Lauri Jokinen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lauri Jokinen
Henkilötiedot
Syntynyt12. elokuuta 1895
Turku
Kuollut3. toukokuuta 1961 (65 vuotta)
Huittinen
Ammatti pappi
Muut tiedot
Järjestö IKL, Lapuan Liike

Lauri Jooseppi Jokinen (12. elokuuta 1895 Turku – 3. toukokuuta 1961 Huittinen[1]) oli suomalainen pappi, joka toimi Huittisten seurakunnan kappalaisena vuosina 1923–1956. Hän oli myös aktiivisesti mukana kunnalliselämässä toimien lukuisissa eri järjestöissä ja luottamustehtävissä. Jokinen oli äärioikestolaisten Lapuan Liikkeen ja Isänmaallisen Kansanliikkeen paikallinen johtomies, mikä estikin hänen valintansa Huittisten kirkkoherraksi, vaikka häntä pidettiin poikkeuksellisen lahjakkaana saarnamiehenä.[2]

2000-luvulla Jokinen on noussut esille, kun tasavallan presidentin puoliso Tellervo Koivisto on kertonut Jokisen pahoinpidelleen oppilaitaan uskonnonopettajana toimiessaan.[3]

Ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turussa syntyneen Jokisen vanhemmat olivat nahkurin kisälli Josef Jokinen ja Berta Kristina Helenius. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Turun klassillisesta lyseosta 1913 ja opiskeli sen jälkeen Helsingin yliopistossa suorittaen teologisen erotutkinnon 1916. Jokinen vihittiin papiksi saman vuoden kesäkuussa nuoren ikänsä takia senaatin myöntämällä erivapaudella. Pappisvihkimyksen jälkeen hänet määrättiin Inkeriin Pietarin luterilaiseen konsistoripiiriin, jossa Jokinen toimi Tyrön kirkkoherran apulaisena 1916–1917 ja Venjoen kirkkoherran apulaisena 1917–1918.[1][2]

Heinäkuusta 1918 lähtien Jokinen oli puolentoista vuoden ajan bolševikkien panttivankina Pietarin Špalernajassa ja Moskovan Novopeskovskissa. Vapauttamisensa jälkeen vuonna 1920 Jokinen palasi Suomeen ja toimi Savon Jääkärirykmentin vt. pastorina syyskuusta 1920 lähtien osallistuen myös heimosotiin. Vuonna 1921 Suomen hallitus nimitti Jokisen Pietarin evakuoimiskomitean jäseneksi ja samalla hän toimi kaupungin suomalaisen Pyhän Marian ja ruotsalaisen Pyhän Katariinan seurakuntien vt. kirkkoherrana.[1][2]

Kun evakuoimiskomitea määrättiin poistumaan Pietarista tammikuun alussa 1922 Jokinen toimi Porin rykmentin vt. pastorina, kunnes hänet valittiin Huittisten kappalaiseksi toukokuussa 1923. Jokinen oli oman toimensa ohessa myös opettajana Lauttakylän yhteiskoulussa 1923–1951, suojeluskunnan kenttäpappina 1932–1945 sekä Huittisten varavankilan pastorina sen perustamisesta 1935 lähtien. Rovastin arvonimi hänelle myönnettiin 1955. Jokinen jäi eläkkeelle lokakuussa 1956.[1][2]

Toiminta Huittisissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jokinen toimi Huittisissa useissa kunnallisissa luottamustehtävissä sekä vaikutti eri yhdistyksissä. Hän oli myös uskonnon-, historian- ja kieltenopettajana Lauttakylän yhteiskoulussa sekä Huittisten varavankilan pastorina.[2] 1920-luvun lopussa Jokinen lähti mukaan äärioikeistolaiseen kommunisminvastaiseen liikkeeseen. Syyskuussa 1930 hän oli perustamassa Suomen Lukon ja tammikuussa 1931 sen seuraajaksi Lapuan liikkeen paikallisosastoa toimien myös molempien puheenjohtajana.[4][5] Lisäksi hän oli vuonna 1931 perustetun Huittisten seudun rintamiesyhdistyksen puheenjohtaja.[6]

Kesällä 1931 Suomen Sosialidemokraatti tuomittiin sakkoihin lehden julkaistua Jokiseen viitaten jutun otsikolla ”Pappi kyytimiehenä”, vaikkei Huittisissa ollut tapahtunut yhtään kommunistien kyyditystä. Jokinen oli kuitenkin toukokuun alussa osallisena Lauttakylän torilla tapahtuneessa välikohtauksessa, jossa Totuuden Torvea myyneen miehen kimppuun oli hyökätty ja hänet oli pakotettu auton kyytiin. Myöhemmin Lapuan liikkeen toiminnan loppuvaiheessa Jokinen antoi tukensa kyydityksille allekirjoittamalla niin sanotun ”kyyditysilmoituksen”.[7] Mäntsälän kapinan aikana maaliskuussa 1932 Jokinen johti seuratalo Karhulaan kokoontuneita Huittisten seudun lapualaisia yhdessä yhteiskoulun johtajan Paavo Arvolan, tyrvääläisen tilanomistajan Taavetti Kanniston ja suojeluskunnan paikallispäällikkönä toimineen Uuno Martinantin kanssa. Jokisen mukaan Suomen asiat eivät järjesty, ennen kuin ”kolme sataa päätä putoaa”.[8]

Suomen itsenäistymisen jälkeen Jokinen oli aitosuomalainen kokoomuksen kannattaja, mutta vaihtoi Lapuan liikkeen lakkauttamisen jälkeen sen seuraajaksi perustetun IKL:n riveihin.[9][10] Hän toimi toukokuussa 1933 perustetun IKL:n Huittisten paikallisosaston puheenjohtajana. Jokinen ja Arvola perustivat Huittisiin myös IKL:n Sinimustat-nuorisojärjestön paikallisosaston. Jokinen saattoi antaa oppilaalle huonon numeron, jos tämä ei kuulunut Sinimustiin. Opettajana toimiessaan Jokiselle ei riittänyt, että koululaiset olivat jäsenenä suojeluskunnan poikaosastossa, vaan hän saattoi antaa huonompia numeroita niille, jotka eivät kuuluneet myös Sinimustiin.[11]

1930-luvun vaihteessa Jokinen arvosteli usein puolueettomana pysytellyttä Lauttakylä-sanomalehteä, jonka johtokunnassa hän oli vuosina 1931–1932. Johtokunnassa toimessaan Jokinen yritti vaikuttaa lehden linjaan ja kanavoida sen tukirahoja lottien ja VPK:n sijasta Lapuan liikkeelle ja suojeluskunnalle. Jokinen ja Arvola kirjoittivat usein lehden yleisönosastoon Lapuan liikettä puolustavia kirjoituksia. Hän laittoi myös oppilaat arvostelemaan lehteä, minkä johdosta se lopetti koulun tukemisen. Lisäksi Jokinen vaati palkkioita toimittamistaan kirkollisista uutisista ja ilmoituksista, johon lehti ei suostunut.[12]

Vuonna 1933 Jokinen oli ehdokkaana Huittisten kirkkoherran vaalissa, mutta ei tullut valituksi. Hänen kannattajansa jakoivat kirkossa vaalimainoksia toisen ehdokkaan Jokioisten kirkkoherran E. W. Elovaaran vaalisaarnan aikana, mikä aiheutti 134 seurakuntalaisen allekirjoittaman kantelun tuomiokapitulille.[13] Sotavuosina Jokinen kieltäytyi ottamasta pappilaan yhdeksänhenkistä evakkoperhettä, minkä vuoksi lääninhallitus joutui tekemään pakkosiirtopäätöksen.[12] Huhtikuussa 1943 hän saarnasi Toivo Koljosen surmaamien uhrien hautajaisissa.[14]

Lauttakylän yhteiskoulussa vuosina 1940–1949 opiskellut Tellervo Koivisto on kertonut Jokisen opettajana toimiessaan pahonpidelleen useita oppilaina olleita tyttöjä.[15] Koiviston mukaan hän piiskasi jonkun tekosyyn nojalla uhrejaan pappilan kansliassa paljaalle takapuolelle. Jäljet jättänyt lyöminen loppui vasta kun tyttö alkoi itkemään. Koivisto ei pitänyt tapahtumia varsinaisesti seksuaalisena ahdisteluna, vaan hänen mukaansa Jokisen silmistä näkyi ”sadistinen kiihko”. Kiusaaminen kohdistui vain naapuripitäjistä saapuneisiin tyttöihin, joilla ei ollut Huittisissa perheenjäseniä turvanaan. Vuonna 1998 Huittisten seurakunta päätti maalata Jokisen muotokuvan, jota eräs Huittisissa asunut Koiviston luokkatoveri oli vastustanut.[12]

Seurakuntalaisten keskuudessa Jokisen vastustus kasvoi sotavuosien jälkeen, mutta eläkkeelle hän jäi vasta vuonna 1956. Tuolloin kirkkoneuvosto ilmoitti pitävänsä seurakunnan ja Jumalan valtakunnan työn kannalta suotavana hänen siirtymistään ensitilassa eläkkeelle.[12]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d Jokinen, Lauri Jooseppi (1895–1961) Suomen papisto 1800–1920. 11.1.2017. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 2.2.2019.
  2. ↑ a b c d e Viikki 2000, s. 242–243.
  3. ↑ Kinnunen, Pekka: Piiskaava pastori uteli kuukautisista: Kipeä koulumuisto on Tellervo Koiviston elämän raskain kokemus 1.1.2019. Yle Uutiset. Viitattu 2.2.2019.
  4. ↑ Viikki 2000, s. 505–506.
  5. ↑ Alapuro 2001, s. 286.
  6. ↑ Viikki 2000, s. 513.
  7. ↑ Viikki 2000, s. 515–517.
  8. ↑ Viikki 2000, s. 520–521.
  9. ↑ Viikki 2000, s. 470.
  10. ↑ Alapuro 2001, s. 288.
  11. ↑ Viikki 2000, s. 522–523.
  12. ↑ a b c d Mattsson 2017, s. 62–65.
  13. ↑ Viikki 2000, s. 240–241.
  14. ↑ Marku, Irja-Liisa; Suomela, Antti: Kirves Koljonen 2018. Karhiniemen Kyläseura. Viitattu 2.2.2019.
  15. ↑ Pallaste, Tuija: Minä myös 1.12.2018. Helsingin Sanomat. Viitattu 2.2.2019.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Lauri_Jokinen&oldid=19599902”