Ohkolan sairaala (1961–1994)
Ohkolan sairaala | |
---|---|
Keski-Uudenmaan B-mielisairaala | |
Ohkolan sairaalarakennus syksyllä 2020. |
|
Osoite |
Ohkolantie 10 04500 Mäntsälä |
Sijainti | Mäntsälä |
Rakennustyyppi | Sairaala |
Rakennustyöt aloitettu | 1959 |
Valmistumisvuosi | 1961 |
Avattu | 2.1.1961 |
Suunnittelija | Jonas Cedercreutz ja Helge Railo |
Käyttäjä | Ohkolan sairaalan kuntainliitto (1961-1994) |
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla |
Ohkolan sairaala (alun perin Keski-Uudenmaan B-mielisairaala) oli vuosina 1961–1993 Mäntsälän Hyökännummella, Kellokosken taajamassa toiminut psykiatrinen sairaala. Vuonna 1961 valmistuneen sairaalarakennuksen suunnittelivat Jonas Cedercreutz ja Helge Railo "Bell rapid"- ehdotuksen pohjalta. Se rakennettiin B-mielisairaalaksi osana laajempaa psykiatrisen hoidon uudistushanketta.[1]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1952 säädetyssä mielisairaslaissa vastuu mielenterveyshoidosta siirtyi ensisijaisesti kunnille. Valtio päätti rahoittaa uusien sairaaloiden rakentamista ja hankkeiden suunnittelua varten tulevat mielisairaalat jaettiin A- ja B-mielisairaaloihin. Itäisellä Uudellamaalla Kellokosken sairaala edusti alueen A-mielisairaalaa, mutta sen lisäksi alueelle nähtiin tarvetta B-mielisairaalalle, joka toteutui Ohkolan sairaalan myötä. Vuonna 1954 itäisen Uudenmaan kunnat päättivät sairaalan rakentamisesta. Sairaalan taloutta ja hallintoa varten perustettiin kuntainliitto. Monien eri vaihtoehtojen joukosta sairaala päätettiin rakentaa Mäntsälään, aivan Tuusulan kuntarajan läheisyyteen. Samassa taajamassa toimi Kellokosken sairaala, joskin Tuusulan puolella.[1]
Sairaalan rakentamiseen liittyvässä päätöksenteossa kesti vuosia, koska rahoituksen saamisessa oli hankaluuksia. Taustalla tässä oli etenkin kuntainliiton ja Lääkintöhallituksen erimielisyydet. Lääkintöhallitus olisi halunnut, että sairaalasta olisi rakennettu pienempi. Lääkintöhallituksen näkemyksen mukaan sairaalaan olisi pitänyt rakentaan kuuden hengen huoneita, kun taas kuntainliitto olisi halunnut huoneista pienempiä. Lääkintöhallitus kuitenkin lopulta jousti ja rakennustyöt saatiin alkuun. Sairaala-alueen rakennuskanta oli varsin laaja: Varsinaisen sairaalarakennuksen lisäksi rakennettiin henkilökunnalle asunnoiksi kaksi kerrostaloa ja rivitaloja, minkä lisäksi sairaala-alueeseen kuului myös lukuisia pienempiä rakennuksia. Vuonna 1959 rakennustyöt alkoivat ja ensimmäiset potilaat otettiin vastaan tammikuussa 1961. Lokakuussa samana vuonna rakennus vihittiin virallisesti käyttöön. Alkuvaiheessa sairaalan virallinen nimi oli Keski-Uudenmaan B-mielisairaala, mutta nimi vaihdettiin jo hyvin pian valmistumisen jälkeen Ohkolan sairaalaksi.[1]
Rakennuksena sairaalaa pidettiin modernina ja viihtyisänä. Varsinkin alkuaikoina sairaalassa kävi myös lukuisia kansainvälisiä vieraita. Sairaalaan tehtiin vuosien saatossa taidehankintoja. Sairaalarakennus peruskorjattiin 1980-luvulla, missä yhteydessä laajennettiin toiminta-ja työterapiatiloja.[1]
Ohkolan sairaalan potilaat tulivat pääasiassa läheisestä Kellokosken sairaalasta ja sairaalan toiminta-aikana tehtiin sen kanssa paljon yhteistyötä. Hyvin moni sairaalan potilaista oli jo sairaalan alusta alkaen iäkkäitä. Vuonna 1961 yli 60-vuotiaita potilaita oli yli puolet. Potilaiden keski-ikä pysyi korkeana koko sairaalan toiminta-ajan. Monella potilaalla oli vaikeita ruumillisia sairauksia ja he tarvitsivat intensiivistä huolenpitoa. Hoitomenetelminä oli pitkälti lääkkeet, mutta sairaalan potilaille tehtiin myös lobotomioita ja insuliinihoitoa. Jälkimmäiset jäivät kuitenkin pois käytöstä 1970-luvulle tultaessa. Sairaalassa käytettiin varsinkin toiminnan alkuvaiheessa paljon pakkotoimia myös rangaistuksena, mutta lainsäädännön muuttuminen asetti toimille selkeämmät rajat. Toisaalta jo 1960-luvulta alkaen sairaala hyödynsi erilaisia psykoterapeuttisia hoitomenetelmiä.[1]
Sairaalan potilaiden hoitoajat kestivät usein vuosia. Siksi sairaalassa olikin paljon erilaisia vapaa-ajan aktiviteettejä, kuten käsityötä, liikuntaa, retkiä ja puutarhanhoitoa. Potilaat kutoivat esimerkiksi vielä vuoteen 1984 asti sairaalan kaikki liinavaatteet. Käsityötoiminnassa suunniteltiin jopa paitamalli potilaiden käyttöön. Potilaat olivat pääosassa myös sairaalan ulkoalueiden hoitamisessa. Toisaalta potilaiden korkea keski-ikä rajoitti toimintaan osallistumisen mahdollisuuksia.[1]
1980-luvulla sairaalan potilaskunta oli yhä iäkkäämpää, mikä asetti haasteita työvoiman riittävyydelle. Sairaalassa oli 1980-luvun alussa noin 300 potilasta, joiden vaihtuvuus oli vähäistä. Vaihtuvuuden lisäämiseksi sairaalaan perustettiin moniammatillisia työryhmiä, joiden tavoitteena oli siirtää potilaita soveltuvampiin laitoksiin tai avohoitoon. 1980-luvulla tehtiin suunnitelma sairaalan paikkaluvun puolittamiseksi, mihin liittyi ajatus siitä, että Ohkolan sairaala voisi keskittyä vaativampaan psykiatriseen sairaalahoitoon. Tämä työ jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä vuonna 1989 alkoi keskustelu sairaalan yhdistämisestä Kellokosken sairaalaan. Vuoden 1991 alusta Ohkolan sairaalasta tuli osa Uudenmaan erikoissairaanhoidon kuntainliittoa. 1990-luvun alun lama asetti sairaaloille kovia säästöpaineita, minkä seurauksena pitkällisten keskustelujen lopputuloksena päätettiin, että Ohkolan sairaala lakkautetaan vuonna 1994 ja toiminnot siirretään osaksi Kellokosken sairaalaa. Sairaalan potilaita siirtyi Kellokosken sairaalaan, vanhainkoteihin, terveyskeskuksen vuodeosastoille ja kotiin.[1]
Henkilöstö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ohkolan sairaala oli paikallisesti merkittävä työllistäjä. Sairaalan lakkauttamisen yhteydessä työntekijöitä oli 140, eli enemmän kuin potilaita. Aikaisempina vuosina työntekijöitä oli huomattavasti enemmän. Vaikka moni sairaalan työntekijä teki sairaalassa pitkän uran, kärsi sairaala suuren osan toiminta-ajastaan etenkin hoitohenkilökunnan ja lääkärien puutteesta. Tässäkin taustalla oli Lääkintöhallituksen kielteinen kanta henkilökunnan lisäämiseen. Hoitohenkilökunnan lisäksi sairaalassa työskenteli myös monia muita ammattiryhmiä, jotka huolehtivat sairaalahoidon perusedellytyksisä ja harrastetoiminnasa. Oman henkilökunnan lisäksi sairaalla oli runsaasti sijaisia ja harjoittelijoita. Sairaalalla oli vuoteen 1973 asti jopa oma laboratorio. Henkilökunnalle oli rakennettu sairaalan yhteyteen virka-asuntoja, mitkä tosin tekivät sairaalan entisten työntekijöiden mukaan työn ja yksityiselämän erottamisesta joskus vaikeaa.[1]
Sairaalalla oli toiminta-aikanaan kolme eri ylilääkäriä:
- Elma Routalinna (1961–1973)
- Einar Luukkonen (1973–1980)
- Antti Hemmi (1980–1994)[1]