Danny Fields
| Danny Fields | |
|---|---|
.jpg) Danny Fields vuonna 2017 |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Daniel Feinberg |
| Syntynyt | 13.11.1939 |
| Asuinpaikka | New York, Yhdysvallat |
| Ammatti | manageri, toimittaja, kirjailija, Elektra-levy-yhtiön tiedottaja. |
Danny Fields on yhdysvaltalainen rock-manageri, toimittaja ja kirjailija. Hän oli yksi vaikuttavimmista hahmoista New Yorkin underground- ja punk-piireissä 1960-luvulta aina 1980-luvulle saakka.[1]
Hänet tunnetaan myös miehenä, joka ”löysi Iggy Popin ja Ramonesin”, sillä hän toimi yhtyeiden managerina ja auttoi niitä saamaan levysopimuksen.[1]
Varhaiset vaiheet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Fields kasvoi Richmond Hillsissä New Yorkin Queensissä. Valmistuttuaan vuonna 1959 Pennsylvanian yliopistosta hän pääsi Harvardin yliopistoon mutta keskeytti opintonsa ensimmäisenä vuonna.[2] Vuonna 1960 hän muutti Manhattanin Greenwich Villageen ja ilmoittautui New Yorkin yliopistoon. Hän kietoutui tiiviisti keskikaupungin versoavaan musiikki- ja taideskeneen, jonka mielletään usein ottaneen punk-kulttuurin ensiaskeleet.[1]
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]1960-luvun puolivälissä hän aloitti uran toimittajana. Hän toimi esimerkiksi Creem-lehden sekä Hullaballoo- ja Sixteen -lehtien toimittajana. Hän oli Soho Weekly News -lehden kolumnisti ja lopulta myös Datebook-lehden päätoimittaja. Helmikuussa 1966 Danny Fields aiheutti Beatles-skandaalin Yhdysvalloissa, kun hän laittoi Datebook-lehden kanteen uutisen John Lennonin kommentista, jossa Lennon sanoi, että Beatles on suositumpi kuin Jeesus.[3] Lennon lausunto aiheutti valtavan mediakohun ja Lennonia syytettiin kristinuskon herjaamisesta. Tämän seurauksena yli 30 amerikkalaista radioasemaa lopetti yhtyeen kappaleiden soittamisen. Kohu johti Beatlesin päätökseen lopettaa kiertueiden tekeminen.[4]
Fieldsin työskennellessä toimittajana hän alkoi käydä tunnetussa taiteilijabaarissa nimeltä Max's Kansas City. Paikan kautta hän kehitti yhteytensä Andy Warholin Factoryn sosiaalisiin ympyröihin.[4] Toisinaan Fields jakoi asuntonsa Factoryn näyttelijän Edie Sedgwickin kanssa, ja lisäksi hän huolehti Warholin sponsoroimasta Velvet Undergroundista sen varhaisina vuosina.[1] Danny Fields lanseerasi myös Velvet Undergroundin ensimmäisellä albumilla laulaneen Nicon soolouran.[2]
Fields isännöi radio-ohjelmaa newjerseyläisellä kanavalla WFMU ja työskenteli samanaikaisesti Elektra Recordsilla tiedottajana.[1] Elektra, joka tunnettiin pääasiassa folkmusiikin yhtiönä, saavutti valtavaa menestystä levymarkkinoilla Fieldsin kiinnittämällä rockyhtyeellä The Doors.[4] Lisäksi yhtiö palkkasi Fieldsin bändin tiedottajaksi välittämättä siitä, että tämä ja yhtyeen keulakuva Jim Morrison inhosivat toisiaan. Tämä on käynyt ilmi lukuisten haastattelujen perusteella.[1]
Syyskuussa 1968 Fields matkusti Detroitiin ja Ann Arboriin kahden WFMU:n tiskijukan suosituksesta. Hän näki yhtyeet MC5 ja The Stooges ja kehotti sitten Elektraa ottamaan nämä listoilleen.[4] Molemmat yhtyeet vaikuttivat merkittävästi Yhdysvaltojen ja Ison-Britannian punk-kulttuurin kehitykseen.[1]
Danny Fields alkoi myös työskennellä Iggy Popin johtaman The Stooges yhtyeen managerina. The Stoogesin hajottua Danny Fields esitteli David Bowien ja Iggy Popin toisilleen, mikä johti Bowien ja Iggy Popin monivuotiseen yhteistyöhön.[1]
Vuonna 1975 Fields näki Ramonesin CBGB's-klubilla, ja auttoi yhtyettä pääsemään Sire Recordsin talliin.[3][1]Vuonna 1976 Fieldsin toimiessa bändin managerina Linda Steinin kanssa hän vei yhtyeen Englantiin. Ramones teki siellä vaikutuksen ja inspiroi nuorta kehittyvää punkliikettä ja perusteilla olevia yhtyeitä, kuten esimerkiksi Sex Pistolsia ja The Clashia. Ramonesin levyt Ramones, Leave Home ja Rocket to Russia äänitettiin Fieldsin johdolla.[5]
Hylättyään musiikkibisneksen Fields osallistui Warholin näyttelijä Cyrinda Foxen elämäkerran Dream On kirjoittamiseen. Sittemmin hän kirjoitti myös teoksen Linda McCartney: A Potrait, jonka CBS muutti minisarjaksi. Myöhemmin Fields on manageroinut muitakin esiintyjiä, kuten The Modern Loversia ja Steve Forbertia. Fieldsin löytö on myös amerikkalaisräppäri Paleface, jonka managerina hän toimi ja jota hän auttoi solmimaan levytyssopimuksen.
Vuonna 2015 julkaistiin elokuvaohjaaja Brendan Tollerin tekemä dokumenttielokuva Danny Says, joka kertoo Danny Fieldsin elämästä. Elokuvassa Iggy Pop kuvailee ystävänsä uraa musiikkiteollisuudessa. ”Danny on yhdistäjä, kuin polttoaineen ruiskutin autossa. Hän tuo kaikki elementit yhteen äärimmäistä räjähdystä varten”[2]
Yksityiselämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Fields oli yksi musiikkibisneksen ensimmäisistä julkihomoista.[2][1]
Nykyään Fields asuu New Yorkissa. Legs McNeilin ja Gillian McCainin vuonna 1996 julkaisema punkin esihistoria Please Kill Me on omistettu hänelle. Perusteina olivat Fieldsin ”loistava musiikkimaku” ja ”hersyvä huumorintaju”, ja lisäksi häntä kuvailtiin ”teräväksi kuin partaveitsi” ja ”ikuisesti porukan cooleimmaksi tyypiksi”.[1]
Vuonna 1980 julkaistun Ramonesin End of the Century -albumin kappale ”Danny Says” viittaa Danny Fieldsiin.[3]
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Danny Fields Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
Lähteet:
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h i j k McNeil, Legs & McCain,Gillian: Please Kill Me: The Uncensored Oral History of Punk. Penguin Books, 1997..
- ↑ a b c d Dylan Wray, Daniel: The Guy Out Back 26.6.2015. Loud & Quiet. Viitattu 1.8.2024.
- ↑ a b c Patterson, Rob: “Meet Danny Fields: Key Player in Rock History”. 24. 5. 2017.. Best Classic Bands. Viitattu 1.8. 2024.
- ↑ a b c d Sullivan, Caroline.: “Cult heroes: Danny Fields – the 60s and 70s scenester who made punk happen”. 10. 5. 2016. The Guardian.. Viitattu 1.8.2024.
- ↑ “Danny Fields, Manager Of The Ramones.” 17. 7. 2016.. Spitalfields Life. Viitattu 1.8. 2024..
| ||||||||||||||
