P. G. T. Beauregard

P. G. T. Beauregard
Henkilötiedot
Syntynyt	28. toukokuuta 1818 St. Bernardin piirikunta, Louisiana
Kuollut	20. helmikuuta 1893 (74 vuotta) New Orleans, Louisiana
Sotilashenkilö
Palvelusmaa(t)	Yhdysvallat  Konfederaatio
Palvelusvuodet	1838–1865
Komentajuudet	Potomacin armeija Mississippin armeija
Taistelut ja sodat	Meksikon–Yhdysvaltain sota Yhdysvaltain sisällissota
Sotilasarvo	Kenraalimajuri ja kenraali
Nimikirjoitus
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Pierre Gustave Toutant Beauregard (28. toukokuuta 1818 – 20. helmikuuta 1893) oli Louisianassa syntynyt etelävaltioiden kenraali Yhdysvaltain sisällissodan aikana. Hänet tunnettiin "Napoleonina harmaissa", ja hän oli myös kirjailija, poliitikko, siviilivirkamies ja keksijä. Beauregard oli ensimmäinen virkaansa nimetty konfederaation kenraali. Hän johti Charlestonin puolustusta Etelä-Carolinassa Fort Sumterin taistelun aikaan 12. huhtikuuta 1861, ja kolme kuukautta myöhemmin hän saavutti voiton ensimmäisessä Bull Runin taistelussa.

Hän komensi myös armeijoita läntisellä taistelunäyttämöllä, mukaan lukien Shilohin taistelussa Tennesseessä ja Corinthin piirityksessä Pohjois-Mississippissä. Hänen kiistatta suurin saavutuksensa oli Petersburgin kaupungin pelastaminen Virginiassa sekä konfederaation pääkaupungin Richmondin puolustaminen ylivoimaisilta unionin armeijoilta kesäkuussa 1864. Kuitenkin hänen vaikutustaan konfederaation strategiaan varjosti hänen huonot suhteensa presidentti Jefferson Davisiin ja toisiin vanhempiin kenraaleihin ja viranomaisiin. Nykyisin häntä kutsutaan yleisesti P.G.T. Beauregardiksi, mutta sodan aikana hän käytti harvoin etunimeään ja allekirjoitti kirjeenvaihtonsa nimellä G.T. Beauregard.

Lapsuus ja nuoruus

Beauregard syntyi "Contreras" plantaasilla St. Bernard Parishissa New Orleansin ulkopuolella valkoiseen kreoliperheeseen. Hän kävi koulunsa New Orleansissa ja meni sitten "ranskalaiskouluun" New York Cityyn. Hän opiskeli Yhdysvaltain sotilasakatemiassa West Pointissa New Yorkissa. Yksi hänen kouluttajistaan oli Robert Anderson, josta myöhemmin tuli Fort Sumterin komentaja kun sisällissota alkoi. Ironisesti Anderson tulisi antautumaan Beauregardille Fort Sumterissa. Hänen perhenimensä oli alkuaan Toutant-Beauregard, mutta hän jätti sen pois ja käytti Toutantia keskimmäisenä lisänimenään, jotta olisi sopinut luokkatovereidensa keskuuteen; hän ei myöskään käyttänyt ensimmäistä nimeään ja vaan kutsui itseään nimellä "G. T. Beauregard." Hän valmistui toisena luokastaan 1838 ja valmistui sekä tykkimieheksi että sotilasinsinööriksi. Hänen lempinimensä tovereidensa keskuudessa oli Pikku Kreoli (mutta myös Bory, pikku ranskalainen, Felix ja pikku Napoleon).

Sotilasuran alku

Meksikon–Yhdysvaltain sodassa Beauregard palveli insinöörinä kenraali Winfield Scottin alaisuudessa. Hänet ylennettiin kapteeniksi Contrerasin ja Churubuscon taisteluihin sekä majuriksi Chapultepeciin missä hän haavoittui olkapäähän ja reiteen.

1841 Beauregard nai entisen Marie Laure Villerén, Jules Villeré-nimisen sokerinviljelijän tyttären Plaquemines Parishista. Marie oli tyttärentytär Jacques Villerélle, Louisianan toiselle kuvernöörille. Pariskunta sai kolme lasta: Renén, Henrin, ja Lauren. Marie kuoli 1850. Kymmenen vuotta myöhemmin leskimies Beauregard nai Caroline Deslonden, André Deslonden tyttären, joka oli sokerinviljelijä St. James Parishista. Caroline oli käly Louisianan senaattori John Slidellille, josta myöhemmin tuli konfederaation diplomaatti.

Beauregard oli lyhyen aikaa mukana politiikassa kotikaupungissaan ja hävisi vähin äänin New Orleansin pormestarinvaaleissa 1858. Hän oli New Orleansin salaojitushankkeen pääinsinöörinä 1858-1861, ja johti liittovaltion tullirakennuksen rakentamista sinne. Hän palasi sittemmin opettamaan West Pointiin, missä yleni sotilasinstituutin ylitarkastajaksi 1861, mutta erosi viiden päivän jälkeen kun Louisiana erosi Unionista.

Sisällissota

Beauregard meni konfederaation armeijaan prikaatinkenraaliksi maaliskuussa 1861, mutta ylennettiin 21. heinäkuuta yhdeksi kahdeksasta täydestä kenraalista etelävaltioiden armeijaan; hänen nimittämisensä päivämäärä teki hänestä viidenneksi vanhimman kenraalin etelävaltioiden armeijaan. Hän suositteli vahvojen voimien varustamista New Orleansia puolustamaan, mutta presidentti Davis kumosi hänen käskynsä. Siitä alkoi Beuregardin ja Davisin vuosia kestänyt riitely, joka vain kiihtyi vuosien varrella.

Beauregardin viimeinen komennus etelävaltioiden hallitukselta oli Charlestonin satamakaupungin puolustus. Pitkän ajan kuluttua ja konfederaation vaadittua monta kertaa Lincolnia poistamaan unionin joukot etelän maaperältä hän avasi tulen unionin hallussaan pitämään Fort Sumterin linnoitukseen. Tästä alkoi Yhdysvaltain sisällissota, mutta ensimmäisessä laukaustenvaihdossa ei kaatunut kukaan. Beauregard ja kenraali Joseph E. Johnston Virginiasta johtivat konfederaation joukot voittoon ensimmäisessä Bull Runin taistelussa (ensimmäinen Manassas), missä he voittivat Unionin kenraalimajurin Irvin McDowellin, yhden Beauregardin West Pointin luokkatovereista.

Bull Runin jälkeen Beauregard kannatti tavallisen taistelulipun käyttöä tavallisen kansallisen tähtilipun sijaan, jotta vältettäisiin sen sekoittaminen katseltaessa Yhdysvaltain lippuun. Hän työskenteli Johnstonin ja William Porcher Milesin kanssa luodakseen ja tuottaakseen konfederaation taistelulipun. Koko uransa ajan hän työskenteli lipun järjestelmällisen käytön puolesta ja teki siitä konfederaation tunnetuimman symbolin.

Beauregard siirrettiin Tennesseehen ja hän otti konfederaation joukkojen komennon Shilohin taistelussa kun kenraali Albert Sidney Johnston kaatui. Huolimatta taistelun ensimmäisestä onnistuneesta päivästä 6. huhtikuuta 1862 Beauregard veti hyökkäyksen takaisin ennenaikaisesti, olettaen että unionin armeija oli lyöty. Hänet pakotettiin vetäytymään toisena päivänä kun kenraalimajuri Ulysses S. Grant sai vahvistuksia ja teki vastahyökkäyksen. Beauregard pakotettiin myöhemmin peräytymään huoltotukikohdastaan Corinthista Mississippistä unionin armeijankomentajan kenraalimajuri Henry Wager Halleckin joukkojen vuoksi. Sen jälkeen hän antoi armeijan komennon kenraali Braxton Braggille Alabamasta.

Beauregard otti sen jälkeen Georgian ja Etelä-Carolinan rannikkopuolustuksen komennon. Hän puolusti menestyksellisesti Charlestonia toistuvilta Unionin hyökkäyksiltä 1862–1864. 1864 hän auttoi Robert E. Leetä Richmondin puolustuksessa. Hän voitti kenraalimajuri Benjamin Butlerin Bermuda Hundred-kampanjassa lähellä Drewry's Bluffia. Tätä voittoa seurasi hänen epätoivoinen puolustuksensa Petersburgissa. Hänen pieni 2200 miehen joukkonsa vastusti 16.000 liittovaltion sotilaan hyökkäystä Petersburgin toisessa taistelussa. Hän pelasi uhkapeliä vetämällä Bermuda Hundredin puolustuksensa vahvistamaan Petersburgia. Hän oletti että Butler keskittäisi joukkojaan avomaalle. Hänen uhkapelinsä kannatti ja hän onnistui pitämään Petersburgin riittävän pitkään kunnes Leen armeija saapui.

Itsevarmana Butlerista saamastaan voitosta Beauregard ehdotti Leelle ja Davisille että hän johtaisi suurta invaasiota Pohjoisvaltioihin, millä Grant ja Butler lyötäisiin ja sota voitettaisiin. Sen sijaan, jotta Leeltä poistettiin ärsytyksen aihe Virginiasta, Beauregard nimitettiin läntisen taistelunäyttämön konfederaation joukkojen komentajaksi. Koska hänen kaikki joukkonsa olivat taisteluissa muualla (Tennesseessä, Alabamassa ja Mississippissä) hänellä ei ollut riittävästi voimavaroja pysäyttää unionin kenraalimajuri William Tecumseh Shermanin suuresti ylivoimaisia joukkoja heidän marssillaan merelle. Hän ja Joseph E. Johnston antautuivat Shermanille lähellä Durhamia, Pohjois-Carolinassa huhtikuussa 1865.

Sodan jälkeiset vaiheet

Sodan jälkeen Beauregard puhui kansalaisoikeuksien puolesta ja äänestysoikeudesta äskettäin vapautuneille orjille. Beauregard oli demokraatti joka työskenteli päättääkseen republikaanien hallinnon jälleenrakentamisen aikana.

Beauregardin sotilaskirjoituksen käsittivät mm. kirjat "Principles and Maxims of the Art of War" (1863), "Report on the Defense of Charleston" ja "Commentary on the Campaign and Battle of Manassas" (1891). Hän oli myös nimeämätön kirjoittaja kirjassa "The Military Operations of General Beauregard in the War Between the States" (1884). Hän kirjoitti artikkelin "Bull Runin taistelu" erääseen aikakauslehteen marraskuussa 1884. Näiden vuosien aikana Beauregard ja Jefferson Davis julkaisivat sarjan katkeria syytöksiä ja vastaväitteitä syyttäen toisiaan konfederaation tappiosta.

Kenraali Beauregard hylkäsi tarjoukset Romanian (1866) ja Egyptin (1869) armeijoiden komentajuudesta. Sen sijaan hän osallistui rautatiehallintoon, sekä yritysjohtajana että konsultoivana insinöörinä. Hän oli presidenttinä New Orleansin, Jacksonin ja Mississippin rautateillä vuosina 1865–1870 ja New Orleansin ja Carrolltonin katurautateiden presidenttinä 1866–1876, mihin hän keksi rautateillä kaapelivoimalla kulkevia johdinautoja.

Beauregard palveli Louisianan osavaltion hallinnossa, ensin adjutanttikenraalina Lousianan valtionmiliisissä (myöhemmin kansalliskaarti), ja vähän myöhemmin Louisianan arpajaisten presidenttinä. Vaikka hän oli henkilökohtaisesti rehellinen, hän epäonnistui kitkemään korruption arpajaisista. Kenties arpajaisten kovin moraalinen kritisoija oli pastori Benjamin M. Palmer, New Orleansin ensimmäisestä presbyteerikirkosta, joka työskenteli tuhotakseen projektin. 1888 Beauregard valittiin New Orleansin yleisten töiden komissioon.

P.G.T. Beauregard kuoli New Orleansissa ja hänet haudattiin Tennesseen armeijan hautaan historialliseen Metairien hautausmaahan kaupungissa. Beauregard Parish Länsi-Louisianassa ja Camp Beauregard, kansalliskaartin leiri lähellä Pinevilleä Keski-Louisianassa, on nimetty hänen kunniakseen

Alexander Doylen Beauregardia kuvaava ratsastajapatsas on sijoitettu New Orleansissa risteykseen nimeltään Beauregard Circle.

Lähteet

• Basso, Hamilton, Beauregard: The Great Creole (1933)
• Coski, John M. The Confederate Battle Flag: America's Most Embattled Emblem, Belknap Press, 2005, ISBN 0-674-01983-0.
• Eicher, John H., and Eicher, David J., Civil War High Commands, Stanford University Press, 2001, ISBN 0-8047-3641-3.
• Fortier, Alcee, Louisiana, Vol. 1 (1909)
• Roman, Alfred, The Military Operations of General Beauregard (1884)
• Wakelyn, Jon L., Biographical Directory of the Confederacy (1977)
• Williams, T. Harry, P.G.T. Beauregard:Napoleon in Gray (1955)
• Woodworth, Steven E., Jefferson Davis and His Generals: The Failure of Confederate Command in the West, University Press of Kansas, 1990, ISBN 0-7006-0461-8.
• "Pierre Gustave Toutant Beauregard", A Dictionary of Louisiana Biography, Vol. I (1988), pp. 54-55.
• Beauregard obituary, New Orleans Daily Picayune, February 21, 1893.