Lydia Lunch
Lydia Lunch (oikealta nimeltään Lydia Anne Koch; s. 2. kesäkuuta 1959) on amerikkalainen feministi, muusikko, runoilija, kirjailija ja näyttelijä. Hänen uransa sai alkunsa 1970-luvulla New Yorkissa, Teenage Jesus and The Jerks -yhtyeen laulajana ja kitaristina.[1] Omien soololevyjensä lisäksi Lydia Lunch on tehnyt yhteistyötä muun muassa Sonic Youthin, Einstürzende Neubautenin, Nick Caven ja Rowland S. Howardin kanssa. Lunch on no waveksi kutsutun musiikkisuuntauksen keskeinen tekijä.[2] Hän on nykyään myös suosittu podcast-juontaja.[3]
| Lydia Lunch | |
|---|---|
 Lydia Lunch |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Lydia Anne Koch |
| Syntynyt | 2. kesäkuuta 1959 |
| Ammatti | Muusikko, Kirjailija, Runoilija, Näyttelijä, Podcast juontaja |
| Muusikko | |
| Taiteilijanimi | Lydia Lunch |
| Tyylilajit | No Wave, Post Punk, Punk Rock, Jazz, Industrial, Spoken Word |
| Soittimet | Kitara |
| Yhtyeet | Teenage Jesus And The Jerks, 8 Eyed Spy, Lydia Lunch And The Big Sexy Noise, |
| Levy-yhtiöt | ZE Records, 4AD, Ruby Records ja Atavistic (käännä suomeksi) |
| Palkinnot | |
|
CPM Fellows Award |
|
| Aiheesta muualla | |
| www.lydia-lunch.net | |
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Teenage Jesus and the Jerks
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rock musiikista innostunut Lydia karkasi 16-vuotiaana kotikaupungistaan Rochesterista New Yorkiin.[2] “Muutin New Yorkiin New York Dollsin takia,” hän sanoo.[1] Hän alkoi viettää aikaa New Yorkin punk klubeilla paikallisten muusikoiden ja taiteilijoiden seurassa. Hän sai lempinimen ”Lunch” rockmuusikko Willy DeVilleltä, koska Lydialla oli tapana varastaa ruokaa ystävilleen.[1] Ilmaisesta ruuasta kiitollisena punkyhtye The Dead Boys kirjoitti Lydia Lunchista kappaleen I Need Lunch. New Yorkissa hän päätyi legendaariselle Max’s Kansas City -klubille, jossa soitti minimalistisen, elektronisen musiikin legenda Suicide.[2] Suiciden innostamana Lydia päätti ryhtyä tekemään omaa musiikkia ja hän perusti lyhytikäisen, mutta vaikutusvaltaisen Teenage Jesus and the Jerks yhtyeen. Lydian yhtye pääsi pian mukaan Brian Enon tuottamalle, No Wave musiikkia esittelevälle kokoelmalevylle No New York (1978). Lydia oli myös mukana kahdessa lyhytikäisessä yhtyeessä, Beirut Slump ja 8 Eyed Spy, ennen kuin aloitti soolouransa vuonna 1980.[1]
Sooloura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lydia Lunchin ensimmäinen sooloalbumi "Queen of Siam" (1980) julkaistiin Ze Records levy-yhtiön toimesta. Albumilla soitti kitaraa Lou Reedin ja Richard Hell and The Voidoids yhtyeen legendaarinen kitaristi Robert Quine.1980-luvulla Lydia Lunch alkoi tehdä yhteistyötä myös Sonic Youth yhtyeen, sekä Nick Caven perustaman The Birthday Partyn kanssa.
Loppuvuodesta 1981, Lydia Lunch teki Euroopan kiertueen Birthday Partyn kanssa. The Venue klubilla Lontoossa, 26. marraskuuta äänitetystä konsertista julkaistiin e.p-levy Drunk On the the Pope’s Blood/ The Agony is the Ecstacy (1982) Levyn a-puolella on neljä Birthday Partyn kappaletta ja B puolella on Lydia Lunchin, yli 16 minuuttia kestävä teos The Agony is the Ecstacy.[4] The Birthday Partyn kitaristi Rowland S. Howard levytti Lydia Lunchin kanssa myös cover version Lee Hazlewoodin ja Nancy Sinatran kappaleesta "Some Velvet Morning.(1982). The Birthday Partyn kautta Lydia ystävystyi myös saksalaisen Einstürzende Neubauten yhtyeen kanssa ja vieraili heidän Thirsty Animal (1982) levyllä. Lydia Lunchin toinen sooloalbumi 13.13 (1982) ilmestyi Ruby Recordsin julkaisemana samana vuonna.
Vuonna 1985, Lydia Lunch levytti Sonic Youth yhtyeen kanssa "Death Valley '69" kappaleen, joka nimettiin Kerrang!-lehden listalle "The 50 Most Evil Songs Ever".
1980-luvulla Lydia Lunch perusti oman levy- ja kustannusyhtiönsä nimeltä Widowspeak Productions, jonka kautta hän julkaisee edelleen runsaasti musiikkia, kirjoja ja spoken word tallenteita. Vuonna 1985 hän julkaisi Widowspeakin kautta "Honeymoon In Red" albumin, jonka hän oli tehnyt yhteistyössä Birthday Party-yhtyeen kanssa. Levyllä vierailee myös Sonic Youth yhtyeen kitaristi Thurston Moore. Nick Cave ja Lydia Lunch laulavat albumilla dueton "Done Dun" kappaleessa. The Birthday Partyn kitaristin Rowland S. Howardin kanssa syntyi myös yhteinen albumi Shotgun Wedding (1991)
Lydia Lunch vietti 1990-luvun esiintyen erilaisten kokoonpanojen kanssa ja lavarunoutta esittävänä taiteilijana. The Boston Phoenix lehti nimesi hänet yhdeksi 1990-luvun kymmenestä vaikutusvaltaisimmasta esiintyjästä.[5] Hän sai erityisesti arvostusta rohkeudestaan puhua naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Vuonna 1992 Lunch julkaisi teoksen "Incriminating Evidence," joka sisälsi kirjoituksen "Daddy Dearest," jossa Lydia syytti isäänsä seksuaalisesta hyväksikäytöstä.[1] Vuonna 1997 Lunch julkaisi omaelämäkerrallisen kirjan Paradoxia, jossa hän kertoi avoimesti varhaisesta elämästään, seksuaalisuudestaan, päihteiden käytöstä ja mielenterveysongelmistaan.[1] Kirjan julkaisun yhteydessä ilmestyi myös uusi sooloalbumi Matrikamantra (1997).
Lydia muutti Yhdysvalloista Barcelonaan vuonna 2004[1] ja saman vuoden marraskuussa, hän julkaisi uuden studioalbumin Smoke in the Shadows, Atavistic Records ja Breakin Beats levy-yhtiöiden kautta. Levy oli aikaisempia albumeja rauhallisempi ja se sisälsi jazz vaikutteita. Levyllä kitaraa soitti Wilco yhtyeen Nels Cline.[5]
.jpg)
Vuonna 2009 Lunch perusti aggressiivisen punk yhtyeen Lydia Lunch & The Big Sexy Noise. Yhtyeessä soittivat James Johnston (kitara), Terry Edwards (saksofoni) ja Ian White (rummut). Johnston ja Edwards olivat aiemmin The Gallon Drunk yhtyeen jäseniä. Big Sexy Noise julkaisi ensin kuuden kappaleen EP:n kesäkuussa 2009, Sartorial Recordsin kautta. Levy sisälsi cover-version Lou Reedin kappaleesta "Kill Your Sons" sekä "The Gospel Singer" kappaleen, jonka Lunch oli kirjoittanut yhdessä Sonic Youthin basistin Kim Gordonin kanssa. The Big Sexy Noise julkaisi urallaan kaksi studioalbumia The Big Sexy Noise (2010) ja Trust The Witch (2011)[5]
Vuonna 2011 Lunch esiintyi Virginie Despentesin ohjaamassa dokumenttielokuvassa Mutantes: punk, porn, feminism. Elokuvassa esiintyivät myös pornotähti Annie Sprinkle, sekä elokuvaohjaaja Catherine Breillat.[5]
Lydia Lunch Retrovirus -yhtyeeseen kuului Lunchin ohella kitaristi Weasel Walter, sekä Sonic Youthissa ja Pussy Galoressa rumpuja soittanut Bob Bert, sekä basisti Tim Dahl. Lydia Lunch Retrovirus julkaisi livealbumin Retrovirus (2013)
Maaliskuussa 2022 Tennesseen osavaltion yliopiston Center for Popular Music (CPM) nimesi hänet CPM Fellows Award-palkinnon saajaksi. Ainoat aiemmat tämän kunnian saaneet muusikot olivat Barry Gibb ja Lamont Dozier.[1]
The Lydian Spin -podcast
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 2019 Lydia Lunch aloitti suositun podcastinsa The Lydian Spin.[6] Lunch juontaa jokaista podcast jaksoa yhdessä Retrovirus yhtyeen basistin, Tim Dahlin kanssa. Podcast on luonteeltaan keskusteluohjelma, jossa vierailee Lydia Lunchin ystäviä, tunnettuja muusikoita, kirjailijoita, elokuvantekijöitä ja kuvataiteilijoita. Podcastissa keskustellaan taiteesta ja kulttuurista sekä ajankohtaisista tapahtumista.[3][6]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h Calhoun, Ada: Lydia Lunch Through the Years 20.12.2013. The New York Times. Viitattu 30.6. 2024.
- ↑ a b c Römpötti, Harri: Karkuteillä kaiken aikaa, Underground-legenda Lydia Lunch on kapinoinut melkein 50 vuotta. 16.5.2024. Suomen Kuvalehti. Viitattu 30.6.2024.
- ↑ a b The Lydian Spin Lydianspin.net.. Viitattu 30.6.2024.
- ↑ Drunk On The Pope's Blood / The Agony Is The Ecstacy Discogs. Viitattu 30.6.2024.
- ↑ a b c d Lydia Lunch, Artist bio Rustblade. Viitattu 29.6.2024.
- ↑ a b Irvine, Lorna: Podcast Review: The Lydian Spin 20.3.2022. The Wee Review. Viitattu 30.6.2024.