Muilutus

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Kyyditys)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hakusana ”Kyyditys” ohjaa tänne. Katso myös Hollikyyti ja Kyytilaitos Suomessa.
Ensimmäinen vuonna 1930 muilutettu oli Pohjan Voima -lehden toimittaja Ilmari Sormunen. Maalaisliittolaisen Maakansa-lehden pilapiirtäjä Oki Räisänen esitti tapauksen harmittomana.

Muilutus tarkoittaa yhdistettyä sieppausta ja pahoinpitelyä. Nykysuomen sanakirjan mukaan sillä tarkoitetaan henkilön väkivaltaista kuljettamista toiselle paikkakunnalle tai valtakunnan rajan taakse. Sana yhdistetään Suomessa kommunisminvastaisen Lapuan liikkeeseen (1929–1932), joka käytti muilutuksia kommunisteja ja vasemmistoa vastaan suunnattuna painostus- ja pelottelukeinona kesällä 1930. Muilutuksiin liittyi usein kyyditys eli siepatun henkilön kuljettaminen ja jättäminen toiselle paikkakunnalle, tyypillisesti Suomen itärajalle tai sen taakse. Joskus muilutettavat pakotettiin vannomaan luopuvansa politiikasta tai olemaan palaamatta takaisin.

Nimensä muilutus sai kyydityksiin innokkaasti osallistuneen lapualaisen körttitalonpojan Jussi Muilun mukaan. Muilun serkukset Jussi ja Jaakko olivat aikansa ahkerimpia ja tunnetuimpia kyydittäjiä.[1]

Tahdonvastaisten rajalle kyyditysten idea oli peräisin Yhdysvalloista, jossa vastustajia oli jo pitkään viety osavaltion rajalle.[2]

Tunnetuimmat vuoden 1930 aikana muilutetut tai kyyditetyt henkilöt olivat STPV:n kansanedustajat Asser Salo, Eino Pekkala ja Jalmari Rötkö, eduskunnan sosiaalidemokraattinen varapuhemies Väinö Hakkila sekä lopulta entinen presidentti K. J. Ståhlberg.

Muilutukset ovat tunnetuimmat vaikuttamiskeinot, joita Lapuan liike käytti. Lapualaiset pitivät Kallion hallitusta saamattomana, ja Vihtori Kosola halusi muilutuksilla painostaa hallitusta eroamaan sekä saada uudeksi pääministeriksi kokoomuksen Pehr Evind Svinhufvudin.

Tunnetut kommunistit etsittiin, vietiin mustaan umpikoppiseen autoon, yleensä Fordiin, jota kutsuttiin ”lissuksi” tai ”muilutuspakuksi”, ja kyyditettiin. Matkalla muiluttajat monesti lauloivat isänmaallisia lauluja, kuten eteläpohjalaisten suojeluskuntalaisten kunniamarssia ”Vilppulan urhojen muistolle”, ja uhkailivat muilutettavaa. Monia tapauksia oli, joissa muilutettava vietiin ”ikitielle” eli itärajalle ja katsottiin, että muilutettava todella ylitti rajan. Yleensä muilutettava kyyditettiin toiseen maakuntaan. Vaikka muilutettavien laittomat rajanylitystapaukset kiristivät maiden välejä, liikkeen tarkoituksena ei ollut suunnata iskujaan Neuvostoliittoa vastaan.[1]

Muilutusten alkaminen ja tunnetuimmat muilutukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen tunnettu muilutus tapahtui vappuna 1930, jolloin joukko liminkalaisia isäntiä pakotti Lumijoella vappupuheeseen valmistautuneen Pohjan Voima -lehden toimittajan Ilmari Sormusen autoonsa ja kyyditsi hänet Ouluun.[3]

Kesäkuun puolivälissä 1930 alkoivat ympäri maata laajamittaiset kommunistien muilutukset. Porvarilliset puolueet pitivät muilutuksia pakollisena pahana, jota tuli vain sietää kommunistien kitkemiseksi.

Ensimmäinen julkisuuteen noussut muilutus oli kommunistisen kansanedustajan Asser Salon kyyditys 4. kesäkuuta, ja vapusta syyskuuhun tehtiin kokonaisuudessaan 254 muilutusta tai sen yritystä.[1] Ensimmäiset kolme kyyditystä tehtiin toukokuussa. Kesäkuussa oli 137 kyyditystä tai sen yritystä, heinäkuussa 51, elokuussa 37 ja syyskuussa viimeiset 26.[2] Kyydityksistä 76 tehtiin Vaasan läänin alueella, jossa muilutukset eivät yleensä olleet väkivaltaisia. Esimerkiksi pohjalaiskyydityksissä "paketti" eli muilutettava saatettiin viedä Pohjanmaalle, jossa häneltä otettiin vastaava vala kuin Saloltakin. Pohjalaiset sanoivatkin muilutuksia ”talonpoikaishuumoriksi” tai ”talonpoikaiseksi leikinlaskuksi”, vaikka todellisuudessa muilutukset olivat, muutamia tapauksia lukuun ottamatta, täysin organisoitua toimintaa. Sen sijaan erityisesti Varsinais-Suomessa muilutukset olivat vakavia, ja tällä alueella muilutukset saivat jo tuolloin huonon maineensa. Sisällissodan aikana Varsinais-Suomessa jännitteet olivat syvät, ja ne purkautuivat lapualaisvuosina uudelleen. Eräissä varsinaissuomalaisissa kyydityksissä pahoinpideltiin muilutettavaa pahoin.

Muilutuksissa tapahtuneet pahoinpitelyt ja surmat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muilutettavan kohtelu oli usein erittäin rajua. Lisäksi kieltolain (1919–1932) aikana käytetty pirtu monesti pahensi tilannetta. Muilutuksissa sai surmansa kaiken kaikkiaan kolme henkilöä. Forssalainen työmies Yrjö Holm teki vastarintaa aseen kanssa ja kunnallismies Onni Happonen Heinävedeltä ilman asetta, mutta molemmat ammuttiin. Surmansa sai 19. heinäkuuta myös suutari Erik Petter Mättö, mutta tapaus oli humalaisen Pentti Kosolan tekemä tappo. Vihtori Kosola ei ollut tietoinen poikansa suunnitelmista. Pentti Kosolan iskujoukon oli tarkoitus kyyditä Mättö rajan yli. Rajaa lähestyttäessä Mättö kuitenkin otti tupakkaa povitaskustaan tarjotakseen kyydittäjilleen, mutta Kosola luuli tämän vetävän asetta ja ampui tämän hätäisesti.

Kiivaimpana kyydityskesänä 1930 myös kommunistit syyllistyivät murhatekoihin, joista Lapuan liike sai selkänojaa oman väkivaltansa perustelemisessa. Kaksi viikkoa ennen Mätön kyyditystä tunnettu kommunisti ampui Vaasassa konstaapeli Arvo Sorvarin.[1] Syyskuussa 1930 puolestaan Sulo Lehtinen, kommunistien asiamieheksi ryhtynyt entinen jääkärialiupseeri, ampui Heinolassa häntä kuulusteluun noutaneen konstaapeli Iivar Kokkosen.lähde?

Aina ei muilutettu vain kommunisteja, vaan myös sosiaalidemokraatteja, joita ei kuitenkaan viety itärajalle. Muilutuksista tuli sittemmin eräänlainen joukkoilmiö. Kosolasta eli Lapuan liikkeen pääesikunnasta ei annettu kaikkia muilutuskäskyjä, mutta yleensä päämaja oli tietoinen muilutuksista tai siltä oli kysytty lupa niihin. Eri paikkakunnilla ja maakunnissa paikalliset Lapuan liikettä kannattaneet henkilöt saattoivat kyyditä kenet tahansa paikallisen kommunistin tai vasemmistolaiseksi mielletyn henkilön. Muilutus tehtiin siis Lapuan liikkeen nimissä. Rannikolla muilutettavia saatettiin viedä myös saariston yksittäisille saarille.[1]

Ståhlbergin kyyditys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

14. lokakuuta 1930 tehtiin vielä yksi kyyditys, mikä oli Lapuan liikkeen kannatukselle paha isku. Tuolloin aktivistien ja isänmaallisten piirien vanhastaan vihaama K. J. Ståhlberg kyyditettiin puolisoineen Joensuuhun. Kyyditys ei kuitenkaan ollut Lapuan liikkeen johdon toimeksi antama, eikä se ollut tietoinen suunnitelmasta. Kyyditysidean toteuttaja oli yleisesikunnan päällikön Kurt Martti Walleniuksen alainen, jääkärieverstiluutnantti Eero Kuussaari. Wallenius otti kuitenkin kaiken vastuun alaisensa teoista ja menetti virkansa. Wallenius joutui vankilaan, mutta hänet vapautettiin korkeimman oikeuden päätöksellä heinäkuussa 1931.[1]

  1. a b c d e f Niinistö, Jussi: Lapuan Liike - Kuvahistoria kansannoususta 1929-1932 Helsinki: Nimox, 2003. ISBN 952-5485-01-3
  2. a b Laine, Risto: Lapuanliike ja IKL 1929–1944 (137 kyyditystä kesäkuussa 1930) 28.11.2005. Helsinki: Vapaamielisten klubi. Arkistoitu 2.1.2014. Viitattu 2.6.2008.
  3. Reijo Perälä: Lapuan liike ja sanan mahti, s. 92, 336. Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys, Rovaniemi 1998.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Muilu, Jaakko: Muilujen kyydissä pahamaineisessa Muilunkylässä. Helsingin Sanomat, 14.8.2022, s. A 10-A 12.
  • Mäkelä, Raija-Liisa: Minä, muilutetun tytär : puoli vuosisataa Neuvostoliitossa. Minerva, 2009. ISBN 978-952-492-294-4