Kuuskajaskari
Kuuskajaskari on 26,5 hehtaarin kokoinen saari Rauman saaristossa. Saarella sijaitsee merivalvonta sekä tulenjohtotorni ja entinen rannikkotykistön linnake. Linnake on toiminut rauhan aikana vain koulutus- ja puolustuslinnakkeena. Sillä ei ollut osuutta talvi- ja jatkosodan puolustustaisteluissa.lähde?
Nimen alkuperä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nimistöntutkijoiden mukaan saaren nimen lähtökohtana on asu Kuusi-kajas-kari, jossa kajas tarkoittaa kajavaa eli lokkia, ja nimi siis merkitsee ”kuusta kasvavaa lokkiluotoa”. Vastaavasti läheinen Kallikajaskari on ”kallioinen lokkiluoto”.[1]
Luonto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sotilaskäyttö on antanut oman leimansa saaren luonnolle. Saarella on rehevä puusto sekä kasvillisuutta, joka on menestynyt sotilaiden tallaamilla alueilla.[2]
Aika linnakkeena
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Toimiessaan linnakkeena saari kuului Turun Rannikkotykistörykmentin organisaatioon. Viimeisiä linnakkeen päälliköitä oli majuri Lauri Poromaa. Linnake muutettiin valmiuslinnakkeeksi vuonna 1996. Saapumiserä I/96 kotiutui 19. lokakuuta 1996, jolloin myös tähystys- ja sääasemien toiminta lakkasivat. Varusmiesten poistuttua Kuuskajaskari muuttui vartiolinnakkeeksi.[3] Myöhemmin valtion kiinteistöyhtiö Kapiteeli laittoi linnakesaaren myyntiin.
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuljetusvene K-8 ja sen onnettomuus Rauman satamassa 1964
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Paikkala, Sirkka: Suomalainen paikannimikirja, s. 202. (s.v. ”Kuuskajaskari”) Helsinki: Karttakeskus, 2007. ISBN 978-951-593-976-0
- ↑ Ajan jäljet Rauman seudulla 2008
- ↑ https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000003558533.html
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuuskajaskarin linnake Kuuskajaskarin linnakesaari. Viitattu 15.2.2009.
- Kuuskajaskarin linnakesaari Rauman matkailu. Rauman kaupunki. Viitattu 19.2.2013.
Majakat |
|
---|---|
Suomen majakat, joista 1940 ja 1944 tuli Venäjän majakkoja | |
Suomen entiset majakat |