Heikki Waris

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Heikki Waris
Heikki Waris (vas.) sekä yhdys­valtalainen filosofi Douglas V. Steere 1950-luvulla.
Heikki Waris (vas.) sekä yhdys­valtalainen filosofi Douglas V. Steere 1950-luvulla.
Suomen sosiaaliministeri
Henkilötiedot
Koko nimi Heikki Tapio Waris
Syntynyt25. lokakuuta 1901
Helsinki
Kuollut10. marraskuuta 1989 (88 vuotta)
Espoo
Arvonimiakateemikko

Heikki Tapio Waris (vuoteen 1924 Warén; 25. lokakuuta 1901 Helsinki10. marraskuuta 1989 Espoo) oli suomalainen sosiaalipolitiikan professori, akateemikko ja sosiaaliministeri von Fieandtin virkamieshallituksessa vuosina 1957–1958.[1]

Heikki Waris valmistui ylioppilaaksi Helsingin Suomalaisesta Yhteiskoulusta vuonna 1919 ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1922.[1] Waris oli 1920-luvulta lähtien mukana Sigfrid Sireniuksen perustamassa setlementtiliikkeessä. Hän toimi liikkeen Kalliolan vapaaopiston rehtorina.[2]

Heikki Wariksen tohtorinväitöskirja Työläisyhteiskunnan syntyminen Helsingin Pitkänsillan pohjoispuolelle ilmestyi 1932 ja sen II osa 1934.[1] Waris teki 1934–1935 opintomatkan Yhdysvaltoihin jossa hän paitsi että keräsi laajan suomalaisten siirtolaisten elämäkerta-aineiston toi myös Suomeen uuden survey-tyyppisen haastattelututkimusmenetelmän. Tähän menetelmät kuuluivat kyselylomakkeet, erilaiset asenteita mittaavat asteikot, testaukset ja taulukoinnit. Wariksesta tuli Eino Kuusen jälkeen Yhteiskunnallisen Korkeakoulun sosiaalpolitiikan opettaja vuonna 1937. [3]

Sotavuosina Waris toimi Suomen Aseveljien Työjärjestössä (SAT) sekä 1941–1945 Suomen Huollon toiminnanjohtajana vastaten muun muassa suomalaislasten sijoituksista Ruotsiin ja Tanskaan sekä avustuslähetysten jakamisesta.[4]

Heikki Waris oli Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professorina 1946–1968. Hän oli 1960-luvulla valtiotieteellisen tiedekunnan dekaanina ja Helsingin yliopiston vararehtorina 1962–1968. Akateemikoksi Waris nimitettiin 1980. Hän sai Suomen Kulttuurirahaston tunnustuspalkinnon 1964.[1]

  1. a b c d Autio, Veli-Matti (toim.): Professorimatrikkeli 1918–1996 Professorsmatrikel, s. 598–599. Helsinki: Helsingin yliopisto, 1997. ISBN 951-45-7818-X
  2. Laurinolli, Heikki: Pitkänsillan professori. (Arkistoitu – Internet Archive) Aikalainen 2012.
  3. Rasila, Viljo: Yhteiskunnallinen korkeakoulu 1925–1966, s. 114. WSOY, 1973.
  4. Roos, J. P.: Heikki Waris, suomalaisen sosiaalipolitiikan grand old man. Kansallisgalleria: Kehittyvä Suomi (1945–1965), s. 112–117. W+G, Helsinki 1996.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Heikki Waris ja 15 tohtoria: Juhlakirja Heikki Wariksen täyttäessä 60 vuotta 25.10.1961. (Sosiaalipoliittisen yhdistyksen julkaisuja, 7) Helsinki: WSOY, 1961.
  • Jaakkola, Risto – Karisto, Antti – Roos, J. P. (toim.): Sosiaalipolitiikka, historiallinen kehitys ja yhteiskunnan muutos: Juhlakirja Heikki Wariksen täyttäessä 80 vuotta 25.10.1981. Espoo: Weilin + Göös, 1981. ISBN 951-35-2586-4
  • Lindberg, Hanna: Mannen som objekt och problem: Heikki Waris och betydelsen av kön i vetenskaplig socialpolitik, ca 1930–1970. (Diss) Åbo: Åbo Akademis förlag, 2014. ISBN 978-951-765-738-9 Teoksen verkkoversio.
  • Repo, Ville: Ensimmäinen varis joka lensi Atlantin yli: Heikki Waris – sosiaalipolitiikan uranuurtaja. Vantaa: Ville Revon perikunta, 2011. ISBN 978-952-93-0019-8
  • Riihinen, Olavi: ”Waris, Heikki (1901–1989)”, Suomen kansallisbiografia, osa 10, s. 338–340. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-451-2 Teoksen verkkoversio.
  • Waris, Heikki: Työläisyhteiskunnan syntyminen Helsingin Pitkänsillan pohjoispuolelle. (2., tarkistettu painos (1. painos 1932)) Helsinki: Weilin + Göös, 1973. ISBN 951-35-1023-9

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Waris, Heikki hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)

 

Edeltäjä:
Aino Malkamäki
Suomen sosiaaliministeri
19571958
Seuraaja:
Valdemar Liljeström