Paolo Emilio Pavolini

Paolo Emilio Pavolini

Paolo Emilio Pavolini (10. heinäkuuta 1864 Livorno, Italia – 15. syyskuuta 1942 Quattordio, Italia) oli italialainen kielen ja kirjallisuuden tutkija. Hän opiskeli etupäässä sanskritin kieltä Pisassa, Berliinissä ja Lontoossa. Hän toimi Firenzen yliopistossa yli vuoden ajan sanskritin ja Intian muinaiskulttuurien professorina. Pavolini käänsi myös Kalevalan ja joitakin muita suomalaisia teoksia italiaksi.

Ura

Opiskelijasta sanskritin professoriksi

Pavolini opiskeli Scuola Normale Superiore di Pisassa, joka oli Italian arvostetuimpia korkeakouluja. Häntä opetti muun muassa suomen kieltäkin tutkinut filologi Emilio Teza. Pavolini täydensi vuosina 1889–1991 itämäisten kielien ja yleisen kielitieteen opintojaan Berliinissä. Hän myös työskenteli hetken British Museumissa, kunnes siirtyi Firenzeen, missä hän teki akateemisen uransa.

Pavolini oli vuodesta 1892 sanskritin dosentti Firenzen yliopistossa (Reale Istituto di studi superiori) ja vuodesta 1895 saman aineen ylimääräinen ja 1901 varsinainen professori samassa korkeakoulussa. Vaikkakin hän oli omistanut suurimman osan toimintaansa sanskritin kielen opiskelulle ja julkaissut alalta runsaasti etenkin pienempiä kirjoituksia, hänen työnsä tuotti hedelmää muillakin filologian aloilla. Pavolini toimi sanskritin ja Intian muinaiskulttuurien professorina yli 30 vuotta.

Kalevalan ja muiden suomenkielisten teosten kääntäjä

Pavolini opiskeli unkaria ja käänsi unkarilaisia runoja italiaksi, samoin hän opiskeli suomea. Opintojen tuloksena oli useita arvosteluja ja esittelyjä Suomen kirjallisuudesta sekä pienempiä tutkielmia ja myös täydellinen italiankielinen Kalevalan-käännös, joka ilmestyi upeana kuvitettuna nidoksena 1910 nimellä Kalevala, poema nazionale finnico, tradotto nel netro originale. Pavolinin käännös Kalevalan 16. runosta oli ilmestynyt jo vuonna 1902 Giovanni Pascolin toimittamassa antologiassa. Kalevala-käännöstä tehdessään Pavolini oli käynyt Suomessa 1904 ja tavannut ajan kirjallisia merkkihenkilöitä, kuten E. N. Setälän ja Juhani Ahon.

Pavolinin käännös on tehty kahdeksantavuiseen ottonario-mittaan, joka vastaa suomalaista runomittaa. Käännös oli vuonna 1915 julkaistun Tietosanakirjan mukaan sekä tarkkuudeltaan että runolliselta kauneudeltaan parhaita siihenastisista Kalevalan-käännöksiä, ja sitä pidetään edelleen 2010-luvulla parhaana Kalevalan italiannoksena. Suomen kansallisbiografiaan vuonna 2002 kirjoittaneen Luigi de Annan mukaan Pavolinin käännöstä pidetään onnistuneimpana Kalevalan kolmesta italiannoksesta. Myös E. N. Setälä ylisti sitä aikanaan, ja O. J. Tallgren pitää kirjoituksessaan Valvojassa vuonna 1913 Pavolinin käännöstä selvästi onnistuneempana verratessaan sitä myöhempään Francesco di Silvestri-Falconierin käännökseen.

Pavolini kirjoitti Kalevalan jälkeen monia teokseen ja suomalaiseen kansanrunouteen liittyneitä tutkielmia, ja hän käänsi italiaksi myös Kanteletarta. 1920-luvun alussa Pavolini puolestaan käänsi Aleksis Kiven Seitsemän veljestä ja Lean, ja 1930-luvulla hän kirjoitti esipuheen P. Faggiolinin tekemiin käännöksiin Larin-Kyöstin kokoelmasta ja Aino Kallaksen teoksista Sudenmorsian ja Barbara von Tisenhusen.

Yksityiselämä

Pavolini oli naimisissa Margherita Cantagallin kanssa. He saivat kaksi lasta. Corrado Pavolinista tuli kirjailija ja teatterinjohtaja ja Alessandro Pavolinista journalisti ja poliitikko. Alessandro oli fasistisen Italian ministeri, ja toisen maailmansodan loppuvaiheessa hän perusti puolisotilaalliset mustat prikaatit.

Julkaisut

• Italialaisia mietelmiä vieraanvaraisuudesta, suom. P. E. P., Bencini'n kirjapaino, Firenze, 1905
• Kalevala, Poema nazionale finnico. Tradotto nel metro originale da Paolo Emilio Pavolini. (VIII:s nidos sarjasta Biblioteca dei popoli, diretta da Giovanni Pascoli). Editore, Libraio della R. Casa. Milano-Palermo-Napoli [painovuosi puuttuu]

Aiheesta muualla

• [O. J. Tallgren], Kolme täydellistä Kalevalankäännöstä italiaksi 2. Valvoja 3/1910 s. 208–213
• Paolo Emilio Pavolini 1910, Kalevalaseura