Ruth Snyder

Ruth Snyder. Daily News- lehden kuvamateriaalia.

May Ruth Snyder , syntyjään Brown (1895 - 12. tammikuuta 1928) oli yhdysvaltalainen kotirouva, jonka yhdessä rakastajansa tekemä henkirikos ja tuomio herättivät omana aikanaan paljon huomiota. Tapausta on käsitelty myös fiktiossa, muun muassa James M. Cain kirjoitti sen pohjalta romaanin Vahinko kello kaulassa ja se on myös filmatisoitu nimellä Postimies soittaa aina kahdesti vuonna 1981.

Tapahtumien taustaa

Onneton avioliitto

Ruth Brown syntyi työväenluokkaiseen perheeseen. Hän lopetti koulunsa kahdeksannen luokan jälkeen ja meni töihin puhelinyhtiöön. Iltaisin hän opiskeli konekirjoitusta. Hänen on kuvailtu olleen eteenpäinpyrkivä nuori nainen.

Aikansa nuorten naisten tapaan hän oli kuitenkin kiinnostunut enemmän perheen perustamisesta kuin urasta. 19- vuotiaana hän tapsi työpaikallaan komean 32-vuotiaan Albert Snyderin. Brown oli sihteerinä Motor Boating- lehdessä ja Snyder oli lehden toimittaja ja kuvittaja.

Snyder kiinnitti huomionsa Browniin ja pari alkoi seurustella. Lyhyen seurustelun jälkeen he muuttivat yhteen vuonna 1915. Snyder oli ensimmäinen mies joka oli vakavasti kiinnostunut Brownista. Pariskunta muutti ensin Brooklyniin, mutta kun tytär Lorraine oli syntynyt vuonna 1918, he muuttivat suurempaan asuntoon Bronxissa.

Albert keskittyi tekemään uraa ja Ruth jäi kotiin. Albertin vaurastuessa ja edetessä urallaan perhe muuti Long Islandille kahdeksan huoneen asuntoon. Vuonna 1925 Ruth oli saavuttanut "kaiken, mistä nainen voi haaveilla". Hänellä oli radio, auto, rahaa pankissa ja tyylikkäästi sisustettu koti. Hänen päivänsä kuluivat kodin hoitamisessa: siivoamisessa, ruoan laitossa ja vaatteiden ompelemisessa kasvavalle tyttärelle. Aviomiestä pidettiin unelmamiehenä, hän oli urheilullinen ja toi rahaa kotiin ja oli kaikin puolin turvallinen mies.

Vähitellen alkoi ilmaantua ongelmia. Ruth, joka oli asunut kaupungin keskustassa, ei viihtynyt lähiössä. Albertista alkoi paljastua huonoja puolia; hän ilmoitti, että ei ollut halunnut lapsia ja että varsinkin tyttären saaminen oli pettymys. Hän alkoi olla lähes jatkuvasti huonolla tuulella. Huonolla tuulella olessaan hän saattoi pahoinpidellä tytärtään.

Puolisot osoittautuivat kovin erilaisiksi. Albert halusi olla kotona vapaa-ajalla ja hoitaa puutarhaa. Ruth oli seurallinen, hän halusi käydä ravintoloissa ja teatterissa. Ruth piti eläimistä ja olisi halunnut monta lemmikkieläintä, mutta Albert sieti kodissaan vain yhtä kanarialintua. Albert nöyryytti vaimoaan sanomalla, että Ruth oli hänelle liian nuori ja että hänen edellinen kihlattunsa, Jessie Guischard, joka oli kuollut ennen häitä oli ollut paljon mukavampi. Albert ripusti Jessien kuvan kotiinsa ja nimesi uuden veneensä hänen mukaansa. Puolisot riitelivät lähes jatkuvasti muun muassa Albertin lisääntyneestä alkoholin käytöstä ja Ruthin äiti, Josephine Brown neuvoi tytärtään ottamaan avioeron.

Ruth ei kuitenkaan kuunnellut äitinsä neuvoa. Hän ryhtyi etsimään rakkautta kodin ulkopuolelta. Ruth tapasi kiertelevän korsettikauppiaan Henry Judd Grayn, joka oli omalla tahollaan naimisissa ja yhden lapsen isä. Grayllä oli naapurustossaan hyvä maine, hän piti lapsille pyhäkoulua. Ruth rakastui, sillä Gray osasi puhua naisille kauniisti. Rakkaus kesti senkin, että Ruth huomasi Grayllä olevan muitakin suhteita; Alice Rochesterissä ja muuan, josta Gray käytti nimeä Snooks. Lisäksi Gray vaati aina rahaa: milloin 90 dollaria, milloin sata dollaria. Kaikesta huolimatta Ruth vietti pian lähes kaiken aikansa Grayn kanssa.

Rikos

Pian rakastavaiset alkoivat tosissaan suunnitella Albertin murhaa. Miksi Snyder ei ottanut eroa vaan suunnitteli ja toteutti miesystävänsä kanssa henkirikoksen, on herättänyt pohdintoja. Ehkä siksi, että 1920- luvulla eronneen naisen asema ei ollut kovin hyvä, mutta ehkä enemmän kuitenkin Albertin itselleen ottama suuri henkivakuutus. Henkivakuutssumma oli tuolloin huomattava 48 000 dollaria, mikä on nykyrahassa lähes 500 000 dollaria.

Osana murhasuunnitelmaa Snyder teki yhdessä vakuutusvirkailijan kanssa väärennöksen. Hän sai lisättyä Albertin henkivakuutukseen pykälän, jonka mukaan väkivaltaisen kuoleman johdosta maksettaisiin ylimääräiset 100 000 dollaria. Yhteissummaltaan vakuutusten arvo vastaa nykyrahassa lähes miljoonaa dollaria.

Snyder oli tehnyt jo muutaman yrityksen aviomiehensä murhaamiseksi. Hän oli muun muassa sekoittanut rotanmyrkkyä tämän juomaan. Ruth kertoi suunnitelmistaan Graylle, joka aluksi epäröi, mutta vakuutussumman suuruus sai hänet taipumaan suunnitelmaan. Lisäksi Ruth painosti Juddia, että paljastaa tämän vaimolle heidän suhteensa, jos tämä ei tee kuten on suunniteltu.

Salaliittolaiset laittoivat suunnitelmansa täytäntöön 19. maaliskuuta vuonna 1927. Snyderit oli kutsuttu tuolloin juhliin. Kotiin tultuaan Albert meni nukkumaan ja Ruth laittoi pariskunnan Lorraine-tyttären nukkumaan. Sitten hän haki vierashuoneeseen tulleen Juddin tekemään murhan.

Judd meni yhdessä Ruthin kanssa makuuhuoneeseen, missä Albert nukkui. Ruth ojensi Juddille kaihtimia pidellee rautapainon ja kehotti lyömään päähän. Nukkuvalla Albertilla ei huonokuuloisuutensa vuoksi ollut mahdollisuutta varautua iskuun. Isku ei surmannut Albertia vaan hän tarttui Juddia solmiosta ja yritti kuristaa tämän. Judd oli hävitä kamppailun ja Ruth tuli apuun lyöden Albertia uudelleen päähän jolloin tämä kuoli.

Tämän jälkeen ryhdyttiin rikoksen peittelyyn. Albert sidottiin, samoin Ruth. Judd riisui verisen paitansa, jonka Ruth sanoi myöhemmin polttavansa. Aamulla Lorraine heräsi ja näki äitinsä makaavan lattialla sidottuna. Äiti pyysi tytärtään rientämään naapuriin ja pyytämään kotiinsa apua.

Paikalle tulivat poliisit, joille Ruth kertoi, että taloon oli murtautunut miehiä jotka olivat pitkiä ja joilla oli mustat viikset. Nämä olisivat sitoneet ja pahoinpidelleet talon aikuiset ja varastaneet omaisuutta. Ruthin kertomukset eivät mitenkään vakuuttaneet kokeneita poliiseja.

Ensiksi poliisit huomasivat, että Ruthin päässä ei ollut minkäänlaisia lyönnistä jääneitä jälkiä. Sitten hänen kätensä ja jalkansa olivat niin löysästi sidottuja, että jälkiä ei ollut jäänyt. Ovissa ja ikkunoissa ei ollut murtojälkiä, joten murtautujat oli päästetty sisään, varastetut korut löytivät patjan alta, Albertin revolverilla ei oltu ammuttu ja murha-asekin löytyi kellarista. Poliisi löysi rintaneulan, jossa oli nimikirjaimet J.G. sekä Judd Greyn nimen Ruthin muistikrjasta. Poliisi kysyi Ruthila yht´äkkiä: "Entä Judd Grey?"

Kuultuaan poliisin kysymyksen, Ruth hämmentyi ja kysyi: "Onko Judd tunnustanut?" Poliisi väitti, että on, saadakseen Ruthin tunnustamaan. Ruth totesi, että Gray oli halunnut Albertin kuolevan, ei hän. Hän oli vain auttanut Grayn pääsemään asuntoon ja peittelemään jäljet.

Poliisi pidätti Gaeyn hotellista, jossa tämä oli piileskellyt. Hän piti ensiksi syytteitä naurettavina, mutta kun kuuli rakastajattarensa tunnustaneen, hän myönsi olleensa mukana rikoksessa. Hän tosin väitti, että että ei ole halunnut Albertin kuolevan, vaan tämä olisi ollut Ruthin toive. On ironista, että jutun ratkaisuun vaikuttanut rintaneula oli Albertin ensimmäisen kihlatun, Jessie Guiscardin.

Oikeudenkäynti

Pariskunta oli nyt pidätetty ja kumpikin syytti tapahtuneesta toinen toistaan. Gray jopa väitti, että Ruthin katse oli hypnotisoinut hänet. Ruth väitti, että Gray oli vaatinut Albertin kuolevan, mutta tämä oli pakottanut hänet mukaan suunnitelmaansa. Oikeudenkäynti alkoi 11. huhtikuuta vuonna 1927 ja kesti kolme viikkoa. Syyttäjä vaati kummalekin kuolemantuomiota murhasta.

Oikeudenkäynnin alkupuolella Snyder käyttäytyi rauhallisesti. Päivänä jolloin tuomio julistettiin hän sai ensimmäisen monista romahduksistaan. Gray pysyi rauhallisena loppuun asti.

Jury ei uskonut kummankaan syytetyn selittelyjä. Se pohti päätöstään 71 minuuttia ja totesi kummatkin syyllisiksi. Oikeudenistuntoa johtanut tuomari Townsend Scudder oli tunnettu kuolemanrangaistuksen vastustaja, mutta työssään hänen oli noudatettava lakia. Hän antoi tuomionsa toukokuun 13. päivänä vuonna 1927, jonka mukaan kumpikin kuolisi Sing Singin vankilan sähkötuolissa.

Kumpikin tuomituista siirrettiin seuraavana maanantaina Sing Singiin. Ruth oli nyt hyvällä mielellä, hän sai lähettää sähkeen äidilleen, jossa totesi, että hänellä ei ole mitään hätää, hänen puolestaan oli tehty vetoomuksia. Vetoomukset oli tehty muun muassa sen vuoksi, että poliisi olisi saanut Ruthilta tunnustuksen valehtelemalla tälle, jolloin se olisi saatu laittomasti. Lisäksi vedottiin, että Ruthin olisi puolustettava alaikäistä tytärtään oikeudessa vakuutusyhtiötä vastaan. Vetoomusten käsittely kesti kahdeksan kuukautta. NewYorkin osavaltion kuvernööri hylkäsi kaikki vetoomukset, sillä hänen mielestää naisten joilla oli nyt äänioikeus ja yhtäläiset oikeudet kuin miehillä, tuli myös kärsiä tekemistään rikoksista samat rangaistukset kuin miesten.

Ruth Snyder teloitettiin 12. tammikuuta vuonna 1928. Hän oli vankeusaikanaan vanhentunut ja oli nyt pelokas tärisevä nainen, joka talutettiin sähkötuoliin.

Mediasirkus

Ruth Snyderin ja Judd Greyn tekemä henkirikos oli esillä pariskunnan pidättämisestä alkaen ja sitä seurattiin herkeämättä aina teloitukseen saakka. Daily Graphic, Daily News ja Daily Mirror kilpailivat keskenään, mikä lehti saa huomiota herättävimmät otsikot ja viimeisimmät tiedot. The New York Timesin toimittaja Damon Runyon kutsui sitä "typerysten murhaksi", koska suunnitelma ja teon peittelyt oli tehty niin huonosti.

Tapaus oli suuren yleisön mielestä niin kiinnostava, että oikeussaliin ahtautui 150 henkilöä ja kadulla oli 2000 ihmistä odottamassa. Huijarit keksivät myydä oikeuteen valepääsylippuja.

Lehdistön mielestä tapaus oli kuin Hollywoodista. Ruthista tehtiin kohtalokas nainen, jota kutsuttiin nimillä "Vampyyrivaimo", "tekoblondi murhaajatar", "Raaka-Ruth" ja vaikka mitä. Gray antoi usein haastattatteluja lehdille. Niissä hän antoi itsestään kuvan uhrina. Hän väitti Ruthin hypnotisoineen hänet, saaneen hänen kehonsa hallintaansa ja läiskinyt Grayta kämmenillään.

Daily Mirror meni jopa niin pitkälle, että palkkasi itselleen frenologin. Frenologit väittävät pystyvänsä analysoimaan ihmisen luonteen ja käytöksen tämän pään muodosta. Frenologin mukaan Ruthin suu oli kylmä, kova ja epämiellyttävä kuin kuivunut sitruuna. Toimittaja Natacha Rambova, paremmin tunnettu Rudolph Valentinon leskenä, analysoi Ruthin, että tällä ei ollut lainkaan sydäntä. Yleisesti ottaen lehdistö teki Ruthista täyden hirviön ja Graytä puolusteltiin, vaikka tämä myönskin olleensa mukana murhassa. Grayn vaimoa haastateltiin ja tämä kertoi antaneensa miehelleen anteeksi, mistä lehdistö sai aiheen ylistää häntä kunnon yhdysvaltalaisena vaimona.

Median huomio ei suinkaan loppunut tuomion julistamiseen, vaan jatkui aina pariskunnan teloittamiseen asti. Sing Singin vankilassa oli teloitushuoneessa 20 paikkaa varattuna lehdistölle, mutta vankila sai 1500 hakemusta eri journalisteilta. Yhden paikan sai chicagolainen Tom Howard, joka salakuljetti teloitukseen pienen nilkkaan sidotun kameran, jolla oli mahdolllista ottaa yksi kuva. New Yorkin osavaltio oli kieltänyt teloitusten kuvaamisen kun sähkötuoli oli otettu käyttöön.

Pelokas Ruth Snyder puolittain talutettiin, puolittain raahattiin sähkötuoliin ja pyöveli painoi kytkintä. Tuomitun keho vääntelehti ja tärisi kaksi minuuttia ja hänen hiuksensa syttyivät tuleen. Todistajat voivat pahoin. Howard sai kuvansa ja vei sen toimitukseen. Kuva painettiin lehteen ja se myytiin loppuun erittäin nopeasti.

Kulttuurinen merkitys

Ruth Snyderin ja Judd Greyn tapaus on vaikuttanut myös kulttuuriin. Henkirikos herätti myös taiteilijoiden huomion, ehkä siksi, että sen tekijät eivät olleet rikollisia, vaan tavallisia ihmisiä, sen toteutus oli tökerö ja lopputulos traaginen.

Ensiksi tehtiin teloituksen salaa kuvannutta toimittajaa käsitellyt elokuva vuonna 1933. Siinä pääosaa esitti James Cagney. Kirjailija James M. Cain kirjoitti tapauksen johdosta kaksi romaania vuosina 1934 ja 1935. Ensimmäinen sai nimen "Postimies soittaa aina kahdesti". Nimi tuli tapauksen yksityiskohdasta: Ruth käski postimiestä antamaan merkin, jotta Albert, murhan uhri, ei saisi lukea hänelle väärennettyä henkivakuutusta. Vuonna 1935 hän kirjoitti toisen romaanin, nimeltään "Double Indemnity", jossa on Ruthin tapaukseen perustuva viettelevä vaaleaverikkö. Billy Wilder teki siitä elokuvan vuonna 1944. Kirja filmatisoitiin myös vuonna 1981, jolloin pääosaa esitti Kathleen Turner.

Valokuva, jossa Ruth Snyder istuu sähkötuolissa on syöpynyt monen mieleen. Sen kuvaajaa uhattiin oikeustoimilla, sillä hän rikkoi lakia. Syytettä ei nostettu, vaikka kuvaajan katsottiin rikkoneen viranomaisten ja suuren yleisön luottamuksen. Kuvan on katsottu lisänneen suuren yleisön vastustusta kuolemanrangaistusta kohtaan. Sen on katsottu selkeästi osoittavan millaista barbaarista kidutusta ja kärsimystä teloitetuksi joutuminen on.

Tapaus herätti myös oikeusperiaatteellisia kysymyksiä. Oikeuslaitokset koostuvat erehtyvistä ihmisistä. Onko sillä silloin oikeus tuomita raskaidenkin rikosten tekemiseen erehtyneet kuolemaan? Onko "silmä silmästä, hammas hampaasta" - periaate koskaan oikeutettu?

Lisää aiheesta

• http://www.newoxfordreview.org/documents/the-conversion-of-ruth-snyder/#
• http://www.icp.org/browse/archive/objects/ruth-snyder-in-chair