Lev Kamenev

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee poliitikkoa. Taidemaalari Lev Kamenevista on eri artikkeli.
Lev Kamenev
Lev Kamenev 1920-luvulla.
Lev Kamenev 1920-luvulla.
Yleisvenäläisen toimeenpanevan keskuskomitean puheenjohtaja
(Neuvosto-Venäjän valtionpäämies)
9.–21. marraskuuta 1917
Edeltäjä -
Seuraaja Jakov Sverdlov
Henkilötiedot
Syntynyt18. heinäkuuta 1883
Moskova, Venäjän keisarikunta
Kuollut25. elokuuta 1936 (53 vuotta)
Moskova, Neuvostoliitto

Lev Borisovitš Kamenev (ven. Лев Бори́сович Ка́менев, oik. Rosenfeld (ven. Розенфельд, Rozenfeld); 18. heinäkuuta (J: 6 heinäkuuta) 1883 Moskova, Venäjän keisarikunta – 25. elokuuta 1936 Moskova, Neuvostoliitto)[1][2] oli bolševikkeja edustanut vallankumouksellinen ja neuvostoliittolainen poliitikko. Yhdessä Grigori Zinovjevin ja Josif Stalinin kanssa hän muodosti niin sanotun troikan, joka johti Neuvostoliiton kommunistista puoluetta Vladimir Leninin sairastumisen ja kuoleman jälkeen vuosina 1922–1925. Stalin syrjäytti vuosina 1926–1927 Kamenevin ja Zinovjevin puoluejohdosta. Stalinin vainojen käynnistyttyä heidät tuomittiin vuonna 1936 näytösoikeudenkäynnissä kuolemaan ja teloitettiin. Kamenev oli etniseltä taustaltaan venäjänjuutalainen.

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ura ennen vallankumousta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kamenev, oikealta nimeltään Rosenfeld, oli syntyisin juutalaisperheestä, ja hänen isänsä oli veturinkuljettaja Moskova–Kursk-rautatiellä. Hänen vanhempansa olivat olleet mukana opiskelijoiden vallankumouksellisessa toiminnassa 1870-luvulla. Kamenev kävi lukionsa Tbilisissä Georgiassa, jossa hän sai ensimmäisen kosketuksensa vallankumoukselliseen sosialistiseen liikkeeseen. Laittomaan Venäjän sosiaalidemokraattiseen työväenpuolueeseen hän liittyi vuonna 1901. Koska Kamenev oli lukioaikanaan kuulunut radikaaleihin poliittisiin keskustelukerhoihin ja osallistunut mielenosoituksiin, hänet hyväksyttiin Moskovan yliopistoon vasta erillisestä anomuksesta. Maaliskuussa 1902 hänet vangittiin muutamaksi kuukaudeksi hänen osallistuttuaan tsaarinvallan vastaiseen opiskelijamielenosoitukseen, minkä jälkeen häneltä evättiin lupa jatkaa opintojaan. Hän pakeni Länsi-Eurooppaan, tutustui Pariisissa Vladimir Leniniin ja ryhtyi ammattivallankumoukselliseksi. Venäjän sosiaalidemokraattien jakaannuttua kahtia vuonna 1903 Kamenev liittyi Leninin johtamaan bolševikkisiipeen.[3][4][1]

Kamenev oli vuodesta 1902 naimisissa Lev Trotskin sisaren Olga Bronsteinin kanssa.[3]

Venäjälle palannut Kamenev ryhtyi organisoimaan lakkoa Transkaukasian rautatiellä, mutta salainen poliisi Ohrana pidätti hänet Tbilisissä ja hän oli vangittuna viisi kuukautta.[3] Tbilisissä Kamenev tutustui myös ensimmäisen kerran Josif Staliniin vuonna 1904.[5] Vuoden 1905 vallankumouksen aikana Kamenev järjesti rautatielakkoja Pietarissa. Joulukuussa 1908 hän siirtyi asumaan Geneveen Sveitsiin, jossa hän työskenteli yhdessä Leninin ja Grigori Zinovjevin kanssa. Vuosina 1912–1914 kolmikko asui Itävalta-Unkarille kuuluneessa Krakovassa lähellä Venäjän rajaa.[3]

Ensimmäisen maailmansodan puhjettua vuonna 1914 Lenin lähetti Kamenevin Venäjälle, jossa tämä ohjeisti bolševikkien edustajat duumassa vastustamaan sotaa. Kamenev pidätettiin ja karkotettiin Siperiaan marraskuussa 1914. Hän vapautui vuonna 1917 helmikuun vallankumouksen jälkeen ja matkusti niin ikään Siperian-karkotuksesta vapautuneen Stalinin kanssa Pietariin, jossa he muodostivat maaliskuun lopussa bolševikkien tilapäisen johdon.[1] Kamenevista tuli myös Pravdan päätoimittaja, joskin hänet korvattiin Stalinilla toukokuun alussa.[6] Kamenev ja Stalin kehottivat puoluetta antamaan varauksellista tukea väliaikaiselle hallitukselle, mutta Venäjälle palannut Lenin kumosi tämän ohjeen huhtikuun teeseissään, jotka kehottivat suoraan seuraavaan vallankumoukseen.[1] Kamenev pelkäsi ennenaikaisesti aloitetun vallankumouksen epäonnistuvan ja asettui avoimesti vastustamaan Leninin uutta linjaa. Varovainen linja henkilöityi vuonna 1917 juuri Kameneviin.[3] Tästä huolimatta hänet vangittiin vähäksi aikaa niin sanottujen heinäkuun levottomuuksien yhteydessä.[7]

Lokakuun vallankumous

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lokakuussa 1917 Kamenev ja Zinovjev olivat ainoat bolševikkien keskuskomitean jäsenet, jotka vastustivat välitöntä vallanottoa.[3] Estääkseen tuhoisana pitämänsä hankkeen he paljastivat bolševikkien salaiset kaappaussuunnitelmat menševikkien Novaja Žizn -lehdessä julkaisemassaan artikkelissa, mitä muut bolševikit pitivät lähes petturuutena. Tästä huolimatta Kamenev valittiin päivää lokakuun vallankumouksen jälkeen bolševikkien muodollisesti ylimmäksi valtioelimeksi tunnustaman yleisvenäläisen toimeenpanevan keskuskomitean puheenjohtajaksi.[8] Kamenev vaati muodostamaan kaikkien sosialististen puolueiden yhteishallituksen ja kävi vallankumousta seuranneina viikkoina marraskuussa 1917 niin sanottujen Vikžel-neuvotteluiden yhteydessä hallitustunnusteluita bolševikkien nimissä Leninin avoimesta vastustuksesta piittaamatta. Kamenevin tavoittelema laajapohjainen hallitus ei totetunut, mutta vasemmistososialistivallankumoukselliset liittyivät hieman myöhemmin bolševikkien hallituskumppaneiksi kansankomissaarien neuvostoon.[9] Leninin torpedoitua Vikžel-neuvottelut Kamenev ja Zinovjev erosivat protestiksi puolueen keskuskomiteasta, mutta palasivat jo muutaman viikon kuluttua katuvaisina takaisin. Sitä ennen Kamenev kuitenkin syrjäytettiin 21. marraskuuta yleisvenäläisen toimeenpanevan keskuskomitean johdosta ja hänen seuraajakseen tuli Jakov Sverdlov.[10]

Vankeus Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kamenev tuli valituksi Venäjän perustuslakia säätävään kansalliskokoukseen ja osallistui joulukuussa 1917 aselepo- ja rauhanneuvotteluihin Brest-Litovskissa.[2] Lenin lähetti hänet tammikuussa 1918 diplomaattiselle komennukselle Isoon-Britanniaan, mutta hänet karkotettiin Britanniasta jo viikon kuluttua.[2][3] Paluumatkalla hänet vangittiin Suomessa maaliskuun lopulla 1918. Saksalaiset olivat luvanneet hänelle turvallisen kulun Ahvenanmaan kautta punaiseen Etelä-Suomeen, mutta vastikään saapunut Ahvenanmaan suomalainen kuvernööri Hjalmar von Bonsdorff vangitutti hänet Maarianhaminassa vihollismaan edustajana. Hän oli kuukauden ajan vankina Vita Björnin vankilassa Kastelholmassa ja myöhemmin kolme kuukautta Oulun lääninvankilassa, kunnes hänet vapautettiin elokuun alussa 1918 osana Suomen ja Neuvosto-Venäjän välistä vankienvaihtoa. Zinovjev ja Moisei Uritski valvoivat vanginvaihtoseremoniaa Rajajoen sillalla.[11]

Ura Neuvosto-Venäjällä ja Neuvostoliitossa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kamenev ja Lenin syyskuussa 1922.

Palattuaan kotimaahan Kamenev otettiin takaisin puoluejohtoon. Hän oli kuulunut lokakuussa 1917 perustettuun bolševikkien ensimmäiseen politbyroohon, ja tammikuussa 1919 hänestä tuli yksi uuden politbyroon perustajajäsenistä. Samana vuonna hänet valittiin myös Moskovan neuvoston puheenjohtajaksi eli käytännössä pääkaupungin paikallisen puolueorganisaation johtoon.[1] Kamenev oli lisäksi vuosina 1924–1926 Työn ja puolustuksen neuvoston puheenjohtaja, tammikuusta elokuuhun 1926 Neuvostoliiton ulkomaankaupasta vastannut kansankomissaari sekä vuosina 1926–1927 suurlähettiläs Italiassa.[2][4] Hänet nimitettiin myös vuonna 1923 uuden Lenin-instituutin ensimmäiseksi johtajaksi ja hän sai toimittaa Leninin kootut teokset.[2][12]

Leninin sairastuessa vuonna 1922 Kamenev oli kansakomissaarien neuvoston varapuheenjohtaja, ja Leninin jäätyä syrjään päätöksenteosta Kamenev toimi hänen varamiehenään. Valtakamppailun käynnistyttyä vuonna 1923 Zinovjev, Kamenev ja puolueen pääsihteeriksi edellisenä vuonna heidän aloitteestaan valittu Stalin muodostivat troikaksi tai triumviraatiksi kutsutun epävirallisen johtoryhmän, jonka päätavoitteena oli estää Lev Trotskin ja tämän ympärille muodostuneen vasemmisto-opposition pääsy valtaan.[13] Trotski ja vasemmisto-oppositio halusivat luopua kapitalismin ja markkinatalouden elementtejä sisältäneestä uudesta talouspolitiikasta eli NEP:stä, kun taas troikan edustama puolueen ”keskusta” kannatti sen jatkamista.[14][15] Leninin kuoltua tammikuussa 1924 viime kädessä juuri Kamenev esti Stalinille kiusallisen Leninin testamentin julkistamisen pelastaakseen tärkeän liittolaisensa.[13]

Lev Trotski, Kamenev ja Grigori Zinovjev (edessä keskellä) 1920-luvulla.

Stalinin ajaessa lähinnä omaa asiaansa Zinovjev ja Kamenev muodostivat toisilleen loppuun saakka uskollisina pysyneen yhteistyökykyisen kaksikon. Kunnianhimoisen ja vaistoihinsa luottaneen Zinovjevin sekä varovaisen ja järjestelmällisen Kamenevin on sanottu täydentäneen toistensa ominaisuuksia.[13] Trotskin menetettyä asemansa vuoden 1925 alussa troikka hajosi Stalinin kääntyessä entisiä liittolaisiaan Kamenevia ja Zinovjevia vastaan. Kamenev pudotettiin lokakuussa 1925 politbyroon täysjäsenestä ehdokasjäseneksi ja häneltä vietiin Moskovan-puoluejohtajan tehtävä.[16][3][4][1]

Kesällä 1926 Kamenev ja Zinovjev liittoutuivat Trotskin kanssa, jolloin syntyi niin sanottu yhdistynyt oppositio. Sitä yhdisti Stalinin vastaisuus ja vaatimus puolueen sisäisen demokraattisen toimintakulttuurin palauttamisesta. Lokakuussa 1926 Kamenev menetti ehdokasjäsenyytensä politbyroossa, ja Stalinin käydessä lopulliseen iskuun hänet erotettiin marraskuussa 1927 myös keskuskomiteasta. Joulukuun 1927 puoluekokouksessa Zinovjev ja Kamenev päättivät pelastaa uransa irtisanoutumalla kaikista aiemmista mielipiteistään. Heidät erotettiin puolueesta, mutta he saivat luvan hakea jäsenyyttään takaisin puolen vuoden koeajan jälkeen.[16][3][4][1]

Tuho

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kamenev ja Zinovjev saivat puoluejäsenyytensä takaisin vuonna 1928. Puolueesta erottaminen ja uudelleen jäseneksi hyväksyminen toistui vuosina 1932–1933, missä välissä Kamenev oli karkotettuna Minusinskiin. Hänet nimitettiin vielä vuonna 1933 Academia-kustantamon johtajaksi ja vuonna 1934 Moskovassa toimineen Gorkin maailmankirjallisuuden instituutin johtoon.[2] Kun Sergei Kirov murhattiin joulukuussa 1934, Zinovjevia ja Kamenevia syytettiin ”moraalisesta osallisuudesta” tapahtuneeseen. Tammikuussa 1935 pidetyssä salaisessa oikeudenkäynnissä Kamenev tuomittiin viiden ja Zinovjev kymmenen vuoden vankeuteen.[8][3][1] Kamenev joutui heinäkuussa 1935 yhdessä 38 muun henkilön kanssa syytetyksi myös salaliitosta Stalinia vastaan ja tällä kertaa hänet tuomittiin kymmenen vuoden vankeuteen.[17]

Zinovjeville ja Kameneville järjestettiin elokuussa 1936 uusi, julkinen oikeudenkäynti, joka tunnetaan ensimmäisenä niin sanotuista Moskovan oikeudenkäynneistä. Heidän väitettiin muodostaneen Trotskin ulkomailta johtaman salaisen terroristijärjestön, joka murhasi Kirovin ja suunnitteli Stalinin sekä muiden puoluejohtajien murhia. Kaikkiaan kuudestatoista syytetystä viisi oli turvallisuuspalvelu NKVD:n agentteja, joiden valheelliset tunnustukset kävivät todistusaineistosta myös muita vastaan. Salaisessa tapaamisessa Stalin lupasi Zinovjeville ja Kameneville, että heidän sekä heidän perheidensä ja tovereidensa henki säästettäisiin, jos he tunnustaisivat oikeudessa. Zinovjev ja Kamenev tunnustivat tekaistut syytökset, mutta Stalin petti lupauksensa. Heidät tuomittiin kuolemaan 24. elokuuta ja teloitettiin seuraavana aamuna.[3][18] Kamenevin vaimo kuoli myöhemmin vankileirillä.[1] Myös heidän kaksi poikaansa sekä Kamenevin veli ja tämän vaimo joutuivat teloitetuiksi.[2]

Kamenev rehabilitoitiin Mihail Gorbatšovin kaudella vuonna 1988.[1]

Muuta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lev Kamenev ei ollut sukua puna-armeijan ylipäällikölle Sergei Kameneville, joka kuoli sattumalta sydänkohtaukseen samana päivänä kun Lev teloitettiin.[19]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Lev Kamenev.

Kirjallisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kotkin, Stephen: Stalin – Volume I: Paradoxes of Power, 1878–1928. Penguin Books 2014.
  • Pursiainen, Christer: Trotski. Gummerus, Helsinki 2011.
  • Service, Robert: A History of Modern Russia: From Nicholas II to Putin. Penguin Books, Lontoo 2003.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h i j Lev Kamenev (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 23.11.2016.
  2. ↑ a b c d e f g Лев Борисович Каменев (venäjäksi) Hrono.ru. Viitattu 23.11.2016.
  3. ↑ a b c d e f g h i j k Lev Kamenev (englanniksi) Spartacus Educational. Viitattu 23.11.2016.
  4. ↑ a b c d Lev Borisovich Kamenev (englanniksi) Encyclopedia of World Biography, Yourdictionary.com. Viitattu 23.11.2016.
  5. ↑ Kotkin 2014, s. 53, 80.
  6. ↑ Kotkin 2014, s. 190–193.
  7. ↑ Service 2003, s. 50.
  8. ↑ a b Kamenev, Leon (1883-1936) (englanniksi) Marxists.org. Viitattu 23.11.2016.
  9. ↑ Brovkin, Vladimir N.: The Mensheviks after October: Socialist Opposition and the Rise of the Bolshevik Dictatorship, s. 17, 21–29, 32–33, 36. Cornell University Press, Ithaca 1987. Google Books. (englanniksi)
  10. ↑ Kotkin 2014, s. 234–236.
  11. ↑ Engman, Max: Raja – Karjalankannas 1918–1920, s. 304–342. WSOY, Helsinki 2007.
  12. ↑ Service 2003, s. 154.
  13. ↑ a b c Pursiainen 2011, s. 10, 18, 25–30, 32–35.
  14. ↑ Pursiainen 2011, s. 253–257, 281.
  15. ↑ Service 2003, s. 156.
  16. ↑ a b Pursiainen 2011, s. 281–283, 287–291.
  17. ↑ Russia Trials Page (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi) Jaysclasses.com. Viitattu 24.11.2016.
  18. ↑ Service 2003, s. 216–218.
  19. ↑ Antony Beevor: Venäjän vallankumous ja sisällissota, s. 381 (suom. Markku Päkkilä). WSOY, Helsinki 2022. Alkuteos Russia – Revolution and Civil War 1917–1921.
Kansainväliset
Kansalliset
Tieteilijät
Henkilöt
Muut
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Lev_Kamenev&oldid=22650528”