Pekka Oivio

Pekka Oivio vuonna 1979.

Pekka Antti Aulis Oivio (24. marraskuuta 1918 Pälkäne – 8. helmikuuta 2000 Helsinki) oli suomalainen ammattiyhdistysjohtaja, joka aloitti uransa veturinkuljettajana ja toimi SAK:n puheenjohtajana 1974–1981.

Elämäkerta

Oivio lähti keskikoulun käytyään 1936 Helsinkiin opiskelemaan veturimiesammattiin. Sotavuosina Oivio kävi reserviupseerikoulun ja palveli joukkueenjohtajana Karjalankannaksella ja Ilomantsissa. Rintamakomennusten välillä Oivio työskenteli rautateillä ja pääsi veturinlämmittäjäksi 1943. Sodan jälkeen Oivio suoritti veturinkuljettajan tutkinnon 1946, ja veturinkuljettajana hän toimi 1948–1956.

Oivio aloitti ammattiyhdistysuransa Suomen veturimiesten liitossa, ja hän oli liiton Helsingin-osaston sihteerinä, kun hänet 1957 nimitettiin liiton toimitsijaksi juuri ennen kuin SDP:n leskisläiset yrittivät vallata veturimiesliiton syksyn 1957 liittokokouksessa. Tämä valtausyritys epäonnistui.

Syyskuussa 1960 veturimiesliitto päätti jäsenäänestyksen jälkeen erota SAK:sta. Liitto ei sisäisen hajoamisen pelossa kuitenkaan liittynyt kilpailevaan keskusjärjestöön SAJ:hin vaan jäi keskusjärjestöjen ulkopuolelle.

Suomen veturimiesten liiton pitkäaikaisen puheenjohtajan Gösta Widingin kuoltua Oivio valittiin tammikuussa 1965 hänen seuraajakseen. Tässä tehtävässä Oivio jatkoi vuoteen 1974 saakka. Oivion puheenjohtajakaudella sovittiin 1967 veturimiesten eläkeiän nostamisesta 53:sta 55:een vuoteen samalla kun eläkkeen taso samalla nousi sekä siirryttiin 40 tunnin viikkotyöaikaan. Oivio oli myös aktiivisesti mukana SAK:n ja SAJ:n eheyttämistä valmistelleessa professori Heikki Wariksen työryhmässä. Uuteen SAK:hon veturimiesliitto liittyi heti kesäkuun 1969 perustamiskokouksessa. Oiviosta tuli samalla SAK:n valtuuston puheenjohtaja ja 1972 SAK:n kolmas puheenjohtaja. Kun SAK:n puheenjohtaja Niilo Hämäläinen siirtyi syksyllä 1974 Kulutusosuuskuntien keskusliiton toimitusjohtajaksi Oivio valittiin Paperiliiton johtajan Veikko Ahtolan tuella keskusjärjestön puheenjohtajaksi.

SAK:n vara­puheen­johtaja Olavi Hänninen (vas.) ja puheen­johtaja Pekka Oivio TES-neuvotteluissa vuonna 1978.

Vuoden 1973 öljykriisin jälkeen alkanut taloudellinen taantuma vaikeutti tulosopimusten tekoa inflaation ja muutamassa vuodessa kaksinkertaistuneen työttömyyden takia. Kun SDP:n Kalevi Sorsasta tuli pääministeri 1977, SAK joutui joulukuussa 1977 suostumaan jo kerran sovittujen palkankorotusten lykkäämiseen osana hallituksen elvytyspolitiikkaa. Helmikuun 1978 devalvaation jälkeen SAK sai kuitenkin osan näistä lykätyistä korotuksista etuajassa uhattuaan yleislakolla. Edellisen vuoden 1977 kahdesta devalvaatiosta ei SAK aikanaan saanut mitään hyvitystä. Kaikkiaan Oivion kaudella tehtiin tulosopimukset vuosina 1976 (1-vuotinen), 1977 (2-vuotinen), 1979 (1-vuotinen) ja 1981 (2-vuotinen). Vain vuonna 1980 sopimukset tehtiin liittotasolla. Kaikissa tulosopimusneuvotteluissa Oivion vastapuolena oli STK:n johtaja Pentti Somerto.

Kesäkuussa 1981 Pekka Oivio jäi ensimmäisenä SAK:n puheenjohtajana eläkkeelle tästä tehtävästä SAK:n 12. edustajakokouksen yhteydessä. SAK:n puheenjohtajana Oiviota seurasi Pertti Viinanen.

Aiheesta muualla

• Pekka Oivion muistokirjoitus Helsingin Sanomissa.