Pekka Kejonen
| Pekka Kejonen | |
|---|---|
 Pekka Kejonen Turun Kirjamessuilla 2010. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 18. heinäkuuta 1941 Kuopio |
| Kuollut | 10. syyskuuta 2020 (79 vuotta) |
| Kansalaisuus | suomalainen |
| Ammatti | runoilija, kirjailija, kriitikko, muusikko |
| Kirjailija | |
| Tyylilajit | runous, aforismit |
| Kirjallinen suuntaus | beat |
| Esikoisteos | Jamit (1963) |
| Pääteokset | Napoleonin epätoivo, Kädettömän taputukset, Talvipäivänseisaus, Kevätpäivänseisaus [1] |
| Palkinnot | |
|
Savonia-palkinto, Valtion kirjallisuuspalkinto |
|
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Pekka Antti Aunus Kejonen (18. heinäkuuta 1941 Kuopio – 10. syyskuuta 2020 Vilppula[2]) oli suomalainen runoilija, kirjailija ja jazz-muusikko.[3] Häntä pidetään suomalaisen beat-kirjallisuuden isänä.[4] Kejosen taiteilijanura alkoi Kuopiossa 1960-luvulla, millä vuosikymmenellä hän saavutti myös suurimman suosionsa.[3] Hän kertoi lopettaneensa esikoisteoksensa Jamien (1963) ilmestyttyä jazzmuusikon hommat ja keskittyneensä kirjoittamiseen.[5]
Elämä ja teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kejosta voidaan pitää itseoppineena, sillä hän oli käynyt vain kolme luokkaa oppikoulua.[6] Kirjailijan polulla hänellä oli pätevät opettajat; Jorma Korpela, Olavi Siippainen ja Tuomas Anhava. Kejonen on kuitenkin todennut, että kirjoittamaan oppii vain kirjoittamalla.[5]
Kejonen harrasti jazzia, perhokalastusta ja elokuvia (Buñuel, Peckinpah[5]), mikä näkyy myös hänen tuotannossaan.[6] Hänen lyriikkansa on useimmiten lyhyttä, aforismimaista ja kiteyttävää. Muista runoilijoista Kejonen nostaa esille muun muassa Anna Ahmatovan ja Sylvia Plathin, joiden tuotantoja hän pitää loistavina. Kejonen kertoo ymmärtävänsä jälkimmäisen ahdistuksen ja itsemurhan. Hänestä Plath ei kyennyt avautumaan edes runoudessaan.[5]
Kirjailijanuransa alkaessa Kejonen otettiin vastaan kapinoivan nuorison tulkkina, ja hänen romaaneissaan esiintyy omapäistä ironiaa.[7]
Kejosen perheeseen kuului vaimo Kirsti (o.s. Edelmann), ja hänellä on ensimmäisestä avioliitostaan 1960-luvulla syntynyt poika, Petri Kejonen. Pekka Kejonen asui tamperelaislähtöisen vaimonsa kanssa Utsjoella[3] 1980- ja 1990-luvulla, ja sieltä he muuttivat vuonna 2000 Vilppulaan.[6]
»Runous ei voi olla pienen porukan lippusten vaihtoa keskenään. Lukijoita tarvitaan.»
(Pekka Kejonen 4.3.2006.[5])
Tuotanto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Runot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Hotelli Huminan lauluja. Helsinki: Otava, 1972.
- Kotomaani koko kuva. Helsinki: WSOY, 1981. ISBN 951-0-10461-2
- Runoja, tavallaan. Helsinki: WSOY, 1983. ISBN 951-0-11759-5
- Äänetön läsnäolo. Helsinki: WSOY, 1991. ISBN 951-0-17159-X
- Talvipäivänseisaus. Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-22682-3
- Kevätpäiväntasaus. Helsinki: WSOY, 2000. ISBN 951-0-24387-6
- Eletyt. Runot 1965–2000. Helsinki: WSOY, 2001. ISBN 951-0-25730-3
- Walkman, minä se olen. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-28875-6
- Suruttoman saattohoito. Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 951-0-30352-6
- Mansardikattoinen mieli. Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-31589-3
- Mastodontin muistijäljet. Helsinki: WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-34005-9
- Pohjoinen on kunniallinen juttu. Helsinki: WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-35108-6
- Kädettömän taputukset. Helsinki: WSOY, 2010. ISBN 978-951-0-36757-5
Proosa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Jamit. Helsinki: Tammi, 1963.
- Napoleonin epätoivo. Helsinki: Tammi, 1964.
- Uskomattomat. Helsinki: Weilin+Göös, 1966.
- Rullaluistelijan kuolema. Helsinki: WSOY, 1985. ISBN 951-0-12975-5
- Jamit. Se tappava tarina. Helsinki: WSOY, 1987. ISBN 951-0-14257-3
Muut teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Käyttögrafiikkaa. Helsinki: Tammi, 1965.
- Ihmisen ääni. Helsinki: WSOY, 1980. ISBN 951-0-10182-6
- Jatsia ja Jalokalaa. Muistumia. Helsinki: WSOY, 1994. ISBN 951-0-19397-6
- 60-luvun kuvat ja muita otoksia. Helsinki: WSOY, 1997. ISBN 951-0-21681-X
- Nuoruuden topografia. 60-luvun proosa. Helsinki: WSOY, 1999. ISBN 951-0-23488-5
- Muotokuvia mustissa. Helsinki: WSOY, 2002. ISBN 951-0-24474-0
Kejonen kirjoitti lisäksi kirjallisuusarvosteluja Kansan sanaan, Kansan uutisiin ja Parnassoon sekä musiikkiarvioita Jazzrytmit-lehteen ja kolumneja Urheilukalastaja-lehteen.[6] Aktiivisin lehtikirjoittamisen aika oli kuitenkin 1960-luvulla ja 1990-luvun lopulla Kejonen kirjoitti vain kahteen viimeksi mainittuun lehteen.[3]
Palkintoja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Valtion kirjallisuuspalkinto 1967
- Valtion taiteilijaeläke 1979
- Lapin läänin taidepalkinto 1992
- Minna-palkinto 1967 ja 1985
- Runeberg-palkintoehdokas 1991
- Savonia-palkintoehdokas 1991, 1998 ja 2000
- Savonia-palkinto 2001 [6]
- Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto 2005 ja 2008 [1]
- Vuoden aforismikirja 2010 [8]
- Eeva-Liisa Manner -runopalkinto 2011 [9]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Kejonen, Pekka Kirjasampo. Kirjastot.fi. Viitattu 19.5.2015.
- ↑ Pekka Kejonen on kuollut – Kirjailijan ja jazzmiehen ote kirposi Savon sanomat. Viitattu 11.9.2020.
- ↑ a b c d Pekka Kejonen (arkistoitu versio) Lapin kirjailijat. Arkistoitu 24.5.2012. Viitattu 4.10.2010.
- ↑ Vähämaa, Satu: Kirjailijaesittely viikko 5 / 2006 Sanojen Aika. Kirjasampo. Viitattu 29.4.2013.
- ↑ a b c d e Kumpulampi, Kari: ”Turha haikailla yhteisöjen perään”. Viikkosavo, 4.3.2006, s. 7. Artikkelin verkkoversio. (pdf) Viitattu 5.9.2009.[vanhentunut linkki]
- ↑ a b c d e Pekka Kejonen (arkistoitu versio) Pirkanmaan kirjailijat. Tampereen kaupunginkirjasto. Arkistoitu 17.8.2012. Viitattu 4.10.2010.
- ↑ Rantala, Risto – Turtia, Kaarina (toim.): Otavan kirjallisuustieto, s. 379. Helsinki: Otava, 1990. ISBN 951-1-09209-X
- ↑ Pekka Kejosen kokoelmasta vuoden aforismikirja Aforismiblogi. Suomen aforismiyhdistys. Viitattu 8.4.2011.
- ↑ Kirjailijaliitto palkitsi Hirvisaaren, Kejosen ja Harjanteen hs.fi. 2.10.2011. Helsingin Sanomat. Viitattu 2.10.2011.
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Muut | |
