Ramones

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ramones
Ramones vuonna 1977.
Ramones vuonna 1977.
Tiedot
Toiminnassa 1974–1996
Tyylilaji punk rock
ramopunk
protopunk
Kotipaikka New York, New York, Yhdysvallat
Laulukieli englanti
Entiset jäsenet

Joey Ramone, laulu (1974–1996)
Johnny Ramone, kitara (1974–1996)
Dee Dee Ramone, basso, laulu (1974–1989)
Tommy Ramone, rummut (1974–1978)
Marky Ramone, rummut (1978–1983 / 1987–1996)
Richie Ramone, rummut (1983–1987)
Elvis Ramone, rummut (1987)
C. J. Ramone, basso, laulu (1989–1996)
Levy-yhtiö

Sire Records, 1976–1992
Radioactive Records, 1992–1996
Chrysalis Records, 1992–1996

Aiheesta muualla
Kotisivut

Ramones oli New Yorkissa vuonna 1974 perustettu yhdysvaltaisen punk rock -yhtye. Ramones tunnetaan yhdysvaltaisen punk rockin pioneerina. Yhtyeen musiikki oli humoristista ja yksinkertaista ja se oli 1970-luvulla punkin merkittävimpiä edelläkävijöitä. Yhtye ei noussut kotimaassaan suureen suosioon, mutta oli suosittu Euroopassa, varsinkin Britanniassa. Vaikka yhtye ei koskaan saavuttanut merkittävää kaupallista menestystä, heitä arvostetaan nykyään erittäin merkittävänä punk-yhtyeenä.

Ramonesin jäsenet käyttivät kaikki sukunimenään Ramonea, vaikka he eivät olleet sukua. Nimeä inspiroi Paul McCartney, joka kirjautui hotelleihin Paul Ramon -salanimellä. Ramones kiersi maailmaa lähes taukoamatta 22 vuoden ajan, esitti 2 263 konserttia,[1] ja levytti neljätoista studioalbumia. Vuonna 1996 Lollapalooza -festivaalikiertueelle osallistumisen jälkeen, yhtye soitti jäähyväiskonsertin Los Angelesissa ja hajosi.

Vuoteen 2014 mennessä kaikki neljä yhtyeen alkuperäistä jäsentä, laulaja Joey Ramone, kitaristi Johnny Ramone), basisti Dee Dee Ramone ja rumpali Tommy Ramone, olivat kuolleet.[2][3][4] Ramonesin kokoonpanossa tapahtui uran aikana useita kokoonpanomuutoksia. Joey ja Johnny Ramone olivat ainoat pysyvät jäsenet. Tommy jätti yhtyeen vuonna 1978 tehdäkseen uran levytuotannossa. Tilalle tuli Marky Ramone, jonka tilalle tuli Richie Ramone vuonna 1983. Richien lähdön jälkeen vuonna 1987 Elvis Ramone soitti rumpuja väliaikaisesti, kunnes. Marky palasi yhtyeeseen. Dee Dee lähti yhtyeestä kaksi vuotta myöhemmin. Vuodesta 1989 yhtyeen hajoamiseen saakka Ramonesin muodostivat Joey, Johnny, Marky ja basisti C. J. Ramonesta.

Ramones sai suuren yleisön arvostuksen vasta hajoamisen jälkeen.[5] Vuonna 2004 Ramones sijoittui Rolling Stone -lehden 100 kaikkien aikojen suurimman artistin listalla sijalle 26[6] ja VH1:n vuoden 2012 ohjelmassa 100 Greatest Artists of Hard Rock sijalle 17.[7] Vuonna 2002 Spin valitsi Ramonesin kaikkien aikojen toiseksi suurimmaksi bändiksi, edellään vain The Beatles.[8] Maaliskuussa 2002 alkuperäiset neljä jäsentä ja Marky Ramone, valittiin Rock and Roll Hall of Fameen ensimmäisenä kelpoisuusvuotenaan.[1][9] Vuonna 2011 yhtye palkittiin Grammy Lifetime Achievement Award -palkinnolla.[10][11]

Yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat esimerkiksi ”Blitzkrieg Bop”, ”Rock ’n’ Roll High School”, ”Rockaway Beach”, ”The KKK Took My Baby Away”, ”Sheena Is a Punk Rocker”, ”Bonzo Goes to Bitburg”, ”Somebody Put Something in My Drink” ja ”Pet Sematary”.

Historiaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuvaiheet (1974–1975)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Forest Hills High School, jossa Ramonesin neljä alkuperäistä jäsentä opiskelivat.

Ramonesin alkuperäiset jäsenet asuivat New Yorkin Queensissa keskiluokkaisessa Forest Hillsin kaupunginosassa. John Cummings ja Thomas Erdelyi soittivat molemmat lukiolaisyhtyeessä Tangerine Puppets vuosina 1965–1967.[12] He ystävystyivät Douglas Colvinin kanssa, joka oli hiljattain muuttanut kaupunkiin Saksasta,[13] ja Jeff Hymanin kanssa, joka lauloi glam rock -yhtyeessä Sniper, joka perustettiin 1972.[14][15][16]

Ramones alkoi muotoutua vuoden 1974 alussa, kun Cummings ja Colvin kutsuivat Hymanin liittymään uuteen yhtyeeseensä. Colvin halusi soittaa kitaraa ja laulaa, Cummings soitti myös kitaraa ja Hyman soitti rumpuja. Heidän ystävänsä Ritchie Sternin oli tarkoitus soittaa bassoa. Kuitenkin vain muutaman harjoituksen jälkeen kävi selväksi, ettei Stern ei osannut soittaa bassoa, joten hän lähti ja yhtye oli aluksi trio. Colvin vaihtoi kitarasta bassoon, jolloin Cummingsista tuli ainoa kitaristi.[17] Colvin keksi ensimmäisenä Ramone -nimen ja alkoi kutsua itseään itseään Dee Dee Ramoneksi. Hän sai inspiraationsa siitä, kun Paul McCartney käytti hotelleihin kirjautuessaan salanimeä Paul Ramon The Beatlesin alkuaikoina.[18][19] Dee Dee sai muutkin jäsenet ottamaan saman sukunimen ja keksi nimetä yhtyeen Ramonesiksi.[20] Hymanista ja Cummingsista tulivat Joey ja Johnny Ramone.[20]

Yhtyeen ystävä Monte A. Melnick (heidän tuleva kiertuemanagerinsa) järjesti heille harjoittelutilan työpaikaltaan Manhattan's Performance Studiosilta. Johnnyn entisestä soittokaverista Erdelyistä tuli yhtyeen manageri. Muutaman kuukauden jälkeen Dee Dee huomasi, ettei osannut laulaa ja soittaa bassoa yhtä aikaa. Erdelyin rohkaisemana Joeysta tuli yhtyeen uusi laulaja. Dee Dee jatkoi kuitenkin aloittamalla jokaisen kappaleen kuuluisalla huudollaan ”1-2-3-4!”. Ramones esiintyi julkisesti ensimmäistä kertaa 30. maaliskuuta 1974 Performance Studiosilla.[1]

Joey huomasi, ettei osannut laulaa ja soittaa rumpuja samanaikaisesti, ja jätti rumpalin tehtävän. Etsiessään uutta rumpalia Erdelyi istui usein rumpujen taakse ja esitteli vaadittua soittotapaa rumpaliehdokkaille. Kävi ilmi, että hän pystyi rummuttamaan yhtyeen musiikkia paremmin kuin kukaan muu, ja hän liittyi yhtyeeseen Tommy Ramonena.[21] Esiintymisasuikseen yhtye valitsi nahkatakit, risaiset farkut, t-paidan sekä tennistossut.

Esikuvina Ramonesilla olivat perinteiset rock-yhtyeet kuten The Beatles, Buddy Holly & The Crickets ja Beach Boys, amerikkalaiset 60-luvun purukumipop-yhtyeet sekä protopunk-yhtyeet kuten New York Dolls ja The Stooges. Perustamisaikoihin populaarimusiikin maailmaa hallitsivat vielä kunnianhimoiset progressiivista rockia soittavat yhtyeet. Ramones oli mahdollisesti tärkein yhdysvaltalainen yhtye, joka teki punk-musiikkia suosituksi.

Ramonesin kappaleet olivat erittäin nopeita ja hyvin lyhyitä; useimmat olivat ohi alle kahdessa minuutissa. Yhtye aloitti uransa CBGB-klubilla Manhattanin Boweryssa sekä Max's Kansas Cityssa, joissa aloittelivat uraansa samaan aikaan muun muassa Television, Blondie, Patti Smith, Johnny Thunders & The Heartbreakers, The Cramps ja The Dictators. Yhtyeen esiintymiset kestivät alkuaikoina keskimäärin 20 minuutista puoleen tuntiin.

Ramones keräsi paljon huomiota esiintymisillään, ja sai levytyssopimuksen Sire Recordsilta Seymour Steinin ja Craig Leonin vaikutuksesta loppuvuonna 1975.[22] Steinin vaimo Linda Stein ryhtyi yhtyeen manageriksi yhdessä Danny Fieldsin kanssa.[23]

Punk-kulttuurin keulilla (1976–1977)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ramones esiintymässä Torontossa vuonna 1976

Ramones äänitti debyyttialbuminsa Ramones helmikuussa 1976. Kappaleet merkittiin koko yhtyeen nimiin ja jokainen jäsen osallistui kirjoittamiseen. Suuren osan kappaleista kuitenkin kirjoitti Dee Dee.[24][25] Albumin tuotti Sire Recordsin Craig Leon, sekä Tommy toimi apulaistuottajana. Albumi äänitettiin erittäin pienellä 6 400 dollarin budjetilla, ja se julkaistiin huhtikuussa.[26] Ikonisen levynkannen valokuvan otti Punk-lehden valokuvaaja Roberta Bayley.[27] Punk -lehdellä oli suuri merkitys yhdysvaltalaisessa punk-kulttuurissa. Albumin ilmestymiskuussa lehti julkaisi kolmannessa numerossaan kansikuvajutun Ramonesista.[28]

Ramonesin debyyttialbumi sai ristiriitaisia arvioita kriitikoilta.[29][30][31] Levy-yhtiön suurista odotuksista huolimatta debyyttialbumi ei menestynyt kaupallisesti, se saavutti Billboardin albumilistalla vain 111. sijan.[32] Albumilta julkaistut kaksi singleä ”Blitzkrieg Bop” ja ”I Wanna Be Your Boyfriend” eivät nousseet listalle.

Ramonesin ensimmäinen suuri esiintyminen New Yorkin ulkopuolella oli kesäkuussa Ohion Youngstownissa, jossa Dead Boysin jäsenet olivat paikalla ja ystävystyivät yhtyeen kanssa.[33] Yhtye halusi lähteä Englantiin, jossa he vaikuttivat olevan suositumpia kuin kotimaassaan. Linda Steinin järjestämä esiintyminen The Roundhouse -klubilla Lontoossa 4. heinäkuuta 1976 oli suuri menestys ja vaikutti suuresti brittiläiseen punk-kulttuuriin. Yleisön joukossa olivat muun muassa The Clashin jäsenet.[34] T. Rexin Marc Bolan oli läsnä Roundhousessa ja hänet kutsuttiin lavalle.[35][36] Roundhousen konsertin jälkeisenä iltana yhtye kävi englantilaisella klubilla, jossa he tapasivat Sex Pistolsin ja The Clashin jäsenet.[2] Ramones konsertoi myös onnistuneesti seuraavassa kuussa Roxy Theatressa Los Angelesissa, joka vaikutti kalifornialaiseen punk-kulttuurin. Ramonesista tuli yhä suositumpi esiintyjä. Toronton konsertti syyskuussa antoi vaikutteita jälleen uudelle nousevalle punk-kulttuurille.[37]

Johnny Ramone vuonna 1977.

Yhtyeen seuraavat kaksi albumia, Leave Home ja Rocket to Russia, julkaistiin vuonna 1977. Tommy Ramone ja Tony Bongiovi tuottivat molemmat albumit.[38] Leave Home saavutti vielä vähemmän listamenestystä kuin Ramones. Leave Homen ”Pinhead” -kappaleesta tuli yksi yhtyeen tunnuskappaleista. Leave Home sisälsi myös nopeatempoisen coverin alun perin Joe Jonesin äänittämästä kappaleesta ”California Sun”, jonka kirjoittivat Henry Glover ja Morris Levy,[39] tosin Ramonesin versio perustui The Rivierasin levytykseen. Rocket to Russia oli yhtyeen tähän mennessä menestynein albumi, ja nousi Billboard 200 -listalla sijalle 49.[40] Albumilla oli myös ensimmäinen singlehitti ”Sheena Is a Punk Rocker”, joka nousi Billboard-listalla vain sijalle 81. Toinen single ”Rockaway Beach” saavutti sijan 66, joka jäi Ramonesin korkeimmaksi singlelistasijoitukseksi Yhdysvalloissa.

Ensimmäisen Euroopan-kiertueensa aikana, Ramones konsertoi Suomessa ensimmäistä kertaa toukokuussa 1977. Yhtye esiintyi peräkkäisinä päivinä Kulttuuritalolla Helsingissä ja Teknillinen opistossa Tampereella. Yhtyeen toi Suomeen Epe Helenius. Kummassakin konsertissa yhtyettä lämmittelivät Kontravirtanen, Dogs ja Motelli. Helsingissä paikalla olivat muun muassa tulevat punk-muusikot Tumppi Varonen, Pete Malmi ja Andy McCoy. Kulttuuritalon yleisö innostui rikkomaan salin penkkirivejä, jonka johdosta Ramones sai pitkäaikaisen porttikiellon Kulttuuritalolle.[41] Tampereella yleisön joukossa olivat muun muassa Eppu Normaalin jäsenet. Seuraavan vuoden 1978 syyskuussa yhtye esiintyi Työväentalolla Helsingissä. Ramones sai Suomen-vierailunsa avulla vankan suosion Suomessa heti uransa alussa.[42]

Uudenvuodenaattona 1977 Ramones nauhoitti Lontoossa Rainbow Theatressa livealbumin It's Alive, joka julkaistiin huhtikuussa 1979.[43]

Siirtymäkausi (1978–1983)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Joey Ramone vuonna 1980

Kiertämiseen väsynyt Tommy Ramone jätti yhtyeen alkuvuodesta 1978. Hän jatkoi Ramonesin tuottajana syntymänimelään Tommy Erdelyi. Hänen tilalleen yhtyeeseen liittyi Marc Bell eli Marky Ramone, joka oli aiemmin soittanut yhtyeissä Dust, Wayne County & the Electric Chairs ja Richard Hell & the Voidoids.[44][45] Myöhemmin samana vuonna yhtye julkaisi neljännen studioalbuminsa Road to Ruin. Tommyn ja Ed Stasiumin yhdessä tuottama albumi päivitti hieman Ramonesin musiikkia; akustisen kitaroiden, useiden balladien sekä ensimmäistä kertaa yli kolme minuuttia pitkien kappaleiden avulla. Se ei noussut Billboard Top 100 -listalle. Albumin kappaleista ”I Wanna Be Sedated” julkaistiin singlenä ja se kuitenkin nousi yhdeksi yhtyeen tunnetuimmista kappaleista.[46]

Ramonesista kuvattiin vuonna 1979 Roger Cormanin ohjaama elokuva Rock ’n’ Roll High School. Tuottaja Phil Spector kiinnostui elokuvan nähtyään Ramonesista ja tuotti heidän viidennen albuminsa End of the Century, joka julkaistiin vuoden 1980 alussa. Spector oli noussut maineeseen tuottamalla muun muassa The Ronettesia, Ike & Tina Turneria ja The Beatlesia. Spector piti erityisesti Joeystä ja yhdessä he loivat albumille sen edeltäjistä poikenneen pop-tyylin, jota edusti muun muassa ”Danny Says” -kappale. Albumin levytyssessiot olivat vaikeita Spectorin järkkyneen mielen vuoksi: hän uhkaili Dee Deetä aseella ja pakotti Johnnyn soittamaan yhtä ja samaa sointua tuntikausia.[47] End of the Century oli yhtyeen historian korkein listoille noussut albumi, Yhdysvalloissa se oli sijalla 44 ja Isossa-Britanniassa sijalla 14. Johnny teki selväksi, ettei pitänyt albumista ja halusi pitää tutun aggressiivisemman punk-tyylin.[48] Spectorin ehdotuksesta Ramones versioi The Ronettesin vanhan hitin ”Baby I Love You”, josta tulikin yhtyeen menestynein singlehitti Britanniassa.[49] Levyn muita tunnettuja kappaleita ovat muun muassa ”Do You Remember Rock ’n’ Roll Radio?” ja ”Rock ’n’ Roll High School”.

Yhteistyö Spectorin kanssa ei tuonut odotettua läpimurtoa kotimaassa Yhdysvalloissa. Sen sijaan yhtyeen suosio kääntyi laskusuhdanteeseen seuraavilla levyillä Pleasant Dreams (1981) ja Subterranean Jungle (1983).

Ramonesin kuudes albumi Pleasant Dreams jatkoi End of the Centuryn luomilla linjoilla vieden yhtyeen kauemmas varhaisten levyjensä raa'asta punk-tyylistä. Albumin tuotti 10cc -yhtyeen Graham Gouldman.[50] Johnny väitti jälkikäteen tämän suunnan olleen levy-yhtiön päätös, sillä he yrittivät tuloksetta saada yhdysvaltalaiset radioasemat soittamaan Ramonesia.[51] Vaikka Pleasant Dreams saavutti sijan 58. Yhdysvaltojen listalla, sen kaksi singleä eivät nousseet lainkaan listoille.[52]

Subterranean Junglen tuottivat Ritchie Cordell ja Glen Kolotkin.[53] Johnny Thundersin yhtyeessä soittanut rumpali Billy Rogers korvasi Markyn albumin toisella singlellä ”Time Has Come Today”, joka oli cover The Chambers Brothersin kappaleesta. Singlen musiikkivideo esiintyi tuleva rumpali Richie Ramone.[54] Subterranean Jungle nousi Yhdysvalloissa sijalle 83. Se oli viimeinen Billboardin Top 100 -listalle noussut yhtyeen albumi.[55]

Jäsenvaihdoksia (1983–1989)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Joey and Dee Dee Ramone esiintyvät Seattlessa vuonna 1983

Subterranean Junglen julkaisun jälkeen Marky erotettiin yhtyeestä alkoholismin vuoksi.[56] Hänen tilalleen tuli Richard Reinhardt, joka otti nimekseen Richie Ramone. Joey Ramone kehui myöhemmin Richietä sanoen hänen pelastaneen yhtyeen ja palauttaneen oikean hengen takaisin.[57] Richie on ainoa Ramones-rumpali, joka lauloi pää- ja taustalaulua yhtyeen kappaleissa. Tuolloin myös Dee Dee opetteli laulamaan päälaulua.[58] Richie oli myös ainoa yhtyeen rumpali, joka kirjoitti kappaleita yhtyeelle. Joey kannusti Richietä kirjoittamaan kappaleita, ajatellen sen saavan hänet tuntemaan itsensä paremmin osaksi yhtyettä.[59][60]

Ensimmäinen Richien kanssa äänitetty Ramonesin albumi oli Too Tough to Die vuonna 1984. Tommy Erdelyi ja Ed Stasium palasivat tuottajiksi. Albumilla yhtye palasi takaisin varhaisten albumiensa kyytiin. Ramonesin musiikki muuttui samalla kovemmaksi, ottaen vaikutteita hardcore punk -musiikkisuuntauksesta suurimmilta osin Richien vaikutuksesta. Yhtye alkoi soittaa konserteissaan yhä nopeammin, sillä Johnny koki nopeaa soittaneet hardcore punk -yhtyeet haastajina.[61]

Yhtye levytti vuonna 1985 singlen Bonzo Goes to Bitburg, jota soitettiin laajalti yhdysvaltalaisissa yliopistoradiossa.[62] Joey kirjoitti kappaleen protestina Ronald Reaganin vierailua vastaan ​​saksalaiselle sotilashautausmaalle, jossa oli Waffen-SS-sotilaiden hautoja.[63] Johnny ei pitänyt kappaleesta eriävien poliittisten näkemystensä vuoksi, ja kappale sai uuden nimen ”My Brain Is Hanging Upside Down (Bonzo Goes to Bitburg)” seuraavalla Animal Boy -albumilla. Animal Boyn tuotti Jean Beauvoir. Richien kirjoittama ”Somebody Put Something in My Drink” nousi hitiksi ja pysyi Ramonesin konserttien ohjelmistossa aina viimeiseen konserttiin asti.[64]

Ramones esiintymässä São Paulossa vuonna 1987

Seuraavana vuonna äänitetty Halfway to Sanity jäi Richien viimeiseksi. Richie lähti yhtyeestä elokuussa 1987 Johnnyn kanssa ilmenneiden taloudellisten erimielisyyksien johdosta. Richie koki olevansa oikeutettu saamaan tuloja yhtyeen fanituotteista kuten T-paidoista, hänen nimensä ja valokuvien käytön perusteella.[65][66] Richien tilalle tuli Blondien rumpali Clem Burke, joka otti nimen Elvis Ramone. Johnnyn mukaan konsertit Burken kanssa olivat katastrofi, sillä hän soittonsa ei pysynyt muun yhtyeen tahdissa. Burke erotettiin kahden konsertin jälkeen.[65] Raitistunut Marky Ramone palasi yhtyeeseen syyskuussa 1987 ja oli mukana uran loppuun asti.[20]

Kesäkuussa 1988 Ramones esiintyi Suomessa Seinäjoella Provinssirockissa tapahtuman pääesiintyjänä. Konsertti televisioitiin ja radioitiin suorana lähetyksenä Yleisradion kanavilla.[67]

Ramonesin seuraava studioalbumi Brain Drain julkaistiin toukokuussa 1989. Albumin tuottivat Beauvoir, Daniel Rey ja Bill Laswell. Dee Dee Ramone esiintyi albumilla vain taustalaulajana. Hänen mukaan yhtyeen jäsenet, mukaan lukien hän itse, kävivät läpi henkilökohtaisia ​​ongelmia. Dee Dee kävi läpi myös elämänmuutoksia, muun muassa raitistui pitkäaikaisen päihdeongelman jälkeen, joiden johdosta hän ei halunnut enää olla yhtyeessä. Vaikka albumi sai vaihtelevia arvosteluja, se sisälsi suureksi hitiksi nousseen ”Pet Sematary” -kappaleen joka oli yhtyeen korkein listahitti Yhdysvalloissa.[68] Albumit eivät edelleenkään menestyneet listoilla lukuun ottamatta kokoelmaa Ramones Mania, josta yhtye sai ensimmäisen kultalevynsä (yli 500 000 myytyä kpl) Yhdysvalloissa.

Vaikka Dee Dee ei halunnut enää olla yhtyeessä, hän oli aluksi mukana Brain Drainin maailmankiertueella, kunnes soitti viimeisen konserttinsa Ramonesissa 5. heinäkuuta 1989 Santa Clarassa.[69] Dee Dee oli erityisesti väsynyt yhtyeen imagoon. Dee Dee yritti aluksi uraa räppärinä nimellä Dee Dee King. Hän palasi nopeasti punk rockiin ja perusti useita punk-yhtyeitä, joiden musiikki muistutti Ramonesia. Hän jatkoi myös kappaleiden kirjoittamista Ramonesille, mutta ei koskaan palannut yhtyeeseen.[70] Hänen tilalleen tuli Christopher Joseph Ward, eli C. J. Ramone, joka toimi basistina ja taustalaulajana yhtyeen hajoamiseen saakka.

Viimeiset vuodet (1990–1996)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maaliskuussa 1990 Ramones vieraili jälleen Suomessa ja esiintyi kolmena peräkkäisenä päivänä Pakkahuoneella Tampereella, Turun konserttitalossa sekä Kulttuuritalolla Helsingissä. Elokuussa 1991 yhtye esiintyi Helsingin jäähallissa Iggy Popin kanssa.

Ramonesin levytyssopimus Sire Recordsin kanssa päättyi vuonna 1991. Viimeisenä Sire julkaisi Ramonesin toisen livealbumin Loco Live. Sire Recordsin jälkeen Bad Religionin Brett Gurewitz tarjoutui ottamaan yhtyeen levy-yhtiölleen Epitaph Records. Hän matkusti jopa Amsterdamiin Ramonesin konserttiin ja neuvotteli Joeyn ja Johnnyn kanssa. Samaan aikaan nousevia yhtyeitä, kuten Rancidia ja The Offspringia manageroinut Stormy Shepard Leave Home Bookingsista kosiskeli Ramonesia artistikseen. Yhtyeen silloinen manageri Gary Kurfirst aikoi kuitenkin perustaa oman levy-yhtiönsä Radioactive Recordsin ja ottaa Ramonesin sen suojiin. C. J. Ramone oli Epitaphin kannalla ja yritti saada yhtyeen liiketoimintaa valvoneen Johnnyn suostumaan. Johnny kuitenkin valitsi Radioactive Recordsin, jonka kanssa yhtye allekirjoitti uuden sopimuksen vuoden 1991 lopulla.

Radioactive Recordsille siirryttyään Ramones pääsi pian aloittamaan Mondo Bizarron levyttämisen.[71][72][73] Ed Stasium tuotti albumin.[74] Albumi nosti yhtyeen suosiota vuosien laskukauden jälkeen.[75][76] Albumi sai Brasiliassa kultalevyn 100 000 myydyn kappaleen jälkeen.[77][78][79] Albumilta julkaistu single ”Poison Heart” nousi Top 10 -hitiksi Yhdysvalloissa.[68]

Kesäkuussa 1992 Ramones esiintyi Suomessa Kauhajoen Nummirockissa.

Kokonaan cover-kappaleista koostunut Acid Eaters julkaistiin vuonna 1993.[80] Samana vuonna Ramones vieraili Simpsoneissa esittäen syntymäpäivälaulun ydinvoimalan omistaja Montgomery Burnsille.[81] Simpsoneiden tuottaja David Mirkin on kuvaillut Ramonesin jäseniä vannoutuneiksi Simpsonit -faniksi.[82] Marky on kutsunut Simpsoneissa esiintymistään yhtyeen uran kohokohdaksi.[83]

Viimeisen kerran Ramones vieraili Suomessa kesäkuussa 1994, jolloin yhtye esiintyi peräkkäisinä päivinä Helsingin Tavastialla ja Kauhajoen Nummirockissa. Kaikkiaan Ramones konsertoi Suomessa 12 kertaa.

Vuonna 1995 Ramones julkaisi viimeisen studioalbuminsa ¡Adios Amigos! ja ilmoitti hajoavansa seuraavana vuonna.[84][85] Albumi epäonnistui kaupallisesti ja se vietti vain kaksi viikkoa Billboard -listan alimmassa päässä.[86] Yhtye esiintyi vuoden 1995 lopulla ja seuraavan vuoden alussa jäähyväiskiertueeksi mainostetulla kiertueella. He kuitenkin hyväksyivät tarjouksen osallistua kuudennelle Lollapalooza-festivaalille yhdessä Metallican ja Rancidin kanssa. Lollapalooza kiersi ympäri Yhdysvaltoja seuraavan kesän 1996 aikana.[87] Lollapaloozan kiertueen päätyttyä Ramones soitti viimeisen konserttinsa 6. elokuuta 1996 Hollywoodissa The Palacessa julkaistiin myöhemmin vuonna 1997 videona ja CD:ln nimellä We're Outta Here!. Konsertissa vierailivat Dee Dee Ramone, Motörheadin Lemmy Kilmister, Pearl Jamin Eddie Vedder, Soundgardenin Chris Cornell ja Ben Shepherd sekä Rancidin Tim Armstrong ja Lars Frederiksen. Vuonna 1996 Ramones myös julkaisi livealbumin Greatest Hits Live.[88]

Hajoamisen jälkeen ja alkuperäisten jäsenten kuolemat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heinäkuussa 1999 Dee Dee, Johnny, Joey, Tommy, Marky ja C. J. kokoontuivat New Yorkissa Virgin Megastoren levykauppaan jakamaan nimikirjoituksia Hey! Ho! Let's Go: The Anthology -kokoelma-albumiin. Joeylle ja Markylle oli syntynyt erimielisyyksiä, jotka he sopivat julkisesti Howard Sternin suorassa radioshow'ssa samana vuonna.[89] Laulaja Joey Ramone kuoli 15. huhtikuuta 2001 New Yorkissa imusolmukesyöpään, joka oli diagnosoitu vuonna 1995. [2][90] Tommy, Richie ja C. J. olivat ainoat entiset Ramonesin jäsenet, jotka osallistuivat hänen hautajaisiinsa.[91][92][93] Joey ja Richie olivat hyviä ystäviä soittaessaan yhdessä Ramonesissa, ja Richie on ilmaissut surunsa siitä, ettei ollut yhteyksissä Joeyyn ennen hänen kuolemaa.[94]

Maaliskuussa 2002 Ramones liitettiin Rock and Roll Hall of Fameen.[95] Hall of Famen kunniagalleriaan nimettiin nimenomaan Dee Dee, Johnny, Joey, Tommy ja Marky. Valintaseremoniassa elossa olleet jäsenet kokoontuivat yhteen pitämään kiitospuheet. Johnny puhui ensin, kiittäen yhtyeen faneja ja toivoen siunausta Yhdysvaltain presidentti George W. Bushia sekä Yhdysvalloille. Tommy puhui kuinka paljon kunnia merkitsee yhtyeelle, mutta korosti kuinka paljon se olisi merkinnyt Joeylle. Dee Dee onnitteli ja kiitti humoristisesti itseään, kun taas Marky kiitti Tommya vaikutuksesta hänen rumpujen soittoonsa. Green Day soitti ”Teenage Lobotomyn”, ”Rockaway Beachin” ja ”Blitzkrieg Bopin” kunnianosoituksena osoittaen Ramonesin jatkuvan vaikutuksen myöhempiin rockmuusikoihin. Seremonia oli yksi basisti Dee Dee Ramonen viimeisistä julkisista esiintymisistä; hän kuoli heroiinin yliannostukseen 5. kesäkuuta 2002.[3]

Joey Ramone Place Boweryssa.

Marraskuussa 2003 nimettiin New Yorkin Manhattanin kaupunginosan East 2nd Streetin ja Boweryn kulmat aina CBGB-klubin kortteliin saakka Joey Ramone Placeksi.[96] Yhtyeestä kertova dokumenttielokuva End of the Century: The Story of the Ramones julkaistiin vuonna 2004. Johnny kuoli 15. syyskuuta 2004 Los Angelesissa viisi vuotta aiemmin todettuun eturauhassyöpään, pian elokuvan julkaisun jälkeen.[97] Pian Johnnyn kuolemasta maailman ensimmäinen Ramones-museo avasi ovensa yleisölle Berliinissä Saksassa. Museossa on yli 300 muistoesinettä, mukaan lukien Johnnyn lavalla käyttämät farkut, Joeyn lavahanskat, Markyn tennistossut ja C. J.:n bassohihna.[98] Lokakuussa 2004 Tommy ja C. J. Ramone, Clem Burke ja Daniel Rey esiintyivät Ramones Beat on Cancer -konsertissa.[99]

Kaikki yhtyeen 1970- ja 1980-lukujen albumit on 2000-luvulla julkaistu remasteroituna.

Ramones valittiin Long Island Music Hall of Fameen vuonna 2007.[100] Lokakuussa 2007 julkaistiin DVD It's Alive 1974–1996 yhtyeen konserttitaltioista. DVD sisältää 118 kappaletta 33 esiintymisestä yhtyeen uran aikana.[101] Helmikuussa 2011 yhtyeelle myönnettiin Grammy Lifetime Achievement Award -palkinto. Rumpali Tommy, Marky ja Richie osallistuivat palkintoseremoniaan.

Yhtyeen ensialbumi Ramones ylitti kultalevyn rajan (500 000 kappaletta) Yhdysvalloissa huhtikuussa 2014, vasta 38 vuotta ilmestymisensä jälkeen.[102]

Yhtyeen luova johtaja ja valomies Arturo Vega, jota pidettiin usein viidentenä Ramonena, kuoli syöpään 8. kesäkuuta 2013 65-vuotiaana.[103] Viimeinen alkuperäinen jäsen Tommy Ramone kuoli 11. heinäkuuta 2014 sappiteiden syöpään.[104] Yhtyeen alkuperäisjäseniä ei siis ole enää elossa.

Lokakuussa 2016 kadulle New Yorkin Queensin kaupunginosassa annettiin uusi nimi Ramonesin kunniaksi, The Ramones Way.[105]

Huhtikuussa 2021 tiedotettiin Pete Davidson esittävän Joey Ramonea tulevassa Netflix-elokuvassa I Slept with Joey Ramone, joka perustuu Joeyn veljen Mickey Leighin samannimisiin muistelmiin. Leigh toimii vastaavana tuottajana Davidsonin ja ohjaaja Jason Orleyn kanssa.[106]

Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ramones konsertoi Suomessa 12 kertaa:

Jäsenten väliset ristiriidat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joey ja Johnny Ramonen väliset erimielisyydet kestivät suuren osan Ramonesin urasta. Kaksikko oli polittisesti erimielinen, sillä Joey oli liberaali ja Johnny konservatiivi.[107] Heidän persoonallisuutensa olivat myös ristiriidassa: Johnny vietti nuorena kaksi vuotta sotilaskoulussa, eli tiukkojen itsekurisäännösten mukaisesti sekä kieltäytyi päihteistä[108], kun taas Joeylla oli pakko-oireinen häiriö ja alkoholismi.[109][110] 1980-luvun alussa Linda Danielle aloitti romanttisen suhteen Johnnyn kanssa, ollessaan jo suhteessa Joeyn kanssa, joka alkoi syyttää Johnnya tyttöystävänsä varastamisesta. Tapauksen uskotaan inspiroineen ”The KKK Took My Baby Awayn” sanoituksia.[111] Tästä johtuen Joey ja Johnny etääntyivät toisistaan eivätkä pitkiin aikoihin edes puhuneet toisilleen, vaikka jatkoivat samassa yhtyeessä soittamista.[97] Johnny ei ottanut yhteyttä Joeyyn ennen tämän kuolemaa, mutta hän myönsi olleensa masentunut koko viikon laulajan kuoleman jälkeen.[65]

Dee Dee Ramonen kaksisuuntainen mielialahäiriö ja pitkään jatkunut huumeriippuvuus aiheuttivat suuria rasituksia yhtyeen toiminnalle.[112] Tommy Ramone kertoi halunneensa jättää yhtyeen, siksi kun Johnny uhkaili häntä fyysisesti, Dee Dee kohteli häntä halveksuen ja Joey jätti hänet huomiotta.[113] Kun uusia jäseniä liittyi vuosien mittaan, palkanmaksuista ja yhtyeen imagosta tuli usein vakavia kiistoja.[114] Yhtyeen jäsenten väliset kiistat pidettiin pitkään salassa yleisöltä, ja Ramones esitti julkisesti onnellista perhettä. Kiistat alkoivat vuotaa julkisuuteen 1990-luvulla. Vuonna 1997 Howard Sternin radioshow'ssa haastatellut Marky ja Joey riitelivät suorassa lähetyksessä juomistottumuksistaan.[115]

Vuosi Ramonesin hajoamisen jälkeen Marky Ramone aloitti C. J. Ramonen väheksymisen julkisuudessa.[116][117] C. J. vastasi myöhemmin, ettei ymmärrä mitä Marky tarkoittaa hänen väheksymisellään. C. J. kiisti sillä olevan mitään tekemistä hänen avioitumisellaan Markyn veljentyttären kanssa.[118] Monia vuosia myöhemmin C. J. kertoi, etteivät hän ja Marky ole enää yhteyksissä, vaikka he ovat viimeiset elossa olevat Ramonesin kaupallisesti menestyneimmältä aikakaudelta.[119] Marky ei myöskään halua antaa mitään tunnustusta Richie Ramonelle, ja pitää itseään ainoana elossa olevana Ramones-jäsenenä.[120]

Jäsenet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ramones - Joey Ramone, Johnny Ramone, Dee Dee Ramone, Tommy Ramone - Marky Ramone, Richie Ramone, Elvis Ramone, C. J. Ramone.
  • Johnny Ramone (John Cummings) – kitara (1974–1996)
  • Dee Dee Ramone (Douglas Colvin) – kitara (1974); basso, laulu (1974–1989)
  • Joey Ramone (Jeffrey Hyman) – rummut (1974); laulu (1974–1996)
  • Tommy Ramone (Thomas Erdelyi) – rummut (1974–1978)
  • Marky Ramone (Marc Bell) – rummut (1978–1983, 1987–1996)
  • Richie Ramone (Richard Reinhardt) – rummut, laulu (1983–1987)
  • Elvis Ramone (Clem Burke) – rummut (1987)
  • C. J. Ramone (Christopher Joseph Ward) – basso, laulu (1989–1996)

Diskografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Ramonesin diskografia
Studioalbumit

Elokuvat ja dokumentit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • True, Everett: Hey Ho Let’s Go. Ramonesin tarina. ((Hey Ho Let’s Go. The Story of the Ramones, 2005.) Suomentanut Pauliina Klemola) Helsinki: Like, 2006. ISBN 952-471-815-4

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c Ramones 15.9.2004. Rock and Roll Hall of Fame + Museum. Arkistoitu 10.7.2015. Viitattu 16.1.2025.
  2. ↑ a b c Powers, Ann: Joey Ramone, Raw-Voiced Pioneer of Punk Rock, Dies at 49 The New York Times. 17.4.2001. Viitattu 16.1.2025.
  3. ↑ a b Pareles, Jon: Dee Dee Ramone, Pioneer Punk Rocker, Dies at 50 The New York Times. 7.6.2002. Viitattu 16.1.2025.
  4. ↑ Tommy Ramone dies aged 62 The Guardian. 12.7.2014. Arkistoitu 12.7.2014. Viitattu 16.1.2025.
  5. ↑ Gilmore, Mikal: The Curse of the Ramones rollingstone.com. 19.5.2016.
  6. ↑ 100 Greatest Artists rollingstone.com. Arkistoitu 19.10.2012. Viitattu 16.1.2015.
  7. ↑ 100 Greatest Artists of Hard Rock VH1. Arkistoitu 25.10.2012. Viitattu 16.1.2025.
  8. ↑ 50 Greatest Bands Of All Time Spin. Helmikuu 2002. Arkistoitu 25.8.2013url-status=live. Viitattu 16.1.2025.
  9. ↑ Vineyard, Jennifer: Vedder Rambles, Green Day Scramble As Ramones Enter Hall 19.3.2002. VH1. Arkistoitu 2.12.2008. Viitattu 16.1.2025.
  10. ↑ Sterndan, Darryl: Ramones Honoured with Lifetime Achievement Grammy torontosun.com. 13.2.2011. Arkistoitu 15.2.2011. Viitattu 16.1.2025.
  11. ↑ Ramone Family Acceptance at Special Merit Awards Ceremony The Recording Academy. Arkistoitu 6.8.2011. Viitattu 16.1.2025.
  12. ↑ Laitio-Ramone, Jari-Pekka: Tangerine Puppets (Interview with Richard Adler) Jari-Pekka Laitio-Ramonen Henkilökohtainen Kotisivutuotos. Arkistoitu 4.1.2009. Viitattu 16.1.2025.
  13. ↑ End of the Century: The Ramones Independent Lens. PBS. Arkistoitu 10.11.2012. Viitattu 16.1.2025.
  14. ↑ Enright, Michael: Pal Joey time.com. 20.4.2001. Arkistoitu December 5, 2011. Viitattu 16.1.2025.
  15. ↑ McNeil and McCain (1996), pp. 181, 496.
  16. ↑ The Age of Reason garagehangover.com. Viitattu 16.1.2025.
  17. ↑ Ramone, Johnny: Commando: The Autobiography of Johnny Ramone. New York City, New York: Abrams Image, Huhtikuu 2012. ISBN 9780810996601 Teoksen verkkoversio. Arkistoitu 8.12.2017.
  18. ↑ Melnick and Meyer (2003), p. 32.
  19. ↑ Sandford (2006), p. 11.
  20. ↑ a b c Interview with Marky Ramone 30.11.1999. PunkBands.com. Arkistoitu 19.3.2006. Viitattu 16.1.2025.
  21. ↑ Melnick and Meyer (2003), p. 33.
  22. ↑ Melnick and Meyer (2003), p. 101.
  23. ↑ Bessman (1993), p. 211.
  24. ↑ MacDonald, Les: The Day the Music Died. Xlibris Corporation, 23.12.2013. ”Dee Dee was the main writer even though the band shared the songwriting credits” ISBN 9781453522677 Teoksen verkkoversio. Arkistoitu 17.2.2017.
  25. ↑ Who wrote what? By Tommy Ramone YouTube. Arkistoitu 28.10.2021. Viitattu 16.1.2025.
  26. ↑ Schnider (2007), pp. 543–44.
  27. ↑ Bessman (1993), pp. 48, 50; Miles, Scott, and Morgan (2005), p. 136.
  28. ↑ Taylor (2003), pp. 16–17.
  29. ↑ Quoted in Bessman (1993), p. 55.
  30. ↑ Nelson, Paul: Album Reviews: Ramones: Ramones. Rolling Stone, July 29, 1976. Artikkelin verkkoversio. Arkistoitu 7.6.2011.
  31. ↑ Quoted in Bessman (1993), p. 56.
  32. ↑ Ramones Biography Billboard. Prometheus Global Media. Arkistoitu 13.6.2015. Viitattu 16.1.2025.
  33. ↑ Ramone and Kofman (2000), p. 77.
  34. ↑ Linda Stein, 62, Manager/Real Estate Broker: Pioneer of Punk Music Killed in N.Y. Apartment Variety. 1.11.2007. Arkistoitu 6.1.2009. Viitattu 16.1.2025.
  35. ↑ Laney, Karen: Late T. Rex Singer Marc Bolan's Girlfriend Gloria Jones Keeps His Memory Alive 30.92012. Ultimate Classic Rock. Arkistoitu 4.9.2014. Viitattu 16.1.2025.
  36. ↑ Whitmore, Greg: 40 years of Ramones – in pictures The Guardian. 12.7.2014. Arkistoitu 10.9.2014. Viitattu 16.1.2025.
  37. ↑ Worth, Liz: A Canadian Punk Revival Exclaim. 6.2007. Arkistoitu 6.5.2008. Viitattu 16.1.2025.
  38. ↑ Jones, Chris: The Ramones Leave Home 24.1.2008. BBC. Arkistoitu 14.1.2009. Viitattu 16.1.2025.
  39. ↑ Stephen Thomas Erlewine: Leave Home – The Ramones allmusic.com. 12.8.1976. Arkistoitu 17.8.2014. Viitattu 16.1.2025.
  40. ↑ [Ramones AllMusicissa (englanniksi) Charts & Awards Rocket to Russia] allmusic.com. Viitattu 16.1.2025.
  41. ↑ Ramones & Kontra: Valkoinen mellakka 1977 Punkmuseo. Viitattu 16.1.2025.
  42. ↑ Ramones keikalla Suomessa 17.5.1977 Yle Punklandia. Viitattu 16.1.2025.
  43. ↑ Stim (2006), p. 221.
  44. ↑ Cast and Crew: Marky Ramone IFC.com. Arkistoitu 9.5.2011. Viitattu 16.1.2025.
  45. ↑ Ankeny, Jason: [Ramones AllMusicissa (englanniksi) Biography Markey Ramone] allmusic.com. Viitattu 16.1.2025.
  46. ↑ Boldman, Gina: [Ramones AllMusicissa (englanniksi) I Wanna Be Sedated] allmusic.com. Viitattu 16.1.2025.
  47. ↑ Harlow, John: Spector Calls Ex-Wife for Murder Defence Sunday Times. 18.3.2007. Arkistoitu 16.1.2025. Viitattu November 5, 2009.
  48. ↑ Leigh and McNeil (2009), p. 201.
  49. ↑ Joey Ramone Obituary The Daily Telegraph. 17.4.2001. Arkistoitu 25.12.2009. Viitattu 16.1.2025.
  50. ↑ Isler and Robbins (1991), p. 533.
  51. ↑ The Ramones MTV. Arkistoitu 29.5.2012. Viitattu 16.1.2025.
  52. ↑ [Ramones AllMusicissa (englanniksi) Charts & Awards Pleasant Dreams] allmusic.com. Viitattu 16.1.2025.
  53. ↑ Erlewine, Stephen Thomas: [Ramones AllMusicissa (englanniksi) Overview Subterranean Jungle] allmusic.com. Viitattu 16.1.2025.
  54. ↑ Gaines, Donna: A Misfit's Manifesto: the Sociological Memoir of a Rock & Roll Heart Rutgers University Press. Viitattu 16.1.2025.
  55. ↑ [Ramones AllMusicissa (englanniksi) Charts & Awards Subterranean Jungle] allmusic.com. Viitattu 16.1.2025.
  56. ↑ Bessman (1993), p. 127.
  57. ↑ Ramones Get Back the Spirit Bignoisenow.com. Arkistoitu 3.5.2014. Viitattu 16.1.2025.
  58. ↑ Leigh, Mickey: I Slept With Joey Ramone, s. 229. Touchstone, 2009. ISBN 978-0-7432-5216-4 Teoksen verkkoversio.
  59. ↑ Leigh, Mickey: I Slept With Joey Ramone, s. 230. Touchstone, 2009. ISBN 978-0-7432-5216-4 Teoksen verkkoversio.
  60. ↑ True, Everett: Hey Ho Let's Go: The Story of The Ramones, s. 208. Omnibus Press, 2002. ISBN 0-7119-9108-1 Teoksen verkkoversio.
  61. ↑ Erlewine, Stephen Thomas: [Ramones AllMusicissa (englanniksi) Too Tough to Die Review] allmusic.com. Viitattu 16.1.2025.
  62. ↑ Jaffee, Larry: Disc Spells Hit Time for Bonzo. Mother Jones, Marras-joulukuu 1985.
  63. ↑ Rivadavia, Eduardo: [Ramones AllMusicissa (englanniksi) Animal Boy Review] allmusic.com. Viitattu 16.1.2025.
  64. ↑ Ramone, Johnny: Commando: The Autobiography of Johnny Ramone, s. 133. Abrams, 2012. ISBN 978-0810996601
  65. ↑ a b c Elokuvasta End of the Century: The Story of the Ramones
  66. ↑ Richie Ramone & Eric Blair Talk Ramones & New Book 2018 youtube.com. 22.6.2018. Viitattu 16.1.2025. (englanniksi)
  67. ↑ Ramones Suomessa Yle Elävä arkisto. Viitattu 16.1.2025.
  68. ↑ a b Ramones Chart History: Alternative Airplay. Billboard, Määritä ajankohta! Artikkelin verkkoversio.
  69. ↑ Silicon Alleys: Club Owner Recalls the Fights That Fueled the Ramones' Performances Metro Silicon Valley. 3.7.2019. Viitattu 16.1.2025.
  70. ↑ Dee Dee Ramone Found Dead In Los Angeles 6.6.2002. MTV News. Arkistoitu 8.3.2009. Viitattu 16.1.2025.
  71. ↑ Punknews.org: Interviews: CJ Ramone punknews.org. 22.10.2015. Viitattu 16.1.2025. (englanniksi)
  72. ↑ CJ Ramone interview markprindle.com. Viitattu 16.1.2025.
  73. ↑ 'Mondo Bizarro': How Ramones Returned Refreshed For The 90s thisisdig-com.nds.acquia-psi.com. Arkistoitu 26.12.2022. Viitattu 16.1.2025. (englanniksi)
  74. ↑ Rivadavia, Eduardo: [Ramones AllMusicissa (englanniksi) Overview Mondo Bizarro] allmusic.com. Viitattu 16.1.2025.
  75. ↑ ASLEEP AT THE TOP ZZ TOP PLAYS IT SAFE -- AND STALE sun-sentinel.com. Viitattu 16.1.2025.
  76. ↑ ADIOS, RAMONES? buffalonews.com. Viitattu 16.1.2025.
  77. ↑ Associação Brasileira dos Produtores de Discos – ABPD pro-musicabr.org.br. Arkistoitu 12.4.2018. Viitattu 16.1.2025.
  78. ↑ Marcel Plasse, ”RAMONES” Arkistoitu 2017-02-02 Wayback Machine, Folha de São Paulo
  79. ↑ Award footage by MTV Brasil youtube.com. Arkistoitu 4.5.2014. Viitattu 16.1.2025.
  80. ↑ Erlewine, Stephen Thomas: [Ramones AllMusicissa (englanniksi) Overview Acid Eaters] allmusic.com. Viitattu 16.1.2025.
  81. ↑ The Simpsons ”Rosebud” BBC. Arkistoitu 5.4.2010. Viitattu 16.1.2025.
  82. ↑ Archer, Wes. (2004). DVD Commentary for ”Rosebud”, in The Simpsons: The Complete Fifth Season [DVD]. 20th Century Fox.
  83. ↑ Smallwood, Sue: They've done it their way \ Can't accuse the ramones of being slaves to fashion. The Virginian-Pilot, 12.11.1993.
  84. ↑ Newman, Melinda: Looks Like 'Adios Amigos' For Ramones books.google.com. 27.5.1995. Arkistoitu 28.5.2013. Viitattu 16.1.2025.
  85. ↑ Erlewine, Stephen Thomas: [Ramones AllMusicissa (englanniksi) Overview ¡Adios Amigos!] allmusic.com. Viitattu 16.1.2025.
  86. ↑ Chart History ¡Adios Amigos!. Billboard, Määritä ajankohta! Artikkelin verkkoversio.
  87. ↑ Beowülf, David Lee: Intruder Alert! Intruder Alert! Marky Ramone Ink 19. Arkistoitu 21.6.2009. Viitattu 16.1.2025.
  88. ↑ Schinder (2007), pp. 559–560.
  89. ↑ YouTube youtube.com. Arkistoitu 1.12.2012.
  90. ↑ Schinder (2007), p. 560.
  91. ↑ NME: JOEY RAMONE LAID TO REST nme.com. 18.4.2001. Viitattu 16.1.2025. (englanniksi)
  92. ↑ Bowe, Brian J.: The Ramones, s. 82. New York: Enslow Publishing, LLC, 2019. ISBN 978-1-9785-0410-3 (englanniksi)
  93. ↑ Features, Dan Alleva: Richie Ramone—Too Tough to Die theaquarian.com. Viitattu 16.1.2025. (englanniksi)
  94. ↑ Features, Dan Alleva: Richie Ramone—Too Tough to Die theaquarian.com. Viitattu 16.1.2025. (englanniksi)
  95. ↑ https://www.rockhall.com/inductees/ramones
  96. ↑ New Yorkin katu nimetään Ramonesin muistoksi KaaosZine - Metal, Hardcore, Indie, Rock. 5.10.2016. Viitattu 16.1.2025.
  97. ↑ a b Sisario, Ben: Johnny Ramone, Signal Guitarist for the Ramones, Dies at 55 The New York Times. 16.9.2004. Arkistoitu 17.4.2009. Viitattu 16.1.2025.
  98. ↑ Ramones Museum ramonesmuseum.com. Arkistoitu 9.2.2009. Viitattu 16.1.2025.
  99. ↑ RAMONES: BE WELL: RAMONES BEAT ON CANCER -SHOW ramonesheaven.com. Viitattu 16.1.2025.
  100. ↑ Inductees Long Island Music Hall of Fame. Arkistoitu 17.2.2007. Viitattu 16.1.2025.
  101. ↑ DVD Set To Be Released Featuring over 4 Hours of the Ramones Live at Work Side-line.com. Arkistoitu 2.12.2008. Viitattu 16.1.2025.
  102. ↑ Montako kultalevyä The Ramones on saanut Yhdysvalloissa? Et taatusti tiedä! Soundi.fi. Viitattu 8.4.2016.
  103. ↑ Yardley, William: Arturo Vega, Shepherd for the Ramones, Dies at 65 The New York Times. 11.6.2013. Arkistoitu 25.10.2018. ISSN 0362-4331 Viitattu 16.1.2025. (englanniksi)
  104. ↑ Tommy Ramone dies aged 62 The Guardian. 12.7.2014. Arkistoitu 12.7.2014. Viitattu 16.1.2025.
  105. ↑ Ramones to Have Street in New York Named After Them Billboard. 4.10.2016. Viitattu 5.10.2016. (englanniksi)
  106. ↑ Pete Davidson to Play Joey Ramone in Netflix Biopic I Slept With Joey Ramone consequence.net. 15.4.2021. Viitattu 16.1.2025.
  107. ↑ Gill, Kamen: Ramones Interview. V.O.M., Määritä ajankohta! Artikkelin verkkoversio.
  108. ↑ Bessman (1993), pp. 18, 82.
  109. ↑ Leland, John: Tribute: A Star of Anti-Charisma, Joey Ramone Made Geeks Chic The New York Times. 22.4.2001. Viitattu 16.1.2025.
  110. ↑ Malline:Verkkoviit
  111. ↑ Leigh, Mickey. I Slept with Joey Ramone: A Family Memoir, p. 216 (2009)
  112. ↑ Melnick and Meyer (2003).
  113. ↑ Beeber (2006), p. 121.
  114. ↑ St. Thomas, Maggie: The Ramones Confidentials—Part III (Interview with C.J. Ramone) 3.12.2001. Livewire. Arkistoitu 14.10.2009. Viitattu 16.1.2025.
  115. ↑ Leigh and McNeil (2009), pp. 343–344.
  116. ↑ Coozer, Adam: Hey Ho, Let's Go Downtown to Joey Ramone Place Read Junk. 30.11.1998. Arkistoitu 27.3.2019. Viitattu 16.1.2025.
  117. ↑ Prindle, Mark: Marky Ramone - 2008 Mark's Record Reviews. Arkistoitu 11.10.2018. Viitattu 16.1.2025.
  118. ↑ Prindle, Mark: CJ Ramone - 2009 Mark's Record Reviews. Arkistoitu 27.9.2018. Viitattu 16.1.2025.
  119. ↑ Sigler, Gabriel: CJ Ramone: 'I wanted to bring back what the Ramones lost over the years' Bad Feeling Magazine. 12.7.2017. Arkistoitu 27.3.2019. Viitattu 16.1.2025.
  120. ↑ Haastis: Paras Ramones-nettisivu on suomalainen Inferno. Viitattu 16.1.2025.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Bessman, Jim: Ramones. An American Band. St. Martin’s Press, 1993. (englanniksi)
  • Laitio-Ramone, Jari-Pekka: Heaven Needed A Lead Singer. Fans Remember Joey Ramone. Kauhajoki: Tmi Ramoniac, 2002. (englanniksi)
  • Laitio-Ramone, Jari-Pekka: Rock In Peace. Dee Dee And Joey Ramone. Kauhajoki: Tmi Ramoniac, 2004. ISBN 951-98965-1-1 (englanniksi)
  • Laitio-Ramone, Jari-Pekka: Ramones. Soundtrack of our lives. Kauhajoki: Tmi Ramoniac, 2009. ISBN 978-951-98965-2-6 (englanniksi)
  • Melnick, Monte A. & Meyer, Frank: On the Road with the Ramones. Sanctuary, 2003. (englanniksi)
  • Nyman, Jake: ”Ramones”, Rocktieto. Osa 3 N–Z, s. 121–123. (Soundi-kirja 16) Pirkkala: Fanzine Oy, 1982. ISBN 951-99372-4-2

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ramones.
Ramones
Studioalbumit
Kokoelmat
Livealbumit
Muuta
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Ramones&oldid=22984253”