Alessandro Pavolini

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Alessandro Pavolini.

Alessandro Pavolini (27. syyskuuta 1903 Firenze – 28. huhtikuuta 1945 Dongo)[1] oli italialainen fasistipoliitikko, toimittaja ja kirjailija. Hän oli Italian kulttuuriministeri vuosina 1939–1943 ja yksi vuosien 1943–1945 Italian sosiaalisen tasavallan johtajista.

Elämä ja ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alessandro Pavolinin isä oli Suomen ystävänä tunnettu kielitieteilijä Paolo Emilio Pavolini. Myös Alessandro Pavolini perehtyi jo nuorena Suomeen ja julkaisi vuonna 1928 Suomen lähihistoriaa käsitelleen kirjan L’indipendenza finlandese (”Suomen itsenäisyys”), vaikka vierailikin Suomessa ensi kerran vasta vuonna 1934. Hän kirjoitti nuorena myös romaanin Giro d’Italia.[2][3] Pavolinin veli Corrado Pavolini oli futuristiliikkeessä vaikuttanut kirjailija.[4]

Pavolini liittyi Benito Mussolinin Fasci di combattimento -järjestöön Firenzessä vain 17-vuotiaana lokakuussa 1920 ja osallistui vuoden 1922 Rooman-marssiin.[3][4] Hän opiskeli oikeustiedettä Rooman ja kansantaloustiedettä Firenzen yliopistossa suorittaen kummassakin tohtorin tutkinnon. Hän oli vuosina 1927–1929 kansallisen fasistipuolueen Firenzen piirin varajohtaja ja vuosina 1929–1934 johtaja.[2][1] Hänen aikanaan Firenzeen rakennettiin muun muassa Giovanni Berta -stadion. Pavolini perusti Il Bargello -nimisen poliittis-kirjallisen aikakauskirjan ja toimi sen päätoimittajana.[2] Hän oli myös Corriere della Sera -lehden kirjeenvaihtaja.[3] Vuodesta 1932 Pavolini kuului fasistipuolueen kansallisdirektoraattiin[1] ja hänet valittiin vuonna 1934 Italian edustajainhuoneeseen (myöhempi fascioiden ja korporaatioiden kamari).[2][1] Hän toimi Mussolinin henkilökohtaisena sihteerinä.[1]

Pavolini oli sotilasarvoltaan yliluutnantti ja osallistui vapaaehtoisena vuosien 1935–1936 sotaan Etiopiaa vastaan. Hän toimi lentotiedustelijana ja sotakirjeenvaihtajana ja kirjoitti myöhemmin sotakokemuksistaan kirjan.[3]

Pavolini oli lokakuusta 1939 helmikuuhun 1943 Italian kansankulttuuriministerinä.[1] Menetettyään paikkansa hallituksessa hän siirtyi roomalaisen Il Messaggero -sanomalehden päätoimittajaksi.[5] Kun Mussolini syrjäytettiin heinäkuussa 1943, Pavolini pakeni Pohjois-Italiaan, johon Mussolinin uskolliset kannattajat perustivat myöhemmin Saksan tuella Italian sosiaalisen tasavallan eli niin sanotun Salòn tasavallan. Pavolinista tuli 15. syyskuuta 1943 uuden tasavaltalaisen fasistipuolueen pääsihteeri.[1] Hän myös komensi puolueen puolisotilaallisia joukkoja, mustia prikaateja (Brigate Nere), jotka kävivät vastasissisotaa Italian vastarintaliikkeen partisaaneja vastaan turvautuen muun muassa ryöstelyyn ja kidutukseen.[6][7]

Salòn tasavallan romahdettua toisen maailmansodan lopussa huhtikuussa 1945 Pavolini yritti paeta yhdessä Mussolinin ja eräiden muiden kanssa, mutta he jäivät vastarintaliikkeen kommunistipartisaanien vangeiksi lähellä Sveitsin rajaa.[1][7] Partisaanit teloittivat Pavolinin Dongossa Comojärven rantakadulla yhdessä Salòn tasavallan neljän ministerin ja kahdeksan muun johtohenkilön kanssa illalla 28. huhtikuuta, muutamaa tuntia Mussolinin teloituksen jälkeen.[7] Pavolinin ruumis ripustettiin näytteille Milanon Piazzale Loreto -aukiolle Mussolinin, Clara Petaccin ja Achille Staracen ruumiiden vierelle.[8]

Pavolinilla oli ministerikautenaan suhde elokuvanäyttelijä Doris Durantin kanssa.[9]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h Mirko Harjula: Saksan liittolaiset toisessa maailmansodassa 1939–1945 – Poliitikkojen ja sotilaiden elämäkertoja, s. 14–15, 304. Books on Demand (omakustanne) 2009. Google Books
  2. ↑ a b c d Liisi Karttunen: Tri Alessandro Pavolini Helsingin Sanomat 20.7.1934, s. 3. Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu 30.10.2022.
  3. ↑ a b c d Finlandsvän i andra led. (ruotsiksi) Hufvudstadsbladet 14.11.1939, s. 5. Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu 30.10.2022.
  4. ↑ a b Giovanni Teodori: PAVOLINI, Alessandro (italiaksi) Dizionario Biografico degli Italiani (2014), Enciclopedia Treccani. Viitattu 30.10.2022.
  5. ↑ Aktuella ansikten (ruotsiksi) Österbottningen 2.10.1943, s. 2. Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu 30.10.2022.
  6. ↑ Jeffrey LaMonica & Spencer C. Tucker: ”Blackshirts”, s. 265 teoksessa World War II – The Definitive Encyclopedia and Document Collection (Spencer C. Tucker). ABC-CLIO 2016. Google Books (englanniksi)
  7. ↑ a b c Anton Monti: Mustat vuodet: Uusfasismi Italiassa 1945–2016, s. 19, 26. Kustantamo Tarke, Turku 2017.
  8. ↑ 1945: Italian partisans kill Mussolini (englanniksi) BBC. Viitattu 30.10.2022.
  9. ↑ Tuomo Yrttiaho: Mussolini piti Ohukaisesta ja Paksukaisesta mutta ärsyyntyi pitkistä elokuvasuuteloinneista – illan dokumentti kertoo fasistien unelmatehtaasta Ilta-Sanomat 17.10.2020. Viitattu 30.10.2022.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Alessandro_Pavolini&oldid=21518600”