Lövskär–Isokarin väylä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sementtilaiva M/S Furuvik Jataniemenaukolla Velkuanmaan eteläpuolella Velkualla.
Väylä muuttuu Velkuan jälkeen avoimemmaksi Iniönaukolla Laupusten eteläpuolella, kun se kääntyy länteen kohti Ahvenanmaata ja Kihtiä.

Lövskär–Isokarin väylä on kauppamerenkulkuun tarkoitettu meriväylä Saaristomerellä. Väylän pituus on noin 90 kilometriä ja kulkusyvyys 10 metriä. Etelä-pohjois-suuntainen väylä alkaa 15,3 metrin Naantalin väylästä ja päättyy Isokarin majakalle 12,5 metrin Uudenkaupungin väylälle.[1] Lövskär–Isokarin väylä on yksi Suomen pääväylistä, ja ainoa kauppamerenkulun väylä, joka johtaa Saaristomereltä Selkämerelle.[2] Väylällä liikennöi pääsääntöisesti kauppa-aluksia ja pientankkereita.[3]

Väylä on mitoitettu alukselle, jonka pituus on 180 metriä, leveys 25 metriä ja syväys 10 metriä. Väylän haraussyvyys eli varmistettu vesisyvyys on alkuosalla 11,5 metriä ja loppuosalla 12 metriä. Todellisuudessa syvyyttä on monessa kohtaa huomattavasti enemmän. Väylällä on 22 linjaa, jotka on merkitty valaistuin loistoin ja linjatauluin. Väylällä on kardinaalimerkintä. Virallisesti väylä on yksikaistainen, mutta monin paikoin kuitenkin täyttää kaksikaistaisen ohjeleveyden. Kapeimmalta kohdaltaan väylä on 167 metriä. Väylällä ei ole ankkurointialueita.[1]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väylä oli vuoteen 1966 saakka kulkusyvyydeltään 8,2 metriä. Esimerkiksi tuolloin 1965–1966 välisenä pakkastalvena koko Pohjanlahden liikenne kulki sen kautta. Vuoden 1966 kesällä Lövskär–Laupunen–Isokari-väylä kartoitettiin merenmittausalus Kallan toimesta yhdeksän metriseksi. Väylän uusi viitoitus oli tarkoitus tehdä keväällä 1967.[4] Vuonna 1972 uutisoitiin vielä tuolloin 9-metrisen väylän saattamisesta nykyiseksi 10 metriseksi. Tarkoitus oli tehdä tarkistusmittauksia, joiden pohjalta väylää ruopataan tulevina vuosina.[5]

Nopeampaa ja turvallisempaa pohjois-etelä-suuntaista väylää Saaristomeren läpi ei ole toteutettu. Kihdin-Isokarin laivaväylän suunnitelma hylättiin 1990-luvun alussa, kun sitä vastustettiin voimakkaasti lähinnä ympäristösyistä ja ammattikalastukselle aiheutuvien haittojen takia. Tuolloin päädyttiin Lövskär–Isokarin väylän parantamiseen, vaikka navigointi väylällä on todettu haasteelliseksi.[6] Kihdin väylä olisi ollut 90 kilometriä Ahvenanmeren avomeriväylää ja 18 kilometriä Lövskärin väylää lyhyempi, kun alukset liikennöivät pohjoiselta Itämereltä Pohjanlahdelle. Suurin osa Pohjanlahden öljykuljetuksista kulkee Ahvenanmaan länsipuolelta, mutta kovina jäätalvina jolloin reitille tulee ahtojäätä, laivat kulkevat Lövskärin väylää. Lövskärin talviväylän liikennettä Kihdin väylä olisi vähentänyt vain 10–20 prosenttia, koska Naantalista ja Turusta liikennöivät öljytankkerit olisivat käyttäneet sitä edelleen.[7]

Neste Oyj:n Naantalin jalostamon öljytoimitukset Pohjanlahdelle kulkivat Lövskär–Isokarin väylän kautta.[8]

Väylän reitti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väylä on lyhyempi vaihtoehto Ahvenanmaan länsipuolen avomerireittiin verrattuna, tuuliolosuhteiltaan suojaisampi sekä jääolosuhteiltaan helpompi reitti Utön ja Isokarin välillä. Väylä on alkupäästä aina Brändön Jurmoon asti suojainen ja hyvin merkitty, jonka jälkeen alkaa avomeriosuus Isokarille. Väylä kulkee Varsinais-Suomessa Naantalin (Rymättylä, Velkua), Paraisten (Nauvo, Korppoo, Iniö) ja Kustavin kunnissa sekä Ahvenanmaalla Brändön kunnassa.[1]

Väylä alkaa ja erkanee 15,3 metrin Naantalin väylästä, Nauvon pääsaaren Iso-Nauvon eli Storlandetin pohjoispuolella. Samaan risteyskohtaan loppuu 10 metrin Utö–Lövskärin väylä. Kyseisellä paikalla on paljon saaria, joista yksi on pieni Lövskärin saari, josta väylän nimi. Lövskär–Isokarin väylän aloituspisteitä on kaksi, kummallakin puolella Innamon saarta. Väylät yhtyvät yhdeksän ja seitsemän kilometrin päässä toisiinsa Kruununmaan ja Kaltsaaren välissä. Väylä kulkee pitkän matkaa lähellä Naantalin ja Paraisten kuntarajaa, ohittaen muun muassa Pähkinäisen ja Pakinaisen saaret. Tiheämmän saariston jälkeen väylä tulee Kustavin Laupusiin Iniönaukolle, josta erkanee 5,5 metrin kauppamerenkulun 2. luokan väylä, joka kulkee lyhyempää reittiä Isokarille Ströömin salmen kautta Kustavin pääsaarten välistä. Lövskärin väylä kääntyy länteen kohti Kihdin pohjoisosaa ja Ahvenanmaan Brändöä. Jurmon kohdalla väylä kääntyy kohti pohjoista ohittaen Katanpään entisen linnakesaaren. Saaren kohdalla erkanee 9 metrin kauppamerenkulun väylä koilliseen, josta pääsee Isokarille tai vaihtoehtoisesti 8,5 metrin syvyydellä Uudenkaupungin väylälle. Lövskärin väylä jatkuu avomerelle, jossa se loppuu Isokarin eteläpuolella usean väylän risteyskohdassa. Paikalla risteää 12,5 metrin Uudenkaupungin väylä Uutenkaupunkiin ja avomerelle, sekä muita matalampia väyliä.[1]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Niemi, Emmi: Alusöljyvahingon riskit Saaristomeren alueella. (Liiketoiminnan logistiikka, hankintojen johtaminen koulutusohjelmat. Opinnäytetyö) Turku: Turun ammattikorkeakoulu, 2011. Teoksen verkkoversio (pdf).

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d Väyläkortti: Lövskärin–Isokarin 10 metrin väylä (pdf) vayla.fi. 31.5.2021. Väylävirasto. Arkistoitu 13.2.2022. Viitattu 13.2.2022.
  2. ↑ Suomen tärkeimmät vesiväylät vayla.fi. 1/2022. Väylävirasto. Viitattu 11.3.2022.
  3. ↑ Niemi, Emmi: Alusöljyvahingon riskit Saaristomeren alueella, ”5.2.6 Lövskärin–Isokarin 10,0 m:n väylä” s. 59
  4. ↑ Merenmittausalus Kalla merkitsi uusia väyliä. Helsingin Sanomat, 17.10.1966, nro 281, s. 3. Helsinki: Sanoma Osakeyhtiö. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 11.3.2022.
  5. ↑ Turku–Tukholma-väylä ”kaksikaistaiseksi”. Helsingin Sanomat, 1.2.1972, nro 30, s. 23. Helsinki: Sanoma Osakeyhtiö. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 11.3.2022.
  6. ↑ Kati, Juurus: Toimikunta ei suosita Kihdin väylän rakentamista Vastustajat voittivat täpärästi äänin 5-4 Lövskärin väylän parantaminen vaihtoehdoksi hs.fi, Helsingin Sanomien verkkopalvelu. 20.4.1990. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 11.3.2022.
  7. ↑ Kati, Juurus: Saaristoväki pelkää Kihdin väylää Uusi laivaväylä halkaisisi Ahvenanmaan ja Suomen mantereen välisen saariston hs.fi, Helsingin Sanomien verkkopalvelu. 5.3.1990. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 11.3.2022.
  8. ↑ Niemi, Emmi: Alusöljyvahingon riskit Saaristomeren alueella, ”3.1 Saaristomeren tärkeimmät satamat” s. 26

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Popova, Milla: Öljyntorjunnan varautumisen kehittäminen Saaristomeren alueella – OIL-hankkeen loppuraportti. (Turun ammattikorkeakoulun raportteja 241) Turku: Turun ammattikorkeakoulu, 2017. ISBN 978-952-216-655-5 Teoksen verkkoversio (pdf).

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Lövskär–Isokarin_väylä&oldid=22464818”