Lentopallon miesten SM-sarjakausi 1963–1964

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lentopallon miesten mestaruussarjassa kaudella 1963–1964 pelattiin kahdentoista joukkueen runkosarja, jossa neljä viimeistä putosi sarjasta ja kaksi uutta nousi tilalle. Sarja jakautui ensimmäisen kerran kahdelle kalenterivuodelle, kun ulkosarjat siirrettiin sisäkentille. 4.2.1963 SVUL:n lentopallo irtisanoutui Lentopallokomiteasta ja Suomen Lentopalloliitto alkoi järjestää SM-sarjaa. Rantaperkiön Isku, Koiton Riento, Pirkkalan Viri, Helsingin Visa ja Luolajan Kajastus eivät lähteneet mukaan Lentopalloliiton sarjaan vaan jatkoivat Lentopallokomitean SM-sarjassa, josta käytännössä muodostui TUL:n mestaruussarja. Suomen Työväen Urheiluliitto vetäytyi syrjään yhteistoiminnasta.[1]

Sarjaohjelman laadinnassa oli onnistuttu siinä mielessä, että mestaruus ratkesi sarjan viimeisellä kierroksella kärkijoukkueiden kohdatessa Helsingissä. Käpylä oli kärsinyt ensimmäisen tappionsa vasta viimeistä edellisellä kierroksella, kun taas Kimmo oli aiemmin kärsinyt SaPKolle puhtaan 0-3 -tappion. Tasaisessa loppuottelussa peri voiton ja Suomen mestaruuden Lahden Kimmo erin 2-3 (15-13,10-15,12-15,15-10,8-15). Pronssimitalit nappasi JoPo lyömällä päätösottelussaan LaPon 3-1. Myös viimeinen putoaja ratkesi viimeisellä kierroksella, kun FC-57 peittosi itselleen säilymisen kannalta merkityksettömässä ottelussa Pyrinnön 3-2.

Miesten SM-sarja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Joukkue O V H Erät Eräpisteet P
Lahden Kimmo 11 10 1 30-11 570–401 20
Käpylän Lentopalloilijat 11 9 2 31-8 554–405 18
Johanneksen Pojat 11 9 2 29-15 561–491 18
Karhulan Karto 11 9 2 29-18 602–525 18
Helsingin Tarmo 11 7 4 27-12 510–402 14
Savonlinnan Pallokerho 11 6 5 22-18 480–476 12
Lautta-Pojat 11 5 6 20-23 527–517 10
Kuopion NMKYU 11 4 7 22-23 568–566 8
Porin Pyrintö 11 3 8 15-28 454–572 6
Finnish Chemicals-57, Keikyä 11 2 9 11-29 442–558 4
Koskenmäen Kisailijat 11 2 9 10-30 432–549 4
Turun Toverit 11 0 11 2-33 283–521 0

Sarjaan nousivat Lahden Kakkonen ja Valkeakosken Isku-Veikot.


Mestarit: Juhani Aallonen, Pentti Aallonen, Raimo Huotari, Olavi Koskinen, Pertti Koskinen, Erkki Kostensalo, Sauli Lahti, Tauno Lahti, Raimo Päärilä.

Lentopallokomitean SM-sarja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Joukkue O V H Erät P
Koiton Riento 9 9 0 27-8 18
Helsingin Visa 9 8 1 25-12 16
Rantaperkiön Isku 9 7 2 24-9 14
Luolajan Kajastus 9 5 4 20-17 10
Koiviston Isku 9 5 4 19-14 10
Pirkkalan Viri 9 4 5 18-16 8
Haagan Terä 9 4 5 13-20 8
Idänpään Toive 9 2 7 11-23 4
Käpylän Urheilijat 9 1 8 9-25 2
Valkeakosken Koskenpojat 9 0 9 5-27 0

Mestarit: Pekka Uljas, Niilo Uljas, Keijo Repo, Olavi Leinonen, Väinö Enlund, Juhani Vanhanen, Veikko Ahtomaa, Matti Hotari, Pertti Teinilä, Rauno Teuvala ja Jaakko Jaakkola.

  1. Urheilumme Kasvot 3 s.994