Kotkan Pojat

Kotkan Pojat
Perustettu	27.2.1943
Värit
Puheenjohtaja	Timo Kallio
Infobox OK

Kotkan Pojat (KoPo) on koripalloiluun erikoistunut urheiluseura, jonka kotikaupunki on Kotka. Seura on perustettu vuonna 1943, ja se oli perustamisensa aikaan silloisen Kotkan ensimmäinen koripalloseura.

KoPon menestyksekkäimmät vuodet ajoittuvat 1960-luvulle, jolloin se pelasi kahden kauden ajan miesten SM-sarjassa.

Jälkimmäisellä kaudella 1967–1968 KoPon Pertti Hietala voitti SM-sarjan korikuninkuuden 22,3 pisteen ottelukohtaisella keskiarvolla.

KoPon logo

Historia

Varhaisimmat havainnot

Koripallon tapaista peliä pelattiin Kotkassa ensimmäisen kerran tiettävästi vuosina 1917 ja 1918. Tytöt pelasivat tuolloin Kotkan suomalaisen yhteiskoulun (nykyisin Kotkan lyseo) pihalla peliä, jossa yritettiin saada palloa koriin. Koulun toimintakertomuksessa vuodelta 1924 kerrotaan, että "koripallo" otettiin tuolloin voimistelutuntien ohjelmaan.

1930-luvulla laji alkoi toden teolla levitä pääkaupunkiseudulta ympäri Suomea, ja vuonna 1938 karhulalainen voimistelunopettaja Nils Fabricius toi Saksasta koripallon viralliset säännöt Suomeen.

Fabricius oli Karhulan Katajaisten miehiä. Niinpä nykyisin yleisurheiluseurana tunnettu Katajaiset sekä Kymin NMKY olivatkin mukana jo Suomen koripalloliiton perustavassa kokouksessa vuonna 1939 ja ensimmäisessä, cup-kilpailuna pelatussa SM-sarjassakin.

Perustaminen

KoPo perustettiin Kotkassa helmikuun 27. päivänä vuonna 1943 – yleisseuraksi kuten siihen aikaan oli tapana. Perustamisasiakirjan mukaan tarkoituksena oli "urheilun ja voimistelun harrastuksen levittäminen Kotkan kaupungissa, ja varsinkin yhdistyksen jäsenten keskuudessa".

Seuran ensimmäisenä puheenjohtajana toimi Kotkan lyseon voimistelunopettaja Teemu Saarinen. Hän oli saanut syksyllä 1942 päähänsä opettaa lyseon pojille koripalloa, ja uusi pallopeli sai nopeasti niin suuren suosion, että jo alkuvuodesta 1943 tuli ajankohtaiseksi koripalloseuran perustaminen.

KoPon ensimmäisestä merkistä päätellen ainakin hiihtoa kaavailtiin otettavaksi seuran ohjelmaan. Lisäksi KoPossa on pelattu pesäpalloa lyhyesti kahteen otteeseen, ensin heti sotien jälkeen ja uudelleen 1970-luvulla. Alusta asti KoPo on kuitenkin ollut lähes yksinomaan koripallon erikoisseura.

KoPo oli ensimmäinen "vanhassa Kotkassa" koripallon ohjelmaansa ottanut seura, sillä Karhula ja Kymi yhdistettiin Kotkaan kuntaliitoksessa vasta vuonna 1977.

Kotkan Pojat ja Kotkan Pojat

Kotkan Pojat ei valikoitunut KoPon nimeksi ihan sattumalta, sillä Kotkassa toimi tuohon aikaan toinenkin Kotkan Pojat:

Marsalkka Mannerheim oli talvisodan jälkeen toivonut, että maahan perustettaisiin yhteinen poikajärjestö, Suomen Pojat, ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kotkan osasto perustikin jo vuonna 1940 yhteyteensä Kotkan Pojat -järjestön. Siihen liittyi heti 400 innokasta 8–17-vuotiasta poikaa.

Marsalkan toivomuksesta hieman poiketen järjestö ei ollut mitenkään korostetusti sotilaallinen: aseita sillä ei ollut eikä taisteluharjoituksia pidetty. Isänmaallinen se kuitenkin oli, ja järjestö joutuikin lakkautettavien listalle rauhansopimuksen raskaiden ehtojen nojalla vuonna 1946. Se kuitenkin jatkoi toimintaansa Partiolippukunta Merikotkina.

Kotkan Pojat -järjestöllä ja urheiluseura Kotkan Pojilla ei ollut suoraa kytkentää, mutta nimi ja suurelta osin myös henkilöt olivat samoja. Seuran ensimmäisissä säännöissä luki, että jäseneksi voi päästä jokainen Kotkan Pojat -järjestön jäsen sekä lisäksi "hallituksen hyväksymä hyvämaineinen ja amatööriksi luettava seuran kotipaikkakunnalla asuva henkilö".

Ensimmäiset vuodet

KoPon ensimmäisinä vuosina Kotkan lyseon joukkue ja KoPo olivat miltei sama asia. Pelipaikkoja olivat suojeluskuntatalon lisäksi "kunnallisena" tunnettu ammattikoulun sali sekä lyseon sali.

Vuonna 1944 KoPo voitti ensimmäisen kerran Kymenlaakson piirin mestaruuden. Valtakunnan A-sarjassa tuli voitto vuonna 1945 ja seura nousi koripalloliiton mestaruussarjaan.

Vuosina 1946, 1947 ja 1948 KoPo sijoittui mestaruussarjassa neljänneksi ja vuonna 1949 viidenneksi. Seuraavana vuonna sarja pelattiin ensimmäisen kerran kaksinkertaisena (ensimmäinen kierros keväällä ja toinen kesätauon jälkeen syksyllä), eivätkä KoPon pelit enää oikein sujuneet. Seura putosi mestaruussarjasta viiden siellä vietetyn kauden jälkeen.

Vuonna 1951 KoPo kuitenkin voitti valtakunnansarjan ja palasi heti takaisin pääsarjaan.

Koripalloliitto ja TUL olivat olympiavuonna 1952 päässeet sopuun yhteisestä SM-sarjasta, joka pelattiin kahdessa yhdeksän joukkueen lohkossa. Molemmista pääsi kuusi parasta seuraavan vuoden SM-sarjaan. KoPo jäi itälohkossa seitsemänneksi, joten vuonna 1953 oli osallistuminen uuteen suomensarjaan.

Kansainvälinen aika

1940-luvun loppu ja 1950-luvun alku olivat KoPon historian kansainvälisintä aikaa.

Ulkomaisen tuulahduksen toi ensimmäisenä unkarilainen valmentaja Geza Bela Racs. Hän oli valmentamassa Suomen maajoukkuetta EM-kisoihin, jotka piti pelattaman Leningradissa (nykyisin Pietari) vuonna 1949. Venäläiset luopuivat kuitenkin järjestelyistä ja kisat siirrettiin Kairoon Egyptiin. Pitkän matkan takia Suomi luopui EM-osanotosta, ja Racsilta vapautui aikaa niin, että hän teki useita valmennusmatkoja Helsingin ulkopuolelle, mm. Kotkaan.

KoPon harjoituksissa Racs opetti kotkalaisille mm. aiemmin tuntemattoman hyppyheiton alkeita.

Keväällä 1949 KoPon ja Katajaisten pelaajista koottu Kymen piirin joukkue kohtasi Kotkassa yhdysvaltalaisen MAP-veljien joukkueen. MAP-veljet olivat lähetystyöhön saapuneita mormooneja. He pelasivat useita otteluja suomalaisjoukkueita vastaan. Kymen piirin joukkueen vieraat voittivat kolmella pisteellä.

Vuonna 1950 Suomessa vieraili marokkolainen FAC Casablanca. Geza Bela Racs oli siirtynyt Suomesta FAC:n valmentajaksi ja toi uuden joukkueensa myös Kotkaan pelaamaan KoPoa vastaan. FAC voitti 63–36.

MAP-veljiin kuulunut Lorenzo C. Moss osallistui koko kauden 1950 ajan KoPon harjoituksiin. MAP myös kävi uudelleen Kotkassa ja löi KoPon 102–54. Lähetyssaarnaajien parhaita pelaajia oli Robert Petersen, joka myöhemmin suomalaistui ja toimi pitkään Suomen maajoukkueen päävalmentajana.

Kolmannen kerran MAP kävi Kotkassa tammikuussa 1955. Amerikkalaiset voittivat taas, nyt pistein 76–68.

1960-luku

1950-luvun lopulta lähtien KoPo tavoitteli vakavasti nousua SM-sarjaan. Siinä epäonnistuttiin niin monta kertaa niin niukasti, että ikuisen kakkosen maine alkoi olla uhkana:

Vuonna 1959 KoPo sijoittui suomensarjan itälohkossa toiseksi. Lohkovoittaja HNMKY nousi SM-sarjaan.

1960 SM-sarjapaikan vei KoPon nenän edestä Kouvolan NMKY.

1961 sama juoni jatkui: KoPo oli kakkonen, Sörnäisten NMKY nousi.

Syksyllä 1962 KoPo voitti itälohkon, mutta nyt yksikään joukkue ei noussut, koska sarjajärjestelmä uudistettiin. Vuoteen 1961 asti koripallosarjat oli pelattu keväästä syksyyn, mutta uudistuksen jälkeen aloitettiin syksyllä ja lopetettiin keväällä seuraavana vuonna. Siirtymävaihe hoidettiin siten, että vuoden 1962 syyskierros oli samalla pelikauden 1962-63 avauskierros.

Kun sarjaa sitten keväällä 1963 jatkettiin, KoPolle kävi tutusti: Karhun Pojat meni ohi ja nousi. KoPo jäi neljännen kerran peräkkäin kakkoseksi. Ratkaisevan tappion se kärsi seuran 20-vuotispäivänä Peli-Karhuille 63–64.

Kaudella 1963-64 KoPo voitti suomensarjan lohkonsa kukistettuaan Peli-Karhut kaksiosaisessa uusintaottelussa. Lohkovoitto ei kuitenkaan enää riittänyt suoraan nousuun, sillä käyttöön otettiin ensimmäistä kertaa SM-karsintasarja. KoPo voitti neljästä ottelustaan kaksi ja oli karsintasarjan kolmonen. Vain kaksi parasta, Pantterit ja Porin Veto, nousivat.

1964-65 KoPo ei hävinnyt suomensarjan lohkossaan kertaakaan. SM-karsintasarja pelattiin edelleen yksinkertaisena eikä KoPon arpaonnessa ollut kehumista: Tapion Honka ja Karhun Pojat piti kohdata vieraissa ja vain Oulun NMKY Kotkassa. Kävi kuten pelättiin: KoPo voitti Oulun, mutta hävisi molemmat reissupelit ja jäi kuudennen kerran peräkkäin ensimmäisenä nousupaikkojen ulkopuolelle.

Arvan merkitys ei jäänyt koripalloliitossakaan huomaamatta, ja jo seuraavalla kaudella SM-karsintasarja pelattiin kaksinkertaisena.

Nousu SM-sarjaan

Kaudelle 1965-66 KoPo lähti vahvistuneena saatuaan vuoden tauon jälkeen mukaan erinomaisen puolustuspelaajan Harry Fransilan sekä Peli-Karhuista kaksimetrisen Heimo Montosen. Joukkue pelasikin toisen sarjakauden peräkkäin häviämättä yhtään ottelua.

SM-karsintasarjassa olivat vastassa Oulun NMKY, Pantterit ja espoolainen Leppävaaran Pyrintö.

Leppävaara kaatui ensin Kotkassa 81–67 ja sitten vieraissa Pantterit jatkoajalla 84–83. Oulussa tuli tappio 58–74, mutta kotiottelut voittamalla KoPo nousisi...

KoPo ei ollut hävinnyt kotisalissa yhtään ottelua yli kolmeen vuoteen, kun Pantterit tuli vierailulle maajoukkueen kakkosvalmentajaksi kohonneen Robert "Petteri" Petersenin johdolla. Tärkeimmällä hetkellä KoPo sitten pelasi kauden huonoimman ottelunsa, ja Pantterit voitti 69–65.

Seuraavassa ottelussa KoPo puolusti 53–37-voiton Oulun NMKY:stä. Pantterit voitti Leppävaaran, joten kaikki jäi viimeisten ottelujen varaan.

KoPo pelasi Leppävaarassa ja kukisti nousumahdollisuutensa jo menettäneen Pyrinnön 76–58. Kauan odotettu nousu varmistui, kun Oulu löi kotonaan Pantterit viidellä pisteellä.

Nousijajoukkueessa pelasivat Seppo Nykänen, Pertti Hietala, Heimo Montonen, Harry Fransila, Kari Kallio, Harri Kuokka, Esko Sipari, Tuomo Ourila, Hannu Uotinen, Seppo Syvänen ja pelaajavalmentaja Risto Warjus. Toisena valmentajana toimi Pauli Lehtoranta.

SM-sarjassa 1966-1968

SM-sarjassa KoPolle ei povattu helppoja aikoja, mutta sarjatulokas yllätti jo heti kauden 1966-67 ensimmäisessä ottelussaan mestariehdokkaana pidetyn Hongan selvästi 73–55. Suurelle yleisölle tuntemattomat KoPon takamiehet Harri Kuokka ja Esko Sipari valittiin heti Ilta-Sanomien All Stars -viisikkoon.

Toisessa ottelussa KoPo hävisi täpötäydessä (yli 700 katsojaa) Haukkavuoren koulun salissa KTP:lle 49–58, mutta voitettuaan seuraavasta kuudesta ottelustaan neljä, KoPo oli sarjan puolivälin lähestyessä sarjataulukossa kolmantena.

Räväkän alkukauden jälkeen vastustajat alkoivat löytää vastalääkkeitä KoPon omintakeisiin hyökkäyskuvioihin. Voitot olivat tiukassa, mutta vahvojen kotipelien (seitsemän voittoa yhdeksästä) turvin sarjapaikka varmistui lopulta helposti. Lopullinen sijoitus kymmenen joukkueen sarjassa oli kuudes.

Kaudella 1967-68 KoPo otti marraskuussa maukkaan voiton KTP:stä 78–63 ja pysyi keskikastissa sarjan puoliväliin asti. Kevätkierroksella meni kuitenkin pieleen melkein kaikki, ja vain kuusi ottelua 18:sta voittanut KoPo joutui uusimaan putoamisesta.

Vastustajaksi tuli Torpan Pojat. Uusinta pelattiin Lahdessa, ja ToPo voitti 70–55. Putoajasta jäi koripalloliiton ennätyskirjoihin kuitenkin pysyvä merkintä, sillä Pertti "Riski" Hietala voitti sarjan korikuninkuuden. Haminalainen hook-heiton armoitettu taitaja teki sarjassa 402 pistettä eli 22,3 pistettä ottelua kohden.

Etelämaalaista tunnelmaa

Putoaminen oli KoPolle karvas pala nieltäväksi. Seura menetti heti tarkan laitahyökkääjänsä Seppo Nykäsen Kotkan Kisailijoihin ja jäi kaudella 1968-69 suomensarjassa lohkonsa neljänneksi.

Siltä kaudelta jäi aikakirjoihin yksi KoPon historian värikkäimmistä otteluista. Neljällä pisteellä hävityssä paikallisottelussa Kisailijoita vastaan oli paikallisen Eteenpäin-lehden mukaan "etelämaalainen tunnelma", kun pelaajat ja yleisö opastivat erotuomareita koripalloilun sääntöasioissa.

Lehden otteluraportin mukaan toista erotuomaria heitettiin useamman kerran pallolla, kaadettiin vettä päähän ja tönittiin.

Raportteja pantiin postiin, mutta tunteiden tasaannuttua asiat sovittiin ilman isompia seuraamuksia. Haukkavuoren koulun vahtimestarin vaatimaa porttikieltoakaan ei KoPolle tullut.

Maaottelujen piste-ennätys

1970-luvulle tultaessa alkoi olla selvää, ettei KoPo nouse takaisin SM-sarjaan ainakaan entisellä runkomiehistöllä. Junioripuolella näytti kuitenkin paremmalta, sillä minikoripalloilijoiden (alle 12-vuotiaat) SM-turnauksessa 1969 loppuotteluun asti yltänyt Haukkavuoren koulun joukkue koostui miltei kokonaan KoPon pojista.

Kaudella 1971–72 KoPon B-pojat voittivat seuralle sen ensimmäisen valtakunnallisen mitalin, SM-pronssin. Joukkueen tähdet, toisen polven kopolaiset Jan Kuokka ja Matti Lehtoranta nousivat pian sen jälkeen myös edustusjoukkueen kantaviksi voimiksi.

Kuokka ja Lehtoranta olivat kovia tekijöitä nuorten maajoukkueissakin. Kuokka mm. heitti 42 pistettä Hollantia vastaan Mannheimin-turnauksessa Länsi-Saksassa vuonna 1975.  Se on edelleen 18-vuotiaiden maajoukkueen yhden ottelun piste-ennätys Suomessa.

Vuodet 1975-87

Juuri kun KoPo uskoi pääsevänsä nauttimaan juniorityönsä parhaista hedelmistä, Kuokka ja Lehtoranta siirtyivät kesällä 1975 KTP:hen. Se oli kova isku, ja KoPo juuttui vuosiksi suomensarjan puolivälin alapuolelle. Kaudella 1977-78 se oli jopa pudota, mutta vahvistui sitten kesällä merkittävästi viiden uuden pelaajan myötä.

Seuraavalla kaudella 1978-79 KoPo hävisi 18 ottelustaan vain neljä ja selviytyi SM-sarjan ja suomensarjan väliin muodostetun 1. divisioonan karsintoihin. Ensimmäisessä turnauksessa Tampereella KoPo hävisi Pispalan Tarmolle, mutta voitti Oulun NMKY:n ja Turun NMKY-66:n ja selviytyi jatkokarsintoihin Turkuun. Siellä tuloksena oli kolme tappiota, ja hieno kausi päättyi siihen.

18-vuotias Jouko Lehtoranta oli suomensarjan paras kotimainen korintekijä. Hän heitti sarjassa 503 pistettä 28,5 pisteen keskiarvolla. Vain Lappeenrannan NMKY:tä edustanut entinen KTP-vahvistus Wayne Kemp oli tehokkaampi.

Lehtoranta siirtyi jo seuraavalla kaudella Peli-Karhuihin, ja KoPon sijoituskäyrä painui taas alaviistoon. Kaudella 1981-82 sarjapaikka säilyi vasta karsintaottelujen perusteella, kunnes kesällä 1982 seurasiirtojen lopputulos oli KoPolle vaihteeksi positiivinen. Kausi 1982-83 päättyikin loppujen lopuksi nousuun seuraavalla kaudella käynnistyneeseen 2. divisioonaan.

Uudelle sarjatasolle kelpuutettiin neljä parasta kustakin suomensarjan lohkosta. KoPo oli lohkossaan viides, mutta sai kesällä uuden tilaisuuden, kun 2. divisioonasta vapautui yksi paikka luopumisen vuoksi. KoPo sai karsintaturnauksen kotisaliin, voitti helsinkiläisen Wartti-Basketin ja Kauhajoen Pesukarhut ja nousi.

KoPo pysyi 2. divisioonassa vain kahden kauden ajan. Kohokohtana oli Lasse Tähtisen valtaama sarjan korintekijätilaston kärkipaikka kaudella 1984-85.

Suomensarjaan 1985-86 KoPo lähti hyvin nuorella joukkueella. Sen runkona olivat pojat, jotka edellisellä kaudella selviytyivät pitkälle B-poikien SM-turnauksessa. Tommi Lanki ja Tommi Kuokka olivat mukana ikäistensä maajoukkueryhmässäkin.

Lanki oli jo 17-vuotiaana niin hyvä, että KTP nappasi hänet riveihinsä kesällä 1986. KTP:stä Lanki jatkoi pian Jyväskylään ja sieltä Lahteen ja päätyi hienon koripallouran (mm. kaksi Suomen-mestaruutta ja 53 A-maaottelua) päätyttyä urheilukaupunki Lahden liikuntatoimenjohtajaksi.

Oma kori

Langin lähdöstä huolimatta KoPo aloitti suomensarjakauden 1986-87 toiveikkaana, sillä mukaan oli saatu neljä uutta pelaajaa. KoPo voittikin sarjan ja sai 2. divisioonan nousukarsinnat kotisaliin Haukkavuoren koululle.

Karsinnoissa KoPo voitti helposti Laukaan Urheilijat ja Oulun NMKY:n, mutta hävisi sitten helsinkiläiselle KY-Korille ja jatkoajalla Hyvinkään Pontevalle. Vain kaksi parasta nousi, joten KoPo jäi taas kerran ensimmäisenä rannalle.

Myöhemmin Pispalan Tarmo kuitenkin luopui paikastaan 2. divisioonassa, ja Koripalloliitto päätti antaa vapautuneen paikan joko KoPolle, teekkareiden urheiluseuralle PUS-Basketille tai Riihimäen Pallonlyöjille.

Karsintaturnauksesta Riihimäellä tuli merkillinen ennakkotapaus koko suomalaiseen koripallohistoriaan.

KoPo voitti RPL:n, mutta hävisi PUS-Basketille. Turnauksen viimeisessä ottelussa PUS Basket–RPL opiskelijapojille riitti niukka tappiokin turnausvoittoon, ja joukkue keksi tehdä loppusekunneilla tasatilanteessa oman korin välttääkseen jatkoajan ja mahdollisen selvän tappion. RPL voitti ottelun, mutta PUS-Basket turnauksen korierojen vertailussa.

Koripalloliitossa ryhdyttiin kuitenkin tutkimaan sääntökirjoja ja todettiin PUS-Basketin tekemän oman korin loukanneen koripalloilun urheilullisia tavoitteita. "Koripalloa pelaa kaksi joukkuetta, joilla kummallakin on viisi pelaajaa. Kumpikin joukkue yrittää heittää pallon vastustajansa koriin ja estää toista joukkuetta tekemästä koria", sanotaan heti sääntöjen ensimmäisessä pykälässä.

PUS-Basketin karsinnassa pelaamat ottelut mitätöitiin, ja KoPon kolmen pisteen voitto RPL:stä toi sarjanousun.

Cup-menestys

Kaudet 1987-88 ja 1988-89 KoPo pysyi 2. divisioonan keskikastissa. Kaudelle 1989-90 se vahvistui tuntuvasti ja johti syksyllä sarjaa, mutta hyytyi lopulta neljänneksi.

Suomen cupissa KoPo ylsi pidemmälle kuin koskaan ennen. Se pudotti jatkosta Kouvot, Vantaan Pussihukat, Hyvinkään Tahkon ja 1. divisioonassa pelanneen Äänekosken Huiman ja selviytyi kahdeksan parhaan joukkoon. Yksi voitto lisää olisi tiennyt paikkaa neljän joukkueen lopputurnauksessa.

Puolivälierissä vastaan arvottiin kuitenkin hallitseva Suomen-mestari Helsingin NMKY. Henrik Dettmannin valmennettavat painoivat Haukkavuoren salissa täysillä alusta loppuun ja voittivat 103–53.

1990-luvun alussa KoPo pelasi suomensarjassa ja sarjauudistuksen jälkeen uudistuneessa 2. divisioonassa. Osa 1960-luvun SM-sarjakonkareista edusti ikämieskoripalloiluun erikoistuneita Pekonipoikia. Se pelasi kaudella 1992-93 KoPon 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi KoPo-Pekonien nimellä ja voitti SM-kultaa.

Lauri Markkasta vastassa

Kaudella 1995-96 KoPon edustusjoukkue nousi alueelliseen 1. divisioonaan, mutta pysyi siellä vain yhden kauden ja jatkoi 2. divisioonassa kevääseen 2004 asti. Kaudella 2001-02 oli tullut 2. divisioonan aluemestaruuskin, mutta KoPo ei lähtenyt mukaan 1. divisioonan karsintoihin.

Kevään 2004 jälkeen KoPolla ei ole ollut joukkueita miesten sarjatasoilla. Kokeneempi kaarti jatkoi kuitenkin pelaamista 35-vuotiaiden SM-sarjassa ja voitti SM-pronssia kaudella 2006-07. Myös pitkään uinunutta juniorityötä heräteltiin henkiin.

Parhaimmillaan KoPolla oli seitsemän juniorijoukkuetta, ja kaudella 2012-13 joukkue B-poikien SM-sarjassakin. Se oli tosin "lainassa" KTP:ltä vain vuoden ajan. KoPon voimahahmoja olivat nykyiset liigapelaajat Severi Kaukiainen ja Joona Tuomala sekä 16-vuotiaiden maajoukkueessa pelannut oma kasvatti Karri Kallio. Joukkue sijoittui kovatasoisessa sarjassa viidenneksi. Mestari HNMKY:n riveissä pelasivat mm. Edon Maxhuni ja Lassi Nikkarinen, hopeaa voittaneessa ToPossa mm. Remu Raitanen ja pronssijoukkue Hongikon Nuorisoseuran Urheilijoissa muuan Lauri Markkanen.

KoPon junioritoiminta hiipui uudelleen vuosikymmenen loppua kohti mentäessä ja loppui koronavuosina hetkeksi kokonaan. Kaudella 2022-23 seuralla ei ole sarjoissa yhtään joukkuetta, mutta parikymmentä poikaa käy harjoituksissa pitkäaikaisen puheenjohtajan Timo Kallion valmennuksessa. Ex-pelaaja Kallion puheenjohtajapesti on kestänyt yhtäjaksoisesti vuodesta 1993 asti.

Pelipaikat

Alkuvuosina Suojeluskunnan talo, ammattikoulun sali, lyseon sali ja ns. kiisselikoulun sali.

Myöhemmin Kotekon sali ja vuodesta 1962 Haukkavuoren koulun sali.

Saavutukset

• B-poikien SM-pronssi: 1972
• 50-vuotiaiden SM-kulta: 1993
• 35-vuotiaiden SM-pronssi: 2007

Pääsarjassa

Koripalloliiton mestaruussarjassa:

• 1946: Neljäs
• 1947: Neljäs
• 1948: Neljäs
• 1949: Viides
• 1950: Putoaminen

SM-sarjassa:

• 1952: Itälohkon seitsemäs
• 1966–1967: Kuudes
• 1967-1968: Kahdeksas (putoaminen uusintaottelussa ToPoa vastaan)

Suurimmat voitot ja tappiot

• Suurin kotivoitto SM-sarjassa: 11.2.1968 KoPo–Tampereen Pyrintö 77–43
• Suurin kotitappio SM-sarjassa: 3.3.1968 KoPo–Honka 47–82
• Suurin vierasvoitto SM-sarjassa: 10.3.1968 TMP–KoPo 64–87
• Suurin vierastappio SM-sarjassa: 28.1.1968 HKT–KoPo 90–39

Pelaajia

KoPon kasvatit maajoukkueissa

• Pentti Mättö: Koripalloliiton joukkueessa 1949
• Tapio Miettinen: Kaksi miesten maaottelua 1953
• Jukka Hurme: Kaksi aikuisten ottelua 1966 ja neljä 18-vuotiaiden ottelua 1960-61
• Jan Kuokka: Neljä aikuisten ottelua 1978, 19 18-vuotiaiden ottelua 1975-76 ja kaksi 16-vuotiaiden ottelua 1973
• Matti Lehtoranta: 19 18-vuotiaiden ottelua 1975-76
• Tommi Lanki: 53 aikuisten ottelua 1989-94, 33 18-vuotiaiden ottelua 1985-88, 13 16-vuotiaiden ottelua 1985
• Karri Kallio: 18 16-vuotiaiden ottelua 2013

Muita tunnettuja pelaajia

• Harri Kuokka: Edustusjoukkueessa pelaajana 35 vuoden ajan 1954-1989 ja sen jälkeen valmentajana. Maajoukkue–Lehdistö-ottelussa Lehdistön joukkueessa 1965.
• Pertti "Riski" Hietala: SM-sarjan korikuningas kaudella 1967-1968.
• Risto Warjus: Pelaajana yli 20 vuoden ajan 1940-luvun lopulta alkaen ja sen jälkeen valmentajana.
• Matti Ranin: Näyttelijä, KoPon ensimmäisissä joukkueissa 1943-44.
• Juha Vainio: Laulaja ja lauluntekijä, KoPon juniorijoukkueissa 1950-luvulla.

Naisten koripallo

Kotkan Pojat on nimensä mukaisesti ollut etupäässä miespuolisten koripalloilijoiden seura. Kahteen otteeseen seura on kuitenkin osallistunut myös naiskoripalloiluun.

Jo 1940-luvulla perustettiin KoPon sisarseuraksi Kori-Tytöt. Seurat etääntyivät kuitenkin vähitellen toisistaan, ja Kori-Tytöt toimi itsenäisenä seurana 1970-luvulle lopettamiseensa asti.

Omalla nimellään KoPo toimi tyttöjen koripalloilun parissa 1980-luvun alussa. Piirin mestaruuksia ja muitakin voittoja tuli alusta asti, ja kaudella 1985–86 KoPon minitytöt (12-vuotiaat) ylsivät SM-lopputurnauksessa neljänneksi.

1980-luvun lopulla KoPolla oli kaksi joukkuetta naisten maakuntasarjassa. 1990-luvulle tultaessa toiminta kuitenkin hiipui, ja KoPon viimeinen tyttöjoukkue hajosi keväällä 1992.

Pesäpallo

Pesäpalloa KoPo on pelannut kahteen otteeseen, ensin Kotkan Innon pesäpallotoiminnan jatkajana 1940- ja 1950-luvuilla ja uudelleen 1970-luvulla.

Keväällä 1945 KoPo karsi miesten mestaruussarjaan pääsystä kuuden joukkueen lohkossa yhdessä mm. Haminan Palloilijoiden ja Kouvolan Pallonlyöjien kanssa. KoPon joukkueessa pelasivat mm. Itä–Länsi -pelaajat Martti Lavi, Arvo Laitinen ja Olli Laukkanen, mutta se voitti karsinnassa vain yhden ottelun viidestä (Myllykosken Kilpa-Veikkoja vastaan) ja jäi KPL:n kanssa suomensarjaan.

Suomensarjassa KoPo pelasi viiden kauden ajan. Kaudella 1948 se sijoittui itälohkossa kolmanneksi, mutta putosi jo seuraavalla kaudella maakuntasarjaan. Siellä pelit jatkuivat 1950-luvun alkupuolelle asti.

1970-luvulla pesäpallotoiminta aloitettiin uudelleen, mutta se hiipui loppuun varsin pian.