Paavo Susitaival

Paavo Susitaival
Susitaival vuonna 1935
Henkilötiedot
Koko nimi	Paavo Oskar Edvard Susitaival
Syntynyt	9. helmikuuta 1896 Helsinki
Kuollut	27. joulukuuta 1993 (97 vuotta) Lappeenranta
Poliitikko
Puolue	Isänmaallinen kansanliike
Asema	Kansanedustaja (1939–1940)
Vaalipiiri	Viipurin läänin itäinen vaalipiiri
Puoliso	Elna Aurora Zitting
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Paavo Oskar Edvard Susitaival, vuoteen 1927 Sivén, salanimi Paul Sandberg, (9. helmikuuta 1896 Helsinki – 27. joulukuuta 1993 Lappeenranta) oli suomalainen everstiluutnantti, kansanedustaja ja Isänmaallisen kansanliikkeen aktiivi.

Elämäkerta

Susitaival oli aktivisti, joka oli valmis ratkomaan asioita suoraan ja ilman tarpeettomaksi katsomaansa poliittista korrektiutta, eikä hän kaihtanut laittomia keinoja. Häntä pidetään organisaattorina ja johtajana sekä neuvottelukykyisenä suojeluskuntamiehenä ja oikeistoaktiivina.

Susitaival oli veljensä Bobi Sivénin kanssa Suomen ensimmäisiä partiopoikia. Bobi Sivén ampui itsensä toimiessaan Repolan ja Porajärven väliaikaisena nimismiehenä vastalauseena Tarton rauhansopimukselle, jossa kyseiset kunnat luovutettiin Venäjän sosialistiselle federatiiviselle neuvostotasavaltalle.

Susitaival toimi aktivistina jääkäriliikkeessä ja joutui jättäytymään pois Saksan koulutusmatkalta, sillä santarmit ja suomalaiset viranomaiset seurasivat hänen isäänsä Valter Osvald Sivéniä. Venäjän keisarikuntaan kuuluva Suomen suuriruhtinaskunta oli teoriassa sodassa Saksan keisarikuntaa vastaan, minkä vuoksi jääkäriliikkeeseen osallistuminen ja sen tukeminen oli maanpetos.

Susitaival osallistui etappitoimintaan, pyöritti värväystä Elmo Kailan kanssa ja toimi Suomen sisällissodassa lentävän osaston päällikkönä Venäjänsaaren retkellä, jonne Susitaival lähti omatoimisesti Joensuun sotilaspiirin päällikön tehtävistä, joita hän hoiti peitenimellä Paul Sandberg. Myöhemmin hänen hiihtojoukkonsa alistettiin Karjalan ryhmän X pataljoonalle, ja hän juuttui joukkoineen asemasotaan Ahvolaan.

Sisällissota loppui, ja Susitaival jäi Suomen armeijan palvelukseen. Hän järjesti Saksassa ensimmäisen suomalaisille upseereille suunnatun sotakorkeakoulukurssin. Kurssin johtajana toimi yleisesikuntamajuri Wilhelm Brückner. Myös Susitaival osallistui kurssille oppilaana.

Lapuan liike ja IKL

1920-luvun lopulla Susitaival radikalisoitui entisestään. Mukaan kuvaan tulivat vapaamuurariuden vastustaminen ja antisemitismi. Japaniin ja japanilaisiin Susitaival suhtautui kunnioittaen.

Susitaival siirtyi suojeluskuntajärjestön palvelukseen ja toimi sotilastarkastajana sekä opettajana Suojeluskuntain päällystökoululla. Siellä hän opetti ainoana opettajana myös ruotsiksi. Vuonna 1926 Susitaipaleen opettaessa taktiikan soveltamista ruotsinkielisille kurssi kieltäytyi menemästä kirkkoon yhdessä suomenkielisen kurssin kanssa. "Suutuin silmittömästi, nyt loppui ruotsalainen härkäpäisyys!" Hän hajotti kurssin omavaltaisesti, lähti kotiin ja muutti nimensä Susitaipaleeksi.

Pohjois-Uudenmaan suojeluskuntapiirin käsivarsikilpi.

Syyskuussa 1930 Susitaival nimitettiin Pohjois-Uudenmaan suojeluskuntapiirin päälliköksi. Hän suututti maaherra Bruno Jalanderin liputtamalla suurella Lapuan liikkeen lipulla.

Susitaival pyrki mustamaalaamaan tiukat laillisuusmiehet, sisäministeri Ernst von Bornin, maaherra Jalanderin ja vapaamuurarien maineen ja teki heistä vuonna 1932 rikosilmoituksen, jossa väitti niin sanotun Tattarisuon tapauksen yhteydessä kaatopaikalta löytyneiden ihmisruumiin osien kuuluneen vapaamuurareiden rituaaleihin ja von Bornin ja Jalanderin vapaamuurareina olevan jäävejä johtamaan poliisitutkimuksia. Vastustajiinsa kohdistuneen vainon vuoksi Susitaival sai pilkkanimen "Hukkareissu", kun vapaamuurareilla ei ollut tapauksensa kanssa mitään tekemistä.

Susitaival lähti myös Mäntsälän kapinan loppuselvitykseen – vaikka ei itse siihen ollut osallistunutkaan – ja otti osasyyn niskoilleen. Hänet irtisanottiin suojeluskuntajärjestöstä, ja hän sai vankeustuomion.

Tämän jälkeen Susitaival oli luomassa Isänmaallisen kansanliikkeen (IKL) poliittista ideologiaa sekä koko järjestöä 1930-luvulla. Tässä tehtävässä hän oli avainasemassa liikkeen sisällä. Hän rakensi liikkeen kenttäorganisaation virallisine ja ei-virallisine ketjuineen. Tästä taas oli apua "Kekkosen konstien" aikana 22. marraskuuta 1938. Susitaival oli myös taitava kirjoittaja ja pakinoitsija. Nimimerkkinään hän käytti "Huccareissua". 1930-luvulla hän oli neljästi poliittisista syistä vankilassa.

Kansanedustajana Susitaival toimi IKL:n eduskuntaryhmässä 1939–1940. Hän tuli kuuluisaksi terävistä mielipiteistään ja siitä, että saattoi pitää puheen joko vasemmasta tai oikeasta puhujanpöntöstä. ”IKL ei ole vasemmistoa eikä oikeistoa – se edustaa Suomen kansaa.” Susitaival sai vapautuksen kansanedustajan tehtävästä siirryttyään 1. tammikuuta 1941 alkaen puolustusvoimien vakinaiseen palvelukseen. Eduskunnassa Susitaipaleen tilalle nousi Eino A. Tuomivaara.

Sotien aikaan

Susitaival oli yksi neljästä talvisotaan lähteneestä kansanedustajasta, muut kolme olivat Väinö Havas, Antti Rantamaa ja Heikki Niskanen. Talvisodassa everstiluutnantti Susitaival toimi Suomussalmeen sijoitetun Ryhmä Suden komentajana. Hänen toimintansa sodassa jäi Hjalmar Siilasvuon toiminnan ja sen uutisoinnin varjoon. Kuvaavaa Siilasvuon ja Susitaipaleen yhteistyölle oli se, etteivät he pitäneet naapurilohkojen komentajina yhteyttä keskenään. Ulkomaalaiset lehtimiehet haastattelivat myös Susitaivalta talvisodan aikana. He kuulivat, että demokraattisen maan kansanedustaja on puolustamassa rintamakomentajana maataan. Lehtimiesten kysymykseen, mitä puoluetta hän edustaa, Susitaival vastasi silmääkään räpäyttämättä: ”I am a Fascist!” Tämä tieto ei juurikaan kantautunut ulkomaille.

Välirauhan aikana silloinen everstiluutnantti Susitaival toimi Kuhmon Paloniemessä sijainneen 10. Prikaatin II pataljoonan komentajana.

Jatkosodan sytyttyä hän toimi Jalkaväkirykmentti 29:n (JR 29) komentajana kesän 1941 hyökkäysvaiheen aikana. Tuolloin hän katsoi joutuneensa upseeritovereidensa kaltoinkohtelemaksi, hän syytti heitä vääristelystä ja valehtelemisesta. Ylipäällikkö palkitsi Susitaipaleen 5. elokuuta 1941 Vapaudenristin ritarikunnan 2. luokan vapaudenristillä tammenlehvien kera. Kyseessä oli Mannerheim-ristiä lukuun ottamatta korkein kunniamerkki, mikä yleensä everstiluutnantille myönnettiin.

Tämän jälkeen Susitaival siirrettiin Äänisen rannikkoprikaatin jalkaväenkomentajaksi. Sieltä hänet komennettiin nopeasti Äänislinnan varuskunnan päälliköksi. Täältä hänet siirrettiin alkuvuodesta 1943 Aunuksen ryhmän tiedotustoimiston päälliköksi. Syksyllä 1943 hän kirjoitti kiistellyn pamfletin "Maamme asema". Pamflettia ei jaettu lainkaan. Susitaival siirrettiin Karhumäen varuskunnan päälliköksi. Susitaival toimi Joensuun komendanttina aina joulukuun alkuun 1944, jolloin hänen sotilasuransa päättyi poliittisista syistä.

Myöhemmät vaiheet

Sotien jälkeen Susitaival toimi tuotteliaana kirjailijana. Hän tuotti proosan lisäksi useita historiikkeja. Lisäksi hän toimi "Suomen 1920–1940 luvun säätiön" asiamiehenä ja kiersi Suomea pari vuotta 1950-luvulla. Säätiö keräsi aineistoa, jonka tehtävänä oli asettaa IKL:n tekemä työ "oikeaan valoon" tulevassa historiankirjoituksessa. Aineisto on luovutettu Valtionarkistoon, ja sitä ovat käyttäneet muun muassa Mikko Uola IKL-tutkimuksessaan Sinimusta veljeskunta: Isänmaallinen Kansanliike 1932–1944 (1982) ja Martti Ahti Mäntsälän kapina -tutkimuksessaan (1990).

Susitaival ei ollut omasta mielestään työväen vihollinen, vaan piti vasemmistolaisia harhaan johdettuina. Jo 1930-luvulla hän piti vaalipuheita Helsingin työväenkaupunginosissa Sörnäisissä ja Kalliossa.

Sotien jälkeisen ajan Susitaival kirjoitti kielteisiä näkemyksiään Urho Kekkosesta toisen Kekkosen arvostelijan Kauko Kareen toimittamaan Nootti-lehteen, kun muut lehdet eivät julkaisseet Susitaipaleen poliittisia näkemyksiä. Riita Kekkosen kanssa oli alkanut jo 1930-luvulla, jolloin Susitaival oli kutsunut tätä ”yksityiselämältään törkyiseksi pyrkyriksi ja takinkääntäjäksi”. 1950-luvulla hän järjesti Kekkosen vastaisen kampanjan ja ilmoitti Suojelupoliisille olevansa valmis vastaamaan puheistaan oikeudessa, jos tarvitsee. ”Pääasia, ettei Kekkosesta tule presidenttiä”, Susitaival kirjoitti.

Päivän poliittiseen elämään Susitaival ei osallistunut sotien jälkeen aktiivisesti, tosin hän tuki ja neuvoi Veikko Vennamoa, kun tämä oli Suomen Maaseudun Puolueen (SMP) johdossa, koska SMP:n ohjelma oli rötösherrajahdin, puoluetuen ja Kekkosen ylivallan vastustuksen kautta ideologisesti lähellä Susitaipaleen omaa ideologista ajattelua .

Vuonna 1983 Susitaival osoituksena SMP:lle antamastaan tuesta antoi haastattelun SMP:n pää-äänenkannattajalle Suomen Uutisille. Susitaival pettyi kuitenkin myöhemmin Veikko Vennamoon sekä tämän seuraajaan Pekka Vennamoon pitäen heidän toimintaansa itsekkäänä, koska he Susitaipaleen mielestä antautuivat myöhemmin vallan turmelukseen .

Koko elämänsä aikana Susitaival korosti olevansa aattellinen mussoliaaninen fasisti.

Asevelitoiminta oli myös lähellä Susitaipaleen sydäntä. Susitaival esiintyi etenkin keskipohjalaisista kootun entisen rykmenttinsä JR 29:n tilaisuuksissa.

”Vanha Vaskisti” kuoli 27. joulukuuta 1993 Lappeenrannassa. Hänet haudattiin vajaat kaksikymmentä vuotta aikaisemmin kuolleen vaimonsa viereen Ruokolahden hautausmaalle. Susitaipaleen omin sanoin hänen elämänsä käsitti ”Kolme sotaa. Kaksi kapinaa. Neljä linnareissua. Kerran valitettavasti myös eduskunnassa...”

Susitaipaletta on dokumentoitu 1970-luvulla tv-sarjassa Sodan ja rauhan miehet sekä 1990 esitetyssä Tuntematon Talvisota -dokumenttisarjassa. Jussi Niinistö julkaisi Susitaivalta käsitelleen väitöskirjan Paavo Susitaival 1896–1993: Aktivismi elämänasenteena vuonna 1998.

Kunniamerkit

• 2. luokan vapaudenristi tammenlehvien kera (1941)
• 2. luokan vapaudenristi (1940)
• 3. luokan vapaudenristi (1919)
• 4. luokan vapaudenristi miekan kera (1918)
• Suomen Valkoisen Ruusun 1. luokan ritarimerkki
• Jääkäriaktivistimitali
• Vapaussodan muistomitali (1918)
• Venäjänsaaren muistomitali (1918)
• Talvisodan muistomitali (1940)
• Talvisodan Lapin risti (1940)
• Jatkosodan muistomitali
• 11. Divisioonan muistoristi
• 2. luokan rautaristi (1941)
• Verdienstkretz fur Kriegshilfe (1918)
• 3. luokan Rote Kreuz-Medaille (1919)

Tuotanto

• Naisten tehtäviä sodan aikana (1924)
• Ahvola (1937)
• Lentävä komppania (1938)
• Maamme asema (1943)
• Rykmentti taistelee (1948)
• Suomen puusepänteollisuuden vaiheita (1950)
• Korpivaruskunta (1954)
• Kajaani Oy 1907–1957 (1957)
• Suomen lääkäriliiton historia (1960)
• Karjalainen pataljoona talvisodassa (1963)
• Aktivistit toimivat (1968)
• Ryhmä Susi talvisodassa (1973)
• Aktivisti ei hellitä (1981)
• Testamentti (1991)

Lähteet

• Martti Ahti: Mäntsälän kapina. 1990.
• L. J.Niinistö: Paavo Susitaival 1896–1993: Aktivismi elämänasenteena, 1998.
• Paavo Susitaival: Aktivisti ei hellitä. 1981.
• Paavo Susitaival: Ahvola. WSOY, Porvoo 1937.
• Mikko Uola: Sinimusta veljeskunta: Isänmaallinen Kansanliike 1932–1944. 1982.

Kirjallisuutta

• Jussi Niinistö: Paavo Susitaival 1896–1993: Aktivismi elämänasenteena, 1998 (väitöskirja)

Aiheesta muualla

• Paavo Susitaival Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
• Jussi Niinistö: Paavo Susitaival (1896–1993). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 22.4.1998. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.