Kulutusosuuskuntien Keskusliitto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kulutusosuuskuntien Keskusliitto ry (vuodesta 1983 Kulutusosuustoiminnan Keskusliitto, lyhenne KK) oli vuosina 1916–1991 toiminut Suomen edistysmielisen osuuskauppaliikkeen (E-liike) aatteellinen keskusjärjestö.[1][2] Se harjoitti myös itse merkittävää liiketoimintaa.

Suomen osuuskauppaliikkeen muiden suuntausten vastaavat keskusjärjestöt olivat porvarillisen osuuskauppaliikkeen Pellervo-Seura ja ruotsinkielisten osuuskauppojen Finlands Svenska Andelsförbund.[3]

KK:n julkaisemia lehtiä olivat Me (per. 1916, aiemmat nimet Kuluttajain Lehti ja Kuluttaja), Konsumenten (per. 1921, aiempi nimi Konsumentbladet), Maamies (aiempi nimi Viljelijä) ja E (edeltäjät Työtoveri ja Osuusliike, per. 1925).[4][5][6][2]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
KK:n edustajakokoukseen liittyneen kansanjuhlan yleisöä Turussa vuonna 1928.
Keskusliiton 40-vuotisjuhlakulkueeseen osallistunut Kuusankosken osuusliikkeen auto vuodelta 1956

Kulutusosuuskuntien Keskusliiton perustivat neuvontajärjestökseen työväenliikettä tukeneet osuuskaupat, jotka olivat tyytymättömiä maanviljelijöiden etuja ajaneiden porvarillisten maaseutuosuuskauppojen valta-asemaan osuuskauppaliikkeessä. Maaseutuosuuskaupat olivat saaneet suuremman lukumääränsä avulla enemmistön Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan (SOK) johtoelimissä, vaikka työväenosuuskauppojen jäsenmäärä ja liikevaihto oli suurempi.[7] Helsingissä 12. marraskuuta 1916 pidetyssä KK:n perustavassa kokouksessa oli edustettuina 89 osuuskauppaa.[8] KK:hon liittyi aluksi 141 osuuskauppaa, joissa oli yhteensä 57 000 jäsentä, kun taas pellervolaiseen Osuuskauppojen Liittoon jäi 161 osuuskauppaa, joiden jäsenmäärä oli 35 000.[2] Osuuskauppaliikkeen lopullinen jakautuminen tapahtui joulukuussa 1917, jolloin KK:n piirissä olleet osuuskaupat irtautuivat myös SOK:sta ja perustivat omaksi keskustukkuliikkeekseen Osuustukkukaupan (OTK).[7]

KK:lla oli neuvonta-, valistus-, opinto-, tilintarkastus-, tilasto-, toimenvälitys-, lakiasiain- ja rakennusosastot. Se aloitti osuuskauppakurssit vuonna 1920 ja ylläpiti vuodesta 1923 kirjeopistoa sekä vuodesta 1924 osuuskauppakoulua.[6] Koululle valmistui vuonna 1953 oma rakennus Helsingin Roihuvuoreen, josta KK oli edellisenä vuonna ostanut Strömsin kartanon. Osuuskauppakoulu ja KK:n kirjeopisto yhdistyivät vuonna 1970 E-instituutiksi, joka toimi vuodesta 1988 Helsingin Vallilassa.[9] KK:n valistustoimintaan kuului muun muassa erilaisten tapahtumien ja kansanjuhlien järjestäminen. Valistusosaston päällikkönä toimi pitkään Yrjö Kallinen ja myöhemmin Sakari Kiuru.[10]

Vaikka E-liikkeen keskustukkukaupan rooli kuului ensisijaisesti OTK:lle, myös KK toimitti osuuskaupoille erilaisia tarvikkeita ja perusti sitä varten omaa tuotantoa, jonka tuotteita alettiin myydä ulkopuolisillekin.[11] KK omisti muun muassa kirjapainon, paperipussitehtaan, metalliteostehtaan, silkkipainamon ja taimiston.[4] Se myi rakennustarvikkeita ja – ostettuaan 1950-luvun lopulla Sivenin Koneliikkeen – radioita ja televisioita.[11] KK valvoi kaikkea edistysmielisen osuuskauppaliikkeen rakennustoimintaa, ja osuuskauppojen uudet rakennukset suunniteltiin sen rakennusosastolla.[12]

KK oli osallisena Vakuutusyhtiö Kansan, Rakennuskunta Hakan, Kustannusyhtiö Tammen, Valtakunnallisen Vuokratalo-Osuuskunnan (VVO) ja useiden muiden E-liikkeesseen kuuluneiden yritysten perustamisessa.[13] KK ja sen jäseninä olleet osuusliikkeet rahoittivat alueellisten Haka-osuuskuntien harjoittamaa yleishyödyllistä asuntotuotantoa, jota johtamaan perustettiin KK:n asunto-osasto ja asuntoneuvosto.[6] KK:n asunto-osaston arkkitehdit suunnittelivat talot pääosaan Hakan aluerakennuskohteista, joihin kuului useita pääkaupunkiseudun lähiöitä.[14] KK:n rakennusosasto jaettiin 1950-luvulla arkkitehtiosastoon, joka suunnitteli liikerakennuksia, ja insinööriosastoon, joka vastasi rakentamisesta. 1950-luvun lopulta alkaen KK rakennusurakoi itsekin kohteita myös osuuskauppaliikkeen ulkopuolisille asiakkaille. Sen urakoimia olivat muun muassa Helsingissä sijaitsevat Suomen Hotelli- ja ravintolakoulu, Makkaratalo ja Jätkäsaaren ”Bunkkeri”-satamavarasto sekä Riihimäen aluesairaala ja Jorvin sairaala Espoossa.[6] KK:n arkkitehtiosaston päällikkönä toimi vuodesta 1954 lähtien 1970-luvun lopulle arkkitehti Jouko Ylihannu.[15]

KK:n ja OTK:n päällekkäiset toiminnot ja keskinäinen kilpailu muodostuivat rasitteeksi koko E-liikkeelle, mutta monet osuuskauppiaat ja varsinkin kansandemokraatit vaativat KK:n vahvan aseman säilyttämistä. OTK:n aloitteesta tuotantoa ja kauppaa alettiin vuodesta 1967 lähtien asteittain keskittää sen alaisuuteen. Ratkaiseva käänne tapahtui vuonna 1970, jolloin KK:n rakennusurakointi tuotti suurtappiot. KK jäi tämän jälkeen toissijaiseen rooliin OTK:hon nähden, mutta säilytti tiiviin kytköksen muihin työväenjärjestöihin.[11] Pääosa KK:n liiketoiminnoista lopetettiin tai yhtiöitettiin 1970-luvulla tai viimeistään 1980-luvulla.[2][6]

KK:n nimi muutettiin vuonna 1983 muotoon Kulutusosuustoiminnan Keskusliitto. Samana vuonna toteutetun niin sanotun Eka-fuusion seurauksena KK:n jäseniksi jäi vain kaksi suurta osuusliikettä, Eka-yhtymä ja Elanto.[16] Kaikki osuusliikkeiden jäsenpalveluun liittyneet tehtävät siirrettiin KK:lta Ekalle ja Elannolle.[2] KK:n rooli rajoittui tämän jälkeen E-liikkeen aatteellisen keskusjärjestön asemaan, kuluttajapoliittiseen ja julkaisutoimintaan sekä kansainvälisiin järjestösuhteisiin.[2][6] Se myi pois tarpeettomaksi käynyttä kiinteistö- ja maaomaisuuttaan ja sijoitti myyntivoitot Ekan ja Elannon jäsenosuuksiin kohentaakseen niiden taloutta.[17] Vuoden 1986 jälkeen KK:lla ei enää ollut lainkaan omaa palkattua henkilökuntaa ja Ekan henkilöstö vastasi sen jäljelle jääneestä toiminnasta.[18][6]

Joulukuussa 1991 KK päätettiin lakkauttaa, ja sen omaisuus jaettiin jäsenosuuskuntien Ekan ja Elannon kesken. Tammikuussa 1992 Eka, Elanto ja SOK perustivat yhdessä KK:n seuraajaksi Suomen Kuluttajaosuustoiminnan Liiton.[18][6][19][20] Tämä merkitsi E-liikkeen loppua.[16]

Toimipaikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

KK:n pääkonttori toimi vuosina 1921–1942 Helsingin Kruununhaassa osoitteessa Kirkkokatu 14 ja vuosina 1942–1982 Fennian talossa Rautatientorin varrella. Toimintojensa supistumisen vuoksi KK luopui vuonna 1982 omasta toimitalosta ja siirtyi OTK:n tiloihin Sörnäisiin.[6]

Toimitusjohtajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimikkeenä vuosina 1916–1921 sihteeri, vuosina 1952–1975 pääjohtaja, vuodesta 1985 toiminnanjohtaja ja lopuksi pääsihteeri.

[21][17][22]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Anitra Komulainen: Punapääoman linnake: Työväen osuustoiminnan dramaattiset vaiheet. Siltala, Helsinki 2021.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ WSOY iso tietosanakirja 5: Kp–L, s. 60. WSOY, Porvoo–Helsinki–Juva 1996.
  2. ↑ a b c d e f Kulutusosuustoiminnan Keskusliitto KK Työväen Arkisto. Viitattu 1.9.2022.
  3. ↑ Otavan suuri ensyklopedia 13: Optiikka–polttokenno, s. 4956–4957. Otava, Helsinki 1979.
  4. ↑ a b Pieni Tietosanakirja 2: Häihä–Lyypekki, s. 1103. 3. painos. Otava, Helsinki 1960.
  5. ↑ Otavan suuri ensyklopedia 22: Tietosanakirja ja hakemisto hano–L, s. 8740. Otava, Helsinki 1982.
  6. ↑ a b c d e f g h i Raija Itkonen: ”Kulutusosuuskuntien Keskusliitto (KK) r.y.”, s. 5–9 teoksessa Osuuskauppamiehiä ja naisia (2002). Artikkelin verkkoversio (Arkistoitu – Internet Archive)
  7. ↑ a b Komulainen 2021, s. 23–25.
  8. ↑ Vuosisatamme kronikka, s. 204. Gummerus, Helsinki 1987.
  9. ↑ Roihuvuoren kotikaupunkipolut Roihuvuori-Seura. Viitattu 30.8.2022.
  10. ↑ Komulainen 2021, s. 35–36, 44–45, 83.
  11. ↑ a b c Komulainen 2021, s. 94–96, 99–100.
  12. ↑ Komulainen 2021, s. 39.
  13. ↑ Komulainen 2021, s. 38, 54, 62, 65, 90–91.
  14. ↑ Unto Luukko: Rakentajan elämänkaari – Helsingin Hakan noususta Haka-konsernin tuhoon 1938–1994, s. 41, 60, 91, 100–101, 106–107, 113–114. Otava, Helsinki 2000.
  15. ↑ Hautajärvi, Harri: Autiotuvista lomakaupunkeihin. Lapin matkailun arkkitehtuurihistoria, s. 195. Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, Arkkitehtuurin laitos; Aalto ARTS Books, 2014. ISBN 978-952-60-5597-8
  16. ↑ a b Muistojen E-liike Valtakunnallinen Työväentalomuseo 4.5.2014. Viitattu 31.8.2022.
  17. ↑ a b KK tuki Ekaa ja Elantoa 108 miljoonalla markalla (vain tilaajille) Helsingin Sanomat 21.12.1985, s. 36. HS Aikakone. Viitattu 1.9.2022.
  18. ↑ a b Komulainen 2021, s. 180, 182.
  19. ↑ Pellervo Alanen: SOK ja Eka yhteistyöhön kuluttajaosuustoiminnassa SOK:lta jäähyväiset Pellervo-Seuralle, Ekan KK aiotaan lopettaa (tilaajille) Helsingin Sanomat 3.12.1991. Viitattu 1.9.2022.
  20. ↑ Uusi osuustoimintajärjestö sai ensimmäiset johtajansa (tilaajille) Helsingin Sanomat 30.1.1992. Viitattu 1.9.2022.
  21. ↑ Komulainen 2021, s. 6–8.
  22. ↑ Laura Kolbe: Suomela, Kalevi (1939 - ) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 15.1.2010. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kulutusosuuskuntien_Keskusliitto&oldid=22525579”