2016.
- ↑ a b Savonia-palkinto Kuopion kaupunki. Viitattu 30.10.2022.
- ↑ Savonia-kirjallisuuspalkinto Anna Krogerukselle Yle Uutiset. 2.1.2009. Viitattu 30.10.2022.
- ↑ Savonia-palkinto Jukka Itkosen runokirjalle Savon Sanomat. 4.1.2010. Viitattu 30.10.2022.
- ↑ Savonia-palkinto Esko-Pekka Tiitiselle Yle Uutiset. 3.1.2011. Viitattu 30.10.2022.
- ↑ Mattila, Marianne: Savonia-kirjallisuuspalkinnon ehdokkaat julkistettiin Yle Uutiset. 22.11.2013. Viitattu 18.11.2016.
- ↑ Tikkanen, Seppo: Savonia-palkinto Jouni Tossavaiselle Yle Uutiset. 2.1.2014. Viitattu 18.11.2016.
- ↑ Hämäläinen, Veli-Pekka: Putous-tähti ja moninkertainen Finlandia-ehdokas – joku heistä saa vuoden 2015 Savonia-palkinnon Yle Uutiset. 21.11.2014. Viitattu 18.11.2016.
- ↑ Tikkanen, Seppo: Savonia-kirjallisuuspalkinto Karo Hämäläiselle: "Tämä on kultamitalihetki" Yle Uutiset. 4.1.2016. Viitattu 18.11.2016.
- ↑ Hämäläinen, Veli-Pekka: Tässä ovat vuoden 2016 Savonia-kirjallisuuspalkinnon ehdokkaat Yle Uutiset. 20.11.2015. Viitattu 18.11.2016.
- ↑ Eeva Lankolainen: Savonia-palkinto Virve Sammalkorvelle savonsanomat.fi – Savon Sanomat. Viitattu 3.1.2017.
- ↑ Savonia-kirjallisuuspalkinto Asko Sahlbergille: "Meidän täytyy uskaltaa katsoa pimeyttä silmiin, jotta voimme kulkea valoa kohti" Yle Uutiset. Viitattu 16.1.2018.
- ↑ Aitonurmi, Tuomas: Savonia-palkinnon ehdokkaat 2018 Kirjasampo.fi. 27.11.2017. Viitattu 28.12.2017.
- ↑ Ronkainen, Anna: Heidi Jaatisen "Koski" voitti Savonia-kirjallisuuspalkinnon: "Nyt uskaltaa taas kirjoittaa sillä tavalla kuin itsestä tuntuu tärkeältä" Yle Uutiset. 2.1.2019. Viitattu 2.1.2019.
- ↑ Hämäläinen, Veli-Pekka: Tässä ovat Savonia-kirjallisuuspalkinnon ehdokkaat vuodelle 2019 Yle Uutiset. 23.11.2018. Viitattu 25.11.2018.
- ↑ Rytkönen, Anne-Pauliina: Savonia-kirjallisuuspalkinto JP Koskiselle yle.fi, uutiset. 9.12.2019. Viitattu 9.12.2019.
- ↑ Annika Veteli, Nämä teokset kilpailevat Savonia-kirjallisuuspalkinnosta, Yle.fi, uutiset 15.11.2019, viitattu 9.2.2019
- ↑ Petra Rautiainen sai Savonia-palkinnon esikoiskirjastaan Tuhkaan piirretty maa Helsingin Sanomat. 9.12.2020. Viitattu 8.1.2021.
- ↑ Laura Ruuskanen: Savonia-ehdokkaat on julkistettu – raati luki ennätysmäärän teoksia ja mukana oli aiempaa enemmän elämäkertoja Yle Uutiset. 20.11.2020. Yleisradio. Viitattu 25.11.2020.
- ↑ Mattila, Marianne: Sirpa Kähkönen voitti Savonia-kirjallisuuspalkinnon Yle Uutiset. 9.12.2021. Viitattu 9.12.2021.
- ↑ Pekkarinen, Susanna: Vuoden 2021 Savonia-ehdokkaat on julkistettu – kuusi kirjaa kisaa 12 000 euron palkinnosta Yle Uutiset. 19.11.2021. Viitattu 20.11.2021.
- ↑ Savonia-palkinto 2022 Oona Pohjolaiselle ja Adile Sevimlille Kirjasampo.fi. 11.12.2022. Viitattu 12.12.2022.
- ↑ Uotila, Jukka: Savonia-palkinto Maritta Lintuselle www.kirjasampo.fi. 13.12.2023. Viitattu 17.12.2023.
- ↑ Uotila, Jukka: Savonia-ehdokkaat 2023 Kirjasampo.fi. 20.11.2023. Viitattu 26.11.2023.
- ↑ Julkunen, Petri: Kirjallisuuden Savonia-palkinto Markku Pääskyselle – palkittu teos tuo antiikin tarun Savoon Yle Uutiset. 9.12.2024. Viitattu 9.12.2024.
- ↑ Räihä, Tapio: Kuusi teosta ehdolla vuoden 2024 Savonia-kirjallisuuspalkinnon saajaksi – mukana on kaksi esikoiskirjailijaa Yle Uutiset. 15.11.2024. Viitattu 16.11.2024.