Kuopion historia

Kuopion historia alkaa ajasta 8 000 eaa., jolloin ensimmäiset ihmiset saapuivat seudulle. Nykymuotoiseen Kuopion kaupunkiin johtavan kehityspolun voidaan katsoa toden teolla käynnistyneen 1550-luvun alussa Kuopionniemelle rakennetusta kirkosta ja seurakunnasta.

Ennen kaupunkia

1550-luvun alussa muun muassa Mikael Agricolan vaikuttamana Kuopionniemelle perustettiin kirkko ja kirkkopitäjä, joista eräät katsovat Kuopion saaneen alkunsa. Kirkko olisi voitu perustaa myös pohjoisemmaksi Tavinsalmen kuninkaankartanon läheisyyteen, nykyiselle Maaningalle, jolloin Kuopiota ei olisi ehkä koskaan perustettu.

Kaupungin muodostaminen

Pietari Brahen Kuopio

Kuopion kaupunkihankkeen historia alkoi 1650-luvulla, osana kenraalikuvernööri Pietari Brahen kauppapolitiikkaa sekä hänen oman Kajaanin vapaaherrakuntansa sisäistä kaupunkiohjelmaa. Pietari Brahen vuonna 1653 perustama kaupunki kuihtui kuitenkin kyläksi, ja se lakkautettiin 1680-luvulla.

Kustaa III:n Kuopio

Kuopion toisessa tulemisessa ruotsalaisen luonnontieteilijä Erik Tuneldin panos oli merkittävä. Aikana, jolloin Pietari Brahen kaupunkihanke oli jo unohdettu, ja Kuopio ei ollut esillä perustettavaksi ehdotetun Savon kaupungin lukuisien sijaintipaikkojen joukossa, Tuneld löysi Kuopiota koskevat dokumentit. Tuneld otti Kuopion asian omakseen. Hän mainosti Kuopion kaupunkihanketta teoksissaan jatkuvasti, mutta kun mitään ei tapahtunut, hän suunnisti Kustaa III:n puheille itse. Pääsyn hänelle takasi Kustaa III:n luottomies, kreivi Melker Falkenberg.

Uuden kaupungin perustamisen mahdollisti kuninkaan vuonna 1775 Suomen matkallaan antama määräys jakaa Kymenkartanon ja Savon lääni kahtia. Lääninjako oli osa valtiosihteeri Johan Liljecrantzin johtaman komitean valmistelemaa Suomen uudistusohjelmaa, johon kuului lisäksi kolmen uuden kauppalan perustaminen: Mikkeliin, Anianpellolle ja Tammerkoskelle. Savon ja Kymenkartanon lääninherra Gustaf Riddercreutz puuttui ehdotukseen ja vetosi kuninkaaseen, jotta Itä-Suomeen yksistään perustettaisiin kolme uutta kauppalaa, uutena Kuopio ja Anianpellon sijasta Heinola. Uuden Savon ja Karjalan läänin residenssipaikaksi kuningas määräsi kuitenkin ensin Nilsiän kappeliseurakunnan kirkon tienoon. Valintaa on ilmeisesti puoltanut se, että Nilsiä sijaitsi uuden läänin keskivaiheilla. Läänin uusi maaherra Otto Ernst Boije halusi kuitenkin siirtää residenssin Varkauteen. Kustaa III lopetti riidan määräämällä residenssin siirrettäväksi Kuopionniemelle. Kustaa III:n suorittama, Kuopion kaupungin toinen perustaminen tapahtui 17. marraskuuta 1775, mitä pidetään virallisena perustamispäivänä. Privilegiot myönnettiin vuonna 1782.

Osana kaupunkipoliittista ohjelmaansa Kustaa III pyrki keventämään kaupunkien hallintoa ja vapauttamaan elinkeinoelämää. Tavoitteet näkyivät uusien kaupunkien saamissa privilegioissa ja näin ollen Kuopiossa ei rajoitettu elinkeinojen harjoittamista, vaan jokainen sai vapaasti tehdä sitä työtä, mitä halusi eikä ammattikuntiin kuuluminen ollut pakollista. Muutaman vapaamielisen vuosikymmenen jälkeen kaupungin viranomaiset alkoivat kuitenkin oma-aloitteisesti kaventamaan elinkeinovapautta ja Ruotsin vallan loppuun mennessä uusilta porvareilta jo vaadittiin näyttöä osaamisestaan. Samoin ammattikuntia alettiin Kuopioon perustaa 1830-luvulla, vaikka mikään laki tai asetus ei siihen velvoittanut. Kaupunkiin ei myöskään perustettu maistraattia tai raastuvanoikeutta kuten vanhemmissa kaupungeissa, vaan kaupunkia johti maaherra muiden töidensä ohella ja oikeusasiat hoidettiin Pien-Savon tuomiokunnan Savon keskisen kihlakunnan käräjillä. Kaupunkilaiset kuitenkin kokivat järjestelyn hitaaksi ja kankeaksi ja anoivat kuninkaalta järjestysmiestä, joll ainen saatiinkin vuonna 1790. Jatkossa kaupunkia monessa asiassa hallinnoikin järjestys(mies)oikeus, jonka puheenjohtajana oli myös pormestariksi kutsuttu järjestysmies. Ensimmäinen tätä tointa hoitanut henkilö oli varalääninsihteeri Johan Bäck.

Ruutukaava-alueen laatiminen uuden kaupungin perustaksi

Kustaa III antoi 17. marraskuuta 1775 myös käskyn laatia Kuopioon asemakaavan kartoitus. Hämeenlinnan maanmittari Pehr Kjellman laati suorakulmaisen uusklassistista asemakaavavirtausta edustaneen kaavoituksen vuosien 1775–1776 vaihteessa. Kaupunkia haluttiin alkaa rakentaa rivakasti ja niinpä kuningas hyväksyi asemakaavan jo 5. maaliskuuta 1776. Asemakaavan oli tarkoitus olla pääilmansuuntien mukainen, mutta laskelmissa tapahtuneen virheen takia asemakaavasta tuli pohjois–luode- etelä–kaakko -suuntainen, joka on havaittavissa vielä nykyäänkin.

Uudet kortteliruudukot saivat ensimmäiset asukkaansa jo vuonna 1776, kun porvareita ja virkamiehiä muutti Kuopioon. Tästä alkoi uusien kortteliruudukoiden täyttyminen yksityisistä ja julkisista rakennuksista. Vaikka lähitulevaisuudessa Kuopiotakin koetteli pari lamakautta sotien vuoksi, kaupungin kehitystä ne eivät enää pysäyttäneet.

Vuoteen 1780 mennessä ruutukaava-alue oli saanut pysyvän kanta-asujaimistonsa. Vuosisadan vaihteessa Kuopiossa oli noin kahdeksansataa asukasta ja tuhannen asukkaan raja rikottiin vuonna 1806. Pian asemakaava-alue alkoi käydä ahtaaksi ja kaupunki pyrki laajentamaan maitaan. Kaupunki oli kuitenkin pitkään pattitilanteessa, sillä sitä ympäröi pappilan ja Hatsalan virkatalon tilukset. Vasta vuoteen 1806 mennessä nämä maat oli saatu vaihdettua ja lunastettua kaupungin omistukseen.

Alkuperäinen asemakaava käsitti alueet Maljalahdelta Kuopionlahden tuntumaan. Alueen keskus oli vanhan kirkon (sijaitsi Piispanpuistossa) ja Suurtorin, eli Kustaantorin alue (nykyinen Snellmaninpuisto). 1800-luvulle tullessa ja sen alku vuosikymmeninä asutus ja ruutukaava-alue levisivät luoteeseen nykyisen kauppatorin kupeeseen.

1800-luvun Kuopio

Vuonna 1815 purettiin puinen kaupungin vanha kirkko Maaherrankadun eteläpäästä. Samana vuonna valmistui uusi kirkko Kustaantorin laidalle. Näiden toimenpiteiden seurauksena kaupankeskus Kustaantori vahvisti asemansa kaupungin keskipisteenä.

1800-luvun puolivälissä asutus oli levinnyt jo kauppatorin yli kohti Hatsalaa. Tällöin myös kaupungin painopiste alkoi siirtyä kauppatorille. Kaupungin väkiluku oli vuonna 1852 yli kolmetuhatta. 1800-luvun lopussa asutus oli jo levinnyt kattamaan nykyisen ruutukaava-alueen ja kaupungin painopiste oli siirtynyt selvästi Kustaantorilta kauppatorille.

Myös väkiluku kasvoi nopeasti vuosisadan loppupuolella. Vuonna 1860 asukkaita oli neljätuhatta ja vuonna 1886 jo yli kahdeksantuhatta. 1890-luvulla Kuopiossa kirjattiin asuneen myös useita preussilaisia, saksalaisia ja ruotsalaisia.

Rakentamisessa alettiin suosia kiveä, mutta Kuopio säilyi pääasiassa puutalokaupunkina 1880-luvulle saakka. 1880-luvulla tuomiokirkon ja kauppatorin välissä kulkevan Kauppakadun varrella sattui pari tuhoisaa tulipaloa jotka omalta osaltaan nopeuttivat tämän keskeisen alueen muuttumista nopeasti kivitalovoittoiseksi alueeksi. Alueelle rakennettiin useita ylväitä kivisiä liikerakennuksia. Näistä esimerkkeinä Gust. Raninin kivikartano, tehtailija C. G. Svahnin talo ja apteekkari F. E. Bergrothin kaksikerroksinen kivitalo. Kauppakadulla sijaitsee myös kaupungin kolme vanhinta kivitaloa; tuomiokirkko, lyseo sekä Kauppakatu 2:ssa sijaitseva 1850-luvulta peräisin oleva kivitalo. Näistä viimeinen mainostaa itseään virheellisesti kaupungin vanhimpana kivitalona. Oikeasti Kuopion vanhin asuinkivitalo, joka valmistui 1847, sijaitsee Vuorikatu 14:ssä.

1900-luvun alun Kuopio

1900-luvun alussa varsinkin Kauppakadun varteen alkoi nousta useita jugend-tyylisiä kivirakennuksia. Ensimmäisenä näistä valmistui Kauppahalli 1902 kauppatorille ja heti perään Kansallis-Osake-Pankin talo 1904. Kansalliskaupan talo valmistui 1912 kuten myös Suomen Pankin talo, joka rakennettiin myös tulipalossa tuhoutuneen puutalon paikalle. Pohjoismaiden yhdyspankin talo valmistui 1920. Kauppakadulla on muutenkin tärkeä rooli kivitalorakentamisessa.

Uudelle vuosisadalle tultaessa kaupungin väkiluku oli noussut kymmenessä vuodessa kolmella tuhannella 12 000 henkeen. Kasvu jatkui voimakkaana ensimmäisen vuosikymmenen aikana ja vuonna 1910 hätyyteltiin jo 16 000 asukkaan rajaa.

Uudet liikenneyhteydet

Vuosien 1882–1886 aikana rakennetun Kuopion kaupungintalon hinnalla olisi katettu silloinen koko kaupungin budjetti yli kahdeksi vuodeksi.

1800-luvulla kaupungin kehitykseen vaikutti paremmat liikenneyhteydet: Varkauden Taipaleen kanavan valmistuminen 1840, Saimaan kanavan avautuminen 1856 (samana vuonna valmistui Puijon ensimmäinen torni) ja Savon radan valmistuminen 1889. Lisäksi vuonna 1858 Kuopion sai oikeuden suoraan ulkomaankauppaan. Kaupunkiin alkoi syntyä puutavarakaupan ympärille teollisuutta: sahoja, rullatehdas ja tulitikkutehdas. Myös ympäröivän maakunnan maataloustuotteet synnyttivät teollisuutta, esimerkiksi voi oli merkittävä vientituote.

Koulutus ja kulttuuri

Kuopion koululaitoksen historia on pitkä, ensimmäinen triviaalikoulu perustettiin Kuopioon vuonna 1788 (tosin Viipurin vuonna 1534 perustettu triviaalikoulu oli muuttanut jo vuonna 1777 Kuopioon) ja kimnaasi eli lukio 1844. 1800-luvun lopulla perustettiin myös teollisuuskoulu (1886), kauppakoulu (1887) ja sairaanhoitajakoulu (1896). 1897 rikkoontui myös 10 000 asukkaan rajapyykki.

Koulutuksen kehittäjinä ja koulujen perustajina toimivat noihin aikoihin pääasiassa kaupungin kulttuuriväki (mm. J. V. Snellman), toimittajat (mm. Juhani, Kalle ja Pekka Aho) ja varakkaimmat liikemiehet (esim. G. Ranin ja H. Saastamoinen). Naisasialiikkeen (johon kuuluivat mm. M. Canth ja E. Stenius-Aarneenkallio) tasa-arvotyö eteni vapaaehtois- ja hyväntekeväisyystyön mahdollistamisesta naisille kohti naisten kouluttamista käsityö- ja tyttökouluissa ja myöhemmin yhteiskouluissa – fennomaanien vaikutuksesta jo hyvissä ajoin suomen kielellä. Koulut elivät 1800-luvun puolella ja 1900-luvun alussa paljolti keräysten ja mesenaattien voimin.

Kunnallistekniikka ja palvelut kehittyvät

Hannes Kolehmainen.

Kaupunki sai vesijohdon vuonna 1913 ja hallintokonttori valmistui 1915. Ensimmäinen päätös rakentamisesta oli tehty jo vuonna 1878. Valmistunut vesijohto korvasi talousveden nostamisen käsivoimin Kallavedestä, lammista ja lukuisista yksittäisistä kaivoista. Suodatusmenetelmät eivät olleet kuitenkaan riittävät (hiekkasuodatus), joten muun muassa lavantaudista päästiin eroon vasta 1939 Itkonniemelle rakennetun, kemialliseen vedenpuhdistukseen perustuvan laitoksen myötä.

1920-luvulla Kuopio kasvoi ripeästi ja 20 000 asukkaan raja rikottiin. Kaupunkikuva muuttui korkeiden kivitalojen rakentamisen myötä. Haapaniemen, Itkonniemen ja Linnanpellon kaupunginosat kaavoitettiin. Autoliikenne alkoi tuolloin rajoitetusti Kuopiossa. Liikenne oli kuitenkin vielä paljon höyrylaivojen ja Savon radan varassa. Kuopiosta liikennöineitä perinteisiä sisävesihöyrylaivoja ovat muun muassa S/S Heinävesi, S/S Karjalankoski (ent. S/S Apollo), S/S Koski (nyk. M/S Koski) ja S/S Lokki.

Vuonna 1929 ensimmäiseksi kaupunginjohtajaksi valittiin Kaarlo Sallinen. Urheilupaikkoja perustettiin myös innolla Kuopioon, tuolta ajalta ovat peräisin Väinölänniemen urheilukentät, joita muiden muassa juoksija Hannes Kolehmainen käytti ahkerasti. Vuosikymmenen lopulla kurjuuden keskelle valmistuivat Kallansillat ja Niiralan koulu.

Sotien jälkeinen kasvu

Toisen maailmansodan jälkeen kaupungin väkiluku kasvoi huomattavasti, syynä muun muassa Karjalan evakkojen asuttaminen ja suuri syntyvyys. Väestön räjähdysmäinen kasvu pakotti laajentamaan kouluja. 1940-luvun lopussa alettiin myös tukea koulumatkoja ja tarjota ilmaista kouluruokaa (varattomat olivat saaneet sitä Kuopiossa jo vuodesta 1902). 1960-luvulla aloitettiin ensimmäinen varsinaisen lähiön, Puijonlaakson, rakentaminen. Sittemmin uudet alueet kasvoivat kukin vuorollaan: 1960-luvulla Puijonlaakso ja Tiihotar (osana Saarijärveä); 1970-luvulla Saarijärvi, Kelloniemi ja Levänen; 1980-luvulla Jynkkä ja Neulamäki.

Korkeakoulu

Vuonna 1966 annettiin laki korkeakoulun perustamisesta Kuopioon ja sen toiminta aloitettiin vuonna 1972. Uusi korkeakoulu toi mukanaan paljon nuoria ihmisiä ja uusia mahdollisuuksia kaupungin kehitykseen. Korkeakoulusta tuli Kuopion yliopisto vuonna 1984.

Viime vuosikymmenet

Suuren Petosen alueen rakentaminen alkoi 1986. Vuonna 2003 siellä asui jo 14 000 ihmistä, mikä ei tule enää merkittävästi kasvamaan. Sen sijaan Petosen ja ydinkeskustan väliselle niemialueelle on aloitettu uuden kaupunginosan rakentaminen.

Uusi kaupunginosa, Saaristokaupunki on Suomen suurin rakenteilla oleva asuinalue. Rakentaminen alkoi vuonna 2003 ja se jatkuu vuoteen 2015 saakka. Valmistuttuaan 14 000 asukkaan kaupunginosassa asuu nyt 3 800 asukasta. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 1,6 miljardia euroa, josta kaupungin osuus on 160 miljoonaa euroa.

Saaristokaupunki -projektissa on hyödynnetty monia uusia toimintamalleja. Siihen haettiin ideoita muun muassa osallistumalla Europan 8 -arkkitehtuurikilpailuun. Alueen rakentamista ohjaa puolestaan Taiteen kaava, joka on taiteen ja kulttuurin yleissuunnitelma, jonka pohjalta Saaristokaupunkia rakennetaan hyväksi asumisen kulttuuriympäristöksi. Taiteen kaava liittyy aikaisemmin tehtyyn päätökseen, jonka mukaan Kuopion kaupungin omissa rakennushankkeissa tulee olla taidetta 0,5–1,5 % rakennuskustannuksista. Saaristokaupungissa järjestettiin asuntomessut 2010. Kuopiossa oli asuntomessut myös vuonna 1980.

Rajuimman muodonmuutoksen on kokenut Kuopion ruutukeskustan alue, joka oli vielä muutama vuosikymmen sitten pääasiassa puutalokaupunkia. Muutama vanha rakennus on säilytetty, muun muassa korttelimuseo. Keskustan entisestäänkin korkea asukastiheys kasvaa etenkin sataman alueella kerrostalorakentamisen myötä.

Vaikka Kuopio kasvaa etelässä, eräät kaupungin pohjoispuolella, lähellä Kuopion lentoasemaa sijaitsevat Siilinjärven osat ovat Kuopion keskustaa lähempänä. Kyseisillä omakotitalovaltaisilla alueilla asuu erityisesti lapsiperheitä. Pendelöinti Siilinjärveltä on voimakasta, noin 3 600 käy töissä Kuopiossa. Kokonaisuudessaan pendelöintimäärät olivat vuonna 2004 noin 8 600 henkilöä Kuopioon päin ja noin 5 000 henkilöä Kuopiosta muihin kuntiin päin.

Katso myös

• Kuopion kirkko

Lähteet

• FT Lappalainen, Pekka: Kuopion historia 1. (vaiheet v. 1782 asti) Savon Sanomain kirjapaino Oy / Kustannuskiila Oy, 1982. ISBN 951-657-097-6
• Toivanen, Pekka: Kuopion historia 2. Savon residenssistä valtuusmiesten aikaan. Kuopion kaupunki, 2000. ISBN 951-842-228-1

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kuopion historia Wikimedia Commonsissa