Flaamit
| Flaamit | ||||||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Vlamingen | ||||||||||||||||||||||
|
Merkittävät asuinalueet
|
||||||||||||||||||||||
Flaamit eli flaamilaiset (holl. Vlamingen) ovat germaaninen kansa, joka asuu etupäässä Belgian pohjois- ja länsiosissa Flanderissa sekä Ranskan pohjoisosissa. Belgian väestöstä flaameja on noin kaksi kolmasosaa; loput ovat enimmäkseen ranskankielisiä valloneja.[3]
Flaamit puhuvat flaamin kieltä, joka on hollannin kielen murre. Uskonnoltaan suurin osa heistä on roomalaiskatolisia.[3]
Flaamien kansa on muodostunut Reinjoen itäpuolelta belgien asuttamaan kelttiläiseen Belgiaan roomalaisvallan aikana 200-luvulla muuttaneista frankeista. Roomalaiset värväsivät frankkeja liittolaisikseen ja antoivat heille maata palkkioksi. Kun roomalaiset olivat lähteneet, frankeista tuli kuningas Kilderik I:n ja tämän pojan Klodvig I:n alamaisia. Frankkien kuninkaat laajensivat 500-luvulla frankkien valtaa nykyisen Ranskan ja Belgian alueilla. Vuosisatojen aikana germaaniset ja kelttiläiset vaikutteet johtivat flaameiksi ja valloneiksi määriteltyjen kansojen syntyyn.[3]
Flanderin kreivit yhdistivät 860-luvulta alkaen germaanit ja romaanisia kieliä puhuvat kansat valtansa alle. Flaamien asuttamaan Flanderiin kehittyi seuraavina vuosisatoina merkittävää villa- ja silkkiteollisuutta, ja siitä tuli Euroopan johtava kangasteollisuuden keskus. Flaamilainen maalaustaide nousi kukoistukseen 1400-luvulta 1600-luvulle. Kuulusimpia flaamilaisia taiteilijoita olivat Hubert ja Jan van Eyck sekä Pieter Brueghel vanhempi, Pieter Brueghel nuorempi, Rogier van der Weyden ja Peter Paul Rubens.[3]
Osa Flanderista kuului vuodesta 1584 Espanjan Alankomaihin. Vuonna 1668 Ranska valloitti osan Flanderista, ja vuosina 1795–1814 Flanderista tuli Ranskan valtakunnan osa.[3]
Belgiasta tuli itsenäinen kuningaskunta 1830-luvulla. Vaikka flaamit muodostivatkin enemmistön Belgian asukkaista, heillä oli aluksi vähemmän valtaa kuin valloneilla. Maassa syntyikin flaamilainen liike, joka tavoitteli poliittista tasa-arvoa kuten myös flaamin kielen ja kulttuurin suojelua. Flaamista tuli 1800-luvun lopulla virallinen kieli flaaminkielisillä alueilla, ja vuonna 1898 kielestä tuli Belgian toinen virallinen kieli. Vuonna 1993 perustuslain uudistuksessa Flanderista tuli liittovaltion autonominen osa. Nykyisin kaikki julkiset kyltit ja hallinnon julkaisut Flanderissa ovat flaaminkielisiä, ja Belgian pääkaupunki Bryssel on virallisesti kaksikielinen.[3]
Suomestakin tunnetaan flaamia tarkoittavia sukunimiä, kuten Flaming, Fleming, Flemming, Flander, Lander ja Lanteri. Ne ovat todennäköisesti kulkeutuneet Suomeen keskiajalla, varhaisimmat heti 1400-luvun alussa.[4]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Yhdysvaltain väestönlaskentavirasto (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
- ↑ Kanadan vuoden 2011 väestönlaskenta (englanniksi)
- ↑ a b c d e f Waldman, Carl & Mason, Catherine: ”Flemings”, Encyclopedia of European Peoples, s. 264–267. Facts on File, 2006. ISBN 0-8160-4964-5
- ↑ Nissilä, Viljo: Friisiläis-alankomaalaista aineistoa Suomen nimistössä. Virittäjä, 1963. Kotikielen seura.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Flaamit Wikimedia Commonsissa
