Lassi Parkkinen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Vuoden 1947 maailmanmestari Lassi Parkkinen.
Vuoden 1947 maailmanmestari Lassi Parkkinen.
Maa:  Suomi
Miesten Pikaluistelu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Hopeaa Hopeaa St. Moritz 1948 10 000 m
Yleisluistelun MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Oslo 1947 yhteispisteet
Hopeaa Hopeaa Hamar 1952 yhteispisteet

Lauri Rikhard ”Lassi” Parkkinen (8. toukokuuta 1917 Varkaus – 3. lokakuuta 1994) oli suomalainen pikaluistelija, maailmanmestari ja olympiamitalisti.

Lassi Parkkinen kasvoi Ensossa, jossa hän edusti paikallista Enson Kisailijoita. Pikaluistelun lisäksi hän oli mukana seuran vapaaliikevoimisteluryhmässä sekä pelasi Kisailijoiden pesäpallojoukkueessa Suursarjaa vuosina 1938 ja 1939. Parkkinen valittiin vuonna 1938 Itä-Länsi - otteluun Idän varamieheksi.[1]

Lassi Parkkinen vastaanottaa talvisodassa kaatuneen, edellisen vuoden 1939 maailmanmestari Birger Waseniuksen leskeltä kukkakimpun onnitteluna helmikuussa 1947.

Pikaluistelu-urallaan hän saavutti nuorten SM-pronssia 1935, oli seuraavana olympiatalvena 1936 viides miesten SM-kisoissa. Vuonna 1938 Parkkinen pääsi ensimmäisen kerran MM-kisoihin, jotka pidettiin Sveitsin Davosissa. Sijoitus oli yhdeksäs. Seuraavana vuonna kevään 1939 MM-kisoissa Helsingissä ylioppilaskirjoitusten vuoksi harjoittelu ei ollut niin intensiivistä, joten hän karsiutui viimeiseltä matkalta.[2]

Kesällä 1939 Parkkinen aloitti asevelvollisuutensa, osallistui talvisotaan Karjalan kannaksella. Jatkosodassa hän palveli Itä-Karjalassa Syvärijoen alueella. Sodan aikana hän kilpaili muutamia kertoja ns. asemasodan aikana ja voitti mm. Suomen mestaruuden vuosina 1941, 1943 ja 1944. Välittömästi sodan jälkeen hän aloitti opiskelun Teknillisessä korkeakoulussa, josta hän valmistui diplomi-insinööriksi vuonna 1952. Hän oli mennyt tosin jo opiskelujen alkuvaiheessa töihin Enso-Gutzeitin pääkonttorin osto-osastolle vuonna 1948.[3][4]

Pikaluistelijan urheilu-ura jatkui välittömästi sodan jälkeen. Hän menestyi ensimmäisen kerran kansainvälisissä kisoissa keväällä 1946 Oslossa sijoittumalla toiseksi 10 000 metrillä. Seuraavana talvena 1947 hän voitti ensin Davosissa ylioppilaiden MM-kisat ja sen jälkeen maailmanmestaruuden Oslossa. Ennen viimeistä MM-kisojen lajia eli 10 000 metriä Norjan Sverre Farstad johti pistetilannetta niin, että Parkkisen oli voitettava Farstad 21 sekunnilla. Miehet luistelivat parina. Parkkinen voitti 31,4 sekunnilla parinsa Farstadin, ja näin Parkkisesta leivottiin maailmanmestari. Vuoden 1947 suoritusten perusteella Parkkisesta leivottiin vuoden urheilija Suomessa yhdessä maratonjuoksija Mikko Hietasen kanssa.[5]

Seuraavana talven St. Moritzin talviolympialaisissa Parkkinen saavutti pisimmällä matkalla eli 10 000 metrillä olympiahopeaa ajalla 17.36,0 maanmiehensä Pentti Lammion sijoittuessa pronssille. Kulta meni Ruotsiin Åke Seyffarthille lähes 10 sekunnin erolla. Parkkinen oli jo aiemmin saavuttanut neljännen sijan 1 500 metrillä ajalla 2.19,6 häviten pronssin 0,7 sekunnilla.[6][7] 5 000 metrillä hän oli yhdeksäs ajalla 8.45,0 ja 500 metrillä kuudestoista.[8]

Olympiavuoden jälkeen vuoden 1949 MM- ja EM-kisoista tuli välivuosi menestyksen suhteen. Kaudella 1950 tulokset olivat jo parempia. Helsingin EM-kisoissa hän oli yhteispisteissä viides, 500 metrillä toinen ja 1 500 metrillä kolmas[9]. Syksyllä 1951 olympiatalven edellä Parkkisen harjoittelu parani. Niinpä hän otti kuuden vuoden tauon jälkeen Suomen mestaruuden. Ennen olympialaisia järjestetyissä EM-kisoissa Östersundissa Parkkinen saavutti neljännen sijan. Oslon olympiakisoissa Bislettillä Parkkinen ei yltänyt aivan mitaleille: 500 metrillä kuudes, 1 500 metrillä kuudes ja 10 000 metrillä kahdeksas. Olympialaisten Hamarissa järjestetyissä MM-kisoissa tuli sitten todllinen onnistuminen, kun Parkkinen sijoittui olympialaismestarin "Hjallis" Andersenin jälkeen yhteispisteissä toinen. Ura jatkui vielä seuraavan talven.

Urheilu-uransa jälkeen Parkkinen toimi myös pikaluistelun järjestötehtävissä: Kansainvälisen luisteluliiton johtokunnassa hän oli 1957–1964 ja Suomen Luisteluliiton varapuheenjohtajana 1954–1960.[10]

Työurallaan Enso-Gutzeitin palveluksessa Lassi Parkkinen siirtyi vuonna 1951 osastoinsinööriksi Kaukopään tehtaalle kotiseudulleen Imatralle. Siellä hänestä tuli 1960-luvulla Kaukopään tehtaitten johtaja vuosiksi 1966-68. Sen jälkeen hän palasi Helsinkiin ja toimi kartonkiteollisuuden johtajana 1968-70 ja edelleen johtokunnan jäsenenä vuodesta 1970.[4]

Henkilökohtaiset ennätykset[3]

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • 500 metriä: 43,9
  • 1 000 metriä: 1.34,6
  • 1 500 metriä: 2.19,6
  • 3 000 metriä: 4.57,4
  • 5 000 metriä: 8.25,1
  • 10 000 metriä: 17.25,7

Saavutuksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Lassi Parkkinen SpeedSkatingstats-tietokannassa speedskatingstats. Viitattu 20.2.2015. (englanniksi)
  • Jukola, Martti; Hirviseppä, Reino: ”Luistelu - Pikaluistelu: Lassi Parkkinen”, Urheilun pikku jättiläinen, s. 1172-1173. Porvoo: WSOY, 1958.
  • Hannus, Matti: ”Kohti päämääriä - Lassi Parkkinen”, Kultaa, kunniaa, kyyneleitä -suomalainen olympiakirja, osa 3, s. 48-56. Turku: Pohjanlahden Kustannus Oy, 1980. ISBN 951-95416-5-9

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Hannus, M: Kohti päämääriä, s. 49
  2. ↑ Hannus, M: Kohti päämääriä, s. 50
  3. ↑ a b Jukola, M - Hirveseppä, M.: Urheilun pikku jättiläinen, s. 1173
  4. ↑ a b Hannus, M: Kohti päämääriä, s. 56
  5. ↑ Hannus, M: Kohti päämääriä, s. 52
  6. ↑ Lassi Parkkinen ja olympiasijoitukset sports-reference. Arkistoitu 10.11.2012. Viitattu 20.2.2015. (englanniksi)
  7. ↑ Hannus, M: Kohti päämääriä, s. 53-54
  8. ↑ Mannerla, Einari & Pirhonen, Pentti: Mitä Missä Milloin 1952, s. 355. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1951.
  9. ↑ Mannerla, Einari: Mitä Missä Milloin 1951, s. 322. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1950.
  10. ↑ Hannus, M: Kohti päämääriä, s. 55
  11. ↑ Itä-Länsi-pelaajat joukkueittain, miehet Rasilainen, Matti. Viitattu 23.4.2018.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Lassi_Parkkinen&oldid=22530423”